"Rippisalaisuus saattaa suojella pedofiiliä" otsikot kirkuvat tänään sensaatiolehdissä.
Kuinkakohan moni kävisi puhumassa lut. papille?
Jos rippisalaisuus ei pitäisi, sitä ei kai saisi kutsua ripiksi.
Miten on katolisessa kirkossa? Onko rippisalaisuus täysin ehdoton, 100 % salassa pidettävä? Ei sillä, että olisi mitään tunnustettavaa...
Onnistuuko katol. papit puhumaan ja saamaan kääntymään polisiin puoleen ja tunnustamaan, jos joku kertoisi heille jotain todella rikollista?
Kuinkakohan moni kävisi puhumassa lut. papille?
Jos rippisalaisuus ei pitäisi, sitä ei kai saisi kutsua ripiksi.
Miten on katolisessa kirkossa? Onko rippisalaisuus täysin ehdoton, 100 % salassa pidettävä? Ei sillä, että olisi mitään tunnustettavaa...
Onnistuuko katol. papit puhumaan ja saamaan kääntymään polisiin puoleen ja tunnustamaan, jos joku kertoisi heille jotain todella rikollista?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Papin pitää mieluummin kärsiä marttyyrikuolema, kuin paljastaa rippisalaisuus.
Luterilainen kirkko on pelkkä valtion virasto eikä luterilaisessa kirkossa rippi ole sakramentti. Nämä asiat eivät siten ole verrannollisia.
Valitettvasti Suomen luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat kuin valtion virastoja. Tai paremminkin: ortodoksinen kirkko ON valtio ainakin Venäjällä, Kreikassa, Serbiassa...Luin jonkin aikaa sitten Ambrosiuksen kolumnin jostain lehdestä ja vastaavan katolisen kirkon edustajan kirjoituksen. Ambrosius kirjoitti kuin virkamies hallinnollisista asioista ja katolinen puheenvuoro oli viiltavän kirkasta julistusta. Sama pätee muuten paavin kirjoituksiin: niissä on sisältöä ja koherenssia, mutta kukaan ei tiedä mitä ortodoksiset patriarkat touhuavat. Milloin viimeksi yksikään ort. patriarkoista on sanonut mitään relevanttia mistään asiasta (paitsi riidellyt keskenään)?
Ettei vaan ortodoksisen kirkon hengellisyys olisi kuihtunut vanhojen muisteluksi.
Ortodoksinen kirkko kyllä puhuu marttyyreistä, mutta aika pienet ovat mahdollisuudet marttyyriuteen, jos kirkko aina myötäilee vallanpitäjiä ihan kaikessa. Tosin ortodoksinen kirkko määrittelee marttyyriuden aika laveasti, kun kerran Nikolai II on "marttyyrikeisari" ja kanonisoitu pyhä. Samalla määritelmällä jokainen kaatunut ortodoksisotilas on marttyyri. Toisenlaista on niiden katolisten pappien, munkkien ja nunnien marttyyrius, jotka todella ovat kuolleet uskonsa tähden työssään lähetyskentillä ja kriisialueilla. Jostain syystä esim. jesuiitat eivät korosta marttyyriutta, vaikka moni jesuiitta on henkensä menettänyt. Sen sijaan jesuiitat korostavat kristityn vastuuta vähempiosaisista, palvelemista ja oikeudenmukaisuutta.
ole meillä Suomessa mikään valtionvirasto, vaikka me Helsingin metropoliittakunnan jäsenet olemmekin saaneet syntiemme rangaistukseksi sellaisen esipaimen kuin KP Ambrosius on. (Kuvaavaa on, että Ambro kirjoittaa luterilaiseen Kotimaahan eikä oman kirkkokunnan lehtiin.)
Ekumeeninen patriarkka Bartolomeus kirjoitti taannoin erään erittäin hyvän kirjoituksen katumuksesta. Kunpa löytäisin sen uudestaan. Sen keskeisenä ajatuksena oli se, että katumus on toivon sisar. Sillä, joka pystyy vielä katumaan, on toivoa jäljellä, oli hän sitten langennut kuinka pahoihin synteihin vain.
Mitä tulee rippisalaisuuteen kirkkossamme, niin yksikään oman paikalliskirkkoni pappi ei ikinä rikkoisi sitä. Siitä menen takuuseen. Suomessa pappi (ortodoksinen tai katolinen) on ainoa taho, jolle voi puhua asioistansa. Esim lääkäreiden vaitioloon ei voi millään tavalla luottaa.
niin kuin luterilainen kirkko. Emme esim ajattele, että nyt, kun yhteiskunta hyväksyy avoliitot ja homoseksuaaliset parisuhteet, niin meidänkin pitäisi ne hyväksyä, ja kun yhteiskunnassa mässäily on yleinen harrastus, niin emme ajattele, että meidänkin pitäisi muuttaa paastosääntöjämme. Katolinen kirkko on poistanut paaston lähes täysin. Luterilaisilla ei sellaista ole koskaan ollutkaan.
Keisari Nikolaita ja hänen perhettään ei ole kanonisoitu varsinaisina marttyyrina, vaan "kärsimyksen kantajina". Siinä on vissi ero.
Ortodoksinen kirkko ei myöskään pidä sodissa kaatuneita marttyyreina. Bysantissa oli tapana exkommunikoida taisteluun osallistuneet sotilaat joksikin aikaa, koska he olivat ehkä joutuneet sodassa tappamaan vihollissotilaita, siitä huolimatta, että Bysantti ei käynyt yhtään hyökkäyssotaa, eivätkä kristityt ensimmäisellä vuosituhannella sotineet keskenään. Ortodoksinen kirkko ei ole koskaan hyväksynyt augustinolaista oppia oikeutetuista sodista niin kuin katolinen kirkko, vaan se pitää kaikkea sotimista syntinä.
Ei pidä sekoittaa Venäjän valtiollista ideologiaa ja ortodoksisuutta keskenään. Nyky-Venäjällä on taas paljon tällaista valtiokirkollisuutta, joka on kaukana ortodoksisuudesta, valitettavasti. Nyky-Venäjällä on kuitenkin paljon hyvääkin esim laupeudentyön elpyminen kirkossa. Venäjän ortodoksisella kirkolla on paljon diakoniatyötä nykyään.
Venäjällä kuoli neuvostoaikana paljon tavallisia uskovaisia samoin kuin hierarkkian jäseniä marttyyreina. Samoin kreikkalaisilla on paljon ns uusmarttyyreita, jotka kuolivat turkkilaisten vainoissa. Marttyyrius on ortodoksille arkipäivää aivan toisella tavalla kuin katolilaisille. Meille marttyyrit ja muut pyhimykset (esim Kristuksen tähden houkat) ovat peruskristittyjä. Emme vaadi heiltä virheettömyyttä. Pyhä ihminenkin voi olla täysi luuseri niin kuin Niku-tsaari oli.
Katolilaisille pyhimykset ovat erikoisuuksia, erityisiä uskonsankareita, joiden pitää olla moraalisesti virheettömiä ja kaikessa onnistuneita superihmisiä.
Ei myöskään pidä sekoittaa valtiovaltaa ja yhteiskunnallisia arvoja. Väittäisin että nimenomaan ortodoksinen kirkko myös Suomessa on myötäillyt vallanpitäjiä ja hyvin tarkaan pidättäytynyt arvostelusta. Ortodoksinen kirkko on erittäin heikko yhteiskunnallisissa kysymyksissä eikä missään nimessä yhteiskunnan omatunto. Luterilainen kirkko on toistuvasti arvostellut esim. valtion pakolaispolitiikkaa ihan käytännössäkin, syrjintää, raakaa markkinataloutta yms. kun taas ortodoksit ovat varsin hiljaa näistä asioista ja piispat istuskelevat yritysten hallituksissa.
Sen sijaan on totta, että ortodoksinen kirkko laahaa varsin hitaasti muuttuvien arvojen perässä ja esim. aborttia ei hyväksytä. Mutta toki arvot ovat muuttuneet. Tästä esimerkkinä suhtautuminen ehkäisyyn, avioeroihin ja homoseksuaalisuuteen (yhteys-liike). Ja onpa kirkko Anbrosiuksen suulla vilautellut naispappeuttakin. Meidän on valitettavasti tunnustettava, että jos luterilaiset ratsastavat arvomuutoksen harjalla, niin ortodoksit seuraavat perässä kun taas katolinen opetus ei ole muuttunut lainkaan monissa moraalikysymyksissä. Eikä katolinen kirkko myötäile (tai identifioidu) valtion kanssa kuten ortodoksiset valtiokirkot.
Ellen ihan väärin ole ymmärtänyt, luterilaisilla on ollut ehtoollispaasto lauantai-illasta lähtien. Luterilainen kirkko ei ole lieventänyt paastomääräyksiä vaan todennut paaston turhaksi ja jopa haitalliseksi omavarhuskaudeksi. Tämä on täysin loogista "sola fide" -periaatetta ajatellen.
Samoin muuten turkkilaisilla on paljon marttyyreitä, jotka ovat kuolleet kristittyjen vainoissa. Marttyyriuden korostamisessa ortodoksisuus muistuttaa islamia. Voisiko sinusta Srebrenicassa murhattua 7000 muslimimiestä pitää marttyyreinä? Minusta ei, koska kyse ei ole uskosta luopumisesta tai siinä pysymisestä vaan etnisyydestä. Sama koskee monia kreikkalaisia "marttyyrejä": maansa itsenäisyyden takia kuollut vapaustaistelija ei ole marttyyri sanan uskonnollisessa merkityksessä. Ottomaanien tavoitteena ei ollut kristittyjen hävittäminen (valtakunnan krisityillä ja juutalaisilla oli varsin laaja autonomia).
Huomaatko muuten kuinka sisäänpäin kääntynyttä ortodoksisuus on: uusmarttyyrit ovat kuolleet vainoissa kotiseuduillaan kun taas katoliset marttyyrit tänäkin päivänä tulevat konfliktialueilta, jossa ovat todellakin puolustamassa kristinuskoa.
Pointti on se, että Nikolai ei kuollut uskonsa takia, vaan koska sattui olemaan syrjäytetty hallitsija ja turvallisuusriski bolsevikeille.
Luterilaisille muuten jokainen Kristukseen uskova poisnukkunut on pyhä.
nauttii juuri niistä samoista - jäsenmäärään nähden jopa laajemmista - eduista kuin luterilainen kirkko. Minusta on ihan turha teeskennellä, että ortodoksinen kirkko eroaisi tässä suhteessa luterilaisesta.
Olet oikeassa, Bartolomeus on kyllä varsin älykäs ja aktiivinen keskustelija verrattuna muihin.
En ymmärrä miten vaitiolovelvollisuus liittyy ripin sakramenttiluonteeseen. Ehdoton vaitiolo on ihan samalla tavalla edellytys luterilaisille pastoreille enkä ymmärrä miksi hekään sitä rikkoisivat. Luterilaisilla ongelma on "yleinen pappeus" eli se, että kuka tahansa kristitty voi vastaanottaa ripin ja silloinhan vaitiolo ei ole taaattu tietenkään. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ev-lut virka- ja kirkko-oppi on yhtä sotkua ja juuri tällaiset matalakirkolliset yleisen pappeuden sovellukset ovat hyvä syy luterilaisesta kirkosta eroamiseen.
Terveydenhoitohenkiläkuntaa on tähän turha sotkea, koska heidän vaitiolovelvollisuutensa on juuri se, mitä laissa on määrätty. Esim. lääkäri on velvollinen informoimaan poliisia tai sosiaalityöntekijöitä joissain tapauksissa. Näin pitääkin olla. Esim. pommi-iskua suunnitteleva psykopaatti tulee ilmiantaa poliisille (mitähän katolinen pappi tekisi, jos kuulisi ripissä suunnitelmasta murhata paavi). Silti tämä ei ole vaitiolovelvollisuuden rikkomista vaan toteuttamista lain määräämissä rajoissa.
ei ole mitenkään heikko yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Ambro ja yhteysliikeläiset eivät edusta ortodoksisuutta, koska mikään ortodoksinen kirkko ei hyväksy heidän yksityisajatteluaan, ei edes Suomen ortodoksien enemmistö. Me suomalaiset ortodoksit emme voi sooloilla emmekä päättää kirkon opin ja kanonien vastaisesti asioista.
Ortodoksinen kirkko (mm ekumeeninen patriarkka) on ottanut voimakkaasti kantaa esim luonnon ja ympäristönsuojelun puolesta. Kirkko edellyttää jäseniltään vaatimatonta askeettista elämää. Ortodoksinen kirkko vaikuttaa jäseniinsä -ja heidän kauttaan yhteiskuntaan- eikä niinkään anna mitään julkilausumia. Ei kirkko ole mikään julkilausumaautomaatti, eikä sen pidä sotkeentua päivänpolitiikkaan, jollainen esim mainitsemasi pakolaiskysymys on.
Luterilaisen kirkon skandaali on sen kristillisistä arvoista luopuminen. Luultavasti tämä kehitys alkoi naispappeuden hyväksymisestä.
Et ilmeisesti ymmärtänyt, mitä yritin selittää pyhistä, marttyyreista ja muista, mutta ei se mitään.
Nikolai-keisari kuoli rangaistuksena omista pahoista teoistaan ja toisaalta bolshevikkien uhrina. Elämänsä viimeisinä aikoina hän osoitti suurta kärsivällisyyttä ja Jumalaan turvautumista. Samoin koko hänen perhekuntansa. Venäjän ortodoksisen kirkon suurpiirteisyyttä tässä asiassa osoittaa, että se tuli julistaneeksi pyhiksi samalla myös pari keisarin luterilaista palvelijaa, jotka kuolivat perheen mukana.
Tottakai katolilaiset ovat aina voineet tehdä lähetystyötä, koska he ovat asuneet vapaassa ja vauraassa lännessä eikä heillä ole ollut ristinään turkkilaisia tai kommunisteja.
Suomen ortodokseille. Valtiovalta halusi valvoa maamme ortodoksista kirkkoa ja suomalaistaa sen. Kirkkomme venäläisyys koettiin kansallisena vaarana. Koska paikalliskirkkomme elämä oli tuolloin vaakalaudalla, kirkon oli pakko suostua tarjoukseen.
Ortodoksinen kirkko ei ole koskaan ollut Suomessa osa suomalaista yhteiskuntaa samassa mielessä kuin luterilainen kirkko. Ortodoksiset suomalaiset saivat kansalaisoikeudetkin (mm oikeuden päästä valtiopäivämiehiksi) vasta 1870-luvulla. Kannatan kirkon ja valtion eroa. Monet kirkkokuntamme jäsenet ajattelevat tästä asiasta samalla tavalla kuin minä.
Vaitiolovelvollisuus liittyy ripin sakramenttiluonteeseen sikäli, että niissä kirkoissa, joissa rippi on sakramentti, on olemassa tietty kaava, millä katumuksen sakramentti pitää toimittaa, missä se pitää vstaanottaa, ja ripin vastaanottajana voi olla vain pappi.
Luterilaisessa kirkossa kuka uskovainen vain voi toimia rippi-isänä tai -äitinä eikä syntien tunnustamistilanne ole määrätyn kaavan mukainen tai tiettyyn paikkaan sidottu. Varsinkin lestadiolaisissa herätysliikkeissä esiintyy tätä "villiä" rippiä.
Rippisalaisuus koskee lain mukaan vain pappia ja lain mukaan vain evlut tai ortodoksista pappia. Katolista kirkkoa ei ilmeisesti ollut vielä rekisteröity Suomessa lain säätämisen aikaan, eikä katolisella kirkolla muutenkaan ole Suomessa kuin vain uskonnollisen yhdyskaunnan asema. En kuitenkaan usko, että kukaan katolinen pappi pakotettunakaan rikkoisi rippisalaisuutta!
Mitä tulee rippisalaisuuden säilyttämiseen, niin ajattelen, että tietyissä kaavoissa pysyminen auttaa pappia paremmin säilyttämään rippisalaisuuden. Silloin on helpompi vetää raja siihen, mikä on rippisalaisuuden piiriin kuuluvaa asiaa, mika taas ei. Oma rippi-isäni sanoi, että Jumala antaa papille armon unohtaa kaikki asiat, jotka hän kuulee synnintunnustuksella. Syntejähän ei tunnusteta papille, vaan itselleen Kristukselle. Pappi on synnintunnustuksella vain todistajana ja Kristuksen valtuuttamana synninpäästön antajana.
Meillä ortodoksisessa kirkossa ei koskaan kukaan voisi vaatia, että papin pitäisi paljastaa rippisalaisuus, vaikka ripittäytyjä olisikin tunnustanut jonkin rikoksen. Ihmettelen luterilaisen kirkon perheasiainn neuvottelukeskuksen johtajaa. Miten on mahdollista, että hän edes voi ajatella rippisalaisuuden murtamista ja papin velvollisuutta raportoida viranomaisille kuulemastaan? Tuollaiset kannanotot
osoittavat sellaista uskonnon kunnioituksen puutetta, että omassa kirkossani varmaan tuollaisia lörisevälle henkilölle tulisi potkut virasta/toimesta.
Maan suurimman ateistilehden julkaisema uutinen on taas aivan lehden linjan mukainen. HeSa:lla näyttää taas olevan jokin kirkon ja kristillisyyden vastainen kampanja menossa. Olen jo aika päiviä sitten lopettanut Helsingin Sanomien tilaamisen ja niin kehotan muitakin kristittyjä tekemään.
Ihmettelen pedofiilijahtia tässä yhteiskunnassa, jossa sekä heteroseksuaalinen että homoseksuaalinen haureus on yleisesti hyväksyttyä -ja kansa äänestää aviorikoksen takia erotetun luterilaisen piispan eduskuntaan edustamaan itseään.
"Esim. pommi-iskua suunnitteleva psykopaatti tulee ilmiantaa poliisille (mitähän katolinen pappi tekisi, jos kuulisi ripissä suunnitelmasta murhata paavi)."
Olen tästä joskus keskustellut papin kanssa. Hänen vastauksensa oli, että rippisalaisuus koskee rippiä ja ripillä on tietyt tunnusmerkit. Yksi keskeinen tunnusmerkki on ripittäytyjän katumus.
Ripissä on siis kyse jo tehdyistä teoista, sanotuista sanoista, mielikuvissa hekumoinnista, laiminlyönneistä jne. Rippiä ei ole sellainen tunnustus, jossa kerrotaan rikoksen tai synnin suunnittelemisesta, ellei kertojan tarkoituksena ole taistella sisällään näitä halujaan ja suunnitelmiaan vastaan.
Jos pappi kuulee rippituolissa uhkailua tai todella toteutettavaksi aiottuja suunnitelmia tehdä rikos, hän saa kyllä toimia. Hän voi kertoa poliisille tai muulle välttämättömäksi katsomalleen taholle noista suunnitelmista rikoksen ehkäisemiseksi.
jonka mukaan papin tulee varoittaa, jos hän on saanut tietää hankkeilla olevasta kapinasta tai murhasta, vaikka hän olisikin kuullut asiasta ripin tai muun sielunhoidon yhteydessä. Silloinkaan pappi ei kuitenkaan saa paljastaa keneltä hän kuuli asiasta tai ketkä ovat hankkeen takana. Papilla on siis vain varoitusoikeus.
Tavallisesti ripillä kävijät kai katuvat syntejään, olisihan mieletöntä ajatella, että ihminen menisi ripittäymään, jos hän ei kadu?
Ehkä tuo on lähtökohta, mutta viimeiset vuosikymmenet ortodoksit ovat olleet varsin tyytyväisiä etuoikeuksiinsa.
Vähän ihmettelen tuota "ateistilehti -nimitystä". Hesari nyt sattuu olemaan paras ja suurin sanomalehti piti sen uskontolinjasta tai ei. Minusta ei ole viisasta jättää lehteä lukematta ja "luotettavinta" informaatiota saamatta vain koska ei pidä sen tavasta käsitellä uskontoa. Silti hesari raportoi monista asioista todella hyvin.
Mitä sanot ex-piispasta on kyllä totta. Mikä ihmeen meriitti on aviorikos ja ero niin, että niiden avulla nousee eduskuntaan ja sankariksi. Ihmeellistä touhua. Sinänsä en viitsi häntäkään tuomita, mutta minusta tuo ei oikein riitä ansioksi.
Jos oikein muistan, avioeroprosentti on suurempi ortodokseilla kuin luterilaisilla. Ortodoksit eivät (seksuaali)käyttäytymiseltään eroa luterilaisista.
Vähän asian sivusta sanoisin, että kirkkojen todellakin pitäisi tehdä jotain avioerotilastoille. On kestämätöntä, että maassa noin puolet avioliitoista päätyy eroon ja suuri osa lapsista elää yhden vanhemman kanssa. En halua syyllistää vanhempia, koska tilanteet vaihtelevat, mutta yhteiskunnan kannalta tämä on todella paha tilanne. Kirkkojen pitäisi laittaa huomattavia ponnistuksia ja varoja avioerojen ja aborttien estämiseen sekä yleisen moraalin kohentamiseen. Ei tuomiten, vaan tarjoten "kristillisen" vaihtoehdon. Esim. Skotlannin katoliset maksavat teiniäideille rahaa siitä, että nämä synnyttävät lapsensa ja antavat sen adoptioon. Minusta juuri perheen hajoaminen on pahin ongelma Suomessa (abortteja on vähän). En ymmärrä, miksi kukaan ei nosta tätä asiaa kunnolla esille. Psykologisen tutkimustieto on hyvin yksiselitteinen siinä, että jopa ei-niin-ideaalinen perhe on lapsille parempi kuin avioero ja että yksiavoisuuden murentuminen johtaa moniin psyykkisiin ongelmiin. Joskus olen ajatellut, että pitäisi perustaa kirkon sisälle "kristityt avioliiton puolesta" -liike kun kirkko ei tunnu välittävän. Alapa sinä ajamaan asiaa.
jos lapsen adoptioon antamisesta maksetaan, niin silloin on kysymyksessä lapsikauppa. Kyllä nyt skotlannin katolilaiset ovat erhtyneet pahasti. Kunnioitan paljon enemmän suomalaista Ensikoti-työtä, jonka tarkoituksena on ollut auttaa au-äitejä pitämään itse lapsensa. Nythän Ensikodit ovat jo vähän vanhentunut työmuoto. Minusta abortteja pitää vastustaa yrittämällä parantamalla au-äitien ja köyhien lapsiperheiden asemaa eikä adoption avulla.
Avioliitto pitää nostaa kunniaan. Nuoria pitää rohkaista aviotumaan eikä elämään susipareina. Nykyään usein kauhistellaan nuorina solmittuja avioliittoja, vaikka ne kestävät paremmin kuin iäkkäämpänä solmitut, ja nuori säästyy monelta pahalta, kun hän purjehtii ajoissa avioliiton satamaan. Jos avioliittoa kunnioitetaan instituutiona, avioliitot kestävät paremmin. Sinänsä en kyllä ole avioeroista niinkään huolestunut kuin yhteikunnssamme yleisestä avioliiton halveksimisesta. Avioeroja on ollut aina ja tulee aina olemaan.
Ei vaan maksaminen rajoittui maksamiseen synnyttämisestä eli abortin välttämisestä. Olen samaa mieltä tukemisesta, mutta minusta adoptio on parempi vaihtoehto kuin abortti.
Avioeroja on aina ollut, mutta ei 50 % solmituista avioliitoista. Ongelma ei ole itse ilmiö vaan sen laajuus. Avioerot tässä mitassa ovat ongelma. Itse katson avioeroa pelkästään lasten kannalta. Mitä aikuiset puuhaavat keskenään, on aika yhdentekevää. Ei kaikkien tarvitse noudattaa kristillistä etiikkaa. Huolestuttavaa on se, että avioeroa käsitellään aikusen oikeutena eikä lasten kannalta.
Eikös Hgin seurakunnan Ortodoksiviesti ole kirkon lehti? Sieltä olen Ambrosiuksen juttuja lukenut.
Kotimaa-lehden kolumnisti. Joskus näitä samoja juttuja on sitten myös ortodoksilehdissä kuten Aamun Koitossa, Analogissa tai Ortodoksi Viestissä. Ortodokseille Ambro kirjoittaa vain virallisia joulu- ja pääsiäistervehdyksiä. On siinä meillä piispa!
katolisen papin ole tosiaan todettu pysyneen hiirenhiljaa tietämistään pedofiliatapauksista, joissa he ovat olleet jopa toisena silminnäkijänä?
Rippisalaisuus on rippisalaisuus. Et voi tietää kuka on kellekin ripittäytynyt eikä rippisalaisuutta saa rikkoa, vaikka ihminen olisi tunnustanut murhan. Kollegan saaminen kiinni itse teosta on eri asia. Tällaiset teot tehdään salassa, ilman todistajia.
Mutta tuollaiset jutut silminnäkijöistä ovat kyllä silkkaa panettelua. Esim Yhdysvalloissa on maallisten koulujen opettajien keskuudessa esiintynyt paljon enemmän lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kuin papiston keskuudessa, mutta asiasta ei ole nostettu sellaista meteliä kuin mitä papiston keskuudessa ilmeneneistä tapauksista.
Jos tuo on vitsailua, niin onpa aika heppoista.
Jos taas olet tosissasi, niin ei sinulla ole eikä voi olla perusteita väitteellesi. Pedofiilipapit ovat voineet ripittäytyä, todennäköisesti ovat ripittäytyneet. Asian ydin on sitten tässä tapauksessa juuri rippisalaisuus: ripin kuunnellut pappi ei rippituolin ulkopuolella voi asiaa kenellekään paljastaa, ei periaatteessa voi edes muuttaa käyttäytymistään ripittäytynyttä kohtaan siten, että joku voisi alkaa epäillä tätä.
Katolisen kirkon pedofiiliskandaali kasvoi siitä, että pedofiilien tekoja salattiin kirkon hallinnon tasolla, siis piispat salasivat. Tässä ei varmaankaan läheskään aina ollut kyse mistään rippisalaisuudesta vaan ihan virkavelvollisuuksien laiminlyömisestä piispojen taholla.
Tämä asia on korjattu, piispat eivät enää piilottele pappien pedofiliarikoksia.
"Tämä asia on korjattu, piispat eivät enää piilottele pappien pedofiliarikoksia"
Eikä ollenkaan heppoista.
!943 kun Stalin ojensi kätensä Moskovan patriarkaatille, tarkoitti se käytännössä myös sitä, että MP:in papeista tuli ilmiantajia. Kaikki lähti eteen päin rippisalaisuuksia myöten.
Nykyäänkin Venäjän kirkko on ainoastaa Moskovan politiikan kädenjatke maailmalla.
Mistä tuon niin hyvin tiedät?
Silminnäkeminen on ihan eri asia.
Suomessa varmaan tietää, kenelle ripittäytyy, jos srk:n pappeja on vain kaksi.
Papitkin taitaa tuntea aika helposti, kuka on varannut ajan. Hehän eivät päivystä ennen joka messua vai miten asian on.
Pitäisi oikeastaan perustaa on-line -ripittäytyminen, olisi aika siirtyä toiselle vuosituhannalle. Anonyymius säilyisi tehokkaammin, ellei IP-osoitteita urkittaisi.
Minusta se vain tuntui osoittavan, että pappien vaiteliaisuuteen voi luottaa.
Mutta ei ole ensimmäinen erehdykseni täällä, ja jokin hölmö viestini onkin jo poistettu.
vastaako kaikkitietävä one-linerilla jonka sisältö on kysyvä mistä tuon muka tiedät?
Kiitokseksi siitä, että kirkko ei ylenkatsonut valtion sille ojentamaa kättä, Stalin vastaanotti 4.syyskuuta 1943 residenssissään metropoliitat Sergijn, Aleksijn ja Nikolain ja antoi kirkolle luvan avata Neuvostoliitossa uusia kirkkoja ja hengellisiä koulutuslaitoksia sekä julkaisemaan kirkon omaa lehteä. Seurakunnille annettiin oikeus siirtää varojaan kirkon yhteisiin projekteihin ja patriarkkakunnan ylläpitoon. Perustettiin kirkon omia kynttilätehtaita.
Kirkon johdolle annettiin käyttöön Saksan entisen lähettilään Schulenburgin residenssi. Valtio järjesti kirkon johtohenkilöille autoja ja elintarvikkeita. Vuoden 1945 voiton kommunistisessa euforiassa Venäjän ortodoksikirkko sai luvan jopa avata Leningradiin korkeimman hengellisen seminaarin, jossa opiskeli mm. kirkon nykyinen patriarkka Aleksij II.
PAPIT MYYRINÄ
Ristiäiset, vihkimiset ja jopa osallistuminen tavalliseen jumalanpalvelukseen johtivat väistämättä siihen, että ihmiset kutsuttiin moitittaviksi nuorisojärjestö Komsomolin tai puolueen paikalliskomiteaan ja sitä seurasi rangaistus. Luonnollisesti monet ihmettelivät, mistä puolue oli saanut tietoja heidän kirkkoyhteyksistään. Vastaus on hyvin yksinkertainen: sen ajan papiston yhteydet KGB:hen ovat kaikkien neuvostoliittolaisten tiedossa ja vaikka ne olivat pakon sanelemia, vanhemman polven kirkonmiesten on turha yrittää kiistää sitä.
http://www.novomedia.fi/venajan_aika/lehdet01/artikkelit2_01/kirkko.htm
rippisalaisuudesta kysymys, vaan siitä, että joku laski kirkossa kävijät ja sakramentteihin osallistujat (kaikki sakramentit oli määrä toimittaa kirkossa) ja raportoi ne sitten puolueelle tai komsomolille. Kaikki ihmiset eivät tosin Neuvostoliitossakaan olleet puolueen tai sen nuorisojärjestön jäseniä.
Luterilaisellekin papille voi ripittäytyä 100% varmana siitä, että tieto ei vuoda. Ja heille käy puhumassa aika moni.
ei ole Kristuksen antamaa valtaa antaa anteeksi syntejä, eikä rippi ole sakramentti luterilaisessa kirkossa.
Tapaus Kantola sen osoitti. Palkkiovirkoja vaan satelee, kateeksi käy. Muka ihmisoikeusaktivisti, kun rikkoi itse kaikkia mahdollisia ainakin edellisen vaimonsa suhteen.