Ei liene tarkoituksenmukaista, että kaikkien pitäisi olla kaikista asioista jotain mieltä, eri ihmisiä puhuttavat eri asiat - tietysti. Ehkä tämä aihe on sellainen, joka virittää melko äärimmäisiä tuntemuksia, ihastuksesta inhoon ja varmasti monista se ei tunnu mitenkään erityiseltä.
Vainajan tuhkasta voidaan siis puristaa jälkeenjääneille muistoksi timantti (linkki). Mitä mieltä olette siitä? Oma mielipiteeni on, että en haluaisi kenenkään kuollutta kroppaa haltuuni, olkoonkin vaikka timantti. Perintönä tulevat tavalliset timantit voisivat sen sijaan tulla kysymykseen.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1449684
Vainajan tuhkasta voidaan siis puristaa jälkeenjääneille muistoksi timantti (linkki). Mitä mieltä olette siitä? Oma mielipiteeni on, että en haluaisi kenenkään kuollutta kroppaa haltuuni, olkoonkin vaikka timantti. Perintönä tulevat tavalliset timantit voisivat sen sijaan tulla kysymykseen.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1449684
Vastaukset 23
Vanhimmat
mulle saa lähettää kaikki ruumistimantit tulevaisuudessa. Niistähän tulisi tosi hieno kaulanauha tai tiara :D
Toki myös ihmisen luusta veistetyt helmet kelpaavat myös :D
edes silmin nähtävän kokoinen. Ei ihmisessä ole niin paljon massaa, että siitä kovin suurta timanttia saa. Vai onko toisin? En siitsinyt lukea linkkiä.
että ne on sellaisia sormenpään kokoisia timantteja, mutta jos ovat pieniä se on harmi.
Pitäisi nähdä yksi sellainen että voisin suunnitella jotain.
are the best friends of the girl.:-D
Toihan olis ihan hyvä idea. Melko kallista tosin - kuolema on!
Olis aika hienoo päätyy vaikka lävistyskoruksi, jonkun prinsessan pimperoon.
vain löyhästi, mutta minua ihmetyttää yleensäkin tämä luterilainen tapa "muistella" vainajaa kymmeniä ellei satoja vuosia hänen kuolemansa jälkeen pitämällä hautaa hyvässä kunnossa ja viemällä sinne kukkia ja kynttilä jouluna ja muutamina muina päivinä vuodessa.
Tämä tuli mieleen siitä, kun isäni vasta äskettäin maksoi melkoisen summan pienestä eläkkeestään ukkinsa hautakiven kirjoitusten uudelleenkultauksesta ja samalla hoitomaksun kirkolle seuraavaksi 20 vuodeksi, vaikka ei ole pystynyt itse käymään haudalla enää kymmeneen vuoteen, eikä varmaankaan pysty enää elämänsä aikana käymään koskaan.
Muistelen, että Venäjällä (en ole varma) on ainakin ollut sellainen tapa, että haudalle asetetaan puuristi, ja kun se on lahonnut niin pehmeäksi, että se itsekseen kaatuu, niin sitten vainaja voidaan "unohtaa". Tai ainakaan hautaa ei enää sen jälkeen pidetä kunnossa.
Minusta tässä olisi suomalaisillakin oppimista. Elikkä aikansa kutakin, kuten sanonta kuuluu.
Ihmiset nimittäin palvoivat kuolleita esi-isiään, se on syvällä oleva pakanaperinne että kristinuskokaan ei pystynyt sitä lopettamaan, vaan teki siitä kristillisen perinteen. Mitä se ei voi tuhota, se adoptoi.
itse asiassa erittäin vahvasti. Oikeastaan kyse on siitä, miksi kuollutta kehoa palvellaan ja yritetään miellyttää. Asia tuli mieleen, kun katselin äsken Jim-kanavalta dokumentin Egyptin muumioista ja hiljattain näin jossain muistotimantteja valmistavan yrityksen mainoksen.
Ottamatta kantaa siihen, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen, on ns. tomumajan palvonta mielestäni melko kummallista. Muiston vaaliminen on sinällään asia erikseen.
ajattelee että hänekin muistoaa tultaisiin samalla tavalla ylläpitämään.
Hassuahan tuo.
ylenmääräinen vainajien "palvonta" ja pitkä muisteleminen kuitenkin siitä, että uskotaan heidän tulevan vielä jonakin päivänä vastaan siellä paratiisissa? Siksi ei saa suututtaa kuollutta unohtamalla häntä liian nopeasti?
Minä olen aina ollut luonteeltani eteenpäin menevä ihminen, enkä jää surkuttelemaan menneitä montaa tuntia pidemmäksi aikaa. Sen vuoksi olen saanut tunteettoman ihmisen leiman, kun en ole jäänyt suremaan pitkään myöskään minulle läheisten ihmisten kuolemaa, vaan jatkanut elämää normaaliin tapaan. Ihan kuin se olisi loukkaus vainajaa kohtaan? Onko tämä ajattelutapa kirkon opeista johtuvaa?
Minulle on sanottu, että jos et sure tarpeeksi, niin siitä jää sinulle elinikäiset arvet mieleesi. Suru on kuulemma ihmisen tapa prosessoida asioita, ja kuolemantapauksissa se on käytävä pakostikin läpi.
Ymmärrän, että suurin osa ihmisistä sen tarvitsee, mutta olenko minä tunteeton, itsekäs paskiainen, kun minusta tuntuu, etten tarvitse sitä prosessia?
vaikkapa sitä tuhkasta puristettua timanttia, kuin valokuviakaan.
käyt sen asian läpi toisella lailla ja olet paremmin valmistautunut.
Ei siinä sen kummempaa.
mitään kummallista näe. Mieluummin kyllä omat tuhkani haluaisin tuuleen, kuin timanttina pölyttymään jonnekin baarikaapin perukoille. Turhaa riesaa siitä omaisille olisi, mutta jos joku rakkaastaan sellaisen haluaa, niin kuka sitä estämään.
Vaihtoehtohautausmaa vois olla vaikka timanttiluola, jonka seinille on upotettuna hautaustimantteja. Vuosien saatossa siitä tulisi upea nähtävyys. Tai sitten sukulaisista sukupolvien aikana kerääntyneistä timanteistä voisi teettää perintökorusarjan. Sellainen koru vois olla aika rakas ja henkilökohtainen. Korusta vois kertoa esimerkiksi,että tuossa on mun häijy mummoni, ja tuon lapsettoman tätini sain koruuni, koska olimme niin läheisiä ystäviä...
Siinä olisi sukukalleus tosiaan, ja jokaisella timantilla oma tarinansa :D
saattaisi lesken uutta siippaa ottaa pattiin, jos edesmennyt (kamala sana) roikkuisi puolison kaulalla timanttina. Voisi ainakin rakastellessa hieman häiritä;)
Mukava olisi myydä muutama sukulainen tai viedä eno panttilainaamoon. :-D
Kuolleetkin sukulaiset voisivat olla vielä pelissä mukana...
Paljonko enosta maksetaan? Entä anopista?
Eihän sitä timantista näe, mistä hirviöstä se on puristettu.
Jösses, kun menee jo hulluksi tämäkin jutustelu. Miksi sitten nauran vedet silmissä. Olenko minä hullu? (älä vastaa)
Jos anoppi painaa n.150kg hänestä tulee oikein ISO timantti. Siitä kun rahhhaaa saa, voi ajatella hyvillä mielin edesmennyttä ihmistä.
Jos eno on luiseva, ei siinä paljon rahaa kerry.
Pieni anoppi vitsi:
Näin paljon en ole nauranut, kun viimeksi silloin kun anoppia naarattiin. Hyi mikä vitsi.
On niitä anoppeja monenlaisia. Vitsit elää omaa elämäänsä.
Tunnen monenlaista anoppia. Eräskin (sukua minulle!) on tyttärellään välillä lapsenvahtina ja penkoo kaikki paikat, nuuhkii lakanat ja pesee, jos haisee liiaksi seksiltä. On itse kertonut, voitko kuvitella?
On niitä sellaisiakin, jotka eivät lastensa elämään puutu ja niin se pitäisi ollakin.
Kyllä monessa vitsissä on totta toinen puoli.
On sellaisia äitejä, jotka eivät katkaise napanuoraa koskaan... aivan hirveitä juttuja.
Äitini anoppi tuli häämatkalle mukaan....ero tuli myöhemmin, kun poika ei osannut valita, kumpi on tärkeämpi..äiti vai vaimo. Ihan sairasta.
mutta ei ne appiukotkaan sen kummempia ole. Niistä ei vaan ole niin paljon vitsejä.
Tiedän tapauksen, jossa appi tarrasi miniän tissiin kiinni, vaikka oma poika oli viereisessä huoneessa lasta nukuttamassa. Oli siinä miniällä ihmettelemistä, että mitenkäs tämän jutun junailisi. Minä olisin vetänyt lättyyn.
Suku on pahin.