Täynnä

Joh. 1:14
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Matt. 11:29
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
3100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

yhteen Jeesuksen kanssa, on armollinen ja puhuu totuutta, mutta ei ilkeile, eikä syytä, sillä se ei yksinkertaisesti sovi Jumalan luonteeseen, eikä näin ollen Hänen kavattamiensa ja vapauttamiensa luonteeseen.

Jumala ilmoittaa Tahtonsa ja joka siihen Tahtoon taivuttaa tahtonsa, tulee tuntemaan armollisen ja rakastavan Jumalan, ei vihaava ja kaunaista Jumalaa, sillä sellaista ei ole olemassakaan.

Jumala on luvannut pelastuksen heille, jotka tuntevat Hänet ja tahtovat elää Hänen kanssaan Hänen säännöillään, muiden Hän kertoo joutuvan Hänen kiivastuksensa kohteeksi, sillä jokaiselle on annettu oikeus valintaan ja joka hylkää Hänet, hylkää ELÄMÄN.
Tässä ajassa Jumala ei tuomioita lue, vaikka ihmiset syyttävätkin Häntä onnettomasta elämästään, jonka ovat itse itselleen hankkineet ollen uskottomia Jumalalle. Jokainen niittää kylvönsä ja siksi on katsottava mitä kylvää.

Ihminen ei ole aina itse syypää vaikkeuksiinsa, vaan yhteiskunnan lankeemus on useinkin syyllinen ihmisten pahaan oloon, eli kollektiivinen synti niittää satoaan, mutta koska Jumalalle ei ole kollekstiivia olemassakaan, voi Hän pelastaa ihmisen vaikka mistä, jopa paatuneen perhekunnan, tai yhteiskunnan keskuudestakin.

5. Mooseksen kirja 30
19 Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte.
20 Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kuule hänen ääntänsä ja riipu hänessä kiinni, sillä siinä on sinun elämäsi ja pitkä ikäsi, ja niin sinä saat asua siinä maassa, jonka Herra sinun isillesi, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, vannotulla valalla on luvannut heille antaa."

Äänestä

toimintansa ajan Jeesus joutui sietämään fariseuksia ja kirjanoppineita, jotka tuomitsivat Häntä milloin minkäkin sanan ja teon perusteella.
Silloinkin, kun Jeesus teki hyvää parantamalla sairaita ja vapauttamalla sidottuja, nämä kirjanoppineet ja fariseukset etsivät vain syytä tuomita Hänet.
Jeesus kulki kaduilla hiljaisena ja nöyränä ja oli aina valmis auttamaan heitä, jotka Hänen apuaan tarvitsivat ja olivat vailla ja Hän ei tuomioita lausunus, eli ei suitsevaista kynttilänsydäntä jonkin opinkappaleen takia sammuttanut, eikä särjettyä ruokoa musertanut, vaan vahvisti heikkojen uskoa, mutta fariseuksille ja kirjanoppineille Hän toisinaan sanoi suorat sanat varoittaen näitä paatumuksen vaarasta, mutta moni jatkoi vain raamattulausekotelonsa kasvattamista ja hylkäsi elävän uskon, sillä sana ilman Henkeä, on vain sanaa joka kuolettaa siihen tuijottajansa, mutta Sana ja Pyhä Henki tekee eläväksi uskovansa.

Tänäänkin saamme nähdä kautta näiden palstojen näiden kirjanoppineiden ja fariseusten tuhotyötä. Nämä kulkevat palstalta palstalle sammuttamassa suitsevaisia kynttilänsydämiä ja murskaamassa murtuneita ruokoja ja heidän sanansa ovat joskus kauhistuttavia, sillä he eivät usko, että sanoistaan heidät tuomitaan, sillä mitenpä he siihen uskoisivat, kun eivät usko Jumalan opetuksiin, vaan lihallisella kiivaudella syyttävät ja tuomitsevat, koska ovat itsensä jumaliksi tehneet.

Matteus 12
17 että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo:
18 "Katso, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, minun rakkaani, johon minun sieluni on mielistynyt; minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille.

19 Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla.
20 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon.
21 Ja hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa."
22 Silloin tuotiin hänen tykönsä riivattu mies, joka oli sokea ja mykkä, ja hän paransi hänet, niin että mykkä puhui ja näki.
23 Ja kaikki kansa hämmästyi ja sanoi: "Eiköhän tämä ole Daavidin poika?"
24 Mutta kun fariseukset sen kuulivat, sanoivat he: "Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla".
25 Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: "Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä.
26 Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä?
27 Ja jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Niinpä he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
28 Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.
29 Taikka kuinka voi kukaan tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää? Vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa.
30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
31 Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.
33 Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.
34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
35 Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.
36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

Äänestä
  • fariseusten ja kirjanoppineiden toimesta, sillä he perustavat uskonsa ihmisen tekoihin, ei Jeesuksen tekoon ja siksi näille ihmisille ristin voima on hullutus. Usko on yksinkertainen ja selkeä, eikä siinä ole mitään kummallista. Usko Jeesukseen, Jumalan Sanaan tekee yksinkertaisesti ihmisestä hyvien Hedelmien kantajan ja siksi hänen sanansa ovat rakentavia, eivät repiviä, eli kuten Jeesus sanoo:

    Matt.12
    35 Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.

    36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
    37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

    Matteus 7
    12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
    13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
    14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
    15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
    16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
    17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
    18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
    19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
    20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


armoa ja totuutta. kirjoitti:

Joh. 1:14
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Matt. 11:29
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu