Miksi huurteen outi

kesken
tehokkaimman poliitikkokautensa ?
Nyt
meillä ei ole enää ainoaakaan aitoa kokoomuslaista eholla valttuustoon .
Viihteellä mennään ja saastaan hukutaan !!!
9466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

esteenä.
Nytkin on paljon
vanhempia kepuja eholla.

Äänestä
  • Katteleppa meitin Kokoomuksen listaa
    ja vertaa sinne.
    Älä eksy vieraisiin pöytiin Vasuri-Esko!

    Äänestä

aina tarttee.

Äänestä
  • kontalleen.

    Äänestä

Pitää vahtia rakentajia, etteivät vaan pääse rakentamaan lisää kaivattuja asuntoja h-veelle. Ja puisto alueetkin kuuluvat hänen valvonnan piiriin. Hallinto oikeuttakin pitää työllistää aiheettomilla valituksilla, asioista jotka on jo käsitelty parikin kertaa paikallisesti.
Ehkäpä kallein älynväläys kunnalle pitkään aikaan olisi Outin vaatima HÄRÖN talon kunnostus. Hintaa tälle tulisi n. 200 000 euroa. Aika kallis tällaiselle pienelle kunnalle.

Äänestä
  • huurteen
    kiinteistöä sun ei pidä tuppautua.
    ei
    outin reviirillä ei sun pirä astumaan.

    Äänestä

tai tuluppa kostunu?

Äänestä

alkaa jarruttamaan kunnan kehitystä? Sehän näkyy kuuluvan paikallisen kokoomuksen imakoon.

Äänestä
  • alaka ny rupsuttaa.
    Ku outin kainalosta irtoo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luovutti kirjoitti:

kesken
tehokkaimman poliitikkokautensa ?
Nyt
meillä ei ole enää ainoaakaan aitoa kokoomuslaista eholla valttuustoon .
Viihteellä mennään ja saastaan hukutaan !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu