Keskusta vaatii palkkojen jäädytystä

Totuudentuoja

Keskusta paljasti jälleen palkansaajavihamielisyytensä. Nyt Keskusta vaatii puoluesihteeri Jarmo "Konna" Korhosen suulla, että palkkoja ei saa enää jatkossa korottaa.

Keskusta haluaa siis palkansaajat edessä olevan talouslaman maksajiksi. Samaan aikaan esim. metsänomistajat on vapautettu verosta.

Keskustavetoinen porvarihallitus on täysin hukassa talouskriisin edessä. Hätääntynyt Keskusta onkin jälleen paljastanut todellisen luontonsa. Kriisin edessä halutaan panna palkansaajat maksamaan Keskustan tekemät virheet aivan samoin kuin Esko Aho teki vuosina 1991-1995.

12

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Outoa hommaa

      Miten se uskaltaa?
      Ihmisten myönteisyys kepua kohtaan on tutkimuksen mukaan muutenkin kolmesta suuresta ainoana pudonnut.
      Alkaako ihmiset huomata kepun mädännäisyyden?
      Ja nyt Korhonen menee tuollaisia puhumaan.
      On kai palkansaajia kepussakin?

      • tumput suorana..

        kuolemaa oottamaan! Opposito ampuu kyllä kaikkea mikä liikkuu, mutta ei uskalla esittää mitään.

        Rohkea veto, tässä tilanteessa.


      • Opposito
        tumput suorana.. kirjoitti:

        kuolemaa oottamaan! Opposito ampuu kyllä kaikkea mikä liikkuu, mutta ei uskalla esittää mitään.

        Rohkea veto, tässä tilanteessa.

        Sonnimies ampuu kaikkea mitä oppositio esittää.


      • esittänyt?
        Opposito kirjoitti:

        Sonnimies ampuu kaikkea mitä oppositio esittää.

        ???


      • ----------------------

      • Ja kenen?
        esittänyt? kirjoitti:

        ???

        Pitääkö eduskunnan nauttia hallituksen luottamusta, vai toisinpäin?


    • kepulaiset julmia

      On ne hulluja Suomessa nämä palkansaajat ja palkkatyötätekevät, jos äänestävät keskustaa? Keskustapuolue on perinteinen työreformipuolue ja keskustan politiikalla isketään aina palkkoihin, niitä alentamalla ja työehtoihin, niitä huonontamalla. Jarmo Korhonen keskustan ykköskärkenä ehdottaa vielä nyt, että hallitus väsäisi yhteiskuntasopimuksen nimissä pikalain, jolla estettäisiin liian suuret palkkojen korotukset.

      • Ennen vaaleja KEPU aina lupaa kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista kaikille. Vaalien jälkeen paljastuu KEPUn todellinen karva: KEPU ajaa apinan raivolla ja etujärjestömäisesti vain ja ainoastaan maajussien asiaa. Palkansaajia KEPU yrittää parhaansa mukaan kyykyttää.

        Niin teki Esko Tuhoaho ja niin tekee mannertenvälinen nahjus Zero-Matti Vanhanen.


      • Työmies.

        ..sillä se on nähty niin monta kertaa jos palkat nousee liikaa kuten teki viime keväänä ja monesti ennenkin niin siitä seuraa ainoastaan ja vain työmiehille vaikeuksia hintojen ym. korotuksina sekä lomautuksia ja tehtaiden lopetuksia vaikka se palkkakustannus ei olisikaan suurin tekijä.


      • Duunari.
        Känä kirjoitti:

        Ennen vaaleja KEPU aina lupaa kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista kaikille. Vaalien jälkeen paljastuu KEPUn todellinen karva: KEPU ajaa apinan raivolla ja etujärjestömäisesti vain ja ainoastaan maajussien asiaa. Palkansaajia KEPU yrittää parhaansa mukaan kyykyttää.

        Niin teki Esko Tuhoaho ja niin tekee mannertenvälinen nahjus Zero-Matti Vanhanen.

        ..Suomessa kohtuullisesti ja osa oikein hyvinkin siitä kertoo viimevuosien tilastot ei he ole valtion avuntarpeessa vaan aivan jotkut muut ei tosin suuren maatilatkaan tarvitse sosiaalitukia kuten eivät saakkaan.

        Eikä valtion tarvitse myöskään avustaa esim. Eliitin harrastuksia,oopperataloa,muusiikkitaloa ja vastaavia ne kyllä pärjäävät jos haluavat.

        Valtion pitää ehdottomasti panostaa terveydenhoitoon,lastenhoitoon,vanhustenhoitoon,vammaistenhoitoon ja siinä tuleekin sitten hoidettua moni ongelma.


    • Virkamies

      Kyllä suomalaisesta taantumasta tulee syvempi juuri noiden viime kierroksen ylisuurten palkankorotusten takia. Kokoomushan vastuuttomasti suman aukaisi lupaamalla sairaanhoitajille lisää muistamatta, että Suomessa ei kukaan voi saada enempää kuin toinen. Siten kaikki saivat tolkuttoman paljon. Liian paljon.

      Lomautuksia tulee ja irtisanomisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1281
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      900
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      825
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      87
      712
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      43
      613
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      574
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      121
      536
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      523
    Aihe