Voi teitä, te vastuulliset veliraukat, olette kiikissä.
Aikoinaan kilvoittelitte avustavaksi palvelijaksi, teitte kenttää ja olitte muutenkin aina valmiina Herran työhön. Pikkuisen lisää kenttää ja enemmän Herran työtä, saitte vastuuta ja edistyitte vanhimmaksi. Koitte ylpeyttä, näyttelitte nöyrää. Olitte jotakin. Seurakunnan TUKIPYLVÄITÄ. Ja siinäpä se ongelman ydin onkin. Teillä ei ole enää valinnan vapautta, olette kuolemaanne asti kiikissä. Asemanne on se, että esimerkillisenä on oltava, vaikka henki menisi. Vanhimman vakanssista ei lähdetä, kuin vain saappaat jalassa, ulospääsytietä ei yksinkertaisesti ole.
Teihin on luotettu, teihin on uskottu, olette keränneet muutaman sadan "ystävän" piirin jota ette voi pettää. Laumanne menee pois tolaltaan jos TE lähdette. Lauma hajoaa, Beteliä ette voi pettää. Vanhetessanne huomaatte, kun ansiotyökin jo alkaa painaa, selkää särkee, rintaa kolottaa, mutta vastuut on kannettava. Puheet on tehtävä, kokouksiin mentävä, ystäviä kentälle raahattava. Paljon joudutte teatteria tekemään kun kaikessa pitää vielä näyttää että nautitte.
MUTTA VELIRAUKAT kun se näkyy päälle. Ruumiinkielenne, iäkkäät vanhimmat, kertoo kuinka kyllästyneitä te tehtäväänne oikeasti olette. Aina sitä samaa, vuodesta toiseen samoja juttuja. Betel vain kikkailee uusilla traktaateilla, uusilla tuntitavoitteilla, uusilla kokouksenkestoajoilla.
Tappelette vanhimmiston kokouksissa, vanhat ukot, vallasta. Puhutte seurakuntalaisistanne pahaa, pilkaten kokouksissanne, nauratte ja halveksitte "yksinkertaisia".
Uteliaita olette, siitä te elätte te SITRUUNAA SYÖNEET HAPPAMAT paimenet. Katkeruuttanne ette jaksa enää peittää.

Vastaukset 11
Vanhimmat
perkelettäkö siinä herjaat...
kuka ei joskus väsyis ku on työ,ja vaikkei perhettä,he tekee puheet ja hoitaa seurakunnan ilman palkkaa koska tietää totuuden.Mitäs sinä teet ?
Varmasti monesti väsy opetuslapset ja vielä hengen uhalla.Mitäs suomes papit tekee,sillon ku on sovittu joku kirkollinen liturgia,ok se mennee ja kattovat eipä oo porukkaa kelle puhua,joten haista joain mitä kehtaat
Niix ku silleensti! Sano yx vaan.
>>Voi teitä, te vastuulliset veliraukat, olette kiikissä.
Kuinkahan moni vanhin tajuaa, että noudattessaan Laumaopukseen itse käsin kirjoittamiaan lisäyksiä he saattavat joutua (jotkin ovat jo asian kokeneet) vastaamaan herkkäuskoisuudestaan.
Melkoinen on mielenhallinnan taso, jos ei näe mitään hassua siinä, että nk. lakiosaston ohjeisiin ei saa viitata tai edes tämän nk. osaston olemassaoloon viitata. Kaikkia asioita ei saa kirjata jne.
>>Tappelette vanhimmiston kokouksissa, vanhat ukot, vallasta. Puhutte seurakuntalaisistanne pahaa, pilkaten kokouksissanne, nauratte ja halveksitte "yksinkertaisia".
Joo, mutta kun K-viikko tulee, niin nöyrästi otetaan ohjeet, eikä edes kritisoida KP:n selviä valheita. Tästä olen antanut itselleni kertoa kaksi yhtäpitävää eri kokemusta. Molemmilla kerroilla KP valehteli vanhimmiston kokouksessa, että Vt-seura ei ole koskaan opettanut ymmärrysikävaatimusta 1914-sukupolven suhteen.
Tuo osoittaa varsinaista jeesmies-asennetta, koska tuon valheen yleisössä on väistämättä ollut useimpia todellisen asiaintilan tuntijoita. Molemmat asian kuulleet kun olivat AP:n tasolla ja hekin heti havaitsivat valehtelun.
saattavat joutua (jotkin ovat jo asian kokeneet) vastaamaan herkkäuskoisuudestaan.
Nehän ovat henkilökohtaisia muistiinpanoja, ei niistä tarvitse vastata.
Kaikkia asioita ei saa kirjata jne.
Tottakai saa. Mitä ei saisi ja miksei saisi? En usko.
>>Nehän ovat henkilökohtaisia muistiinpanoja, ei niistä tarvitse vastata.
Ei tarvitse, ei, ellei toimi noiden järjettömien ohjeiden mukaisesti.
>>Tottakai saa. Mitä ei saisi ja miksei saisi?
Laumaopuksessa on kielto
>>En usko.
Oletko lukenut Laumaopuksen?
Oletko lukenut Laumaopuksen?
en
Ei tarvitse, ei, ellei toimi noiden järjettömien ohjeiden mukaisesti.
Vanhin siis joutuu vastuuseen yksittäisenä ihmisenä, mutta ei järjestö, koska kyse ei ole painetusta sanasta??
Eikai nyt muistiinpanoissa rikokseen kuitenkaan kehoiteta??
Jäljillä.
>>en
Arvatenkin
>>Vanhin siis joutuu vastuuseen yksittäisenä ihmisenä, mutta ei järjestö, koska kyse ei ole painetusta sanasta??
Vt-seura turvaa näin oman selkänahkansa.
>>Eikai nyt muistiinpanoissa rikokseen kuitenkaan kehoiteta??
Ei, vaan lähinnä julkisivun ylläpitoon vaikka ilmoittamalla pedofiliatapaukset Vt-seuralle, viranomaisten asemesta. Tämän myönsi kaksi vanhinta oikeudessa Vicky Boerin jutussa.
No,eihän nyt sentään.
Olin minäkin vanhin ja hommasta pääsi eroon ihan kätevästi.
Oli kaksi vaihtoehtoa:töpätä oikein kunnolla tai sitten niinkuin minun kohdalla,pyysin vapautusta tehtävistä.
Eikä ole päivääkään harmittanut.Oli se ihan tivoli touhua.
sillä ei täällä ole vielä kukaan halunnut vastata, mitä hyötyä on kuulua JT-yhdyskuntaan?
Siis syy, minkä takia kuulun JT-järjestöön, siihen ei ole vielä kukaan vastannut selventävästi ja perustellusti.
pääsin pois oravanpyörästä suhteellisen helposti ja saan olla vapaa kaikista seuran ja seurakunnan määräyksistä ym. On mielenkiintoista seurata muiden vanhinten touhuja. Ne on kuin sätkynukkeja ja tekevät mitä käsketään. Kuka voi olla esimerkki? Ei ainakaan vanhin.