Pahan koukku

Puhutaan usein positiivisen ajattelun voimasta, ja totta onkin, että positiivinen kannustus auttaa urheilijaa tai taiteilijaa parantamaan suoritustaa. Myöskin tutkimuksissa uskontokunnista riippumatta ollaan huomattu myötätunnon positiivinen vaikutus, tämä ilmenee selvimmin heikoissa ja sairaissa ihmisissä,ollaan nimittäin huomattu, että sairaat joiden puolesta rukoillaan tai ajatellaan myötätuntoisesti paranevat muita nopeammin.

Terveen ja vahvan ihmisen on vaikeampi huomata, että toisten ihmisten ajattelu tai tunnetila voi vaikuttaa jossain määrin muihin ihmisiin, sanotaan usein että rakkauden voi tuntea tai että vihamielisen ilmapiirin voi aistia.

Jos ajatellaan yksinkertaisesti, että positiivisen ajattelun ja lähimmäisenrakkauden myötä ihminen tavallaan antaa energiaa toiselle ja vahvistaa toista, niin asia toimii myös päinvastoin,joten ihmisen vihatessaan tai kokiessaan kielteisiä tunteita, hän varastaa energiaa joiltakin, monet myöntävätkin vihan antavan voimaa.

Jos asia on näin yksinkertaisesti, niin eikö olisi helpointa suhtautua kielteisesti ja vihamielisesti kaikkeen ja siten vahvistaa itseään ja omaa näkemystään ?

Ikävä kyllä on tutkittu myöskin vihan vaikutusta terveyteen ja tulokset on hämmästytävät,kielteinen asenne ja vihamielisyys altistaa sydän ja verisuonisairauksille, jopa enemmän kuin korkea kolesteroli, joten vihasta saatu voima on vahingollista.

Jos Ihminen muistuttaa henkiseltä ominaisuudeltaan kaivoa,niin mitä enemmän hän antaa, sitä puhtaampi hän on, koska uutta vettä valuu ympäristöstä.

Jos kaivoon alkaa keräämään, niin helpotus on lyhytaikainen ja seurausta on, että kaivo likaantuu ja vesisuonet (sakrat) tukkeutuvat eikä uutta ja puhdasta pääse kaivoon valumaan.
Joten kaivo menee epäkuntoon.

Viha ja pahuus on koukku joka toimii huumeen tavoin, vähäisen nautinnon takia aiheutetaan vahinkoa, jonka seuraus on mielen happamuus ja terveyden menetys.Pahalla ja tukkoisella ihmisellä kun ei ole muuta mahdollisuutta energiaan kuin varastaminen.
095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Miekkonen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu