Lapsemme Niko-Petteri 5 v.(nimi muutettu) vietiin väkisin pyhäkouluun.
Pyhäkoulun täti ja kaksi muuta tätiä suostuttelivat Niko-petteriä menemään pyhäkouluun, koska kaikki toisetkin lapset menevät.
Niko-Petteri huusi "MIE EN HALLUU PYHÄKOULUUN, MIE EN HALLUU KUUNNELLA JEESUKSESTA MITTÄÄN!"
Tädit aikansa suostuttelivat Niko-Petteriä lähtemään, mutta Niko-Petteri pysyi kannassaan.
Niko-Petteri sanoi pyhäkoulun tädille, ettei halua olla vajakki, eikä mene toisten vajakkien kanssa pyhäkouluun.
Niko-Petteri kertoi myös, että isi sanoi pyhäkoulun olevan taikauskoa, ja siellä olevan vain hihhuleita.
Aikansa tädit suostuttelivat Niko-Petteriä lähtemään pyhäkouluun, mutta turhaan.
Lopulta kaikki kolme tätiä kävivät Niko-Petteriin kiinni ja veivät Niko-Petterin väkisin pyhäkouluun.
Kaksi tätiä pitivät Niko-Petteriä kiinni ja kolmas julisti taikauskoa tehostaen sanomaansa raamatulla päähän lyöden.
Puolituntia saarnattuaan täti lopulta sai Niko-Petterin kääntymään hihhuliksi.
Näin Niko-Petteri aivopestiin lahkoon.
Terveisin Järkyttynyt

Vastaukset 9
Vanhimmat
Lapsiraukka, säälittää hänen kohtalonsa.
Olen myöskin niin järkyttynyt, etten pysty
muuta kirjoittamaan.
Terveisin vähintään yhtä järkyttynyt
tuskin 5 vuotias osaa noin jyrkästi vastustaa, ellei isä ole aivopessyt vastustamaan uskontoa.
Nikopetteri oli ihan normaali ja jopa keskivertoa älykkäämpi ennen kuin hänet käännytettiin. Sen jälkeen tiede on ollut "mälsää" ja vain raamattua lukee kuola suussa.
Jos Nikopetteri olisi ollut kuin sinä niin hän olisi toiminut kuten vanhemmat ihmiset käskee. Halleluja kuitenkin vastarinta karkoitettiin ja saatana poistui Nikopetteristä. Jäi vaan syvät lommot saatanasta sieluun kun uskoon tuli.
Mine tule soomen uks aika sitten joku 20 vutta. Mina mene helllssinki asematunelisitten, tule täti kuka anta lehti missa sitten osoitte. mina mene osoitte sitten ne paljon porukkaa laula kaunista laulu minulle, sitten ne laitta mina ammesseen ja pese minu ja huuta halleluhja laitta pää veten alle, se luke helluntaiseurakuta se talo ovissa.Ne killti ihmiset pese minu heti kun tule soomi ihanat ihmiset.
SALAMI LEIKKUU, ei saalemaleikkum, joku saattaa leikata väärän vehkeen kun sanot noin.
tuskin 5 vuotias osaa uskotoa ajatella, ellei isä ole aivopessyt rakastamaan Jeesusta.
Vain äärikiihkoate pystyy tuollaiseen satuiluun vielä aikuisena.
tuo on niiin järkyttävää, että ihan menin kananlihalle. Varmasti tulossa on painajaisia.
Eikö näitä kaikkein hurjimpia asioita voisi sensuroida esim. olisi lyöty vain virsikirjalla jne.
Vasta olen toipunut onaniariivaajasta ja nyt tätä. Tässä ei auta kun hakea lisää kahvia. >:-(
Juu ei, en voi sietää ketään vanhempia, jotka hakkaavat lastensa päähän mitään näkmyksiä jumalista. Lapset eivät vielä ymmärrä maailmaa, vasta -15? vuotias on kykeneväinen järkevästi harkitsemaan näkemystään.
Provona kyllä aika huono, mutta sai aikaan vastauksia. Ehkä siis ei niinkään huono. (Ei ollut minun.)