Ihmettelen suuresti, mitä Halonen voitti

Oikea julkaisu oikealla asialla, - ainakin tässä asiassa.
http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/jarmovirmavirta/halonen-oli-oikeassa

niinkuin asia on. Virohan on harrastanut neulanpistopolitiikkaa koko ajan. Että ota selvää asioista, niin ei tarvitse ihmetellä.

Naton siiven alla voi soittaa suutaan, jonka taidon virolaiset kyllä näyttävät osaavan.
On sairasta ottaa tuollaisia Naton jäseniksi.

Kuiskauskoppi kremlissä.Oletta te tampioita kun vielä kehtaatte ihmetellä halosen kommentteja.Aina kun venakko tekee jotakin mikä ei kuulu sivistysvaltion toimintatapoihin niin haloselta tulee kommentit ensinnäkin viikon myöhässä jonkun ihme verukkeen takia ja se kommentti on venäjää nuoleskeleva,muita väheksyvä ja jos teko on tosi tökeä kuten georgian tapaus niin eiköhän tuo ihmeotus toppuuttele myös georgiaa kun pitäisi tuomita venäjä.
Vastenmielistä nuoleskelua ja läähistelyä vaikka onkin entinen rapakommunisti.

"Miten on mahdollista, ettei SUPO puutu presidentin hölmöilyihin, ja tutki asiaa. "

Onhan se todella kummallista, että yksi ihminen saa jatkuvasti mustata Suomen ja suomalaisten mainetta.

Mutta tämähän punikkiemme kulttuuria, johan koivistokin oli kalvamassa virolaisia.
Ei siihen välttämättä tarvita putinin perän nuolemista.

presidentti virastaan tuollaisessa tapauksessa!

19.09.2008
Pro Karelia ry

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeli-ryhmiin.
Klikkaamalla artikkeli-ryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.

[02] Karjalan palautus
[04] Oikeudelliset
[21] Poliittiset

HALONEN PALJASTI TUNTEMATTOMAN EU-SIDONNAISUUDEN

- Onko maiden menetys sovittu salaisesti EU-sopimuksessa?
- Mikä on Halosen esille tuoma uusi EU-sidonnaisuus?
- Ovatko salaiset sidonnaisuudet Suomea sitovia?
- Politiikkaa ja juridiikkaa ei pitäisi sotkea toisiinsa
- Yksimielisyys rajojen muuttamisesta?
- ".. se ei vaan onnistu, se me tiedetään"
- Fatalismi ja antautuminen huonoja etukäteisohjeita

Onko maiden menetys sovittu salaisesti EU-sopimuksessa?

Yle-1:ssä presidentin kyselytunnilla 15.09.2008 professori Arto Palkama kyseli presidentti Tarja Haloselta Atlantin julistuksesta ja Karjalan palauttamisesta. Rajojen muuttamattomuudesta Halonen totesi seuraavaa:

- Ensinnäkin Suomella ei ole, siis virallisesti, ollut vuosikymmeniin aluevaatimuksia Venäjän tai jonkun muun maan suhteen ja tään luovutetun Karjalan osa taas oli ratkaistu Pariisin rauhansopimuksessa 1947, eikä Suomi ole ehdottanut, eikä ehdota, neuvottelun avaamista Karjalasta.

- Itse asiassa olemme näin vakuutettu myös länteen liittyessämme, mm. Euroopan unioniin.

Presidentin lause avaa uuden ulottuvuuden Suomen EU-sopimukseen. Onko suomalaisten ja erityisesti pakkoluovutettujen alueitten pakolaisten eli evakkojen selän takana salaisesti sovittu jotakin, josta ei ole mainintaa virallisissa papereissa? Asia on merkittävä.

Karjalan palautusta ja Atlantin julistusta, johon Halonen ei käytännössä lainkaan vastannut, käsitellään artikkelissa: Halonen ja Atlantin julistus.

Mikä on Halosen esille tuoma uusi EU-sidonnaisuus?

Halonen esitti ohjelmassa, että Suomen liittyessä EU:hun, olisi luvattu, ettei rajoihin eli Karjalan kysymykseen palata. Halosen on paljastettava, milloin, kenen toimesta ja millä oikeudella tällainen käytännössä noin miljoonan suomalaisen ihmisoikeuksista luopuminen on tapahtunut. Onko meiltä salattu joku EU-liittymisen tärkeä kohta viimeiset 13 vuotta?

Virallisissa EU-asiakirjoissa ei ole mainintaa siitä, että Petsamon, Salla-Kuusamon, Karjalan ja eräiden ulappasaarien asukkaat nyt luopuvat jakamattomista oikeuksistaan. Ei ole mainintaa siitä, ettei heidän kohdallaan YK:n ihmisoikeusjulistuksen 17. artikla tai Euroopan ihmisoikeusopimuksen 1. lisäpöytäkirja pidäkään paikkansa.

Onko Suomi EU:hun liittyessään sopinut myöskin siitä, ettei Atlantin julistus ole Suomea koskeva ja ettei Venäjän tarvitse muutoinkaan Suomen suhteissaan noudattaa sovittuja kansainvälisiä ihmisoikeuksia? Presidentti Halonen on velvollinen esittämään ne asiakirjat, joissa hänen nyt esille tuomansa rajoitukset on sovittu.

Ovatko salaiset sidonnaisuudet Suomea sitovia?

Kyseisten mahdollisten asiakirjojen laillisuudesta voidaan olla monta mieltä. Kyseessä on 45 000 km2 suomalaisten omistamaa maata sekä Neuvostoliiton ja Venäjän toteuttama alueen ilmainen käyttö yli 60 vuoden ajalta. Kyseessä on myöskin yli 60 vuoden ajalta suomalaisten metsistä varastettujen ja hakattujen puiden myynti ja moni muu omistukseen automaattisesti liittyvä oikeus.

Tarkastellessaan EU-jäsenyyden 10-vuotistaivalta 19.04.2005 presidentti Halonen ei sanallakaan maininnut tällaisen olennaisen tärkeästä asiasta. Lakivaliokunnan varapuheenjohtajana 1991-94 ja suuren valiokunnan puheenjohtajana 1995 sekä 13.04.1995 alkaen ulkoministerinä Halonen on ollut hyvin perillä EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista. Eduskunta päätti liittymisestä 18.11.1994 ja Suomi liittyi EU:n jäseneksi 01.01.1995.

Halosen tulee siten osoittaa asiakirjoilla, että Euroopan unioniin liittyessään Suomi on vakuuttanut luopuvansa kaikista vaatimuksista pakkoluovutettuun alueeseen. Ellei Halonen sitä kykene tekemään, on kyseessä sangen vaikea tilanne. Suomen istuva presidentti on tietoisesti antanut väärää tietoa kansalle erittäin merkittävästä asiasta. Nauttiiko presidentti silloin kansan ja eduskunnan luottamusta? Tämä asia on selvitettävä.

Halosen maininta länteen liittymisestä on sikäli mielenkiintoinen, että hän samalla tunnustaa Suomen olleen aikaisemmin itään liittynyt. Onko valtionjohto jotenkin jäänyt ”itään” edelleenkin?

Politiikkaa ja juridiikkaa ei pitäisi sotkea toisiinsa

Presidentti Halonen ehkä selittää toisenkin lausumansa: ”... tämä on kansainvälisoikeudellisesti Euroopassa sellainen tilanne, että siihen ei saa kyllä niin kuin kannatusta, että vanhoja rajoja alettais niin kuin uudestaan muuttamaan, että vaatis yksimielisyyttä ja se ei vaan onnistu, se me tiedetään”.

Halonen viittaa puheenvuorossaan rajojen muuttamiseen. Hän kytkee yhteen kansainvälisen oikeuden ja rajojen muuttamisen kannatuksen. Halonen on koulutukseltaan juristi. Onko presidentin käsityksen mukaan vahvistettu kansainvälinen oikeus kiinni siitä, että siinä mainituille asioille löytyy kannatusta? Sotketaanko tässä politiikka ja juridiikka perusteellisesti keskenään? Eikö kansainvälinen oikeus ole sovittu sillä perusteella, että sitä noudatetaan?

YK:n ihmisoikeusjulistuksessa ei missään kohdissa mainita, että esim. artikla 17 noudatetaan silloin, kun siihen löytyy riittävästi kannatusta. Artiklaa tulee noudattaa suhdanteista riippumatta. Atlantin julistuksessa ei mainita, että sitä noudatetaan, jos Suomen poliittinen johto ja jotkut muut maat niin kuin kannattavat asiaa.

Yksimielisyys rajojen muuttamisesta?

Halonen ei mainitse, keiden yksimielisyyttä rajojen muuttaminen edellyttäisi. Viittauksella Euroopan tilanteeseen Halonen antaa ymmärtää, että tarvittaisiin EU-maiden hyväksyminen sille, että Suomi voisi ottaa Karjalan esille. Suomalaisille ei ole esitetty sellaista EU-sopimusta, jossa tällainen ehto olisi mainittu. Ehkä kyseessä on salainen asiakirja tai Halosen salaama asiakirja, kuten hän salasi pankkikriisiin liittyvän ns. Koiviston konklaavin eli oikeuspoliittisen seminaarin aineiston.

Myöskään Pariisin rauhansopimus ei mainitse, että sen kohtien muuttamiseen tarvittaisiin EU-jäsenten hyväksymistä.

Vertailupohjaksi voidaan ottaa Koiviston aikana tehty Pariisin rauhansopimuksen ns. sotilasartiklojen yksipuolinen uusi tulkinta. Ei siinä kyselty ulkopuolisilta, vaan uusi tulkinta päätettiin yksipuolisesti. Mahdollisesti on käyty diplomaattista tiedotustoimintaa sitä ennen, mutta mitään virallisia neuvotteluja ei ole ollut.

".. se ei vaan onnistu, se me tiedetään"

Verraten erikoinen on Halosen toteamus rajojen muuttamisesta, että ”... se ei vaan onnistu, se me tiedetään”. Mistä me se tiedetään? Halonen toteaa, että ei ole kysytty, eikä kysytä. Täytyy olla melkoinen ajatustenlukija, kun tietää asian sitä selvittämättä.

Miten presidentti perustelee noin ehdottoman kantansa siihen verrattuna, että Politbyroo ja presidentti Jeltsin jo lähettivät viestejä valmiudesta neuvotella aluekysymyksistä? Millä perusteella tilanne on niin voimakkaasti muuttunut, että kysymättä asia tiedetään.

Suomen valtionjohdon kyvyttömyys on tullut esille juuri siinä, ettei suomalaisten oikeuksia ole uskallettu ajaa. On aina pelätty venäläisten suuttumista ja reaktioita. Suomalaisilla on joku ihmeellinen alisteinen mentaliteetti venäläisiä kohtaan.

Fatalismi ja antautuminen huonoja etukäteisohjeita

Venäjä on kooltaan suuri ja sillä on suuren ongelmat ja tavoitteet. Pienellä on samat ihmisoikeudet kuin suurellakin, eikä ole mitään syytä luopua niistä ainakaan etukäteen.

Halonen ongelma on se, että hän on lyönyt kantansa ehdottomasti kiinni jo etukäteen. Hän vastasi selväsanaisesti ent. päätoimittaja Inkeri Rislan suoraan kysymykseen 28.05.2005 Karjalan palauttamisen esille ottamisesta, että hän ei ota sitä esille. Miksi ei ota? Se jäi täysin epäselväksi. Fatalisti tai etukäteen antautuja on huono yhteisten asioitten ajaja.

Lisätiedot: Veikko Saksi

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeli-ryhmiin.
Klikkaamalla artikkeli-ryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.

[02] Karjalan palautus
[04] Oikeudelliset
[21] Poliittiset

HALONEN JA ATLANTIN JULISTUS

19.09.2008
Pro Karelia ry


- Palkama kysyi Atlantin julistuksesta ja Karjalasta
- Halonen jätti vastaamatta Atlantin julistuskysymykseen
- Kekkosen jälkeen Karjala-kysymystä kartettu
- Rauhansopimus teki Suomesta sotasyyllisen
- Rauhansopimuksen tehtävänä on rauhan aikaansaaminen
- Halonen ei ehdota palautusneuvotteluja
- Kieltäytyisikö Putin puhumasta menetetyistä alueista?
- Onko aluemenetys sovittu salaisesti EU-liittymisessä?
- Koko kansan presidentti?
- Atlantin julistus oli YK:n peruskirjan pohja
- Atlantin julistus kieltää aluevalloitukset
- CIA:n Factbook tuntee Karjala-kysymyksen

Palkama kysyi Atlantin julistuksesta ja Karjalasta

Presidentin kyselytunti voi olla mielenkiintoinen, jos siinä rohjetaan ottaa esille todellisia ongelmia ja merkittäviä asioita. Yle-1:ssä otettiin 15.09.2008 esille Atlantin julistus ja Karjala. Presidentti Tarja Halonen tuli vastauksessaan julkituoneeksi oman täyden passiivisuutensa Karjalan palautuskysymyksessä sekä merkittävän uuden tiedon Suomen EU-jäsenyydestä.

Ylen kyselytunnilla kysyjäksi pääsi professori Arto Palkama, joka on aktiivinen sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Nauhoituksen mukaan Palkaman kysymys oli seuraava:

- Arvoista tasavallan presidentti. Katson edustavani Karjalan pakolaisia – olen itse Viipurista ja meitä on noin kaksi miljoonaa, jotka edelleen kaipaamme kotipaikkojamme ja siinä mielessä olisin kysynyt Teiltä, rouva presidentti, että kun Venäjä on allekirjoittanut yhdessä USA:n, Englannin ja 36 muun maan kanssa niin kutsun Altanin sopimuksen tai Atlantic Charter’n vuonna 1941-42. Allekirjoittajina toimi siis Stalin Venäjän, Churchill ja Roosevelt, pää-allekirjoittajina. Niin tässä kahdeksankohtaisessa sopimuksessa nämä maat sitoutuivat siihen, että sodan jälkeen järjestetään maailman olot niin, että ei varasteta toisten maita. Englanti joutui luopumaan Intiasta jne.

- Minkä vuoksi Suomessa on jatkuvasti vaiettu tästä Atlantin sopimuksesta ja miksi ei tältä pohjalta lähdetä neuvottelemaan Karjalan palautuksesta?

Halonen jätti vastaamatta Atlantin julistuskysymykseen

Presidentti Halosen vastaus kokonaisuudessaan oli seuraava:

- Ensinnäkin Suomella ei ole, siis virallisesti, ollut vuosikymmeniin aluevaatimuksia Venäjän tai jonkun muun maan suhteen ja tään luovutetun Karjalan osa taas oli ratkaistu Pariisin rauhansopimuksessa 1947, eikä Suomi ole ehdottanut, eikä ehdota, neuvottelun avaamista Karjalasta.

- Itse asiassa olemme näin vakuutettu myös länteen liittyessämme, mm. Euroopan unioniin.

- Minä olen omalta puolelta pyrkinyt tekemään voitavani, mutta ei varmaan kaikkia tyydyttävästi sen suhteen, että näiden karjalaisten ja siirtokarjalaisten ja heidän lastensa ja läheistensä mahdollisuus vierailla näillä vanhoilla rakkailla paikoilla niin olisi nykyistä parempi. Siinä on menty eteenpäin, mutta varmasti siinä on vielä paljon tehtävää. Mutta mitä nyt sanoisin, että olen sanonut koko ajan, olen sitten ollut ulkoministeri tai vaaleissa tai sitten vaalien jälkeen presidentti, että tämä on kansainvälisoikeudellisesti Euroopassa sellainen tilanne, että siihen ei saa kyllä niin kuin kannatusta, että vanhoja rajoja alettais niin kuin uudestaan muuttamaan, että se vaatis yksimielisyyttä ja se ei vaan onnistu, se me tiedetään.

Kekkosen jälkeen Karjala-kysymystä kartettu

Mistähän johtuu se, ettei Suomella ole pariinkymmeneen vuoteen ollut aluevaatimuksia Venäjältä? Presidentti Urho Kekkonen ajoi voimaperäisesti Karjalan palautusta.

Sen sijaan presidentti Mauno Koivisto uhrasi suomalaisten intressit ja oikeudet Venäjä-pelkonsa vuoksi. Hän jopa jätti vastaamatta Neuvostoliiton Politbyroon ja presidentti Boris Jeltsinin viesteihin, jotka kertoivat positiivisesta suhtautumisesta alueneuvottelujen käynnistämiseen. Sellainen menettely on täydellisen käsittämätöntä, eikä Koivisto ole käyttäytymistään koskaan kunnolla perustellut.

Ei Halonenkaan ole presidenttinä ottanut Karjalan kysymystä esille palautusmielessä. Ilmeisesti venäläinen osapuoli on jollakin tavoin asiaa tuonut esille, tällaisen kuvan saa mm. presidentti Vladimir Putinin puheista. On luultavaa, että Halosen vastaus on ollut kiireinen ”Ei mitään aluevaatimuksia”.

Rauhansopimus teki Suomesta sotasyyllisen

Halonen esittää, että luovutetun Karjalan osa on ratkaistu Pariisin rauhansopimuksessa. Kuten Palkama tuo esille kysymyksessään, rauhansopimus on mm. Atlantin julistuksen vastainen. Koko rauhansopimusprosessi oli farssi, jossa yhdeksi voittajavaltioiksi itsensä julistanut Neuvostoliitto saneli tekstin.

Rauhansopimuksen mukaan Suomi oli syyllinen sotaan (sopimus puhui vain yhdestä sodasta, millä tarkoitettiin talvi- ja jatkosotaa, sillä eihän olisi ollut jatkosotaa ilman talvisotaa). Molemmat osapuolet tiesivät ja tietävät, että sellainen puhe on puhdasta totuuden vääristelyä. Lisäksi Neuvostoliitto kykeni asein valloittamaan vain noin 1/3 siitä, minkä se väkivaltaisella uhkauksella rauhansopimuksessa vaati ja sai.

Rauhansopimuksen tehtävänä on rauhan aikaansaaminen

Rauhansopimuksen tehtävänä on rauhan aikaansaaminen. Sen tehtävän Pariisin sopimus on toteuttanut. Rauhansopimuksen tarkoituksena ei ole olla ikuinen pohja keskinäisille asioille. Neuvostoliiton osalta ikuinenkin näyttää merkitsevän enintään vajaata 20 vuotta. Vannoihan Neuvosto-Venäjä Tarton rauhansopimuksessa 1920 ikuisiksi ajoiksi tekevänsä sopimuksen – ja rikkoi valansa jo 1939.

Kun olot sodan jälkeen normalisoituvat, on luonnollista ryhtyä tarkastelemaan rauhansopimuksessa sovittuja tai siinä pakotettuja asioita uudelleen.

Lähes kaikki eurooppalaiset valtiot ovat saaneet alueensa takaisin, vaikka joku toinen valtio miehittikin niitä. Ei Yhdysvallatkaan jäänyt Berliiniä asuttamaan, vaan poistui sieltä rauhan palattua. Yhdysvallat ei koskaan esittänyt vaatimuksia sille, että sen pitäisi saada esim. Europpassa valtaamansa alueet itselleen. Siinä USA noudatti Atlantin julistuksen periaatteita.

Halonen ei ehdota palautusneuvotteluja

Presidentti Halonen toteaa lakoonisesti, ettei Suomi ole ehdottanut, eikä ehdota neuvottelujen avaamista Karjalasta. Mitenkähän Halonen kuvittelee, että Karjalan kysymys jotenkin siitä itsekseen ratkeaisi, kun uhrivaltion johto koteloi itsensä moninkertaiseen umpisolmuun, ettei vain tarvitsisi ottaa menetettyä Karjalaa enää puheenaiheeksi? Mitkä ovat tällaisen menettelyn perusteet? Pelko käy selvitykseksi, mutta ei perusteluksi.

Halosen ennakkoasenne paljastuu selvimmin hänen toteamuksessaan, ”... eikä ehdota neuvottelujen avaamista”. On täysin varmaa, että kun 45 000 km2 alueitaan menettäneen valtion päämies sanoo tiukasti, ettei se tule ottamaan esille koettua ja yhä avoinna olevaa vääryyttää, sitä ei ryöstäjävaltiokaan ota esille.

Voidaan jälkeen todeta, etteivät venäläiset ole tyhmiä. Samaa ei valitettavasti voi suomalaisista sanoa. Ei tyhmä ole se, joka ottaa, mutta tyhmä on se, joka ehdottomasti haluaa antaa omien kansalaistensa omistaman maan pois.

Kieltäytyisikö Putin puhumasta menetetyistä alueista?

Voidaan jälkeen kysyä, voisiko joku odottaa pääministeri Putinin tai presidentti Dmitri Medvedevin sanovan vastaavasti, jos Pietari, Venäjän toiseksi suurin kaupunki, olisi suomalaisten hallinnassa sotien seurauksena: ”Pietarin kysymys ei ole ollut kymmeniin vuosiin virallisesti esillä. Me emme ole ottaneet, emmekä ota, sitä esille?”.

Tällainen ajatuskin on mahdoton. Venäläiset johtajat ovat isänmaallisia ihmisiä, eivät he ole ajamassa Suomen etua, vaan Venäjän. Totta kai he ottaisivat asian esille kerta toisensa jälkeen, kunnes tilanne korjaantuisi.

Niin venäläiset tekivät yli 300 vuotta mongoli-tataarien valloitettua maan. Niin venäläiset tekevät joka päivä nykyään muistamalla jatkuvasti viitata eri maissa asuviin venäläisvähemmistöihin. He katsovat jo näistä vapaaehtoisesti eri maihin muuttaneiden tai siellä asuvien venäläisten kaikista mahdollisista oikeuksista huolehtimisen jollakin tavoin kuuluvan oman oikeutensa ja velvollisuutensa piiriin.

Virallinen Suomi ei juurikaan välitä siitä, saavatko Venäjällä, USA:ssa, Australiassa tai muualla asuvat suomalaiset varmasti kaikki oikeutensa ja etuutensa. Halonen ei tiettävästi koskaan ole ottanut esille suomalaisten oikeuksia Venäjällä. Kaikkein vähiten hän on ottanut esille suomalaisten jakamattomia ihmisoikeuksia esim. omaisuuden suhteen. Kansainvälisten sopimuksen mukaisesti suomalaiset yhä omistavat Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten maat.

Onko aluemenetys sovittu salaisesti EU-liittymisessä?

Vastauksessaan Halonen käsitteli Pariisin rauhansopimusta ja Karjalan kysymystä ja vakuutti, ettei rajoihin ole palattu, eikä palata. Samassa yhteydessä hän esitti, että - Itse asiassa olemme näin vakuutettu myös länteen liittyessämme, mm. Euroopan unioniin.

Ilmoittiko presidentti jostakin salaisesta EU-sopimukseen liittyvästä vakuutuksesta, josta ei ole mitään virallista tietoa? Tätä asiaa on käsitelty erillisessä artikkelissa: Halonen paljasti tuntemattoman EU-sidonnaisuuden.

Koko kansan presidentti?

Halonen tuo radio-ohjelmassa esille tavoittensa, että luovutetulla alueella olisi helpompi päästä vierailemaan. Kyseessä on itsestään selvä suomalaisten oikeus, jota ei ole saatu toteutettua. Suomalaisilla pitäisi olla ilman muuta oikeus vapaasti päästä kotiseudulleen. Nyt sellaista oikeutta ei ole. Eikä sitä oikeutta saa, ellei asiaa aja tositarkoituksella.

Vierailu omilla alueilla on täysin eri asia kuin omien alueitten takaisin saaminen. Presidentillä ei ole oikeutta heikentää suomalaisten kotimaisten pakolaisten asemaa oman välinpitämättömyytensä tai pelkonsa vuoksi. Hänen velvollisuutensa on aktiivisesti ajaa palautusta.

Sellainen henkilö ei voi olla koko kansan presidentti, ja on kyseenalaista voiko olla maan presidentti lainkaan, joka asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan oikeuksien suhteen. Ei yhdeltä kansanryhmältä voi kieltää oikeuksia ja olla edistämässä moninkertaisesti jonkin toisen ryhmän oikeuksia. Se pitäisi ihmisoikeusaktivistiksi julistautuneen juristin tietää.

Atlantin julistus oli YK:n peruskirjan pohja

Professori Palkama totesi presidentin puheenvuoron jälkeen oman käsityksensä Atlantin julistuksen merkityksestä:

- Niin, asiahan on niin, että tämä Atlantin sopimus oli mm. YK:n peruskirjan pohjana ja se ajaa kirkkaasti yli tällaisten Pariisin rauhansopimusten. Ja olen ollut tilaisuudessa seuraamaan keskusteluja Yhdysvaltojen puolella ja siellä hämmästellään, että vielä tänä päivänä Venäjä miehittää suomalaisia alueita - että ei se nyt ihan niin yksiselitteisesti ole hyväksytty maailmalla.

Erityisesti Venäjällä on ihmetelty Suomen valtionhallinnon käsittämätöntä passiivisuutta pakkoluovutettujen alueitten osalta. Koska valtiovaltamme ei ole pitänyt asian tiedottamisesta lainkaan huolta, valtaosa poliitikoistakaan ei maailmalla tiedä, että 45 000 km2 suomalaisten omistamaa aluetta on yhä Venäjän hallussa. Kun asia tulee esille, se on todella ihmetyksen aihe. Vain presidenttimme, hallituksemme ja eduskuntamme passiivisuus asiassa aiheuttaa suurempaa ihmetystä.

Atlantin julistus kieltää aluevalloitukset

Presidentti Halosen kommentti oli hyvin kuvaava: - Meillä on tässä ehkä vähän eri kannat. Sanan ehkä voi hyvin jättää pois. Kun toinen puhuja käsittelee kansainvälisellä sopimuksella sovittua periaatetta, niin presidentti-juristi puhuu asian poliittisesta kannatuksesta. Kannat ja käsitykset ovat kovasti erilaiset.

On myös tarpeen havaita, ettei Halonen vastannut itse kysymykseen lainkaan. Hän ei ottanut kantaa, sitooko Atlantin julistus ketään tai onko sitä edes olemassa. Politiikko hallitse vierestä puhumisen taidon. Lopettamalla keskustelun toimittaja osoitti sen, että saat kysyä vain kerran, sen jälkeen olet enemmänkin häirikkö.

Atlantin julistuksessa voittajavaltioiksi itsensä tuntevat maat vahvistivat, että eräitä periaatteita, joista tärkeimmät aluekysymysten osalta olivat (tohtori Heikki Eskelinen):

1. Allekirjoittajat eivät tavoittele alueellista eivätkä muunlaista laajentumista.

2. Allekirjoittajat toivovat, ettei toteuteta mitään alueellisia muutoksia [= rajansiirtoja] ilman ko. kansojen vapaasti ilmaisemia toivomuksia.

CIA:n Factbook tuntee Karjala-kysymyksen

Neuvostoliitto ja sen seuraajavaltio Venäjä yksiselitteisesti ovat rikkoneet Atlantin julistuksen ensimmäistä kohtaa. Ehkäpä tämän vuoksi CIA:n Factbook toteaa sekä Suomen että Venäjän osalta kohdassa Kansainväliset kiistakysymykset seuraavaa (epävirallinen käännös):

- Useat ryhmät Suomessa ajavat Karjalan ja muiden Neuvostoliitolle pakkoluovutettujen alueitten palauttamista, mutta Suomen hallitus ei esitä mitään alueellisia vaatimuksia.

Presidentti Tarja Halosen olisi tarpeen perehtyä uudelleen kansainvälisiin ihmisoikeuksiin ja EIT:n tuoreimpiin päätöksiin mm. Turkin ja Kyproksen miehityksen ja omistuskiistan osalta sekä samalla Atlantin julistukseen – ja miettiä sitä, keiden oikeuksia ja etuja hänen velvollisuutensa on ajaa Suomen Tasavallan presidenttinä.

Lisätiedot: Veikko Saksi

17.09.2008
Pro Karelia ry

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeli-ryhmiin.
Klikkaamalla artikkeli-ryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.

[02] Karjalan palautus
[04] Oikeudelliset
[06] Sotasyyllisyys
[21] Poliittiset

SOTASYYLLISYYDEN KUNNIAVELKA

- Poliittinen Suomi toimii epäloogisesti
- Sotasyyllisyys kotimaista konspiraatiota
- Mittaamaton kunniavelka veteraanisukupolville
- Syylliseksi määrätty maksaa viulut
- Syyllisyys kulminoituu sodanaikaisten johtajien tuomioihin
- Presidentistä kuritushuonevangiksi - ei menetyksiä?
- Poliitikot ja oikeusviranomaiset pakoilevat – ja pelkäävät?
- Sotasyyllisyys ruokkii russofobiaa
- Haluaisiko venäläinen olla sotasyyllinen?
- Sotasyyllisyyden purkamisen perusteet
- Useampi taho voi käynnistää purkamisen
- Purkamiseen on painavat perusteet
- Valtiovalta painosti oikeutta
- Mikä on viime vuosien tilanne?
- Sotasyyllisyys yritetty lakaista maton alle
- Mikä on sotasyyllisyystilanne tällä hetkellä?
- Aggressioiden päälle rakennettu luottamus on kulissi
- Suomen näytettävä esimerkkiä rehellisyydessä

Poliittinen Suomi toimii epäloogisesti

Poliittinen Suomi käyttäytyy sotasyyllisyyden osalta erittäin ristiriitaisesti ja epäloogisesti. Olemme tunnustaneet syyllisyytemme viime sotiin, mutta olemme kuitenkin syyttömiä sotiin.

Presidentti Tarja Halonen vakuutteli Pariisin ulkopoliittisessa instituuttissa 01.03.2005, että olemme sotiin syyttömiä. Kuitenkin hän on sen maan presidentti, joka on allekirjoittanut Pariisin rauhansopimuksen 1947 ja vahvistanut siitä annetun lain - ja tunnustanut siten syyllisyytensä.

Halonen tai kukaan muukaan tunnettu poliitikko ei millään tavalla ole toiminut sotasyyllisyyden purkamiseksi, vaikka hän edeltäjiensä tavoin on sotasyyllisen maan presidentti. On häpeällistä, ettei maan päämies tunne moraalista ja juridista vastuutaan siitä, että toimisi edeltäjiensä vapauttamiseksi vääräksi tietämästään tuomiosta.

Sotasyyllisyys kotimaista konspiraatiota

Viimeaikainen tutkimus, erityisesti dosentti Hannu Rautkallion ja tohtori Lasse Lehtisen selvitykset ovat osoittaneet, että sotasyyllisyys oli paremminkin kotimaisen konspiraation tuotetta, ei niinkään ulkovaltojen painostusta.

On luonnollista, että venäläiset yhtyivät ilomielien typeryyksiin asti altiiden suomalaisten valmiuteen tunnustaa ja todistaa sotasyyllisyytensä. Saihan Venäjä siitä entistä paremman “moraalisen” syyn pitää pakkoluovutetut alueet hallussaan ja maksattaa sotakorvaukset.

Mittaamaton kunniavelka veteraanisukupolville

Suomella on mittaamattoman suuri kunniavelka yhä maksamatta sotiemme kaikille veteraaneille, sodanajan sukupolville ja maamme sodasta pelastaneille valtiomiehillemme. Suomi on yhä, yli 60 vuotta sotien jälkeenkin, virallisesti sotiin syyllinen. Tämä häpeällinen poliittinen, psykologinen ja juridinen tilanne on pitemmän päälle kestämätön.

Pariisin rauhansopimuksen mukaan olemme osaltamme vastuussa sodasta. On selkeästi todistettu, että totalitaristinen Neuvostoliitto oli talvi- ja jatkosodan aloittaja ja hyökkääjä. Kuitenkin vastuu sodasta langetettiin Suomen päälle.

Syylliseksi määrätty maksaa viulut

Sen vuoksi Suomi pakotettiin maksamaan nyky-yhteiskunnan rasitteeksi laskettuna 50 – 60 mrd. euron sotakorvaukset ja luovuttamaan 45 000 km2 arvokasta ja tuottavaa maatamme hyökkäjälle. Sotakorvausten maksaminen on jatkunut eri muodoissaan myöhemminkin.

Miksi Suomi yhä kantaa syyllisyyden taakkaa ja sen seurauksia? Demokraattiseksi oikeusvaltioksi sanottu Suomi tuomitsi omat johtajansa pitkiin vankeusrangaistuksiin sotasyyllisinä.

Tuomituksi olisi pitänyt tulla sodan arkkitehti ja pääagitaattori Josef Stalin, hänen tukijajoukkonsa ja ne suomalaiset, jotka yrittivät parhaansa mukaan tuhota Suomen itsenäisyyden.

Syyllisyys kulminoituu sodanaikaisten johtajien tuomioihin

Suomen sotasyyllisyys kulminoituu kahdeksan sodanaikaisen johtajan, presidentti Risto Rytistä alkaen, tuomitsemiseen. On häpeällistä, että näitä tuomioita ei vieläkään ole purettu, vaikka erittäin hyvin tiedetään, että koko sotasyyllisyyslaki ja siten myös tuomiot, olivat Suomen perustuslain vastaisia ja etteivät tuomitut olleet syyllisiä edes sotasyyllisyyslain perusteella.

Tuomioiden purkamattomuuden esteeksi ei edes yritetä esittää juridisia perusteluja. Niitä on vaikea esittää, koska sellaisia ei ole. Tärkeimmät perustelut ovat poliittista liturgiaa: tuomitut eivät menettäneet mitään, eivät ainakaan kunniaansa ja vääriä tuomioita ei saa purkaa, koska ne silloin vahvistettaisiin todellisiksi.

Kummassakaan perustelussa ei ole mitään järkeä, siksi ne ehkä ovat eläneetkin vuosikymmeniä.

Presidentistä kuritushuonevangiksi - ei menetyksiä?

Presidentin ja ministerin pudottaminen korkeasta ja arvostetusta yhteiskunnallisesta asemasta kuritushuonevangiksi, on koko elämän perusteita järkyttävä menetys. Jos vääriä tuomioita ei saisi purkaa, olisivat kaikki ylemmät valitusasteet täysin tarpeettomia ja koko toimintamme lepäisi mielivallan varassa.

Olisi aika, että suomettuneen kanonisoinnin ja liturgian otteen annetan jo hellittää ja siirrytään totuuden ja terveen järjen mukaiseen toimintaan.

Poliitikot ja oikeusviranomaiset pakoilevat – ja pelkäävät?

Sotasyyllisyyden tahallisen taakan kantaminen hämmentää. Miksi poliitikkomme haluavat vuodesta toiseen johtaa syyllistä maata? Hehän itsekin leimautuvat ollessaan syyllisyytensä myöntäneen maan johtajia. Onko normaali ymmärrys kokonaan kadonnut? Vai onko kyse russofobiasta? Venäjä-pelkoon liittyy monella poliitikolla pelko siitä, että oma nimi ja vanhat KGB-yhteydet putkahtavat uudelleen esille.

Poliittisen passiivisuuden lisäksi syvästi hämmentää suomalaisten korkeitten oikeusviranomaisten toiminta. Oikeuskansleri Jorma Aalto 27.11.1992 päätöksellään dementoi koko sotasyyllisyyden, eikä hän nähnyt mitään syytä lähteä hakemaan muutosta tuomioihin.

Kuitenkin hän perusteluissaan totesi sotasyyllisyyslain olleen perustuslain vastainen, eikä prosessi muutoinkaan näyttänyt kovin kestävällä perustalla olleen. Mihin on kadotettu suomalainen rehellisyys ja oikeudenmukaisuus, kun edes korkeimpaan oikeusviranomaiseen ei voi luottaa?

Sotasyyllisyys ruokkii russofobiaa

Sotasyyllisyydellä on edelleen olennainen merkitys suomalaisille. Historiankirjoitus maailmalla jättää ruman tahran rohkeasti taistelleen Suomen kilpeen. Kuinka me voisimme vaatia meille kuuluvaa omaisuutta takaisin, jos me kerran olemme syyllisiä? Syyllisyyden taakka seuraa mukanamme tahtomattamme.

Lukuisten suomalaisten poliitikkojen käyttäytyminen todistaa alitajuisen syyllisyyden. Erityisesti se tulee esille Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa. Käyttäytyisimmekö me esim. ruotsalaisia kohtaan samalla lailla kuin nyt käyttäydymme venäläisiä kohtaan? Miksi emme anna lähialuerahoitusta esim. Göteborgin viemäreiden korjaamiseen? Tai perusta ruotsalaisten kanssa omasta näkökulmastamme meille turhia projekteja, joiden kulut maksamme?

Suomalaisten antautumismieliala Nord Streamissa tai rekkarallissa tai puutullikiistassa tai Saimaan kanavan kustannusten maksamisessa ovat esimerkkejä jostain alemmuuden tunteesta.

Haluaisiko venäläinen olla sotasyyllinen?

Voisitteko kuvitella venäläisten tekevän vastaavia toimenpiteitä suomalaisten eduksi? Venäläinen ja suomalainen mentaliteetti kulkevat äärilaidoissa. Venäläinen ei ole syyllinen, vaikka olisi ilmiselvästi syyllinen.

Suomalainen sen sijaan on syyllinen, jos kerran toinen niin sanoo, mitäs sitä turhaan kinaamaan. Lukuisat suomalaiset poliitikot yrittävät edelleen jollakin tavoin hyvitellä Venäjää ja nähdä sen toiminnan mahdollisimman ruusuisena. Kaikki on hyvin, vaikka tilanne olisi kuinka huono.

Sotasyyllisyyden purkamisen perusteet

Sotasyyllisyystuomiot on purettava. Ne tiedetään vääriksi, ne jäytävät oikeudentuntoamme, ne altistavat meitä russofobialle ja epäloogiselle käyttäytymiselle venäläisiä kohtaan. Sotasyyllisyyden purkaminen toteutuu purkamalla sotasyyllisyystuomiot.

Tuomioiden purkamisen juridiset edellytykset ovat täysimääräisesti olemassa. Asianajaja Kari Silvennoinen on perusteellisesti perehtynyt asiaan ja tehnyt juridista perusteista yhteenvedon. Se on pääosiltaan esitetty Karelia Klubi 18 –lehdessä toukokuussa 2008.

Silvennoinen kulminoi tuomioiden purkamisen kolmeen lähtökohtaan:

1. esteelliset tuomarit tuomitsivat
2. epäoikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä
3. tannehtivan lain perusteella syytetyt ehdottomiin vankeusrangaistuksiin

Useampi taho voi käynnistää purkamisen

Korkein oikeus voi Oikeudenkäymiskaaren 31. luvun mukaan välittömästi oikaista tuomiot. Purkuhakemuksen voivat tehdä tuomittujen omaiset tai oikeuskansleri.

Valtioneuvosto voi määrätä oikeuskanslerin tai jonkun muun viranomaistahon tekemään purkuhakemukseen.

Purkuhakemuksen tekemiseen ei ole mitään määräaikaa, se ei siten vanhene. Purkaminen ei myöskään ole sidottu väärin tuomitun elinaikaan. Kyse on restituutiotyyppisetä muutoksenhausta, jonka tehtävänä on palauttaa aikaisempi olosuhde ennalleen eli syytön uudelleen syyttömäksi.

Purkamiseen on painavat perusteet

Oikeudenkäymiskaaren 31. luku listaa ne perusteet, joiden vallitsessa tuomion purkamiselle on edellytykset. Ne liittyvät oikeuden jäsenen tai virkamiehen tai avustajan rikolliseen menettelyyn, todisteasiakirjaan, uuteen todisteeseen tai väärään lain soveltamiseen.

Tuomiosta teki moitittavan jo se, että Väinö Tannerin leppymättömät vastustajat Hertta Kuusinen ja Eino Pekkala olivat sotasyyllisyysoikeuden tuomareina. On tullut selväksi, ettei sotasyyslain ja –tuomioistuimen perustamiseen ollut sellaista ulkoista uhkaa kuin luultiin.

Erikoista oli se, että sotasyyllisyysoikeuden tuomarit tiesivät, että laki oli tannehtiva ja oikeusjärjestelmämme vastainen sekä perustuslain kieltämä satunnainen tuomioistuin. Tämä ei kuitenkaan estänyt tuomitsemasta, vaikka syytteet jäivät sotasyyllisyyslainkin pohjalta toteen näyttämättä.

Valtiovalta painosti oikeutta

Oikeusministerinä toiminut Urho Kekkonen käytti oikeudenkäyntiä omien valtapyrkimystensä toteuttamiseen. Pääministeri J K Paasikivi puuttui voimakkaasti oikeudenkäyntiin esim. 16.02.1946. Hän painosti tuomioistuinta antamaan ankarat tuomiot.

Moitittavaa oikeudenkäynnissä oli myös se, että puolustukselta evättiin mahdollisuus normaaliin puolustautumiseen. Esim. Risto Ryti piti loistavaksi arvioidun puheen, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä tuomioihin. Oikeuden puheenjohtaja keskeytti hänet heti, jos hän yritti viitata talvisotaan tai jollakin tavoin Neuvostoliiton syyllisyyteen. Olennaisin osa piti jättää mainitsematta.

04.09.1944 tehdyn välirauhansopimuksen 13. artiklassa ”Suomi sitoutuu yhteistoimintaan Liittoutuneiden Valtojen kanssa sotarikoksista syytettävien henkilöiden pidättämiseksi ja tuomitsemiseksi”.

Yleisen käsityksen mukaan 13. artikla koski vain perinteisiä sotarikoksia, eikä poliittista tarkoituksenmukaisuutta. Tästä huolimatta hallitus antoi esityksen laiksi sotaan syyllisten rankaisemiseksi 21.08.1945.

Mikä on viime vuosien tilanne?

Pro Karelia ja Karelia Klubi toimittivat lokakuussa 2004 koko valtionjohdolle erittäin arvovaltaisen joukon allekirjoittaman vetoomuksen sotasyyllisyystuomioiden purkamiseksi. Tähän mennessä valtionjohdon taholta ei ole kuulunut sanaakaan siitä, että vetoomus olisi tullut edes perille.

Vaikeneminen on poliittisen kulttuurimme ydinkeinoja vastustaa kanonisoituihin totuuksiin liittyvien asioitten käsittelyä. Sen keinon valtionjohtomme hallitsee suvereenisti.

Sotasyyllisyys yritetty lakaista maton alle

Ihmisten tietoisuus sotasyyllisyydestä ei ole kehuttava, koska koko asia on pyritty painamaan villasella mahdollisimman tehokkaasti. Kuitenkin yhä useampi on alkanut tiedostaa asiaa ja erityisesti nuorison keskuudessa vääriä sotasyyllisyystuomioita pidetään huonoina.

Julkisuudessa sotasyyllisyydestä ei tällä hetkellä puhuta. Viimeisin yritys käsitellä syyllisyyttä ja lakaista se käytännössä maton alle tapahtui marraskuussa 2005 sotasyyllisyysseminaarissa, jossa vain ent. suurlähettiläs Juri Derjabin rohkeni puhua tuomioiden purkamisesta – luonnollisesti vastustaen sitä. Kaikki suomalaiset eturivin tutkijat ja päättäjät vaikenivat täydellisesti purkamisesta.

Mikä on sotasyyllisyystilanne tällä hetkellä?

Tällä hetkellä korkeimmassa oikeudessa on yhden sotasyylliseksi tuomitun sukulaisen kanne tuomion purkamiseksi. On mielenkiintoista nähdä, tuleeko päätöksestä juridinen vai poliittisesti värittynyt.

Kansanedustajien keskuudessa on kahdenkeskisissä keskusteluissa ollut viime vuosina selvästi myönteistä suhtautumista tuomioiden purkamiseen, vaikkakaan innostuksesta ei voida puhua. Julkisuudessa asiasta ei uskalleta oman aseman menettämisen pelosta puhua mitään.

On kuitenkin yksi rohkea kansanedustaja, joka on ilmaissut valmiutensa tuoda sotasyyllisyysasia esille valtionjohdossa. Eräs poliittinen nuorisoryhmä on myös ilmoittanut aktiivisuudestaan asian ajamiseksi.

Aggressioiden päälle rakennettu luottamus on kulissi

Tuomioiden purkamisen motivaatioon on tarpeen palata, koska sitä on edellä käsitelty vain suomalaisten näkökulmasta.

Viime sodat ja niiden jälkeiset painostukset häiritsevät yhä voimakkaasti Suomen ja Venäjän välisiä suhteita. Ne eivät koskaan tule aidoiksi ja aidosti luottamuksellisiksi, ennen kuin Venäjä korjaa sotien aggressiot.

On epärealistista odottaa tilanteen muuttumista, koska selvittämättömien aggressioiden päälle rakennettu luottamus on vain kulissi. On luonnollista ja oman turvallisuuden kannalta välttämätöntä, että tunnetaan epäluuloa, kunnes asiat on korjattu.

Suomen näytettävä esimerkkiä rehellisyydessä

Suomen tulee näyttää esimerkkiä rehellisestä toiminnasta. Sen tulee purkaa sotasyyllisyystuomiot. Siihen ei tarvita minkään muun maan lupaa tai myönnytystä, se on suomalaisten oma asia.

Sotasyyllisyyden purkaminen antaa mahdollisuuden lähteä etsimään todellista luottamusta rakentavaa ja win-win –pohjaista yhteistyötä Venäjän kanssa. Tämä pallo on suomalaisilla poliittisilla päättäjillä.


Lisätiedot: Karelia Klubi –lehti 18, toukokuu 2008 ja www.prokarelia.net


Artikkeli on kauppat. maisteri Veikko Saksin alustus Koivistolaisten illassa 16.09.2008.