Olen sitä mieltä, että maailmassa tapahtuu outoja asioita tällä hetkellä ja on jo jonkin aikaa tapahtunut.
Oletteko huomanneet, että jostain syystä kaikki uskoo johonkin ns. globalisaatioon ihan kuin kasvihuoneilmiöön?
Globalisaatio on ihmisen oma keksimä termi eikä mikään totuus. Globalisaatio on vasta hiljattain tahallaan käynnistetty hanke maapallolla,jonka tarkoituksena on lopulta ajaa köyhät maanrakoon ja nostaa herrakansa sen yläpuolelle eli rikkaat.
Olen huolissani massairtisanomisista, joita on toki ollut ihmiskunnan historiassa ennenkin, mutta ennen vain lamojen vuoksi, nyt keksityn globalisaation takia.
Globalisaatio ei ole välttämättömyys eikä sen tarvitse toteutua, vaikka se on jo nyt lähtenyt vauhtiin, sen voi vielä pysäyttää. Me voimme vastustaa globalisaatiota tuomalla äänemme kuuluviin äänestämällä ei-porvarillisia puolueita. Me voimme vastustaa irtisanomisia mielenosoituksilla ja me voimme kirjoittaa adresseja poliitikoille. Me voimme vaikuttaa jos haluamme siihen, onko meillä enää huomenna työpaikkaa vai ei.
Jos piiloudumme sen pelossa, että menetämme itse työmme, joudumme lopulta kuitenkin globalisaation uhriksi,sillä voittajia on todella vähän,suurin osa maailman ihmisistä tulee kärsimään kaikkialla; Saksassa, Ranskassa, Suomessa, Australiassa, Kiinassa, Afrikassa,missä vaan. Meiltä viedään lopulta jopa itsemääräämisoikeus,sillä globalisaatio on kaupallinen hanke, joka aikoo erottaa elitistisesti muutaman ihmisen koko maailman väestöstä johtamaan maata. Lukekaa Uljas uusi maailma ja ihmetelkää.
Miksi ihmisestä on tullut "lammas" ja alistuu työnantajien komenteluun ja kokeiluihin? Miksi kukaan ei tajua, että työnantajat eivät määrää maailmaa eivätkä porvarit omista sitä. Me olemme kaikki tasa-arvoisia ja vapaita maailmassa - vielä. Äänestäkää kauppiaita jaloillanne-älkää ostako halpamaa tuotantoa älkääkä Lidliä. Miettikää mitä seurauksia on sillä, että nyt säästätte kaksi euroa ruokakassissa - huomenna se maksetaan kauppiaalle takaisin korkojen kera työpaikan menetyksenä.
Äänestäkää oikeistolaisuutta vastaan. En ole nyt enkä koskaan kommari, joten suosittelen katsomaan mitä muita vaihtoehtoja on kuin kokoomuksen ja keskustan ehdokkaat, kyllä valikoimaa riittää.
Äänestäkää niiden arvojen puolesta, jotka arvostavat elämää ja huolehtimista, inhimillisiä ei-kaupallisia arvoja. Nostakaa uudelleen arvoon toisista huolehtiminen, julkinen terveydenhuolto ja vanhustenhuolto. Nostakaa arvostetulle paikalle sosiaalihuolto,joka pystyy auttamaan ja näin vähenämme turhia kuolemia ja murhetta.
Katsokaa ihmiset kauemmas kuin jalkoihinne. Edessä voi olla pian One Way-kyltti, joka johtaa rotkoon.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet oikeassa siinä, että globalismi on paha asia, mutta sinun tulee ymmärtää että globalismi on oikeasti marxilaisuutta, jonka tarkoitus on omaisuuden uudelleenjako. Tämä on pörssin tarkoitus. Maailman rikkaimmat kapitalistit ovat aatteeltaan oikeasti kommunisteja.
Tämä varmasti vaikuttaa hieman epäselvältä sinulle, mutta jotta sinä voisit ymmärtää nämä asiat niin sinun on opittava ymmärtämään perimmäiset aatteet jotka vievät tätä maailmaa siihen suuntaan kuin vievät.
Hegelin dualismi on yksi näistä asioista. Mitä siis globalismilla halutaan saada aikaan? Uusi maailman järjestys, jossa ei ole keskiluokkaista yhteiskuntaryhmää olemassa. Tämä olisi paluuta feodaaliseen yhteiskuntajärjestykseen, mutta maailmanlaajuisesti jossa olisi vain kuninkaita, ruhtinaita ja orjia.
Tässä pari lausuntoa tunnetuilta henkilöiltä, vaikka luulen heidän olevan nappuloita isommassa pelissä:
THE DEEPER PURPOSE: G*O*D* [Gold, Oil, and Drugs]
"We must become the owners, or at any rate the controllers at the source, of at least a proportion of the oil which we require."
(British Royal Commission, agreeing with Winston Churchill's policy towards Iraq 1913).
"It is clear our nation is reliant upon big foreign oil. More and more of our imports come from overseas."
(US President George W. Bush, Beaverton, Oregon, Sep. 25, 2000).
"If they turn on the radars we're going to blow up their goddamn SAMs (surface-to-air missiles). They know we own their country. We own their airspace... We dictate the way they live and talk. And that's what's great about America right now. It's a good thing, especially when there's a lot of oil out there we need."
(US Brig. General William Looney in 1999, referring to Iraq).
http://www.mindfully.org/Nucs/2004/DU-Trojan-Horse1jul04.htm
Siinähän harrastat kansalaisvaikuttamista. Sillä kun ei ole mitään muuta merkitystä kuin se, että sinä tulet siitä tyytyväiseksi (hyvä niin). Mihinkään se ei kuitenkaan vaikuta. Kansalaisten ylivoimainen enemmistö kannattaa globaalia kapitalismia.
Et tosiaan ole sitäkään havainnut, että globalisaatio on ollut täällä satoja vuosia ja aina kun on käännetty selkä kansainväliselle vaihdolle niin huonostihan siinä on käynyt.
Globalisaatio on hyödyttänyt niin köyhiä maita kuin rikkaitakin. Köyhissä maissa kun talouksia on avattu niin kymmenet ja taas kymmenet miljoonat ihmiset ovat nousseet köyhyydestä ja nälkäkriisejä on voitettu. Jokaisella on toki oikeus vastustaa kehitystä, mutta...
Sellaiset herrat kuin Hitler, Lenin, Stalin ja moni muu massamurhaaja olivat kovia globalisaation vastustajia.
Zimbabwe on taas yksi surullinen esimerkki globaalin kapitalismin vastustamisesta, joka johti miljoonien ihmisten nälänhätään.
Viro on puolestaan hyvä esimerkki globalisaatiolle myönteisestä valtiosta, joka nousi huippunopeasti äärimmäisestä köyhyydestä ja kurjuudesta. Vaurastuminen ei ole mikään äkkirysäys vaan se vie toki aikaa, paljon aikaa. Siksi mm. Virossakin on vielä pitkä askel todella vauraiden maiden joukkoon.
Globaali kapitalismi on valinnan vapautta ja ainoa todella vaikuttava tie hyvinvointiin ja hyvään työllisyyteen. Juuri globalisaation vastaisuus johtaa työttömyyteen ja kurjuuteen.
Suomi elää pitkälti globalisaatiosta. Vaurastumisemme juuret ovat kansainvälisissä markkinoissa, joille suomalaiset yritykset (aluksi pääosin metsäteollisuus, myöhemmin moni muukin ala) veivät tuotteitansa. Täytyy myös muistaa, että yleensä alkupääoma suomalaisyrityksiin tuli ulkomailta.
Äänestämällä muita puolueita kuin oikeistopuolueita keskustaa tai kokoomusta päätyy kuitenkin samaan lopputulokseen kuin nyt. Markkinat eli me kansalaiset, kuluttajat määräämme valinnoillamme suunnan. Taloudelliset vapaudet ovat ja pysyvät ja globalisaatio on tosiasia, olivat vallassa mitkä puolueet tahansa, nekin jotka väittävät vastustavansa globalisaatiota. Meillä on mahdollisuus ostaa sitä mitä juuri me haluamme. Sinun ei tarvitse käydä Lidlissä. Se on sinun päätettävissäsi mitä sinä ostat ja mistä. Minä asioin Lidlissä. Sieltä saa sekä kotimaisia, että ulkomaisia tuotteita aivan kuten muistakin kaupoista. Kuluttaja todellakin valitsee. Mitä niin ihmeellistä Lidlissä muka on?
Sitä paitsi irtisanomisia on ollut yrityksissä aina, myös silloin kun ei ole ollut lamoja. Yritykselle tilanne, jossa joudutaan irtisanomaan ei ole mikään mieluinen tilanne. Se kertoo siitä, että yrityksen kilpailukyky ei ole riittävä pärjätäkseen markkinoilla kilpailijoita vastaan. Tilanne, jossa yritys palkkaa lisäväkeä on paljon mieluisampi sillä se kertoo siitä, että yrityksellä menee hyvin.
Niin ja minähän ostan sitä mitä huvittaa, vaikkapa halpamaan tuotteita. Jos me emme ostaisi halpamaiden tuotteita, halpamaiden köyhät asukkaat eivät vaurastuisi ikinä (Tiesitkö muuten, että juuri näissä halpamaissa on suurin työttömyys ja vauraissa länsimaissa korkein?). Globalisaation vastustajat eivät tunnu välittävän tippaakaan köyhien maiden asukkaista. Te ette antaisi heidän tehdä töitä ja yrittää ja nousta näin köyhyydestä.
Juuri avoimimmat taloudet ovat kasvaneet nopeimmin. Se on tarkoittanut suurinta lisäystä työpaikkojen määrään.
Kauppojen kilpailuttamisessa on puolensa. Kun kuluttaja ostaa sieltä mistä saaa halvimmalla, jää rahaa muuhunkin kulutukseen tai säästöön. kilpailuttaminen pitää yllä tervettä kilpailua. Jos kukaan ei miettisi tuotteiden hintoja niin se loisi talouteen epätervettä tehottomuutta. Siitä kärsisivät lopulta kaikki, myös kaupat itse, joiden ei tarvitsisi välittää toimintatavoistaan.
Lopputulos olisi se, että työttömyys lisääntyisi ja kansantaloustalous ajaisi tehottomuuden vuoksi ongelmiin.
Kaiken lisäksi yrityksille tulisi olla mahdollisimman halpaa ja helppoa irtisanoa työntekijöitä. Jos irtisanominen tehdään vaikeaksi ja kalliiksi niin sitten yritykset pyrkivät välttämään työvoiman palkkaamista, koska heistä on vaikea päästä eroon silloin kun yrityksellä menee heikommin. Irtisanomisten tekeminen vaikeaksi ylläpitää turhaan työttömyyttä. Saksa on tästä erinomainen esimerkki.