Daniel

Daniel 12
1 Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.
2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

3 Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.

4 Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.
5 Ja minä, Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, toinen virran tällä rannalla, toinen virran tuolla rannalla.
6 Ja toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: "Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?"
7 Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: "Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät."
8 Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: "Herrani, mikä on oleva näitten päätös?"
9 Niin hän sanoi: "Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti.

10 Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.
11 Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää.
12 Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.
13 Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."
74932
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

selityksiä tästä on liikkeellä?:

10 Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.
11 Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää.
12 Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.
13 Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."

Äänestä
  • Kertoo nuo jakeet koskevan Syyrian kunikaan Antiokhos neljännen Epifaneen vainonaikaa ,jollion Jerusalemin temppelissä palvottiin n, 3,5 vuotta Zeus Jumalaa !

    Ja tuo kertomus on ainutlaatuista historiallista totta ,jota ei tarvitse selitellä jokaiselle sukupolvelle erilaisilla oppirakennelmilla !

    Kirjoitus koskee aikaa n, 175 eaa. - n, 164 eaa.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Kertoo nuo jakeet koskevan Syyrian kunikaan Antiokhos neljännen Epifaneen vainonaikaa ,jollion Jerusalemin temppelissä palvottiin n, 3,5 vuotta Zeus Jumalaa !

    Ja tuo kertomus on ainutlaatuista historiallista totta ,jota ei tarvitse selitellä jokaiselle sukupolvelle erilaisilla oppirakennelmilla !

    Kirjoitus koskee aikaa n, 175 eaa. - n, 164 eaa.

    Zeuksen palvonnan aika niin vaikeaa ahdistuksen aikaa, että sitä ei koskaan muulloin ole ollut?

    Danielissa kerrotaan, että siihen aikaan nousee enkeli Miikael kansan suojaksi, eli nousiko enkeli suojaamaan kansaa tuohon Zeuksen aikaan?

    Sinä olet tutkinut paljon raamatunhistoriaa ja tunnut varmuudella tietäväsi, että Danielin kertoma on jo tapahtunut, eli olisiko sitten niin, että vanhan liiton aikana tapahtui lopuksi sama, mitä tapahtuu uuden liiton aikana joka päiväisen Uhrin, eli Jeesuksen poistumisen jälkeen, eli kansa joutuu ahdinkoon?

    Nämä ovat asioita, joita saamme yhdessä miettiä ja Jumala kirkastakoon meille totuuden.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    Saarn. 1:9
    Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.

    Samankaltaisia asioita on samankaltaiset asiat toistuu ,ovat kuitenkin eri tapahtumia maailmankaikkeidessa eivät saman asian toistumista ,aika ! aika menee eteenpäin, mieluummin täysin suoraa janaa pitkin eikä se palaa lähtöpisteeseen.

    Maa planeetat ja muut taivaankappaleet ihmisen lyhyesta ajan seurannasta katsottuna toistavat liikerataansa loputtomiin samankaltaisena.Mutta nekään pidemmällä ajan seirannalla eivät ole muuttumattomia !

    Ihmisen maailmaa katsellessa voi tulla ajatus " Ei mitään uutta auringin alla." Mutta nyt elämme poikkeuksellisen nopeaa tekniikan ym. kehityksen aikaa ettei tuolleinen ajatus ehdi tulle mieleen.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    Zeuksen palvonnan aika niin vaikeaa ahdistuksen aikaa, että sitä ei koskaan muulloin ole ollut?

    Danielissa kerrotaan, että siihen aikaan nousee enkeli Miikael kansan suojaksi, eli nousiko enkeli suojaamaan kansaa tuohon Zeuksen aikaan?

    Sinä olet tutkinut paljon raamatunhistoriaa ja tunnut varmuudella tietäväsi, että Danielin kertoma on jo tapahtunut, eli olisiko sitten niin, että vanhan liiton aikana tapahtui lopuksi sama, mitä tapahtuu uuden liiton aikana joka päiväisen Uhrin, eli Jeesuksen poistumisen jälkeen, eli kansa joutuu ahdinkoon?

    Nämä ovat asioita, joita saamme yhdessä miettiä ja Jumala kirkastakoon meille totuuden.

    Juuri tuo 7 vuotinen vaivanaika on se josta Danielin kirjan kirjoittajat käyttävät ,tuota vaikean ahdistuksen ajan nimitystä jonka kaltaista he eivät historiastansa tunne !

    On huomioitava että silloin oli juutalaisen uskonnon harjoitus kuoleman uhalla kielletty !

    Nousiko vai ei ? Voit lueskella Makkabialaiskirjoista , vaikka 1. Makk.1:11.-

    Mielestäni ei ole Jeesus Nasaretilaista Danielin kirjassa lainkaan!

    PÄIVITTÄINEN UHRI on Mooseksem lain mukaisen uhritoimituksen mukainen uhri, jonka rituaalin toimitus mahdollisuudet loppuivat Hellenististen lakien tultua voimaan Antiokhos neljännen Epifaneen vainonaikana.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Samankaltaisia asioita on samankaltaiset asiat toistuu ,ovat kuitenkin eri tapahtumia maailmankaikkeidessa eivät saman asian toistumista ,aika ! aika menee eteenpäin, mieluummin täysin suoraa janaa pitkin eikä se palaa lähtöpisteeseen.

    Maa planeetat ja muut taivaankappaleet ihmisen lyhyesta ajan seurannasta katsottuna toistavat liikerataansa loputtomiin samankaltaisena.Mutta nekään pidemmällä ajan seirannalla eivät ole muuttumattomia !

    Ihmisen maailmaa katsellessa voi tulla ajatus " Ei mitään uutta auringin alla." Mutta nyt elämme poikkeuksellisen nopeaa tekniikan ym. kehityksen aikaa ettei tuolleinen ajatus ehdi tulle mieleen.

    sitten noin väittää:), mutta tottahan se on, että ei kaikkia tapahtumia ole tapahtunut, mitä tänään tapahtuu ja tekniikka menee niin hurjaa vauhtia eteenpäin, että mukana ei tahdo pysyä, vaikka sanotaankin, että Kiinassa oli sähköt viisituhatta vuotta sitten ja viemäröintiä on ollut maailmassa vaikka kuinka kauan, mutta muu teknillinen saavutus on ollut aikamoisen alkutekijöissään 1800 luvulle saakka, vai onko:).

    Kyllä tuo Danielin kirja puhuu lopunajoista, sillä niin siinä sanotaan.

    Tuo aika, josta sinä kerrot, ei ole ollut lopunaikaa, vaikka mahdollisesti onkin ollut yhden aikakauden päätöksen aikaa.

    Lopunaikanahan käy lopuksi niin, että maa ja taivas kääritään kokoon ja nakataan johonkin ja Jumala tekee uuden taivaan ja maan.

    neuvotella asioista, jotka Hän on meille Ilmoittanut ja siksi en saa alkaa sinun kanssasi ihmettelemään sitä, että eikö Danielissa muistettu ollenkaan tärkeimmästämme, Jeesuksesta puhua, sillä tässä Hänestä puhutaan:

    Daniel 7
    9 Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
    10 Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.
    11 Minä katselin, ja silloin, niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, minun katsellessani peto tapettiin, ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan.
    12 Ja muiltakin pedoilta otettiin valta pois; niiden elämän pituus oli määrätty aikaa ja hetkeä myöten.

    13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
    14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.

    Mutta eihän me eletä siellä jumalan luomassa litteässä, neliskulmaisessa, tolppien varassa huojuvassa kolmikerroksisessa maassa. Eikä meillä ole kupolia maapallon ympärillä, johon tähdet olisivat kiinnitetyt.

    Joko taas viikunapuu viheriöi?????

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    sitten noin väittää:), mutta tottahan se on, että ei kaikkia tapahtumia ole tapahtunut, mitä tänään tapahtuu ja tekniikka menee niin hurjaa vauhtia eteenpäin, että mukana ei tahdo pysyä, vaikka sanotaankin, että Kiinassa oli sähköt viisituhatta vuotta sitten ja viemäröintiä on ollut maailmassa vaikka kuinka kauan, mutta muu teknillinen saavutus on ollut aikamoisen alkutekijöissään 1800 luvulle saakka, vai onko:).

    Kyllä tuo Danielin kirja puhuu lopunajoista, sillä niin siinä sanotaan.

    Tuo aika, josta sinä kerrot, ei ole ollut lopunaikaa, vaikka mahdollisesti onkin ollut yhden aikakauden päätöksen aikaa.

    Lopunaikanahan käy lopuksi niin, että maa ja taivas kääritään kokoon ja nakataan johonkin ja Jumala tekee uuden taivaan ja maan.

    Niin sinä itse vastaat harhojesi mukaan !

    Lopun aika on niin ,Danielin unet , tulkinnassa kuin ymmärrän ne kirjoitetun Danielin kirjaan ,tuo mitä esitit ei sovi Danielin kirjan sisältöön !

    Danielin kirjan lopun aika on Neljännen pedon ja kaikkien muidenkin Danielin kirjan petojen lopun aikaa !

    Lueppas tarkasti kaikki jakeet joissa käsitellään Danielin kirjassa sitä "lopun aikaa".

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    neuvotella asioista, jotka Hän on meille Ilmoittanut ja siksi en saa alkaa sinun kanssasi ihmettelemään sitä, että eikö Danielissa muistettu ollenkaan tärkeimmästämme, Jeesuksesta puhua, sillä tässä Hänestä puhutaan:

    Daniel 7
    9 Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
    10 Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.
    11 Minä katselin, ja silloin, niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, minun katsellessani peto tapettiin, ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan.
    12 Ja muiltakin pedoilta otettiin valta pois; niiden elämän pituus oli määrätty aikaa ja hetkeä myöten.

    13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
    14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.

    että tuon minkä kirjoitit Dan.7. luvusta on unta tai näkyä !

    Miksi selostat unen eri tavalla mitä Danielin kirja itse sen selostaa ?

    Dan.7. luvun loppuosa on sen alkuosassa olevan unen selostusta ja tuo selostus pätee vielä tänäkin päivänä ei sitä tarvitse jokaiselle sukupolvelle uutta selostusta keksiä !

    Mitä kertoo Dan. 7 . luku ?

    Kysyt mielipiteitä mutta kerrot itse vastaukset !

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Niin sinä itse vastaat harhojesi mukaan !

    Lopun aika on niin ,Danielin unet , tulkinnassa kuin ymmärrän ne kirjoitetun Danielin kirjaan ,tuo mitä esitit ei sovi Danielin kirjan sisältöön !

    Danielin kirjan lopun aika on Neljännen pedon ja kaikkien muidenkin Danielin kirjan petojen lopun aikaa !

    Lueppas tarkasti kaikki jakeet joissa käsitellään Danielin kirjassa sitä "lopun aikaa".

    kuin harhojen. Danielin kirjassa sanotaan näin:
    4 Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.

    Käsittääkseni lopunaika on kaiken loppu, vai voiko sen muutenkin selittää.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    että tuon minkä kirjoitit Dan.7. luvusta on unta tai näkyä !

    Miksi selostat unen eri tavalla mitä Danielin kirja itse sen selostaa ?

    Dan.7. luvun loppuosa on sen alkuosassa olevan unen selostusta ja tuo selostus pätee vielä tänäkin päivänä ei sitä tarvitse jokaiselle sukupolvelle uutta selostusta keksiä !

    Mitä kertoo Dan. 7 . luku ?

    Kysyt mielipiteitä mutta kerrot itse vastaukset !

    väitettäni, Jeesusksesta, eli Jumalan Sanasta, joka voittaa ja jolla on kaikki valta, että Hän esiintyy Danielin kirjassa Ihmisen Pojan näköisenä, vai mitä takoitat:)?

    Näin illalla ei kiireisen leipätyön ja lisäksi tämän nettityön jälkeen välttämättä "säteile" täysillä, joten kerro vain tarkemmin mitä tahdot sanoa.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    väitettäni, Jeesusksesta, eli Jumalan Sanasta, joka voittaa ja jolla on kaikki valta, että Hän esiintyy Danielin kirjassa Ihmisen Pojan näköisenä, vai mitä takoitat:)?

    Näin illalla ei kiireisen leipätyön ja lisäksi tämän nettityön jälkeen välttämättä "säteile" täysillä, joten kerro vain tarkemmin mitä tahdot sanoa.

    Jumala puhuu ihmiselle unienkin kautta, sekä näkyjen, että suoraan ja Danielille näytettiin Ihmisen Pojan kaltainen, joka pilvissä tuli ja tänään me tiedämme, että tuo Ihmisen Poika on Jumalan Sana, joka lähti voittajana voittamaan.

    Vai onko sinulle parempi selitys tälle kaiken vallan ja kunnianja valtakunnan saaneelle, ikuisen vallan omistajalle?

    13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
    14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja. kirjoitti:

    Monenlaisia unia näet ,kaipaamasi ja uskomasi asiat päivätajunnasta siirtyvät untenmaailmaan ja näyttäytyvät mahtavina visioina sinulle öisin , aamulla voit unestasi antaa itsellesi ja kuulijallesi mielesimukaisen selityksen.

    "Ihmisen poika " on käsitteenä jo vanhempaa perua ! ja käännetään se "ihmisen kaltainen".
    Myös "kuin Ihminen".

    Ja Jeesus Nasaretilaisesta Danielin kirja ei tiedä mitään !

    puhuuhan Daniel voidellusta,ruhtinaasta Dan 9:24-26 :Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan. 25. Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleenrakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentä vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja. 26 Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä TUHOTAAN VOIDELTU, eikä häneltä jää ketään. Siksi toisekseen Danielkin lienee ollut lukutaitoinen, ja koska hänellä oli suuri ymmärrys, niin lienee hän lukenut myös esim. Jesajan kirjaa, jossa myös selvästi puhutaan tulevasta Messiaasta...

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    väitettäni, Jeesusksesta, eli Jumalan Sanasta, joka voittaa ja jolla on kaikki valta, että Hän esiintyy Danielin kirjassa Ihmisen Pojan näköisenä, vai mitä takoitat:)?

    Näin illalla ei kiireisen leipätyön ja lisäksi tämän nettityön jälkeen välttämättä "säteile" täysillä, joten kerro vain tarkemmin mitä tahdot sanoa.

    Dan.7:13>> Yhä vielä katselin yöllisiä näkyjä ja näin,mitentaivaan pilvien keskellä tuli eräs,näöltään ikäänkuin ihminen.>>
    (Tästä Uuden Testamentin "Ihmisen poika" käsite on saanut alkunsa.)
    Tuo oli siis unta !

    Dan.7:16.>> Minä lähestyin yhtä jotka seisoivat siellä,ja pyysin häntä tarkasti selittämään tämän.Hän vastasi ja kertoi näiden asioiden selityksen;>>

    Neljä valtakuntaa ovat; Danielin unet selityksen mukaan;

    1. Babylonia

    2.Meedia

    3. Persia

    4. Magedonia

    Dan.7:20. kolme sarvea Antiokhos Suuri hänen poikansa Seleukos ja pojanpoika !

    Dan.7:21. Antiokhos neljäs Epifanes, Pyhät ovat juutalaisia.

    Dan.7:22.Odotettiin Jumalan puuttuvan tilanteeseen ja Makkabit saivatkin valtakuntansa.

    Ja tarkemmin neljäs valtakunta !

    Dan.7:23. Tunnemme Aleksanteri Suuren Magedoniana tai (Kreikkana kuten tahdotte !)

    Dan.7:24. kuninkaat ovat :

    Filippos ,Aleksanteri suuri, Ptolemaios ,Seleukos, jne, 9. Antiokos 10 Seleukos ja 11. Antiokos neljäs Epifenes hallitsi n,175eaa. - n, 164 eaa.

    Dan.7:25. Antiokhos neljäs Epifaneen toimintaa !

    Dan.7:26. Oikeus on juutalaisten makkabien toteuttama oikeus !
    Kaikkien Danielin kirjan petojen tuhoaminen jatkuu loppuun saakka !

    Dan.7:27. Korkeimman pyhiä ovat juutalaiset ja he saivat sen vallan kats, Hasmonit ,Hyrkanos.

    Valta ei ollut ikuinen Rooma kukisti sen.( Mutta se kukistui vasta Danielin kirjan kirjoittamisen jälkeen, joten virheitä ihmisille sattuu !)

    Juuri sama kertomus toistuu eri versioissa ; 2,7,8,9,10,11 ja 12 luvuissa

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    kuin harhojen. Danielin kirjassa sanotaan näin:
    4 Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.

    Käsittääkseni lopunaika on kaiken loppu, vai voiko sen muutenkin selittää.

    "Lopun aikaan asti."

    Dan. 12:9. >> Hän sanoi:"Mene Daniel.Totisesti nämä asiat ovat salatut ja sinetöidyt lopun hetkeen saalla.>>
    Dan.12:10.>>Monet seulotaan ja sulatetaan ja puhdistetaan,mutta jumalattomat elävät jumalattomina,eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät.>>

    Ja aikaa lasketaan "turmion iljetyksestä" on "hävityksen kauhistus"

    Katso: 1.Makk.11:1.-

    Ja hän on se ; 11. kuningas

    Tapahtumat ovat menneet jo ohi pientä vaivannäköä nähden ne ymmärtää !

    Äänestä

  • Daniel 1 kirjoitti:

    puhuuhan Daniel voidellusta,ruhtinaasta Dan 9:24-26 :Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan. 25. Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleenrakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentä vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja. 26 Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä TUHOTAAN VOIDELTU, eikä häneltä jää ketään. Siksi toisekseen Danielkin lienee ollut lukutaitoinen, ja koska hänellä oli suuri ymmärrys, niin lienee hän lukenut myös esim. Jesajan kirjaa, jossa myös selvästi puhutaan tulevasta Messiaasta...

    Danielin kirjan kirjoittajat lukivat profeetta Jeremiaa niin tarkoin että laittoivat vuosiviikkojen laskujen aloittamisen sinne !

    Jer.25:1.->> Kuningas Joojakimin, Josian pojan, neljäntenä hallitusvuotena,,,
    Vuosiviikko laskut alkavat n,605 eaa.

    Jer. 25:12.>> Mutta kun 70 vuotta on kulunut,,,

    Dan.9:2.,,,,,,>>minä, Daniel, kirjoituksia tutkiessani havaitsin,että Herra oli ilmoittanut profeetta Jeremiaalle niiden vuosien määrän,jotka Jerusalem oli oleva raunioina, ja se luku oli 70 vuotta.>>

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Lopun aikaan asti."

    Dan. 12:9. >> Hän sanoi:"Mene Daniel.Totisesti nämä asiat ovat salatut ja sinetöidyt lopun hetkeen saalla.>>
    Dan.12:10.>>Monet seulotaan ja sulatetaan ja puhdistetaan,mutta jumalattomat elävät jumalattomina,eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät.>>

    Ja aikaa lasketaan "turmion iljetyksestä" on "hävityksen kauhistus"

    Katso: 1.Makk.11:1.-

    Ja hän on se ; 11. kuningas

    Tapahtumat ovat menneet jo ohi pientä vaivannäköä nähden ne ymmärtää !

    Sanot tapahtumien menneen, mutta missä on kaiken huipennus, sillä loppu tuo aina huipennuksen, eli lopun sille muodolle, jolle se on kirjoitettu ja tämä Danielin kirje puhuu siitä ajasta, jolloin tieto lisääntyy ja ihmiset kykenevät tulkitsemaan tämän kirjan ja saavat siitä sen varoituksen, miksi se on annettukkin ja sitten tulee loppu. Kirjan sientti on ollut kirjan päällä tänne asti ja täällä on se tieto, joka tulee sen meille tulkitsemaan.

    Sinä olet lähtenyt tulkitsemaan kirjaa vain yhden kansan osalta ja siksi et nyt kykene avartumaan tietoon, että tuo kirja koskee maailman kaikeutta ja sen loppuaikaa.

    Lue Malakia 3 ja tiedä, että nyt eletään siinä ajassa, jolloin Jumalan kansaa puhdistetaan ja kirkastetaan kotiin vientiä varten. Kansa kokee kovia, mutta ne kovat tulevat Jumalan kädestä ja siksi Jumalan kansalla ei ole hätää.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Monenlaisia unia näet ,kaipaamasi ja uskomasi asiat päivätajunnasta siirtyvät untenmaailmaan ja näyttäytyvät mahtavina visioina sinulle öisin , aamulla voit unestasi antaa itsellesi ja kuulijallesi mielesimukaisen selityksen.

    "Ihmisen poika " on käsitteenä jo vanhempaa perua ! ja käännetään se "ihmisen kaltainen".
    Myös "kuin Ihminen".

    Ja Jeesus Nasaretilaisesta Danielin kirja ei tiedä mitään !

    uneksuvat ja poikanne ja tyttärenne ennustavat ja nuorukaiset näkevät näkyjä."

    Tuo kaikki tapahtuu Jumalan Hengen vaikutuksesta, ei ihmisen oman unimaailman takia, vaan Jumalan Ilmoitusten takia ja niin oli Danielinkin kohdalla, että hän sai välittää tänne Jumalan Tiedotuksen.

    Joel. 2:28
    Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.

    Jos uskoisit Evankeliumit niin saisit sieltä tiedon, mikä on Ihmisen Pojan kaltainen. Hän on Ihmisen Poika, Jeesus Kristus, Messias, Jumalan Sana, Jumala, joka tuli tänne valmistetussa ruumiissa, eli Jumalan Sana tuli lihaksi ja asui keskuudessamme ja me saimme katsella Hänen kirkkauttaan, sitä kirkkautta, joka on vain Jumalan Ainoalla Pojalla, Jumalan Sanalla, Jumalalla.

    Johannes 1
    1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

    2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
    3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
    4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
    5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

    6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
    7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
    8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.

    9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
    10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
    11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

    12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
    13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

    14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

    15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä."
    16 Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
    17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
    18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
    19 Ja tämä on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?"
    20 Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: "Minä en ole Kristus".
    21 Ja he kysyivät häneltä: "Mikä sitten? Oletko sinä Elias?" Hän sanoi: "En ole". "Se profeettako olet?" Hän vastasi: "En".
    22 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?"
    23 Hän sanoi: "Minä olen huutavan ääni erämaassa: 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle', niinkuin profeetta Esaias on sanonut."
    24 Ja lähetetyt olivat fariseuksia;
    25 ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: "Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?"
    26 Johannes vastasi heille sanoen: "Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne.
    27 Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään."
    28 Tämä tapahtui Betaniassa, Jordanin tuolla puolella, jossa Johannes oli kastamassa.
    29 Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
    30 Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä'.
    31 Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan."
    32 Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä.
    33 Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.
    34 Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika."
    35 Seuraavana päivänä Johannes taas seisoi siellä ja kaksi hänen opetuslapsistansa.
    36 Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä käveli, hän sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa!"
    37 Ja ne kaksi opetuslasta kuulivat hänen näin puhuvan ja seurasivat Jeesusta.
    38 Niin Jeesus kääntyi ja nähdessään heidän seuraavan sanoi heille: "Mitä te etsitte?" He vastasivat hänelle: "Rabbi" -se on käännettynä: opettaja-"missä sinä majailet?"
    39 Hän sanoi heille: "Tulkaa ja katsokaa". Niin he menivät ja näkivät, missä hän majaili, ja viipyivät hänen tykönään sen päivän. Silloin oli noin kymmenes hetki.
    40 Andreas, Simon Pietarin veli, oli toinen niistä kahdesta, jotka olivat kuulleet, mitä Johannes sanoi, ja seuranneet Jeesusta.
    41 Hän tapasi ensin veljensä Simonin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet Messiaan", se on käännettynä: Kristus.
    42 Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö. Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas", joka käännettynä on Pietari.
    43 Seuraavana päivänä Jeesus tahtoi lähteä Galileaan; ja hän tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: "Seuraa minua".
    44 Ja Filippus oli Beetsaidasta, Andreaan ja Pietarin kaupungista.
    45 Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista".
    46 Natanael sanoi hänelle: "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" Filippus sanoi hänelle: "Tule ja katso".
    47 Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!"
    48 Natanael sanoi hänelle: "Mistä minut tunnet?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut".
    49 Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".
    50 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sentähden, että minä sanoin sinulle: 'minä näin sinut viikunapuun alla', sinä uskot. Sinä saat nähdä suurempia, kuin nämä ovat."
    51 Ja hän sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle."

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    Sanot tapahtumien menneen, mutta missä on kaiken huipennus, sillä loppu tuo aina huipennuksen, eli lopun sille muodolle, jolle se on kirjoitettu ja tämä Danielin kirje puhuu siitä ajasta, jolloin tieto lisääntyy ja ihmiset kykenevät tulkitsemaan tämän kirjan ja saavat siitä sen varoituksen, miksi se on annettukkin ja sitten tulee loppu. Kirjan sientti on ollut kirjan päällä tänne asti ja täällä on se tieto, joka tulee sen meille tulkitsemaan.

    Sinä olet lähtenyt tulkitsemaan kirjaa vain yhden kansan osalta ja siksi et nyt kykene avartumaan tietoon, että tuo kirja koskee maailman kaikeutta ja sen loppuaikaa.

    Lue Malakia 3 ja tiedä, että nyt eletään siinä ajassa, jolloin Jumalan kansaa puhdistetaan ja kirkastetaan kotiin vientiä varten. Kansa kokee kovia, mutta ne kovat tulevat Jumalan kädestä ja siksi Jumalan kansalla ei ole hätää.

    Lasketaan !

    Dareioksen ajasta / Danielin ajasta n, 521 eaa.

    100 200 50= 350

    n,521 eaa. - 350 vuotta = n,171 eaa.

    Dan.12:7. >> ja minä näin pellavavaatteise miehen seisovan virran vesien yllä ja kohottavan oikean ja vasemman kätensä kohti taivasta ja minä kuulin hänen vannovan ikuisesti Elävän kautta; "Totisesti on kuluva, aika ja kaksiaikaa ja puoli aikaa ! Kun pyhän kansan hajaannus on lopussa tulee kaiken tämän loppu." >>

    Dan.12:8.>>Minä kuulin,mutta en ymmärtänyt.Ja minä sanoin; "Herrani miten kaikki tämä päättyy ?"

    Ketkään muut kuin juutalaiset eivät ole päässeet kirjoittamaan Raamatun V.T. kirjoituksia !
    Miten he lupauksia pakanoille sitten jakelisivat ?
    (Suppeampi tulkinta on mielestäni parempi kuin kaikki mielikuvituskertomukset yhteensä !)

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    uneksuvat ja poikanne ja tyttärenne ennustavat ja nuorukaiset näkevät näkyjä."

    Tuo kaikki tapahtuu Jumalan Hengen vaikutuksesta, ei ihmisen oman unimaailman takia, vaan Jumalan Ilmoitusten takia ja niin oli Danielinkin kohdalla, että hän sai välittää tänne Jumalan Tiedotuksen.

    Joel. 2:28
    Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.

    Jos uskoisit Evankeliumit niin saisit sieltä tiedon, mikä on Ihmisen Pojan kaltainen. Hän on Ihmisen Poika, Jeesus Kristus, Messias, Jumalan Sana, Jumala, joka tuli tänne valmistetussa ruumiissa, eli Jumalan Sana tuli lihaksi ja asui keskuudessamme ja me saimme katsella Hänen kirkkauttaan, sitä kirkkautta, joka on vain Jumalan Ainoalla Pojalla, Jumalan Sanalla, Jumalalla.

    Johannes 1
    1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

    2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
    3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
    4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
    5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

    6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
    7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
    8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.

    9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
    10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
    11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

    12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
    13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

    14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

    15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä."
    16 Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
    17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
    18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
    19 Ja tämä on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?"
    20 Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: "Minä en ole Kristus".
    21 Ja he kysyivät häneltä: "Mikä sitten? Oletko sinä Elias?" Hän sanoi: "En ole". "Se profeettako olet?" Hän vastasi: "En".
    22 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?"
    23 Hän sanoi: "Minä olen huutavan ääni erämaassa: 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle', niinkuin profeetta Esaias on sanonut."
    24 Ja lähetetyt olivat fariseuksia;
    25 ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: "Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?"
    26 Johannes vastasi heille sanoen: "Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne.
    27 Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään."
    28 Tämä tapahtui Betaniassa, Jordanin tuolla puolella, jossa Johannes oli kastamassa.
    29 Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
    30 Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä'.
    31 Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan."
    32 Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä.
    33 Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.
    34 Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika."
    35 Seuraavana päivänä Johannes taas seisoi siellä ja kaksi hänen opetuslapsistansa.
    36 Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä käveli, hän sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa!"
    37 Ja ne kaksi opetuslasta kuulivat hänen näin puhuvan ja seurasivat Jeesusta.
    38 Niin Jeesus kääntyi ja nähdessään heidän seuraavan sanoi heille: "Mitä te etsitte?" He vastasivat hänelle: "Rabbi" -se on käännettynä: opettaja-"missä sinä majailet?"
    39 Hän sanoi heille: "Tulkaa ja katsokaa". Niin he menivät ja näkivät, missä hän majaili, ja viipyivät hänen tykönään sen päivän. Silloin oli noin kymmenes hetki.
    40 Andreas, Simon Pietarin veli, oli toinen niistä kahdesta, jotka olivat kuulleet, mitä Johannes sanoi, ja seuranneet Jeesusta.
    41 Hän tapasi ensin veljensä Simonin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet Messiaan", se on käännettynä: Kristus.
    42 Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö. Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas", joka käännettynä on Pietari.
    43 Seuraavana päivänä Jeesus tahtoi lähteä Galileaan; ja hän tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: "Seuraa minua".
    44 Ja Filippus oli Beetsaidasta, Andreaan ja Pietarin kaupungista.
    45 Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista".
    46 Natanael sanoi hänelle: "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" Filippus sanoi hänelle: "Tule ja katso".
    47 Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!"
    48 Natanael sanoi hänelle: "Mistä minut tunnet?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut".
    49 Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".
    50 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sentähden, että minä sanoin sinulle: 'minä näin sinut viikunapuun alla', sinä uskot. Sinä saat nähdä suurempia, kuin nämä ovat."
    51 Ja hän sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle."

    "Tuo kaikki tapahtuu Jumalan Hengen vaikutuksesta, ei ihmisen oman unimaailman takia, vaan Jumalan Ilmoitusten takia ja niin oli Danielinkin kohdalla, että hän sai välittää tänne Jumalan Tiedotuksen. "

    Kun nykypäivänä ei päästä yksimielisyyteen pienimmänkään ennustuksen täyttymyksestä?

    Lisäksi enää harvempi uskoo unien olevan Jumalan puhetta ihmiselle !

    Jeesus Nasaretilaista ei edelleenkään esiinny Danielin kirjan yhdessäkään jakeessa !EI vaikka avuksi huudettaisiin kaikki Vanhan Testamentin profeetat !

    Niin kerro miksi Jeesus Nasaretilaisen tulisi olla Danielin kirjassa ?

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Lasketaan !

    Dareioksen ajasta / Danielin ajasta n, 521 eaa.

    100 200 50= 350

    n,521 eaa. - 350 vuotta = n,171 eaa.

    Dan.12:7. >> ja minä näin pellavavaatteise miehen seisovan virran vesien yllä ja kohottavan oikean ja vasemman kätensä kohti taivasta ja minä kuulin hänen vannovan ikuisesti Elävän kautta; "Totisesti on kuluva, aika ja kaksiaikaa ja puoli aikaa ! Kun pyhän kansan hajaannus on lopussa tulee kaiken tämän loppu." >>

    Dan.12:8.>>Minä kuulin,mutta en ymmärtänyt.Ja minä sanoin; "Herrani miten kaikki tämä päättyy ?"

    Ketkään muut kuin juutalaiset eivät ole päässeet kirjoittamaan Raamatun V.T. kirjoituksia !
    Miten he lupauksia pakanoille sitten jakelisivat ?
    (Suppeampi tulkinta on mielestäni parempi kuin kaikki mielikuvituskertomukset yhteensä !)

    Me Jeesukseen uskovat olemme todellinen Israel. Lue itse Raamatusta JUMALAN LUPAUKSISTA.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Tuo kaikki tapahtuu Jumalan Hengen vaikutuksesta, ei ihmisen oman unimaailman takia, vaan Jumalan Ilmoitusten takia ja niin oli Danielinkin kohdalla, että hän sai välittää tänne Jumalan Tiedotuksen. "

    Kun nykypäivänä ei päästä yksimielisyyteen pienimmänkään ennustuksen täyttymyksestä?

    Lisäksi enää harvempi uskoo unien olevan Jumalan puhetta ihmiselle !

    Jeesus Nasaretilaista ei edelleenkään esiinny Danielin kirjan yhdessäkään jakeessa !EI vaikka avuksi huudettaisiin kaikki Vanhan Testamentin profeetat !

    Niin kerro miksi Jeesus Nasaretilaisen tulisi olla Danielin kirjassa ?

    Daniel nyt omaa unimaailmaansa esittelisi ja tuskin siitä olisi Raamatun Pyhään Kirjaan kirjoitettu ja tuskin kautta aikojen Danielin kirjaa tutkineet olisivat Danielin unimaailmaa jaksaneet tutkia.

    Jeesus on JUMALAN SANA, JOKA LÄHTI VOITTAJANA VOITTAMAAN ja voitti minutkin Jumalalle ja nyt olen israelilainen ja Danielin kirja kuuluu minullekkin ja siksi odotan innolla sen selittäjän ilmentymistä.

    Sitä minäkin tei odottelin Danielin kirjankin selittäjää .ei vaan kuulunut ! EI!

    Et taida paljon kummoisempaa löytää !

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    Me Jeesukseen uskovat olemme todellinen Israel. Lue itse Raamatusta JUMALAN LUPAUKSISTA.

    Minä kerron vain siitä miten ymmärrän asiat!

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Minä kerron vain siitä miten ymmärrän asiat!

    Usko perustuu lupauksille. Jos me pysymme liitossa Jumalan kanssa, niin lupaukset tulevat kerran täydellisesti täyttymään. Jumalan uskollinen kansa saa jo tässä ajassa nähdä Jumalan lupausten täyttymistä.

    1. Mooseksen kirja 12
    1 Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
    2 Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
    3 Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."

    Galatalaiskirje 3
    6 samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?
    7 Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
    8 Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi".
    9 Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.

    Roomalaiskirje 9
    6 Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel,
    7 eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset";
    8 se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Sitä minäkin tei odottelin Danielin kirjankin selittäjää .ei vaan kuulunut ! EI!

    Et taida paljon kummoisempaa löytää !

    Vaikea on sinunkaan tutkimuksisasi tyrmätä ja minua ne puhuttelevat siten, että joudun niiden edessä ja varsinkin sen varmuuden edessä, jossa sinä kykenet todistamaan Raamatun olleen oikeassa Danielin ennustusten kohdalla, miettimään, että mikä menee tutkimuksissasi pieleen, kun ne eivät johda lopun aikaan asti.

    Tein sinulle tuolla ylempänä kysymyksen, että mihin aikaan tukimuksesi päättyivät ja vastasit, että n.160 vuotta ennen Jeesuksen aikaa, eli ajan laskun alkua.

    Tiedäthän sinäkin sen, että juutalaiset luovuttavat vallanvaltikan Jeesukselle ja jos eivät luovuta, niin se otetaan heiltä, sillä se kuuluu yksin Jumalan Sanalle Jeesukselle ja sinä taidat olla päässyt tukimuksissasi siihen asti, että juutalaisten hallitsijoiden valtakausi loppui, mutta et ole osannut jatkaa sitä todellisen vallan valtikan omaavan aikaan ja siitä lopun aikaan.

    Ymmärrätkö, tutkimuksesi on keskeneräinen.

    Juutalaiset saivat hallita täällä, kunnes tuli Hän, jolle valtikka kuuluu ja jota kansat tottelevat, kaikki jotka ovat kirjoitetut Elämän Kirjaan.
    1. Moos. 49:10
    Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat.

    elin n, 4000 vuotta sitten, Raamatun kertomuksien mukaan ja siinä välissä ehti 2000 vuodessa nousta ja kukistua monta juutalaisten hallitsemaa valtiota ,joista ei oikein nuo Uuden Testamentin kirjoittajat näytä piitanneet historiallisista tosiasioista mitään.

    Vaan sovelsivat kirjoitukset uuteen uskontoon sopiviksi V.T.n kirjoituksille annettiin uusia käsitteitä ja historiallinen totuus on matkan varrella unohtunut ,joka on luonut mitä ihmeellisempiä oppeja Kristinuskoon .

    Tuo aikahyppäys aina 2000 vuotta ensin Aabrahamista ,Kristinuskoon ja siitä nykyaikaan on muuttanut selityksiä tapahtumista !

    Mitä Danielin kirjaan tulee ei se mielestäni ole keskeneräinen, vaan se on valmis !

    Täysin valmis Vuosiviikko laskuja myöten.

    Niin siinäpä se onkin ? Kirjoittaako Danielin kirja päättyen Makkabialais ajan alkuun ?

    Vai voiko sillä ennustella jatkuvasti erilaisia asioita ?

    käsittää, että tässä ei ole mistään ajasta kyse, vaan on kyse uskosta, joka pelastaa kautta aikojen. Jotka perustavat elämänsä uskolle, samalle mille Aabraham perusti, eli vapaasta tahdosta lähtevälle, ovat lupauksen mukaan Israelin perillisiä.

    Jeesus tuli tuomaan vapauden lain alaisuudesta ja se on sitä samaa uskoa, mitä Aabraham omisti, eli aivan täydelliseen vapauteen perustuvaa kuulaisuutta Jumalan Tahdolle.

    Lain alais kausi oli väliaikainen ja tarkoitettu kasvattamaan kansa kyvylle elää vapaan miehen elämää. Nämä lain alais uskoon johdatetut, kun eivät vuosisatojen orjuuden jälkeen kyenneet itse päättämään oikein ja siksi heille oli laitettava laki säädöksineen, tarkat ohjeet, jotta he kasvaisivat kyvykkäiksi vapauden omistamaan ja orjuuden päätökseen.

    Yksi on ikuinen laki ja se on Jumalan kymmenen käskyä, mutta se täyttyy rakkaudessa, sillä Jeesus opastaa omansa rakastamaan ja siksi Jumalan kansa ei riko ikuista lakia.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Dan.7:13>> Yhä vielä katselin yöllisiä näkyjä ja näin,mitentaivaan pilvien keskellä tuli eräs,näöltään ikäänkuin ihminen.>>
    (Tästä Uuden Testamentin "Ihmisen poika" käsite on saanut alkunsa.)
    Tuo oli siis unta !

    Dan.7:16.>> Minä lähestyin yhtä jotka seisoivat siellä,ja pyysin häntä tarkasti selittämään tämän.Hän vastasi ja kertoi näiden asioiden selityksen;>>

    Neljä valtakuntaa ovat; Danielin unet selityksen mukaan;

    1. Babylonia

    2.Meedia

    3. Persia

    4. Magedonia

    Dan.7:20. kolme sarvea Antiokhos Suuri hänen poikansa Seleukos ja pojanpoika !

    Dan.7:21. Antiokhos neljäs Epifanes, Pyhät ovat juutalaisia.

    Dan.7:22.Odotettiin Jumalan puuttuvan tilanteeseen ja Makkabit saivatkin valtakuntansa.

    Ja tarkemmin neljäs valtakunta !

    Dan.7:23. Tunnemme Aleksanteri Suuren Magedoniana tai (Kreikkana kuten tahdotte !)

    Dan.7:24. kuninkaat ovat :

    Filippos ,Aleksanteri suuri, Ptolemaios ,Seleukos, jne, 9. Antiokos 10 Seleukos ja 11. Antiokos neljäs Epifenes hallitsi n,175eaa. - n, 164 eaa.

    Dan.7:25. Antiokhos neljäs Epifaneen toimintaa !

    Dan.7:26. Oikeus on juutalaisten makkabien toteuttama oikeus !
    Kaikkien Danielin kirjan petojen tuhoaminen jatkuu loppuun saakka !

    Dan.7:27. Korkeimman pyhiä ovat juutalaiset ja he saivat sen vallan kats, Hasmonit ,Hyrkanos.

    Valta ei ollut ikuinen Rooma kukisti sen.( Mutta se kukistui vasta Danielin kirjan kirjoittamisen jälkeen, joten virheitä ihmisille sattuu !)

    Juuri sama kertomus toistuu eri versioissa ; 2,7,8,9,10,11 ja 12 luvuissa

    Keitä olivat nuo Danielin kirjassa mainitut ; "viisaat" !

    Asiaa on katseltava sen ajan näkäkulmasta !

    Tietämätön on tyhmä, vaikka ei olisikkaan inhimillisesti tyhmä vain ainoastaa jostain asoista tietämätön. Jumalattomat olivat armottomasti Danielin kirjan sanoman ulkopuolella heillä ei ollut sen ymmärtämiseen tarvittavaa tietoa ! ( niin kuin Matteuksellakaan sitä ei näyttänyt olevan ,Kats,Matt 24:15.)

    Mutta ne viisaat ne olivat heitä joilla oli juutalaisten historiasta tieto ja ymmärsivät ajan tapahtumia ja tiesivät V.T. profeettojen kirjoitusten sisällön he ymmärsivät ,myös siinä ajassa Danielin kirjan sanoman ,mistä se kertoo !

    Helppoa se oli heille ! "Siitä ajasta ,jolloin päivittäinen uhri poistetaan ja turmion iljetys pystytetään, "
    Kertoo Jerusalemin temppeli kultin katkaisusta ja ZEUS Jumalan palvelun aloittamisesta Serubbabelin temppelissä n, 169-167 eaa. tuo tapahtui

    Nuo luvut kertovat siitä n,3,5 vuoden ajasta jolloin Jerusalemin temppelissä Hellenistisen uskon mukaan uhrattiin Zeus Jumalalle sikoja !

    Kristityt viettävät sika juhlaansa jouluna !

    Juutalaiset viettävät Hanukka juhlaansa sen muistoksi kun tuo Jerusalemin sikajuhlat päättyivät !( sekä Emmauksessa saavuttamansa "voiton" Syyrian seleukideistä !)

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Mitä Danielin kirjaan tulee ei se mielestäni ole keskeneräinen, vaan se on valmis !

    Täysin valmis Vuosiviikko laskuja myöten.

    Niin siinäpä se onkin ? Kirjoittaako Danielin kirja päättyen Makkabialais ajan alkuun ?

    Vai voiko sillä ennustella jatkuvasti erilaisia asioita ?

    joka saatettiin Vanha Ikäisen luokse sai ikuisen vallan ja kukaan sinun löytämistäsi kuninkaista ei ole saanut sitä valtaa, eli myönnä pois, että Jumalan Sanalla/Jeesuksella on vallan valtikka, jonka juutalaiset Hänelle luovuttivat ja he, jotka eivät sitä vapaasta tahdosta luovuttaneet, pakotettiin luovuttamaan.

    Dan. 2:43
    Että sinä näit rautaa olevan saven seassa, se merkitsee, että vaikka ne sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä, ne eivät yhdisty toinen toiseensa, niinkuin ei rautakaan sekaannu saveen.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    käsittää, että tässä ei ole mistään ajasta kyse, vaan on kyse uskosta, joka pelastaa kautta aikojen. Jotka perustavat elämänsä uskolle, samalle mille Aabraham perusti, eli vapaasta tahdosta lähtevälle, ovat lupauksen mukaan Israelin perillisiä.

    Jeesus tuli tuomaan vapauden lain alaisuudesta ja se on sitä samaa uskoa, mitä Aabraham omisti, eli aivan täydelliseen vapauteen perustuvaa kuulaisuutta Jumalan Tahdolle.

    Lain alais kausi oli väliaikainen ja tarkoitettu kasvattamaan kansa kyvylle elää vapaan miehen elämää. Nämä lain alais uskoon johdatetut, kun eivät vuosisatojen orjuuden jälkeen kyenneet itse päättämään oikein ja siksi heille oli laitettava laki säädöksineen, tarkat ohjeet, jotta he kasvaisivat kyvykkäiksi vapauden omistamaan ja orjuuden päätökseen.

    Yksi on ikuinen laki ja se on Jumalan kymmenen käskyä, mutta se täyttyy rakkaudessa, sillä Jeesus opastaa omansa rakastamaan ja siksi Jumalan kansa ei riko ikuista lakia.

    Uskoa voi mitä ja missä miten vain !

    Mutta Danielin kirjan ymmärtämiseen tarvitaan ,jonkin verran tietoa juutalaisten historiasta ja V.T. Profeetoista !

    Jos ainoastaan uskoo niin silloin joutuu Danielin kirjan eksytysoppaiden sanoman armoille !

    Luulo voi olla uskon väärti !

    mutta luulo ei ole tiedon väärti !

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    joka saatettiin Vanha Ikäisen luokse sai ikuisen vallan ja kukaan sinun löytämistäsi kuninkaista ei ole saanut sitä valtaa, eli myönnä pois, että Jumalan Sanalla/Jeesuksella on vallan valtikka, jonka juutalaiset Hänelle luovuttivat ja he, jotka eivät sitä vapaasta tahdosta luovuttaneet, pakotettiin luovuttamaan.

    Dan. 2:43
    Että sinä näit rautaa olevan saven seassa, se merkitsee, että vaikka ne sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä, ne eivät yhdisty toinen toiseensa, niinkuin ei rautakaan sekaannu saveen.

    "Ihmisen pojan " käsite on siirtynyt yli 200 vuotta myöhemmin kirjoitettuihin ilosanomiin !

    Rauta ja savi kertoo Aleksanteri Suuren jäkeen tulleiden valtojen heikkouksista ja lujuuksista ja ne eivät yhdisty tarkoittaa ettei niistä tullut yhtä suurta supervaltaa vaan ne pysyivät erillään toisistaan.

    Vaikka kuninaat naivat ja naittoivat tyttäriään ne eivät siitä huolimatta liittoutuneet keskenään ! katso Egyptin ja Syyrian kuninkaiden naimakaupoista 200-100 luvulla eaa. Ptolemaiokset ja Seleukokset !

    Se on tuon jakeen Dan.2:43. selitys !

    selitys siitä, että Jumala perustaa näiden kuningasten päivinä valtakunan, joka murskaa kaikken, mikä ei kestä Jumalan Sanan valoa ja tässä valtakunnassa ei sekaannu ihmissiemen Jumalan synnyttämään.
    Me tulkitsemme asiat eri lähtökohdista, eli sinä tulkitset ne tapahtumien pohjalta, joille löydät historiallisen selityksen ja jätät selittämättä sen, mille et kykene selitystä antamaan, vai jätätkö?

    Minä anna selityksen sille, mikä sinulta on salassa. Jonakin päivän tulee tulkitsija, jolla on täydellinen tieto tästä Sanomasta, minkä Danielin kirja tänne antaa.

    Daniel 2
    39 Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, joka on halvempi kuin sinun; ja sitten kolmas valtakunta, joka on vaskea ja joka hallitsee kaikkea maata.
    40 Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki.
    41 Ja että sinä näit jalkain ja varvasten olevan osittain savenvalajan savea, osittain rautaa, se merkitsee, että se on oleva hajanainen valtakunta; kuitenkin on siinä oleva raudan lujuutta, niinkuin sinä näit rautaa olevan saven seassa.
    42 Ja että jalkojen varpaat olivat osaksi rautaa, osaksi savea, se merkitsee, että osa sitä valtakuntaa on oleva luja, osa sitä on oleva hauras.
    43 Että sinä näit rautaa olevan saven seassa, se merkitsee, että vaikka ne sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä, ne eivät yhdisty toinen toiseensa, niinkuin ei rautakaan sekaannu saveen.

    44 Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti,
    45 niinkuin sinä näit, että kivilohkare irtautui vuoresta-ei ihmiskäden voimasta-ja murskasi raudan, vasken, saven, hopean ja kullan. Suuri Jumala on ilmoittanut kuninkaalle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva. Ja uni on tosi ja sen selitys luotettava."

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Uskoa voi mitä ja missä miten vain !

    Mutta Danielin kirjan ymmärtämiseen tarvitaan ,jonkin verran tietoa juutalaisten historiasta ja V.T. Profeetoista !

    Jos ainoastaan uskoo niin silloin joutuu Danielin kirjan eksytysoppaiden sanoman armoille !

    Luulo voi olla uskon väärti !

    mutta luulo ei ole tiedon väärti !

    tieto siitä, että Jeesus on Jumalan Sana ja opettaa meidät kulkemaan jäljessään. Raamattu on annettu, jotka me emme lähtisi seuraamaan vääriä jumalia. Kai sinä VT:n tutkijana muistat, että Mooseksen lakiakin oli luettava kansalle säännöllisin väliajoin, jotta kukaan ei päässyt sanomaan, että "en tiennyt."

    Jumala antaa sydämen ympärileikkauksen omilleen ja sellainen ihminen tunnistaa Jumalan.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Samankaltaisia asioita on samankaltaiset asiat toistuu ,ovat kuitenkin eri tapahtumia maailmankaikkeidessa eivät saman asian toistumista ,aika ! aika menee eteenpäin, mieluummin täysin suoraa janaa pitkin eikä se palaa lähtöpisteeseen.

    Maa planeetat ja muut taivaankappaleet ihmisen lyhyesta ajan seurannasta katsottuna toistavat liikerataansa loputtomiin samankaltaisena.Mutta nekään pidemmällä ajan seirannalla eivät ole muuttumattomia !

    Ihmisen maailmaa katsellessa voi tulla ajatus " Ei mitään uutta auringin alla." Mutta nyt elämme poikkeuksellisen nopeaa tekniikan ym. kehityksen aikaa ettei tuolleinen ajatus ehdi tulle mieleen.

    Mielestäni teoreettinen sydämen ympärileikkaus on parempi vaihtoehto kuin , se ympärileikkaus josta tuo nimitys on tullut ja tyttöjen sukuelinten silpominen on vielä kauheampaa ja sitäkin opetetaan sukuoplvesta toiseen ja toimenpiteelle löytyy uskossa puolustelojansa !

    Niimpä juutalaisetkin pitivät omaa uskoaan ensisijaisen tärkeänä ja sitä opetettiin ja vieläkin opetetaan sukupolvesta toiseen vaikka tuo Mooseksen lain mukainen uhrikäytäntö on jo jäänyt pois !

    Äänestä

Jeesuksen toisen tulemisen.

Joh. ev. 1
Alussa oli Sana ja Sana (Jeesus) oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala.
Hän oli Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ilman häntä ei olisi syntynyt mitään.

Ilmestys kirja 22
Katso minä tulen pian, ja minun palkani on minun kanssani, antakeeni kullekkin hänen tekojensa mukaan.
Minä olen A ja O ensimäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
Autuaat ne jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi syödä elämän puusta ja he pääsisivät portista sisälle kaupunkiin.

Ulkopuolelle ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalan palvelijat ja kaikki jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

Minä Jeesus , lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnassa. Minä olen Daavitin juurivesa ja hänen suvustanasa, se kirkas "kointähti."

Jeesus on Sana, Hän tuli mailmaaan syntyi lihaan Jotta Sana Hänen kauttaan kirkastuisi.
Ihminen saa ammentaa Sanan kautta totuuden, Sana on Isä Poika ja Pyhä Henki kolmiyhteinen.

Jeesusksen ruumiinjäsenet kootaan kokosydämisistä Jumalan Sanaan uskovista, jotka pääsevät sisään Portista.
Ne jotka täytävät Käskyt ja Rakkauden lain
Kun kaikki nämä ihmiset ovat kotut yhdeksi, Jeesus tulee ja hakee omansa pois.

Jeesus on Sana, hänen kauttaan sana häviää maanpäältä.

Jäljelle jäävät ahdistuksen aikaan ne, jotka eivät otaneet Sanaa vastaan.
Myöskin ne jotka taistelivat Sanaa vastaan ja luulivat tehneensä uhripalveluksen Jumalalle.
Olivat sokeita lopuun asti, evätkä otaneet Jumalan Sanaa todesta.

Jeesus tulee oletko valmis?

Äänestä
  • tuo Danielin kirja. Sehän kertoo maailman muodon loppumisen ajankohdata, mutta voiko siitä tulkita mikä on se aika, jolloin voimme odottaa jokapäiväisen Uhrin poistamista Jumalan edestä?

    Jeesus on vielä tuoksuvana Uhrina meidän takiamme, mutta kerran Hänen Uhrinsa on täyttänyt tehtävänsä ja sitten ei enää mitään uhria tarvita, mutta joko aika täyttyy.

    Itseäni mietityttää tuo Danielille kerrottu aika, eli aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Mitä se voi tarkoittaa?

    Jos siinä sanoittaisiin, että kaksi aikaa ja puoli aikaa, niin silloinhan sen voisi tulkita kahdeksituhanneksi viideksisadaksi vuodeksi, mutta kun siinä on ensin tuo aika ja sen jälkeen kaksi aikaa ja puoli aikaa.

    Daniel taisi elää ja kuoli n. 500 vuotta ennen uutta ajanlaskua, eli jos aika olisi ilmoitettu kahtena ja puolena aikana, niin nyt eläisimme siinä ajasssa.

    En ole koskaan panostanut tuon Danielin kirjan tutkimiseen tosimielessä, mutta heitä on, jotka ovat sen tehneet ja heille on hyvä kysymyksiä nakella, eli oletko sinä saanut opetusta tuosta kirjasta.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    tuo Danielin kirja. Sehän kertoo maailman muodon loppumisen ajankohdata, mutta voiko siitä tulkita mikä on se aika, jolloin voimme odottaa jokapäiväisen Uhrin poistamista Jumalan edestä?

    Jeesus on vielä tuoksuvana Uhrina meidän takiamme, mutta kerran Hänen Uhrinsa on täyttänyt tehtävänsä ja sitten ei enää mitään uhria tarvita, mutta joko aika täyttyy.

    Itseäni mietityttää tuo Danielille kerrottu aika, eli aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Mitä se voi tarkoittaa?

    Jos siinä sanoittaisiin, että kaksi aikaa ja puoli aikaa, niin silloinhan sen voisi tulkita kahdeksituhanneksi viideksisadaksi vuodeksi, mutta kun siinä on ensin tuo aika ja sen jälkeen kaksi aikaa ja puoli aikaa.

    Daniel taisi elää ja kuoli n. 500 vuotta ennen uutta ajanlaskua, eli jos aika olisi ilmoitettu kahtena ja puolena aikana, niin nyt eläisimme siinä ajasssa.

    En ole koskaan panostanut tuon Danielin kirjan tutkimiseen tosimielessä, mutta heitä on, jotka ovat sen tehneet ja heille on hyvä kysymyksiä nakella, eli oletko sinä saanut opetusta tuosta kirjasta.

    Kaksi aikaa, yksi päivä tuhat vuotta kaksi kaksituhatta vuotta, eli Jeesuksen maanpäällä olo ajsta.

    Danel, oli puoli aikaa eli 500 vuotta ennen Jeesusta.

    Tämä aika on Jeesuksen ruumiin kokoamisen aika, kunnes määrä on täynnä meidät haetaan kotiin.
    Elikkä, enkelit puhdistaa jyvät akanoista, puhdistettu osa pääsee kotiin ja loput jää ahdistuksen aikaan.

    Aika on täyttynyt, on tullut valinnan aika.
    Tahtooko ottaa jokapäivä ristinsä ja seurata Kristusta.

    Vai valitseeko toisen tien kapinoitsian tien, joka ei kasvata, vaan johtaa lopulta turmioon.

    Äänestä

  • Porfeetta 3 kirjoitti:

    aika-sana minua vähän mietityttää. Tarkoitetaanko sillä sanoa vain, että tapahtumiin on vielä aikaa ja sitten kerrotaan ajan määrä, mutta kun tuosta puuttuu yksi a-kirjain:).

    Otin oikeudekseni suurentaa tuon yhden aika-sanan.
    "7 Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: "Siihen on vielä AIKA, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät.""

    Mitenhän tuo sana lie alkuperäiskielessä on ollut?

    milestäni se on tämä aika, kun kootaan Jumaln omat, armon ja laupeuden aika, jolloin vilä vähän aikaa tehdä parannus.
    Mitä arvelet voisiko se olla näin?

    Äänestä

  • Porofeett 3 kirjoitti:

    milestäni se on tämä aika, kun kootaan Jumaln omat, armon ja laupeuden aika, jolloin vilä vähän aikaa tehdä parannus.
    Mitä arvelet voisiko se olla näin?

    ja aika loppuu, mutta tuo Danielin kirjan aika jääköön Jumalan kirkastettavaksi. Jos itse saisin päättää, niin pitäisin sitä aikaa, mikä Danielissa ilmoitetaan kahtena ja puolena tuhantena vuotena, mutta kun en saa päättää, niin siihen on vain tyydyttävä, että vajavaisuus vallitsee ja kaikkea me emme saa tietää silloin, kun haluaisimme, mutta joskus saamme tietää.

    Kunhan vain osaisimme olla ihmisiä ihmisille, eli lähimmäisiä tätä taivalta yhtä aikaa taivaltaville ja kunhan pysyisimme nöyrinä, emmekä itseämme mihinkään korottaisi, niin silloin voimme odottaa, että Jumala korottaa meidät ajallaan.

    Elämme lopun aikoja, ja jokainen kulkekoon nöyryydessä Jumalan edessä ja Herra itse avatkoon Sanasa.
    Ollan avoimin korvin ja silmin ja jatketaa tutkimista.

    Äänestä

  • Porofeetta 3 kirjoitti:

    Miten nyt tuollaiseen päätelmään tulit, että taas eläisimme lopun aikoja?

    Viheriöikö taas viikunapuu jossain?

    Äänestä

  • niin.... kirjoitti:

    Miten nyt tuollaiseen päätelmään tulit, että taas eläisimme lopun aikoja?

    Viheriöikö taas viikunapuu jossain?

    Lopun ajan merkit täyttyvät ja todella viikunapuu on puhennut lehteen.

    Joka ei tahdo sitä uskoa, jää ahdistuksen aikaan.
    Tänä aikana jyvät ja akanat erotetaan toisista.

    Pahuus rehottaa, niinkuin NOOAN AIKANA NIINKUIN SODOMAN JA GOMORAN AIKANA.

    Jumala tekee lopun tästä.
    Mutta, joka uskoo pelastuu.

    Herra armahtakoon, että me pääsemme poissa täältä ennen kaaoksen täydellistä alkamista. Eikö nyt ole jo ainakin pienten alkujen päivä kaaokselle, vai onko jo suurten tapahtumien päivä. Kansa huutaa hädissään ja monet ovat toivonsa menettäneet ja monet täyttävät laittomuudenastiaa ollen rakkaudettomia. Rakkaus on synti ja synti on laittomuus ja laittomuus etsii koko valtaan pääsyä.

    Niin kauan, kuin täällä on Jumalan Sana ja Sanaan uskovat pidättelemässä, ei laittomuus kuitenkaan saa koko valtaa, eli meidän ei tarvitse jäädä tänne kokovaltaisen laittomuuden näkijöiksi, sillä Sanan lähtiessä lähdemme mekin.

    Pitää olla, että rakkaudettomuus on SYNTI JA synti on laittomuus, joka etsii valtaan pääsyä.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    Herra armahtakoon, että me pääsemme poissa täältä ennen kaaoksen täydellistä alkamista. Eikö nyt ole jo ainakin pienten alkujen päivä kaaokselle, vai onko jo suurten tapahtumien päivä. Kansa huutaa hädissään ja monet ovat toivonsa menettäneet ja monet täyttävät laittomuudenastiaa ollen rakkaudettomia. Rakkaus on synti ja synti on laittomuus ja laittomuus etsii koko valtaan pääsyä.

    Niin kauan, kuin täällä on Jumalan Sana ja Sanaan uskovat pidättelemässä, ei laittomuus kuitenkaan saa koko valtaa, eli meidän ei tarvitse jäädä tänne kokovaltaisen laittomuuden näkijöiksi, sillä Sanan lähtiessä lähdemme mekin.

    Oletko varma, että kaikki lähdemme, vai voisiko olla niin, että JUMALA jättää tänne kuitenkin muutamia "erikoismiehiä" auttamaan jäljellejääneitä ja pelastamaan sen, mikä pelastettavissa on ?

    Äänestä

  • Daniel 1 kirjoitti:

    Oletko varma, että kaikki lähdemme, vai voisiko olla niin, että JUMALA jättää tänne kuitenkin muutamia "erikoismiehiä" auttamaan jäljellejääneitä ja pelastamaan sen, mikä pelastettavissa on ?

    Tietäisipä vain vastauksen:) Käsittääkseni tänne jää juutalaisista nousseet Jeesukseen uskovat, eli 12 000 kustakin sukukunnasta ja näiden hihaan tartutaan ja kerjätään, että opeta, opeta Jumalan Sanasta Jeesuksesta. Vastaus on pohdittavaksi, ei varmuudella uskottavaksi tuotu.

    Millaisia ajatuksia sinulla itselläsi on? Ja mitä Pyhä Henki ja Sana on kirkastanut?

    seurakunnan jäsenet eivät jää ahdistuksen aikaan ja näitä filadelfialaisia ovat uskollisimmat, uudestisyntyneet uskovaiset.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    Tietäisipä vain vastauksen:) Käsittääkseni tänne jää juutalaisista nousseet Jeesukseen uskovat, eli 12 000 kustakin sukukunnasta ja näiden hihaan tartutaan ja kerjätään, että opeta, opeta Jumalan Sanasta Jeesuksesta. Vastaus on pohdittavaksi, ei varmuudella uskottavaksi tuotu.

    Millaisia ajatuksia sinulla itselläsi on? Ja mitä Pyhä Henki ja Sana on kirkastanut?

    Tuli vaan mieleen, että tämä nykyinen lopunaika on kuitenkin aika kesyä, ja voisi saada paremman iäisyyden, jos jäisi tänne ns. Miesten töihin. Kysyin asiaa kerran yhdeltä vanhemmalta uskonsisarelta, ja hän oli suurinpiirtein sitä mieltä, että jonkunhan täällä pitää olla silloinkin neuvomassa.

    Kesyä nyt, mutta ei sitten, kun tapahtumat lähtevät vierimään. Olisiko niin, että tänne jäävät sellaiset ihmiset, jotka eivät tiedä uskoakko, vai eikö ja jotka eivät ole kuulaisia Jeesuksen käskyille ja sitten niiden ahdistusten keskellä he antautuvat kokosydämisesti uskomaan ja ohjaavat muitakin uskomaan.

    Raamattu kertoo, että Filadelfian seurakuntalaiset pelastetaan ahdistuksen ajasta, heidän Sanan uskollisuutensa takia, eli siksi, että he ovat ottaneet Jumalan Sanan kärsivällisyydestä vaarin.

    keitä tähän sinun filadelfian seurakuntaasi kuuluu? Ilmestyskirjassa on mainittu monta muutakin lopunajan seurakuntaa. Et tunnu kantavan heistä kovin paljon huolta.

    Äänestä

  • Daniel 1 kirjoitti:

    keitä tähän sinun filadelfian seurakuntaasi kuuluu? Ilmestyskirjassa on mainittu monta muutakin lopunajan seurakuntaa. Et tunnu kantavan heistä kovin paljon huolta.

    Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoitetaan, että olisivat uskollisia kuolemaan asti, eli on niitä uskollisia muuallakin kuin vain Filadelfian seurakunnassa.

    Filadefian seurakuntaan kuuluu he, jotka uskovat Jeesuksen ja Jumalan käskyihin

    Ilm. 14:12
    Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

    ja näin ottavat Jumalan käsivällisyyden Sanasta vaarin, sillä USKOVA tekee Jumalan Tahdon, kieltäen lihansa tahdon, joka vastustaa Jumalaa.

    Voit laskea huolenkannoksi sen, että kerron täällä siitä, mitä Jeesus on minulle opettanut, eli kerron Jumalan Sanasta ja totuudesta.

    Äänestä

  • Daniel 1 kirjoitti:

    Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoitetaan, että olisivat uskollisia kuolemaan asti, eli on niitä uskollisia muuallakin kuin vain Filadelfian seurakunnassa.

    Jumalan Sanaa vastaan käydä, eli suorastaan mahdoton ja koska Jumala ilmoittaa Filadelfialle näin, niin on uskottava se:
    "10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat."

    Täytyy vain uskoa Jumalan Ilmoitus, sillä usein järki ei riitä sitä selittämään, mutta usko avaa tien Jumalan luokse, eli nöyrä ja särjetty henkinen on Jumalan luona ja uskoo.

    7 Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
    8 Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
    9 Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.

    10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
    11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
    12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
    13 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'

    Äänestä

Ei se unohtunut ,mutta ei mielestäni niin kerro !

Danielin kirjassa asiat etenee samassa luvussa aikajärjestyksessä eteenpäin, Yleensä siinä on ensin edessä uni/ näky ,joka selitetään MM. 2 luvussa !
Lisäksi samasta asiasta kertovat luvut; 2,7,8,9,10,11 ja 12. ne vahvistavat toisten lukujen kertomukset samoiksi joten ei jää väittämisen eikä erehtymisen mahdollisuutta !

Dan.2: 31. Näyttäisi alkavan tuo unen selitys ( Tai jopa Danielin uneksi luokiteltava selitys !)

Ja sitten se selitys josta jo ymmärtää helpommin !Dan.2:36.-

Dan 2:37. kertoo ; Nebukadnessarista ja koska käsitys oli jo silloin ( ei Kristinusko sitä muuttanut !)että Taivaan Jumala on antanut kuninkaalle voiman , vallan ja kunnian. Muuta valtaa kuin Kaikkivaltiaan käsissä olevaa valtaa ei Danielin kirjan kirjoittajat tunnustaneet !

Dan.2:39. nousee toinen valtakunta on Meedia !
ja kolmas on Persia !
Ja katso historiasta se Persian valtakunnan hallintoalueet ! Voiko siitä sanoa että se hallitsi koko maailmaa ?

Dan.2:40. neljäs valtakunta ja se on tärkein kaikista Danielin kirjan valtakunnista ja siitä Danieln kirja kirjoittakin eniten ja se on Magedonia !

Mainitaan että se on oleva jakautunut !

Ja ollaan vielä siinä samassa ajassa , ei Danielin kirjassa ole mitään aikahyppäystä !

Dan.2:44. painottaa "NOIDEN KUNINKAIDEN AIKANA" !
>>On Taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa annata toiselle kansalle.Se murskaa lopillisesti kaikki nuo valtakunnat ,ja se pysyy ikuisesti,>>

Mitä ovat nuo kuninkaat ?

Neljäs valtakunta alkaa Filippoksen pojan Aleksanteri Suuren valtakunnasta joka hajoaa heti Aleksanterin äkillisen kuoleman johdosta neljään osaan ne olivat; Egypti/ Ptolemaiokset, Syyria / Seleukokset, Magedonia (Antopatros,Demtrius) ja Traakia (Lysimakhos)
Dan.8:8. kertoo saman !

Siis neljännen pedon kuninkaiden aikana ja nuo kuninkaat ovat niitä kuninkaita joilla oli hallintavalta juutalaisiin tuona aikana .( juutalaisilla ei ollut omaa hallintoa siihen aikaan , mutta tämän jakeen mukaan ennustetaan sellaisen tulevan juuri noiden kuninkaiden aikana!)
Ptolemaiokset,Seleukokset ja Antokhokset hallitsivat juutalaisia.
Ja tuosta on luetta va myös ennustus ; "Se murskaa lopullisesti nuo valtakunnat, ja itse se pysyy ikuisesti."

Siis se tuleva juutalaisvaltio jonka Jumala n nimissä luvattiin
" murskaa kaikki nuo valtakunnat."
Huom! Kaikki ,- olisi aivankuin jännitys kertomus ellei jo tietäisi miten on käynyt !

Äänestä
  • pitivät juutalaiset siihen asti, jolloin tuli Hän, eli Jeesus, jolle valta kuuluu ja näin se valtio, jolla on ikuinen valta, ei ole juutalais valtakunta.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    pitivät juutalaiset siihen asti, jolloin tuli Hän, eli Jeesus, jolle valta kuuluu ja näin se valtio, jolla on ikuinen valta, ei ole juutalais valtakunta.

    Mutta sitä ei pysty perustelemaan V.T. kirjoituksilla !

    Mutta ajallisesti ja muutenkin Makkabien valtio sopii Danielin kirjaan ja jos mikä se "ikuinen valta" se on mennyt ennustamisen puolelle väkiselläkin koska Danielin kirja on jo silloin ollut kirjoitettuna ,kun Rooma vei alueen hallinnan ja juutalaisten juonittelu ja kapinointi jatkui aina Jerusalemin ja sen Herodeksen Temppelin hävitykseen sakka n, 70 ajanlaskuamme !

    Ihmisille tuo ennustaminen on mahdotonta ,niin Danielin kirjan kirjoittajillekkin.

    että vallan valtikka kuuluu tulevalle, eli alppas lukemaan Uuden Testamentin puolta ja tutustu vallan valtikan omistajaan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Sanaan.

    Jumalan valtakunta on voimissaan ja täällä on aivan mahdottoman ihana asua, sillä täällä vallitsee rauha ja rakkaus, eikä alkeisvoimat kykene niihin koskemaan, sillä Kuninkaallamme on kaikki valta.

    Mitä tarkoitetaan Juudalla ! Leean pokaa vai hänen sukuaan ,vai Juudan juutalaisvaltiota ,Juudan kukistumista Nebukadnessarin tomesta, entä oliko Juuda vielä Makkabialaisvaltio ? Entä sen kukistuminen Rooman toimesta?

    Sen jälkeen Juudan hallitukset ovat olleet hakusessa 2000 vuotta ja nyky Israel ei ole V.T.n, ilmoittama pakolaisuudesta paluu vaan se on, Assurian -ja Babyloniasta paluusta kertovat sen kirjoitukset !

    Oliko se Konsatntinus se "Juuda " sitten omalla ajallaan ?
    Entä Tsaari Iivana ?

    Mitä Uuteen Testamenttiin tulee siellä profetiat on selitetty uuteen merkitykseen Jeesus Nasaretilaisessa . V.T. kirjoittajat ei sellaista kirjoittaneet miten ne siellä tulkitaan !

    Äänestä

  • kysyä,kenellä valta on ollut sen jälkeen, kun nuo mainitsemasi kuninkaat ja valtiot sen menettivät?

    Äänestä

  • Kyseleväinen kirjoitti:

    kysyä,kenellä valta on ollut sen jälkeen, kun nuo mainitsemasi kuninkaat ja valtiot sen menettivät?

    Ja asian esittänyt niin kuin Danielin unet tulkinnassani tuon sen esille !

    Koska katson noiden neljän pedon ajan olevan n,605 aee. - n, 143 makkabien valtuon perustamiseen ja siihen mennessä nuo Danielinkirjan neljä pedin valtaa ovat ,jo tuhoutuneet tai menettäneet vaikutusvaltansa ja muutn nimiset vallat hallitsevat!Siitä eteenpäin juutalaisia koska vain juutalaisia tuo Danielin kirja koskee !

    Tuo on sellainen pinttynyt käsite että jollain on oltava se valta maailmassa ja jonkun vallan hallittava ylitse muiden , mielestäni niin ei tarvitse olla eikä aina ole selvästi osoitettavissakaan "maailman poliisia" joksi nykyään monet USA ta, nimittävätkin !

    Todellakin monet sota rategistit ovat tavoitelleet tuota valtaa mikä minkin näyn ennustuksen tai fision innoittamana usein nuo fisiot ovat kaatuneet mahdottomuuksiinsa toteutumatta !

    Vast, on ei kenelläkään !

    Vaikka PAX ROMANA oli tuon ajan jälkeen vahvimmillaan !

    mitä Hän puhuu. Hän on puhunut näin:
    Daniel 2
    44 Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti,
    45 niinkuin sinä näit, että kivilohkare irtautui vuoresta-ei ihmiskäden voimasta-ja murskasi raudan, vasken, saven, hopean ja kullan. Suuri Jumala on ilmoittanut kuninkaalle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva. Ja uni on tosi ja sen selitys luotettava."

    Siis, noiden sinun tutkimuksessasi löytämiesi kuninkaiden päivinä Jumala on perustanut valtakunnan, jolla on VALTA ja jonka valtaa ei toisille anneta.

    Sinun tutkimuksesi jää keskeneräiseksi, koska et uskalla uskoa ikuisen valtakunnan olevan täällä, meidän Jumalan lasten keskuudessa, etkä uskalla uskoa, että tämän valtakunnan perustaja on se Ihmisen Pojan muotoinen, joka siellä pilvessä tuli ja joka saatettiin Vanha Ikäisen luokse ja jolle annettiin ikuinen valta, ikuinen kunnia ja valtakunta.

    Uskallatko väittää, että Jumala tietämättömyyttään, tai aivan vain huvin vuoksi kertoi noiden kuninkaiden päivinä perustavansa ikuisen valtakunnan. Vaikka sinun tutkimuksesi eivät siihen valtakuntaan ylläkkään, et varmasti uskalla tehdä Jumalaa valehtelijaksi, vai uskallatko.

    Danielin unet tulkinta kertoo ,että ihmiset ovat kirjoittaneet Raamatuun jokaisen sanan ja Jumala ei yhtään sanaa ole kirjoittanut , ei edes Uuteen Testamenttiin Jeesus Nasaretilanen ole kirjoittanut sanaakaan !

    Siinä on se ero ja sinun käsitteesi on asiasta toisenlainen.

    Aivan kun kansaa kiihotetaan vallankumoikseen eikö silloin käytetä ylisanoja niin käytettiin silloinkin kun Makkabialaiset lähtivät kapinoimaan Syyrian Seleukideja vastaan ja eikö probakandassa "ikuinen juutalaisvaltio" olisikkin oiva ase !

    Ja juutalaisten papiston mielestä kaikki valta oli Taivaan Jumalalla ja kenelle hän sen tahtoikin antaa! ( Noin he mielestäni silloin ajattelivat)

    Oikeastaan en väitäkkään Jumalaa miksikään tuossa selostuksessani , se ajatus on syntynyt paremminkin siellä päin !
    Koko ajan olen kertonut ihmiset ovat joka sanan kirjoittaneet Danielin kirjaankin ja niitä kirjoituksia me luemme !

    Olen vain sanonut että Danielin kirjan kirjoittajillakin on ollut lupa erehtyä koska he ovat olleet erehtyväisiä ihmisiä !

    edes vanhan liiton Jumalaan ja Hänen hallintavaltaansa Pyhien Kirjoitusten suhteen. Minä sinä pidät Raamattua, kirjanako vain?

    Ikuinen valtakunta on täällä ja jos ei olisi, en olisi hengissä keskustelemassa kanssasi. Jeesus on se Kuningas, joka sinun tutkimusrenkaasta puuttuu, mutta toivottavasti ei puutu kauan.

    Usko, että täällä on valtakunta, jota ei voi astein havaita, sillä se valtakunta on uskovaisten hengessä, eli sisäisesti meissä, jotka uskomme ikuisen vallan Kuninkaaseen, Jeesukseen, Jumalan Sanaan, jonka kautta kaikki me alkumme saimme.

    "Raamattua ,kirjanako vain ?"

    Niin V.T. Juutalaisten Pyhät kirjoitukset jotka ovat ihmiset eri aikakausina kirjoittaneet!

    Uusi Testamentti niin ikään lähes kokonaan Juutalaisten uuteen uskontoon kääntyneiden ihmisten kirjoittamia kymmeniä vuosia Jeesus Nasaretilaisen kuoleman jälkeen kirjoitettu!

    Mitkä ne olivatkaan ne Jumalten kirjoittamat ?

    Puuttuu se Jeesus Danielin kirjasta !?( Koska hänestä siellä ei kerrota ,eikä hän kuulu sinne !)

    Semmoisessa valtakunnassa sitä uskomista riittää ,jota ei voi aistein havaita ?

    että ihmiset ovat antaneet osuvat ennustukset, senkin jossa kerrotaan, että tulee vallan todellinen omistaja ja Hänen tieltään poistuu juudalla siihen asti ollut valta ja jonka sinäkin tunnustat toteutuneen.

    Pyhä Henki on vaikuttanut Pyhät Kirjoitukset, eli ihminen, joka niitä on kirjoittanut on valjastettu kirjoittamaan Jumalan sanelun mukaan, ei omasta mielikuvituksestaan, vaan sanelusta.

    Jumalan valtakunta, jossa se vallan valtikka on, on totuus, joka ei tulessakaan pala ja sitä saa jokainen etsiä, sillä se on löydettävissä nöyrien ja särjetty henkisten keskuudessa.

    Me, jotka asumme täällä tunnemme valtakuntamme ja tiedämme mitä puhumme.

    Aistit, jotka sinäkin tässä ajassa omistat, ovat katoavaisi, eli alkeisvoimiin kuuluvia ja niillä aisteilla ei Jumalan valtakuntaa tunne. Sen tuntee hengessä, sillä sen on hengessä ja tälläinen ihminen, joka sen on saanut osakseen, on vapaa, rauhallinen ja iloinen. Jumalan valtakuntaan ihminen valmistetaan, eli vanha otetetaan poissa ja uusi annetaan tilalle, eli valtakunnan asukaat ovat uusia luomuksia.

    Vaan sinä kerrot omasta uskonnäkemyksesi mukaan tulkiten kertomustani .

    Danielin unet; tulkinta Danielin kirjasta kertoo , toisten tutkimaa historiallisia tapahtumia seuraten Danielin kirjan eteenkin neljännen pedon 11. kuninkaan Antiokhos neljännen Epifaneen toimintaa juutalaisten historiassa !

    Tuosta asiasta kertovat ; Danielin kirja jonka sanoman todenperäisyyden olen ankkuroinut V.T. juutalaisiin kirjoituksiin ja Profeetoihin eteenlin Jer. 25.-

    Lisäksi teiltä kielletyt Makkabialaiskirjat kertovat valaisevasti samasta asiasta !

    Ja olen maininnut jo sen aikaisessa juutalaisessa uskonnossa uskottiin kaiken vallan tulevan "Ylhäältä" Taivaan Jumalalta ! heidän käsityksensä mukaan vallan oli antanut Taivaan Jumala MM. Assurialaisille jotka tuhosivat Israelin valtion n,772 eaa. Ja Babylonian kuninkaalle ,joka tuhosi Juudan valton n, 586 eaa.

    Nuo ed. tapahtumat juutalainen papisto selitti uskonsa mukaan Jumalan rangaistukseksi jonka pituus oli n, 70 vuotta !

    Tuo kirjoitus ei ollut uskoa vaan on luettavissa V.T. kirjoituksista !

    Sitä ei voi lukea enää Uuden Testamentin kirjoituksista koska silloin usko on jo muuttunut toiseksi !

    En ollenkaan väheksy tutkimuksiasi, vaan kerron niiden olevan keskeneräiset. Sinun tulisi kyetä tutkumuksessasi osoittamaan missä se valta on siitä alkaen ollut, kun viimeinen kuninkaasi sen joutui luovuttamaan.

    En tulkitse mitään jonkin näkemyksen mukaan, vaan kerron mitä Raamattu opettaa ja mitä on todella tapahtunut.

    Mooses ja kansa sai Jumalan Ilmoituksen, että tulee aika, jolloin Hän ei kansan ja Mooseksen pelon ja pyynnön takia enää puhu palavasta pensaasta, vaan puhuu ihmisen muotoisesta, Mooseksen kaltaisesta ja tätä profeettaa on kuultava, sillä Hän on ainoa profeetta, joka tuo täydellisesti Jumalan Sanat tänne. Joka ei tätä profeettaa kuulee joutuu tuomittavaksi.

    Täällä ei ole ollut muuta, kuin yksi täydellinen profeetta, Jeesus Krsitus.

    Jumala ilmoitti, että juutalaiset pitävät valtaa siihen saakka, kunnes tulee tämän vallan omistaja, joka on tuo profeetta, jota on kuultava ja Hänelle siirtyy kaikki valta.

    Danielissa kerrotaan, että niiden kuninkaiden päivinä, joilta valta otetaan poissa syntyy tämän Kuninkaan valta, jolla on katoamaton valta ja tämä Kuningas on Jeesus Kristus.

    Sinä osaat tulkita vain nämä vallan menettäjien osuudet, mutta et osaa nähdä JUMALAN LUPAUKSEN toteutumista, jossa niiden menetettyjen valtojen sijaan tulee IKUINEN VALTAKUNTA, JOKA EI KOSKAAN HÄVIÄ, eli Jumalan Lupaus toteutui ja on voimassa ja me Jeesuksen seuraajat olemme saapuneet siihen ihmeelliseen valtakuntaan uudestisyntymisen kautta.

    Valloitettavien alueiden ihmisten tappamista ja heidän alistamistaan palvelemaan valtaapitäviä, maksamaan heille veroa ja luovottamaan ilman korvausta vastaan luonnonvarat valtaa pitävän vapaaseen käyttöön.
    Valtaapitävät yleensä tuhoavat valloittamansa kulttuurin ja yrittävät istuttaa oman kultuurinsa valloittamalle kansalle osalle lahjonnan avulla ,osalle pakottamalla ja jos niihon ei suostuta tarpeen vaatiessa otetaan vieläkin kovemmat keinot käyttöön! Keskitysleirit,polttouunit ym.mahdolliset keinot jolla voidaan tukahduttaa kansakunnanousu sortajan ikeestä !

    Jos menemme Syyrian Seleukidien vallan heikkenmisestä eteenpäin ja kun he eivät pystyneet pysäyttämään Makkabien kapinaliikettä, voidaan katsoa juutalaisten saavuttaneet siinä pisteessä vallan omien asioiden hoitoon ,kun he alkoivat kovinottein toteuttaa uskontoaan !
    MM. riistivät heidän äideiltään väkivalloin poikalapset ympärileikattavaksi ja vastustajien tappaminen ei ollut mikään rikos vaan kunniateko Jumalalle ! Ja niin juutalaisvaltio menestyi !

    Mutta minkä mahtaa ikuiseksikaan luonnehdittu valta kun voimakkaampi valta levittäytyy alueelle ja haluaa periä veroja myös enenevässä määrin yhtyneeltä Juudan ja Israelin kansalta joka oli toipunut Assurian ja Babylonian miekan alta.
    Juutalaisten juonittelu jatkui lopulta juutalaiselle papistolle jäi uskonnollista valtaa maallinen siirtyi Roomalle ! Messiaita ilmestyi silloin tällöin kaikki tuhoutuivat,niin kävi Jeesus Nasaretilaisellekkin hänetkin ristiinaulittiin juutalaisen uskonnon ja Jumalan pilkasta ! ( Ei ole sovelisata ratsastaa aasilla Jerusalemin Pääsiäisjuhlille )se oli kaikkein selvin osoitus juutalaisille Jumalan pilkasta !

    Jeesus tiesi Getsemanen yössä pelastusta ei enää ole vaan tuomio tulee vääjämättä !Hoosianna hymni oli liikaa -, se oli tarkoitettu Iisain sukuun , Mahtavan Daavidin pojalle , syntyneelle Temppelin rakennuttajalle ,hän oli sen loisteliaan Temppelin rakennuttaja ! Ei sekään temppeli ollut ikuinen vaikka sitä ylistettiin kauneudestaan enemmän ja Serubbabelin Temppeli oli kuin varjo vain sen rinnalla ,mutta Herodes ehkä pystyi jo parempaan!

    Entä se valta Titus hävitti Jerusalemin ja sen Herodeksen temppelin juutalaiset kuka nyt hengissä selvisi saivat lähteä "Pakkosiirtolaisuuteen" taas kerran ja sitä ei oltu Raamatun V.T. profetioissa kirjoitettu! Diaspora se kuulema on kyseessä nyt !

    Juutalaiset alkoivat kehitellä voittajilleen uutta uskontoa, Saulus Tarsolainen touhusi jo täyttäpäätä !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

saa tiedon. kirjoitti:

Daniel 12
1 Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.
2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

3 Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.

4 Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.
5 Ja minä, Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, toinen virran tällä rannalla, toinen virran tuolla rannalla.
6 Ja toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: "Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?"
7 Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: "Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät."
8 Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: "Herrani, mikä on oleva näitten päätös?"
9 Niin hän sanoi: "Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti.

10 Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.
11 Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää.
12 Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.
13 Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu