Murhaaminen

Jokela, Kerava ja Tampere. Ei mitään uutta taivaan alla. Nuoret ovat tappaneet aina ja nuoria on tapettu aina. Pieni osa ihmisistä syntyy murhaajiksi, se on vaa niin, eräänlainen luonnonlaki. On turha etsiä syytä lähiympäristöstä ja yhteiskunnasta, syy on evoluutiossa. Se pimeä puoli mikä saa ihmisen tappamaan toisen ihmisen tulee kaukaa historiasta, ajalta jolloin piti tappaa tai tulla itse tapetuksi.
1127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sain kansakoulussa käytöksen alennuksen, kun kirjoitin uskonnon kokeissa kymmenestä käskystä näin. Älä varasta enemmän kuin jaksat kantaa ja älä tapa tylsällä veitsellä.

Mitähän pahaa siinäkin on. Ei käskyissä puhuta mitään ihmisen tappamisesta, joten terävällä veitsellä tappaminen on hyvä teko. Varastamisesta taas niin siinäkin pätee sananlasku, että ahneella on paskanen loppu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Juzzup kirjoitti:

Jokela, Kerava ja Tampere. Ei mitään uutta taivaan alla. Nuoret ovat tappaneet aina ja nuoria on tapettu aina. Pieni osa ihmisistä syntyy murhaajiksi, se on vaa niin, eräänlainen luonnonlaki. On turha etsiä syytä lähiympäristöstä ja yhteiskunnasta, syy on evoluutiossa. Se pimeä puoli mikä saa ihmisen tappamaan toisen ihmisen tulee kaukaa historiasta, ajalta jolloin piti tappaa tai tulla itse tapetuksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu