Itämeriohjelma on kosmetiikkaa

Ympäristösuojelu EU:n kehyksissä on taas yksi sellainen näennäishanke, joka on verrattavissa "kehitysapuun" tai "rauhanturvaamiseen" , eli joka joka ei puutu itse pääongelmaan laisinkaan, joka on = riistävä taloudellinen päällekarkaaminen (kol., imp., glob.)
N.s. Itämeriohjelma luettelee oireet Itämeren tilasta asettamatta niitä keskinäiseen yhteyteen ja järjestykseen suhteessa talouteen joka ne aiheuttaa.
Tämä Itämeren alue ei ole edes ylikansoitettu alue. Syytetään Venäjää, vaikka Suomella on monta peitettyä rikosta, osa kartottamattomia. Näiden seuraukset pomppivat ajan myötä alta ylös sitä mukaa kun kosmeettisin toimin saadaan nykyiset oireet paikoin peitettyä. Itämeren tilaa ei tietenkään myöskään voida irroittaa erillisenä pikku ongelmana koko maapallon ympäristötilanteesta joka pahenee vuosi voudelta. Koska kuormituskatto on jo kaikkialla ylitetty odottaa pikainen totaali romahdus johon ei pikkukorjaukset auta.
Yhdyskuntien ja elinkeinoelämän taloudellinen aktiviteetin pitää vährentyä 90 %:sti! Sen sijaan lohdutetaan nyt ympäristöohjelmista hävinneitä tukirahoilla, ja kalankasvatuspussitalous sen kun jatkuu , vielä kurjempana, natsistisine piirteineen.
Kansalle tarjotaan helppoja mainoskampanjoita mutta ei suoda meille yhdellekään edes oikeuden kieltäytyä työntekijöinä osallistiumasta epäeettiseen toimintaan, mutta meidän on kidutettava eläimiä ja rikkottava luonnon herkkän kudoksen joidenkin villin voitonkaipuun takia jota yllytetään vieläkin meidän kaikkien kustannuksella (USA:n investointipankkeja tuetaan heidän kaatuessa liian optimisisten investoiden takia, verorahoilla, jotta ahne ei milloinkaan häviäisi merkittävästi, yrittäisi vaan aina uudelleen täysin vastuuntunnottomilla hämäräpuuhillaan).
Voittotalous hautaan!!!Kuka kasvattaa mainoskampanjoilla potentialliset osakkeenomistajat ja innokaat yrittäjät olemaan kokonaan yrittämättä? Täystuhoko yksinään?
11746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet oikeassa,
Itämeren suojelu on turha hanke. Itämeri on vanhan Ancylusjärven jäänne jääkauden jälkeiseltä ajat ja tulee muuttumaan suoalueeksi seuraavien vuosituhansien aikana ja se on luonnollinen kehityskaari tälle järvelle. Ihminen toki saastuttaa, mutta todellisuutta hän ei voi muuttaa. Veden määrä Itämeressä on niin pieni ja vaihtuvuus rajallinen, joten se väistämättä maa nousun jatkuessa johtaa rämettymiseen.
Jääkausi on ohi. Ancylusjärvestä on tullut Itämeri. Seuraavaksi meillä on naapurina Floridan rämealueen kaltainen suojelualue. Tervetuloa malariasääsket ja sairaudet pohjolaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Imperiumi kirjoitti:

Ympäristösuojelu EU:n kehyksissä on taas yksi sellainen näennäishanke, joka on verrattavissa "kehitysapuun" tai "rauhanturvaamiseen" , eli joka joka ei puutu itse pääongelmaan laisinkaan, joka on = riistävä taloudellinen päällekarkaaminen (kol., imp., glob.)
N.s. Itämeriohjelma luettelee oireet Itämeren tilasta asettamatta niitä keskinäiseen yhteyteen ja järjestykseen suhteessa talouteen joka ne aiheuttaa.
Tämä Itämeren alue ei ole edes ylikansoitettu alue. Syytetään Venäjää, vaikka Suomella on monta peitettyä rikosta, osa kartottamattomia. Näiden seuraukset pomppivat ajan myötä alta ylös sitä mukaa kun kosmeettisin toimin saadaan nykyiset oireet paikoin peitettyä. Itämeren tilaa ei tietenkään myöskään voida irroittaa erillisenä pikku ongelmana koko maapallon ympäristötilanteesta joka pahenee vuosi voudelta. Koska kuormituskatto on jo kaikkialla ylitetty odottaa pikainen totaali romahdus johon ei pikkukorjaukset auta.
Yhdyskuntien ja elinkeinoelämän taloudellinen aktiviteetin pitää vährentyä 90 %:sti! Sen sijaan lohdutetaan nyt ympäristöohjelmista hävinneitä tukirahoilla, ja kalankasvatuspussitalous sen kun jatkuu , vielä kurjempana, natsistisine piirteineen.
Kansalle tarjotaan helppoja mainoskampanjoita mutta ei suoda meille yhdellekään edes oikeuden kieltäytyä työntekijöinä osallistiumasta epäeettiseen toimintaan, mutta meidän on kidutettava eläimiä ja rikkottava luonnon herkkän kudoksen joidenkin villin voitonkaipuun takia jota yllytetään vieläkin meidän kaikkien kustannuksella (USA:n investointipankkeja tuetaan heidän kaatuessa liian optimisisten investoiden takia, verorahoilla, jotta ahne ei milloinkaan häviäisi merkittävästi, yrittäisi vaan aina uudelleen täysin vastuuntunnottomilla hämäräpuuhillaan).
Voittotalous hautaan!!!Kuka kasvattaa mainoskampanjoilla potentialliset osakkeenomistajat ja innokaat yrittäjät olemaan kokonaan yrittämättä? Täystuhoko yksinään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu