Helluntaikansan konffaa Treella

Suomen Helluntaikansa kokoontui, tai on vielä koolla vieläkin Tampereella.

Aamupäivällä kuultiin kaksi raamattutuntia. Ensimmäinen Jaakko Romu, lähtökohtana Apt 2:42 "Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhetydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksessa."

Tämän tulee olla järjestys edelleenkin, painotti Romu. Oli ilo kuulla opetusta, joka nojasi Sanaan ja oli rohkeasti suorasti esillepantua.

Nykymenossa, myös helluntaissa, opetuksen on syrjäyttänyt ylistys ja erilaiset sembalot. TOTTA, TOTTA JA TOTTA! Jaakko sanoi suurin piirtein näin; tällä järjestyksellä siihen sopeutunut löytää itsensä helvetistä! Olen samaa mieltä.

Romu sanoi myös, on ylistystä ilman pelastusta, TOTTA myös!

Lopuksi hän siteerasi Pelastusarmeijan perustajan William Boothin näkyä tai tiedonsnaoja PÄIVÄÄ ENNEN JEESUKSEN TULOA. Kuvaus ajasta ja hengellisestä menosta juuri tältä ajalta!

Toisen tunnin piti Markku Kuokkanen Kajaanista. Mies, joka oli vielä 70-luvun vuosina telaketjukommunisti, jumalankieltäjä, ateisti. Jumala pysäytti miehen jokeenhypyaikeista Turusta ja pelasti, täytti Pyhällä Hengellä muutama päivä uskoontulosta.

Varsin tuntematon julistaja, mutta ASIAA puhui ja rohkeudella. Aihe; Jumalan pyhitystyö meissä. Runsaasti Sanaa, selkeää opestusta.

Kuokkane uskalsi peräänkuuluttaa nykymenoon täydellistä parannuksentekoa, mysö helluntaihin.

Aito ja Pyhän Hengen täyttämä elämä näkyy, sanoi Markku.

Pyhittyminen = Jeesuksen vallan lisääntyminen meissä.

Me muutumme, jos pyrimme elämään lähellä Herraa!

Tilatkaa cd-levyt ja kuunnelkaa. Tai odottakaa, jos vaikka tulisivat nettiin.

Toivoa sopii, että julistettu muuttuisi lihaksi edes muutamissa meistä.
5148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

käsillä?

Äänestä
  • ensin pitää myydä nuo cd-levyt pois. joko tilaisit omasi...

    Äänestä

  • umpi-hetero kirjoitti:

    ensin pitää myydä nuo cd-levyt pois. joko tilaisit omasi...

    Aika on juuri sitä, mistä JEESUS itse puhui ja varoitti!No tätähän ei noteerata, saati julisteta näissä harhaoppiliikkeissä; NM ja muut. Eikä myöskään harhaantuneessa helluntailiikkeessä, jossa miehet ovat pastoroitu ihan omintakeisesti.

    JEESUS, taisi sanoa, että silloin rauhoitellaan: rauha, rauha, ottakaa iisisti, lakatkaa uskomasta kirjoitettuun SANAAN! Suurinpiirtein näin on nyt yhä pahenee.

    Äänestä

Vai tähän eriseuraan ja pikkulahkoon, Helluntaikansaan, sinä kuulutkin! Luuletko, että helluntailaisuuden valtavirrasta erottautumalla ja yhtä voimakasta lahkonjohtajaa seuraamalla sinä pelastut?

Äänestä
  • Mieluummin lahkossa, kuin harhaanjohdettavana suuressa helluntaissa, joka on imenyt itseensä antikristuksen hengen!

    Synnyin vanhaan helluntaihin, joka nykyisin on mitä suuremmassa määrin hulluntai! Pois sieltä, ken vielä kerkiää!

    Matti Pyykkösen kirja, juuri ilmestynyt: Herätysliikkeen huominen (KUva ja Sana). Lue niin viisastut!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


DoctorT kirjoitti:

Suomen Helluntaikansa kokoontui, tai on vielä koolla vieläkin Tampereella.

Aamupäivällä kuultiin kaksi raamattutuntia. Ensimmäinen Jaakko Romu, lähtökohtana Apt 2:42 "Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhetydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksessa."

Tämän tulee olla järjestys edelleenkin, painotti Romu. Oli ilo kuulla opetusta, joka nojasi Sanaan ja oli rohkeasti suorasti esillepantua.

Nykymenossa, myös helluntaissa, opetuksen on syrjäyttänyt ylistys ja erilaiset sembalot. TOTTA, TOTTA JA TOTTA! Jaakko sanoi suurin piirtein näin; tällä järjestyksellä siihen sopeutunut löytää itsensä helvetistä! Olen samaa mieltä.

Romu sanoi myös, on ylistystä ilman pelastusta, TOTTA myös!

Lopuksi hän siteerasi Pelastusarmeijan perustajan William Boothin näkyä tai tiedonsnaoja PÄIVÄÄ ENNEN JEESUKSEN TULOA. Kuvaus ajasta ja hengellisestä menosta juuri tältä ajalta!

Toisen tunnin piti Markku Kuokkanen Kajaanista. Mies, joka oli vielä 70-luvun vuosina telaketjukommunisti, jumalankieltäjä, ateisti. Jumala pysäytti miehen jokeenhypyaikeista Turusta ja pelasti, täytti Pyhällä Hengellä muutama päivä uskoontulosta.

Varsin tuntematon julistaja, mutta ASIAA puhui ja rohkeudella. Aihe; Jumalan pyhitystyö meissä. Runsaasti Sanaa, selkeää opestusta.

Kuokkane uskalsi peräänkuuluttaa nykymenoon täydellistä parannuksentekoa, mysö helluntaihin.

Aito ja Pyhän Hengen täyttämä elämä näkyy, sanoi Markku.

Pyhittyminen = Jeesuksen vallan lisääntyminen meissä.

Me muutumme, jos pyrimme elämään lähellä Herraa!

Tilatkaa cd-levyt ja kuunnelkaa. Tai odottakaa, jos vaikka tulisivat nettiin.

Toivoa sopii, että julistettu muuttuisi lihaksi edes muutamissa meistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu