Millä perusteella väitätte helluntaiherätystä lahkoksi?????
Helluntaiherätys
Vainola
14357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
sitten on?
Hullujenhuone?
helluhihut edustavat jeesuksen aikaista ensimmäistä seurakuntaa, jotka hihuloivat salaa kotonaan. Olettehan te kirkottomia ja ette kokoonnu mihinkään saliin?
Oikeaoppinen krisseli pysyy kotona.
Oikeaoppisen uskonnon pitäisi myös olla kuupansisäinen, josta voi kertoa vain kylään tulleille hihulle öisissä kokouksissa.
samapa tuo. saatananpalvojia kumminkin.
Minä määrittelen lahkon seuraavasti: Lahko on uskonnollinen yhteisö, joka ei kuulu valtauskontoon ja/tai jonka opissa on huomiota herättäviä poikkeamia valtauskonnon opista.
Näin ollen määritelmäni mukaan helluntailaisuus on lahko, se ei kuulu valtauskonnon eli ev.lut.kirkon piiriin. Huomiota herättäviä opillisia piirteitä ovat mm. kirjaimellinen Raamatun tulkinta (esim. kreationismi), ja nämä sirkusmaiset palvontamenot, joissa kopsahdellaan lattialle ja älistään käsittämättömiä. Lisäksi helluntaiseurakunnan saarnaajilla on pelottavan paljon valtaa laumaansa nähden.
menee näin, ensinnäkin se mikä on lähinnä alkuperäistä eli raamatussa kuvattua alkuseurakuntaa on aidoin.
Jos katsotaan ramatun mallia seurakunnasta niin helluntaiseurakunta on paljon lähempänä alkuperäistä mallia kuin maallistuneet laitoskirkot joihin kuuluu enimmäkseen uskosta osattomia tämä selviää oitis pienellä galluppi kierroksella, useimmat kieltävät olevansa uskovaisia, tai ainakaan uskovansa kirkonsa tavalla.
Menee semanttisen kikkailun puolelle, mutta käsittääkseni minä tein selväksi, mitä käsite lahko merkitsee minulle. Silloin sinun on aika turha julistaa käsitystäni vääräksi, eri mieltä voit toki olla, muttet yhtään enempää oikeassa.
Mutta sivistyksen vuoksi, kuvailepa Raamatun mukaista alkuseurakuntaa, niin voimme tehdä vertailun.
sanontaa: joka itsensä ylentää jne. ?
seurakunnan synty raamattussa:
Apostolien julistuksen kautta tuli ihmisiä uskoon, eli uskoivat apostolien todistuksen sanoilla ja teoilla (sairaitten parantuminen), nämä uskoontulleet tekikivät parannuksen eli luopuivat syntielämästä, kääntymisensä merkiksi he kastattivat itsensä Jeesukseen ja liittyivät seurakuntaan eli harjoittivat uskovien yhteyttä rukoilivat ja mursivat leipää yhdessä, näin raamatussa kerrotaan.
JA huom, seurakuntaan kuuluivat VAIN uskovaiset ei muut, heihin ei edes muut uskaltaneet liittyä, vaan raamattu sanoo uskovaisia pidettiin suuressa arvossa alkujaan.
Seurakunta oli siis pyhien yhteyttä Pyhien jotka Jeesus oli puhdistanut uskon kautta, huom, ei itsensä kautta, vaan armosta uskon kautta.
suinkaan ylpeillä, kunnioitan raamatun sanaa ja kunnioitan sen seurakuntamallia.
En suinkaan vihaa ev.luterilaisia, tiedän että aitoja uskovaisia on sielläkin, kiitos Herran.
Yksi virallinen määritelmä lahkolle on, että se korostaa jotakin raamatun opinkohtaa muiden kustannuksella. Eli lahkot ovat tavallaan yhden asian liikkeitä. Karismaattinen johtaja, vaikka kovapuheinen entinen linnakundi on sopiva. Lahkon johto pitää poikkeuksetta omaa tulkintaansa oikeimpana raamatuntulkintana ja omaa lahkoaan ainoana oikeana opin tulkitsijana tai ainakin teeskentelee muille, että he ovat tosissaan tässä.
Muut tuomitaan helvettiin. Valtakirkkoa pidetään juuri siksi niin saatanallisena, koska siihen kuuluu ihmisiä, jotka sallivat useitakin tulkintoja Raamatusta ja opista. Lahko alkaa tehdä omia päätöksiään siitä, miten lahkolaisorjan tulee elää ja toimia, kontrolloi seksuaalisuutta, työtä, sosiaalisia suhteita ja kaikkea muutakin. Jos eroaa lahkosta ja sen kontrollista, joutuu tietty helvetttin. Lahkon johtajilla on valta erotella ihmiset näin, koska he edustavat virallista jumalan mielipidettä. Ainoaa oikeaa sellaista.
Lahkojohtajat ovat ovelia piruja, jotka saavat vähän tyhmemmät ja avuttomammat tekemään mitä tahtovat, esimerkiksi lahjoittamaan "herran työhön" isoja summia. Lahkojohtajilla on vahva psyykkinen kontrolli ja he manipuloivat lahkolaisia.
Ketkä me? Joka ateistilla on oma kantansa jokaiseen aiheeseen, ei meitä ohjailla tai määrätä ylhäältä.
Omasta mielestäni hellarit ovat perustaneet kultin, jossa on jäänteitä alkuperäisestä uskosta ja paljon omaa diibadaabaa, jotta tarpeellinen oppiero emouskosta saadaan syntymään. Keinotekoista soopaa, mutta eivät sen enempää "oikeassa" tai "väärässä" kuin tavis tapauskis. Ei harha virittelemällä tai kiillottamalla miksikään muutu, se on edelleen harhaa.
Lahkolaisiahan tässä kaikki ollaan, kristinuskohan on juutalaisuudesta lohjennut.
Jossakin siellä Uudessa testamentissa todettiin
suunnilleen näin: Kun nyt vaellamme sitä tietä, mitä lahkoksi kutsutaan...
Ei silti, maailman mittakaavassa helluntailiike
taitaa olla kolminkertainen esim. luterilaisuuteen verrattuna ja kasvaa nopesti
monilla seuduilla. Siinä mielessä
lahkonimitys halventavana on aikansa elänyt.
On vain Jumalan lapsia ja niitä, jotka
eivät vielä tunne Jumalan rakkautta
niitä, jotka eivät haluakaan tuntea.
Monet näistä en halua -tapauksista ovat
luterilaisen kirkon rekistereissä, mutta
loppupeleissä näillä rekisterillä ei ole
painoa. vaan sillä, kenelle ihmisen sydän
kuuluu. Jumalalle toivottavasti.
menee!
ei ollut
Kirjoittanut: Jumalanhullu 19.5.2008 klo 14.04
Mikä lahko on?
Lahkolaisuus, lahkohenki on ns. Raamatun kielellä; "lihan teko", inhimillisen luonteen ilmentymä, ei Jumalan Hengen aikaansaannos. Eriseuraisuus. Onko sillä perusteella ateismikin jonkin sortin lahko?
Voisko sanoa, että "jumaluskon puutteen lahko?" Jos vielä mennään hengellisesti syvemmälle, asian ytimeen, ajatellen uskontoja, niin kaikki muut ovat lahkolaisia, paitsi juutalaiset.
Tässä tärkein kohta: "kaikki muut ovat lahkolaisia, paitsi juutalaiset."