Terve kaikki. Onko kahvi tippumassa?
Minua rasittaa, kun ihmiset selittävät ihmeparantumisiaan ja pelastumisiaan erilaisista vaaroista siten, että ne todistavat jumalan olevan olemassa. Luin juuri vanhasta Sana-lehdestä (joka lojuu työpaikan käytävällä... ääh) pikkupojasta, joka syntyi vaikeasti sairaana. Kun hänet sitten lääkärien avulla saatiin pelastettua ja hän on nyt terve ja reipas kolmivuotias, pitäisikö kaikkien heltyneinä ja kostein silmin tunnustaa, että jeesus on herra, kun ei antanut pojan kuolla?
Siis olen tietenkin iloinen, että poika saa elää iloisena vesselinä.
Mutta en käsitä, mikä logiikka yhdistää tämän tapahtuman mihinkään mielikuvitusolentoon. Miksi hän alunperinkään sairastui? Entäs ne monet lapset jotka sairastuvat eivätkä parane? Tai kehitysmaiden sairaana syntyneet, jotka yksin tein kuolevat?
Tai jos joku on juuri jäänyt rannalle Estonia-aluksesta ja näin ihmeellisesti pelastunut hukkumasta. Juuri hänenkö tarinansa todistaa jumalan olemassaolosta ja johdatuksesta? Entäs ne muut, jotka hukkuivat?
Tämmöinen jumalaa todisteleva näkökulma on niin rasittava, että usein poistun paikalta, jos joku alkaa siihen suuntaan puhua. Se on ihan yhtä itsekeskeinen ajattelutapa kuin hiekkalaatikon parivuotiailla, jotka tempovat lapioita toistensa käsistä. Mulle - mulle! Minä olen maailmankaikkeuden tärkein henkilö!
Minua rasittaa, kun ihmiset selittävät ihmeparantumisiaan ja pelastumisiaan erilaisista vaaroista siten, että ne todistavat jumalan olevan olemassa. Luin juuri vanhasta Sana-lehdestä (joka lojuu työpaikan käytävällä... ääh) pikkupojasta, joka syntyi vaikeasti sairaana. Kun hänet sitten lääkärien avulla saatiin pelastettua ja hän on nyt terve ja reipas kolmivuotias, pitäisikö kaikkien heltyneinä ja kostein silmin tunnustaa, että jeesus on herra, kun ei antanut pojan kuolla?
Siis olen tietenkin iloinen, että poika saa elää iloisena vesselinä.
Mutta en käsitä, mikä logiikka yhdistää tämän tapahtuman mihinkään mielikuvitusolentoon. Miksi hän alunperinkään sairastui? Entäs ne monet lapset jotka sairastuvat eivätkä parane? Tai kehitysmaiden sairaana syntyneet, jotka yksin tein kuolevat?
Tai jos joku on juuri jäänyt rannalle Estonia-aluksesta ja näin ihmeellisesti pelastunut hukkumasta. Juuri hänenkö tarinansa todistaa jumalan olemassaolosta ja johdatuksesta? Entäs ne muut, jotka hukkuivat?
Tämmöinen jumalaa todisteleva näkökulma on niin rasittava, että usein poistun paikalta, jos joku alkaa siihen suuntaan puhua. Se on ihan yhtä itsekeskeinen ajattelutapa kuin hiekkalaatikon parivuotiailla, jotka tempovat lapioita toistensa käsistä. Mulle - mulle! Minä olen maailmankaikkeuden tärkein henkilö!
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja toinen kuppi jo menossakin.
Eilen olin kahvilla yhden helppouskoisen kaverin luona. Hänellä oli ongelmia hormoonien kanssa. Sanoin kaverille että mää voin tehä sellaisen healinghoidon sulle kun sattu just että mun henkiopas on erikoistunut naisten hormoniepätasapainon hoitamiseen.
Kun olin 10 minuuttia huiskinut käsiäni hänen ympärillään, hän todisti että oli tuntenut munasarjoissaan kuumotusta ja että olo tuntui rauhalliselta, samoin hän sanoi sydämestään irronneen jotain tahroja...hän sanoi, kyllä tuo hiilihoito oli tehokas...
:D:D:D
Ajatella ja täysin ilman jeesusta tai uskoa :D:D:D
Inhimillisen välittämisen ja paneutumisen aikaansaamaa parantavaa henkistä voimaa ei pidä aliarvioida. Sama juttu lumelääkkeillä: niissä on tehoa jos potilas uskoo niihin.
Ei mitään "yliluonnollista", pelkkää placeboa, jota myös vakiintuneen lääketieteen pitäisi käyttää enemmän. Mutta mistä saataisiin resursseja ja aikaa terveydenhoidon ammattilaisille kuunnella, keskustella ja välittää?
kaverin naama oli kuin aurinko ja hän oli täysin vakuuttunut että olin saanut aikaiseksi jotain hyvää. Hän ihmetteli myös miten osasin löytää kaikki hänen ongelmakohtansa ja ahdistuspisteensä. Osasin vaan ja täysin ilman jeesusta ja jumalaa.
"Tai jos joku on juuri jäänyt rannalle Estonia-aluksesta ja näin ihmeellisesti pelastunut hukkumasta. Juuri hänenkö tarinansa todistaa jumalan olemassaolosta ja johdatuksesta? Entäs ne muut, jotka hukkuivat?"
Käytännössä kaikista pelastuneista tuli ateisteja, elleivät jo olleet ennen onnettomuutta.
Tuossa kävi kuten piispalle tsunamissa, taikausko kuoli.
hihuilta aikaisemmin hiukan erilailla muotoiltuna.
Vastaukset olivat silloin jotain kotilo/ameeba-tasoa,
joten älä pidä hengitystä odottaessasi järjellistä
vastausta...
Ja kohta loppu, pitää porisuttaa toinen satsi.
Näin taaperoiden äitinä ei voi kuin ajatella että tuo uskovan narsistinen ajatus itsestään jumalansa suosikkina, pelastukseen oikeutettuna ja ylempänä todellakin muistuttaa taperon käsitystä itsestään maailamn ekskipisteenä. ieni lapsi on vielä kyvytön ymmärtämään toisten lasten -ja aikuisten- olevan samalla tavoin tuntevia ihmisiä joiden tarpeet ovat myös tärkeipiä heille itselleen. Hän tuntee vain omat tarpeensa, koska ei ole vielä kokemuksen kautta oppinut että "itse" on vain yksi monista.
Pakostakin sitä huomaa että ihmisistä kovin moni on juuttunut samalle asteelle. Säännöt koskevat vain muita, ei minua juuri nyt kun minulla on tämä hyvä syy. Minä teen oikein, muut väärin, ja etenkin kun on kyse uskonnosta, MINÄ kuulun automaattisesti hyviksiin. Jumala kuuntelee MINUN rukouksiani, kun minä pyydän siirtosydäntä mutta ei sen rukouksia joka sen sydämen luovuttajana toimii jouduttuaan rattijuoppon tappamaksi.
Onko niiden jumala aina pelastuneiden, onnistuneiden puolella?
Tiedätte mitkä johtopäätökset tästä vedän, te vedätte ne ihan samat.
***
on samaa sarjaa. Omahyväisyyden huippu, sanoisin.
Usein on lehdissä juttuja ihmisistä, jotka ovat olleet vähällä kuolla ja usein he omahyväisesti sanovat, että oli suojelusenkeli matkassa, tai ei ollut minun aikani vielä tullut. Tai kuten eräs tunnettu muotoilija sanoi, että hän pelastui, koska hänellä oli vielä niin paljon tehtävää! Yök.
myöskin se, että yksikään hihu ei vaivautunut tähän ketjuun vastaamaan. Ei tietenkään, koska olisi joutunut heikoille vesille, eikä olisi ollut mitään järjellisiä perusteita omille tyhjille väittämille (mikä tosin ei ole koskaan aiemmin estänyt hihuja, mutta ehkä tämä oli jotenkin liian ilmeinen tapaus, jossa se krisselismin täydellinen tyhjyys paljastuu aivan liian kirkkaasti).