Vähiten korruptoitunut maa

Millähän tuokin on muka tutkittu? Ettei vain jokin turhanpäiväinen ja julkisin varoin ylläpidettävä komitea olisi vain tehnyt tällaista päätöstä tehdäkseen itsestään näennäisen tarpeellisen. Varmaan todella luotettava tutkimus, aivan kuin lahjukset automaattisesti ilmoitettaisiin heille.

Onkohan kymmenet lahjomani liikennepoliisit, veroviranomaiset, tullimiehet ilmoittaneet saaneensa minulta lahjuksia? Rohkenen epäillä :)
15737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyseisen tutkimuksen ja vastaavien tutkimusten menetelmät löydät netistä. Kyseiseen tutkimukseen liittyy tietenkin arvio käytetyn menetelmän ja myös tuloksen luotettavuudesta. Turha sinun sitä tässä on spekuloida, ellet tutkimusmenetelmistä mitään ymmärrä.

Oletkohan Suomessa lahjonut kymmeniä liikennepoliiseja, veroviranomaisia ja tullimiehiä ? Rohkenen epäillä :)

Äänestä
  • En vain sokeasti usko tällaisia arvioihin ja arvuutteluun perustuvia tutkimuksia, joita ei kukaan pysty konkreettisella faktalla todistamaan sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään.

    Se että tällaiset huuhaa-tutkimukset ylittävät uutiskynnyksen Suomessa kertoo vain suomalaisten huonosta itsetunnosta ja halusta pönkittää horjuvia egojaan keinolla millä hyvänsä.

    Äänestä

  • Suomiko? kirjoitti:

    En vain sokeasti usko tällaisia arvioihin ja arvuutteluun perustuvia tutkimuksia, joita ei kukaan pysty konkreettisella faktalla todistamaan sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään.

    Se että tällaiset huuhaa-tutkimukset ylittävät uutiskynnyksen Suomessa kertoo vain suomalaisten huonosta itsetunnosta ja halusta pönkittää horjuvia egojaan keinolla millä hyvänsä.

    Suurella mielenkiinnolla odotan ehdotustasi tutkimusmenetelmäksi, jolla tutkittaisiin eri maiden korruptioastetta, ja jossa ei olisi minkäänlaista sijaa virheelle, arviolle eikä arvuuttelulle.

    Varsin heppoisella argumentaatiolla ("En vain sokeasti usko") yrität latistaa ko. tutkimuksen "huuhaa-tutkimukseksi". Onneksi tieteellisiä tutkimuksia ei ole edes tarkoitettu ns. tuulipukukansan miellyttämiseksi. Tee sinä vaan omia tutkimuksisasi keskikaljabaareissa (tai muissa vastaavissa, joista saat mieleisiäsi vastauksia...).

    Äänestä

  • Homo Genius kirjoitti:

    Olenko edes väittänyt sellaista tutkimusmenetelmää olevankaan, jolla voisi luotettavasti tutkia korruptiota, mitä?

    Mikäli kirjoitetun tekstin ymmärtäminen ei tuottaisi sinulle noinkin ylipääsemättömiä ongelmia, käsittäisit sinäkin hampurilaisia käristäessäsi, ettei korruptiota ja sen määrää voi kuin arvailla, jonka vuoksi ko. tutkimus on täysin turha ja sen lisäksi myös täyttä huuhaata.

    Mutta usko sinä vain huuhaa-arvailututkimuksiin niin paljon kuin sielusi sietää, minua ei liikuta tippaakaan mihin kaltaisesi sokea sivistymätön rahvas sattuu kulloinkin uskomaan.

    Väität, että korruptiota ei voi tutkia luotettavasti. Upea argumenttisi asian puolesta perustuu siihen, ettet ymmärrä, kuinka tutkimus voisi perustua muuhun kuin arvailuun.

    Kuitenkin on olemassa asioita, joihin sinun ymmärryksesi ei riitä. Jos sinulla olisi riittävästi älyä, käsittäisit asioita olevan myös käsityskykysi ulkopuolella. Koska tuo rima ei kohdallasi tunnu ylittyvän, niin putoat tuon "jos en sitä tajua, sitä ei ole" -ajattelusi kanssa sinne tuulipukurahvaan joukkoon. Plonk.

    Tiedän varsin hyvin kuinka tämä "tutkimus" on tehty eikä se tee sen enempää vaikutusta kuin surkuhupaisa nyyssislangisikaan.

    Äänestä

  • Suomiko? kirjoitti:

    Tiedän varsin hyvin kuinka tämä "tutkimus" on tehty eikä se tee sen enempää vaikutusta kuin surkuhupaisa nyyssislangisikaan.

    Jos kerran tiedät varsin hyvin, kuinka ko. tutkimus on tehty, niin miksi avausviestisi alkaa sanoilla "Millähän tuokin on muka tutkittu?"

    Älä yritä tietää ja ymmärtää enempää kuin kykenet. Yrityksesi tekee kyllä vaikutuksen, mutta varsin erilaisen kuin todennäköisesti haluaisit...

    Kuten jo sanoitkin, käytetyt tutkimusmenetelmät voi varsin helposti selvittää ko. organisaation webbisivuilta, aivan kuten minäkin "keskustelun" edetessä tein.

    Tämä ainoastaan vahvisti tutkimuksen olevan suurimmaksi osaksi arvailuihin ja oletuksiin perustuva huuhaa-tutkimus, kuten alunperin arvelinkin, etkä edes sinä "genius" suuressa viisaudessasi ole pystynyt muutakaan osoittamaan, vaan keskityt lähinnä vain itsesi, oletetun älykkyytesi ja peruskoulusivistyksesi esille tuomiseen - tosin epäonnistuen siinäkin surkeasti.

    Mikä käytetyissä tutkimusmenetelmissä vahvisti tutkimuksen olevan "suurimmaksi osaksi arvailuihin ja oletuksiin perustuva huuhaa-tutkimus"? Kun kerran oikein selvitit asian itsellesi, niin voinet vastata tähän kysymykseen.

    Yleensä älykkyys on yksi niitä harvoja asioita, joita jokaisella on mielestään riittävästi. Olen kovin pahoillani, jos pelkästään nimimerkkini osa saa sinut tuntemaan henkistä alemmuutta. Kyllä sinäkin olet varmaan hyvä ja taitava jossain asiassa.

    Voisin helposti analysoida sinulle kaikki 17 kyselyä, niiden sisällön ja käytännön toteutuksen ja osoittaa niiden puutteet, mutta toisin kuin sinulla, minulla on parempaakin tekemistä ajalleni kuin sivistää huuhaa-tutkimuksiin sokeasti uskovaa rahvasta.

    Ja mitä nimimerkkiisi tulee, sen kumpikaan osa ei saa minua tuntemaan mitään muuta kuin myötätuntoa ja sääliä. Sitähän sinä haluatkin, etkö vain? Myönnä pois. Älylläsi et ainakaan minua ole onnistunut vakuuttamaan.

    Ei tuosta sinun tekstistäsi järjen valo suuremmin loista. Pelkkää arvelua ja mutua, ei mitään konkreettista. Älykäs ihminen ottaisi asiasta selvää ennenkuin lähtisi kommentoimaan. Itse vielä myönsit, että ensimmäistä viestiä kirjoittaessasi et edes tiennyt kyseisestä tutkimuksesta yhtään mitään.

    Kaltaisesi uhoajat on onneksi helppo tunnistaa ja sijoittaa arvoiselleen paikalle. Plonk.

    Sinulla ei ole ollut kerrassaan mitään konkreettista sanottavaa asian tiimoilta. Mitä tämä kertoo sinun älykkyydestäsi?

    Onko joku ilkimys plonkkailuistasi huolimatta päässyt taas nyysseissä kiusaamaan ja nöyryyttämään sinua, vai miksi tulet tänne purkamaan pahaa oloasi?

    Ilmaisunvapaus on mukava asia. Valitettavasti se helposti johtaa siihen, että kaltaisesi ihmiset voivat heitellä kommentteja, jotka ovat tasoa "mitä sylki suuhun tuo". Keskustelunavauksesi oli melkoinen pohjanoteeraus (ei tämän foorumin mittapuun mukaan, mutta sen mukaan, mihin oikeasti pystyisit). Varmasti ymmärrät, mitä tarkoitan, koska oikeasti et ole ollenkaan tyhmä.

    Äänestä

esillesaatavissa, arvelisin!
Korruptiota sisältyy niin tiiviisti virkamiehistöömme ja Hyvä6t veljet supistelevat kokonaista Suomea vaikkapa sotiin osallistumaan? että vaikea siinä on muuta nähdä tapahtuvan kuin mitä nyt joku Anneli lentää kuin leppäkeihäs ulos hallituksesta!

Äänestä

että myöntäis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomiko? kirjoitti:

Millähän tuokin on muka tutkittu? Ettei vain jokin turhanpäiväinen ja julkisin varoin ylläpidettävä komitea olisi vain tehnyt tällaista päätöstä tehdäkseen itsestään näennäisen tarpeellisen. Varmaan todella luotettava tutkimus, aivan kuin lahjukset automaattisesti ilmoitettaisiin heille.

Onkohan kymmenet lahjomani liikennepoliisit, veroviranomaiset, tullimiehet ilmoittaneet saaneensa minulta lahjuksia? Rohkenen epäillä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu