Tein

kirjoittelun vähentymisestä palstalla.
Nykyisin täällä tuntuu viihtyvän vain muutama provoilija, joista ainakin osa vastailee skitsofreenisesti omiin viesteihinsä.
Aika säälittävää touhua heiltä.
4327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mitätöidä köyhät vielä alemmaksi;eikä tilanne parane mitenkään kirjoitteluilla tännekään.

Itse olen käynyt aikamoisen mankelin läpi,eikä minua henk.koht. häiritse syyllistämisyritykset tilanteestani.

Tottakai valitsisin toisin,mikäli tällä järkikullalla saisin aloittaa alusta,se vaan ei ole mahdollista.
Esim. en tekisi yhtään lasta,enkä päivääkään 3-vuorotyötä,sillä katson sen olleen osaltaan syyllinen huonontuneeseen terveyteeni ja työkyvyttömyyseläkkeelle joutumiseeni.

Toisaalta,kunnen koskaan ole kulutusjuhlia viettänyt,en edes tiedä,mistä olen jäänyt osattomaksi;luultavasti en mistään!
Tyhjää on omistaa eri asioita jolleivat ne tuota aitoa iloa.
Otsa rypyssä ryntäillään kaupoissa etsimässä sitä jotain joka ei minun mielestäni ole lainkaan myytävänä = sisäinen rauhan tunne.

Äänestä

Uskomattoman lapsellisia uhoja löytyy, en tiedä mikä siellä sisimmässä nakertaa mieltä että moiseen on tarvetta.
Jostain pahanolontunteestahan se kertoo mutten ole vielä oivaltanut mistä.
Mutta toisaalta kun niitä luemme näemme sen tosiseikan että kärsimyksiä on monenlaisia, eräänlaista köyhyyttä siis sekin.

Äänestä

on ainakin laukannut päivittäin metsässä keräilemässä marjoja ja sieniä. Kolmensadan litran pakastearkku täynnä. Auttaa kovasti ensi talvena ruokahuollossa, kun 60 vuotiaalle ei töitä ilmaannu vaikka haluja niihin olisi.

Äänestä

"Nykyisin täällä tuntuu viihtyvän vain muutama provoilija"

No niinpä näkyy

Äänestä

Kommentoi aloitusta


havainnon köyhien kirjoitti:

kirjoittelun vähentymisestä palstalla.
Nykyisin täällä tuntuu viihtyvän vain muutama provoilija, joista ainakin osa vastailee skitsofreenisesti omiin viesteihinsä.
Aika säälittävää touhua heiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu