Tavast?

Mistä tuo Hämeen nimi Tavast on peräisin ja mitä se tarkoittaa?

Ruotsissa oli ainakin pari sen nimistä klaania.
122479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

läänitettiin niin Tavast-suku perusti Hämeen.

Äänestä
  • Ai ruotsalaiset perusti Hämeen? Nyt kyllä vitsin murjaisit. Häme oli olemassa satoja vuosia ennen kuin yksikään ruotsalainen edes astui jalallaan Euraa etäämmälle. Ruotsalaispropaganda puree näköjään edelleen, vaikka jokainen tietää muinaisen Hämeen olleen yksi hallinnollinen alue, joka koostui käräjäkunnista, eli liittokunta. Linnavuorilta oli näkyvyys aina seuraavalle ja vainovalkeat vei viestin muukalaisista eteläisiltä alueilta aina Tampereen seuduille tunnissa parissa. Rapolan linnavuorella oli pysyvää asutusta ja se oli yksi koko Pohjolan suurimmista linnoituksista kauan ennen kuin yksikään Svithjodin (Sveanmaan) kuningas edes istui jakkarallaan. Pikkuisen huvittaa tuo väitteesi, mutta on ymmärrettävästi ruotsalaista kaanonia. Nimi Tavastiakin (muodossa Tavastkymi) on kirjattu riimukiviin jo 800-luvulla, joten oliskohan se Tavastien klaani sittenkin saanut nimensä paikan mukaan eikä toisin päin, kun ikäeroakin on tollaiset 400 vuotta? Heh heh...

    Äänestä

  • alkuasukas kirjoitti:

    Ai ruotsalaiset perusti Hämeen? Nyt kyllä vitsin murjaisit. Häme oli olemassa satoja vuosia ennen kuin yksikään ruotsalainen edes astui jalallaan Euraa etäämmälle. Ruotsalaispropaganda puree näköjään edelleen, vaikka jokainen tietää muinaisen Hämeen olleen yksi hallinnollinen alue, joka koostui käräjäkunnista, eli liittokunta. Linnavuorilta oli näkyvyys aina seuraavalle ja vainovalkeat vei viestin muukalaisista eteläisiltä alueilta aina Tampereen seuduille tunnissa parissa. Rapolan linnavuorella oli pysyvää asutusta ja se oli yksi koko Pohjolan suurimmista linnoituksista kauan ennen kuin yksikään Svithjodin (Sveanmaan) kuningas edes istui jakkarallaan. Pikkuisen huvittaa tuo väitteesi, mutta on ymmärrettävästi ruotsalaista kaanonia. Nimi Tavastiakin (muodossa Tavastkymi) on kirjattu riimukiviin jo 800-luvulla, joten oliskohan se Tavastien klaani sittenkin saanut nimensä paikan mukaan eikä toisin päin, kun ikäeroakin on tollaiset 400 vuotta? Heh heh...

    ja kuka teki riimukivet, viikingit?

    Idän tie taas kerran..

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    ja kuka teki riimukivet, viikingit?

    Idän tie taas kerran..

    Suomesta ei riimukiviä ole löytynyt, mutta muutamat vanhimmat riimukivet ennen 700 lukua, on sellaisia, että niiden tulkitsemiseen tarvitaan Suomen kielen sanoja.

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Suomesta ei riimukiviä ole löytynyt, mutta muutamat vanhimmat riimukivet ennen 700 lukua, on sellaisia, että niiden tulkitsemiseen tarvitaan Suomen kielen sanoja.

    Suomesta on löydetty yksi riimukiven pätkä, joka on katsottu aidoksi, vuosi oli 1997, paikka on ollut Hiittisten pitäjä, Kemiönsaari.

    Kemiössä, Hiittisten saaressa Rosalassa on Rosalan Viikinkikeskus. Saareen pääsee maksutta lossilla Kemiönsaaren Kasnäsistä. Mielenkiintoinen retkipaikka.

    Äänestä

Itseasiassa nimen syntyä ei tarkkaan tiedetä, mutta mikäli kyseisellä Tavast suvulla on jotain tekemistä Hämeen kanssa, niin se kyllä tarkoittaisi sitä.
Että suku tai klaani on saanut nimensä Hämeen mukaan eikä päinvastoin.

Se tarkoittaisi silloin sitä, nämä rälssisuvut tai klaanit Ruotsissa on osittain Suomalaista alkuperää.

Aatelisten sukunimet ja arvonimet on tulleet läänitysten mukaan, ei niinpäin, että läänitys saa nimensä suvun mukaan, tämä kaava menee ihan kuningastasolle asti.

Suomessa on ollut hyvin vaurasta väkeä 700-900 luvulla, vauraus on todennäköisesti perustunut kaupankäyntiin tai sodankäyntiin, näillä kahdella tavalla varallisuutta ennen muodostui.
Yleensä molemmilla.

Kun Suomesta tuli osa Ruotsia 1250 luvulla, niin paikallinen rälssi sulautui osaksi valtakunnan rälssiä, vähän samaan tyyliin kuten nyt olemme liittyneet osaksi EU:ta.
Kansa napisee, mutta "rälssi" hekumoi ja rikastuu edelleen, sekä kansainvälistyy.

Äänestä
  • Juuri tätä tarkoitin tuossa.

    Äänestä

Tavaste on superlatiivimuoto adjektiivista tava. Mitä se sitten on tarkoittanut vanhassa saksan/ruotsinkielessä niin se pitäisi ratkoa. Voisiko suomen sana tapa olla samaa juurta?

Siis Tavastehus.

Äänestä

Ruotsalaisete käyttivät hämäläisistä nimeä "tavastit".

Tawast on suomalainen aatelissuku. Nimi Tawast tai Tavast on ollut usean hämäläisen suvun nimenä. Aatelissuvulla ei ole mieslinjassa tunnettua yhteyttä keskiaikaiseen Tavast-sukuun.

Nimellä Tawast aateloitiin alkujaan vuonna 1582 linnanpäällikkö Arvid Henrikinpoika Tavast, joka oli vanhaa hämäläistä sukua Hauhon Kokkalasta.[1][2] Hänen isänsä nimi oli Kaas, eikä tiedetä miksi hän alkoi käyttää nimeä Tavast.[3] Ruotsin ritarihuoneen järjestäytyessä vuonna 1625 hänen sukunsa sai arvalla numeron 64 aatelissukujen joukossa. Tämä suku kuitenkin sammui mieslinjalta vuonna 1731.[1][2]

Nykyinen Tawast-suku polveutuu 1500-luvun puolivälissä Lempäälän Hietaniemen tilan omistaneesta Henrik Jönsinpojasta, jonka suku vaikutti porvareina Turussa.[2] Vuonna 1765 Ruotsin aateliin hyväksyttiin tähän sukuun kuulunut luutnantti Carl Johan Tawast sisaruksineen ja he saivat käyttöönsä aiemmin sammuneen Tawast-suvun nimen ja numeron 64, sillä heidän virheellisesti oletettiin kuuluneen siihen. Samaten hyväksyttiin myös Kerimäen Hannolanpellosta olleen vääpeli Christoffer Tawastin (k. 1742) jälkeläiset, joiden katsotaan olleen edellisten kanssa samaa sukua. Suomen ritarihuoneen järjestäytymisen yhteydessä 1818 tämä uusi Tawastin suku liitettiin Suomen aateliin aatelisena sukuna numero 3.[1][2] Sukuun kuulunut kenraali Johan Henrik Tawast korotettiin Ruotsissa vuonna 1802 vapaaherraksi ja 1818 kreiviksi, mutta koko turkulainen sukuhaara sammui hänen kuollessaan Ruotsissa vuonna 1841.[2] Suku jatkui kuitenkin vielä kerimäkeläisestä haarasta, johon nykyään Suomessa elävät Tawastit kuuluvat. Sen uusia sukuhaaroja on liitetty Suomen ritarihuoneelle vielä 1900-luvun jälkipuoliskon aikana.[2][1]

Sukuun kuulunut Herman Berndt Tawast sai Venäjän keisarilta vuonna 1830 oikeuden muodostaa oman aatelissukunsa nimellä Stålarm-Tawast, sillä tuolloin vallinneen virheellisen käsityksen vuoksi Tawastien oletettiin olleen sukua Ruotsin vallan aikaiselle Stålarmin mahtisuvulle. Stålarm-Tawastin suku esiteltiin Suomen ritarihuoneelle samana vuonna aatelisena sukuna numero 189, mutta se sammui mieslinjalta vuonna 1880.[2][4] Samaa alkuperää nykyisen Tawastin suvun kanssa ovat lisäksi 1664 aateloitu Tawasténin ja 1687 aateloitu Tawaststjernan suku, joiden kantaisät olivat myös 1500-luvulla eläneen Henrik Jönsinpojan jälkeläisiä.[5]

Äänestä

Tavast tarkoittaa "tyhmiä eestiläisiä". Tyhmiä siksi etteivät hämäläiset osanneet svealaisten tanskan murretta. Suomalaisia, hämäläisiä ja virolaisia pidettiin samana kansana ennen 1200-lukua.

Äänestä

On latinan Tavastorum.

Äänestä

tahvo, tavsti, sellainen hidas tyhmä renki oli yleensä tahvo.
Näin sai koko tyhmä suku nimensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaka Vanha kirjoitti:

Mistä tuo Hämeen nimi Tavast on peräisin ja mitä se tarkoittaa?

Ruotsissa oli ainakin pari sen nimistä klaania.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu