Lain ja ajan täyttymys

Lepopäivän kunniaksi lueskelin mitä Paavali teroitti aikansa galatalaisille, joiden sisällä ei ollut Jeesus ja Pyhä Henki, vaan alkeisvoimien säännöt ja lait.

Gal.4:1-16

1 Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra;
2 vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti.
3 Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle.
4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
6 Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
7 Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.
8 Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole.
9 Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?
10 Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.
11 Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.
12 Tulkaa minun kaltaisikseni, koska minäkin olen tullut teidän kaltaiseksenne, veljet, minä pyydän sitä teiltä. Ette ole minua mitenkään loukanneet.
13 Tiedättehän, että ruumiillinen heikkous oli syynä siihen, että minä ensi kerralla julistin teille evankeliumia,
14 ja tiedätte, mikä kiusaus teillä oli minun ruumiillisesta tilastani; ette minua halveksineet ettekä vieroneet, vaan otitte minut vastaan niinkuin Jumalan enkelin, jopa niinkuin Kristuksen Jeesuksen.
15 Missä on nyt teiltä kerskaaminen onnestanne? Sillä minä annan teistä sen todistuksen, että te, jos se olisi ollut mahdollista, olisitte kaivaneet silmät päästänne ja antaneet minulle.
16 Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?

Jeesus lunasi meidät kuolleen kirjoituksen laista, joten tehkäämme kuten Paavali opettaa. Minun sydän huutaa Isää Abbaa eikä Moosesta!
39448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

jo aikuiseksi.

Hyväsky Jumalan oikeuden mukainen laki, äläkä kapinoi sitä vastaan, niin kuin alaikäiset.

Se on liian raskasta lähteä isoa miestä enää kasvattamaan. Kasva jo aikuiseksi.
Alaikäisiä on liian paljon ja nekin ovat heitteillä tämän yhteiskunnan moraalittomuuden takia.

Kuinka monta lasta menetetäänkään alkoholiin, huumeisiin, rikoksiin ym., ennen kun yhteiskunta herää tajuamaan rappeutuneensa ja laittomuutensa.

Eikö sinunkin olisi jo aika kasvaa mieheksi, eikä jäädä lapseksi?

Äänestä
  • Paavalin sanoin totuuden, ja se aiheutti samanlaisen reaktion kuin aikansa galatalaisissa:

    Gal. 4:16
    Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Paavalin sanoin totuuden, ja se aiheutti samanlaisen reaktion kuin aikansa galatalaisissa:

    Kiitos Jumalalle koska Hirvas on uudestisyntynyt ja hänellä toimii Jeesuksen antamat Armolahjat.

    Äänestä

  • "Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista".

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Paavalin sanoin totuuden, ja se aiheutti samanlaisen reaktion kuin aikansa galatalaisissa:

    Gal. 4:16
    Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?

    kiini????

    Äänestä

  • nykyäään kirjoitti:

    "Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista".

    kaiken näköistä päivää ja juhla-aikoja.

    Esim. Jeesuksen ylösnousemusjuhla, pääsiäinen, juhannus, jouluaatto, joulupäivä, tapaninpäivä ja paljon muuta löytyy kirkkovuoden kalenterista. Niistä otetaan hyvin tarkkaan vaarin.

    Äänestä

  • pitävät kirjoitti:

    Eivät ne ole yhteydessä pelastukseen :)

    Eikä tarvitse edes omistaa kelloa, jos haluaa niitä päiviä jotenkin juhlistaa.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Paavalin sanoin totuuden, ja se aiheutti samanlaisen reaktion kuin aikansa galatalaisissa:

    Gal. 4:16
    Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?

    kohdat raamatusta jotka tukee sinun uskomuksiasi ja ne ovat täydellisesti mitä helluntaiseura kunta opettaa, tiedän kun olin heissä muutaman vuoden, sain kuulla jatkuvasti tuon saman lorun voi te älyttömät galatalaiset, kyllä on hyvin tarttunut oppi sinuun, miksi et mene omiesi pariin miksi täällä olet kinastelemassa,vai onko sinusta hauskaa vain kinastelu ei todellinen usko?

    Äänestä

  • vain sellaiset kirjoitti:

    sana Raamatussa on Jumalan sanaa. Ilmeisesti teille on käsittämätön asia se, että minä uskon niinkuin se on kirjoitettu, jättämättä siitä mitään pois, tai lisäämättä siihen mitään.
    Miksi minä toimin niin? Raamattu vastaa näin:

    2. Joh. 1:9
    Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.

    Siinä se on, pitää pysyä Jeesuksen opissa. Koska jokainen uskonto on mennyt edemmäksi kuin mitä Jeesus opetti, silloin pitää lähteä pois sellaisesta. Jumalan sana kehoittaa tekemään niin, ja minä olen sen tehnyt:

    Ilm.18:1-4

    1 Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
    2 Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
    3 Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
    4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa

    Minä uskon mitä Raamatuun on kirjoitettu, ja siksi minun ei tarvitse puolustaa minkään uskonnon ihmissääntöjä ja oppeja. Minä olen vapaa Kristuksessa.

    Ja sitten suorat sanat. Minä en kinastele, vaan minä perustelen asiat Raamatulla. Jos joku ei usko mitä Raamattu todistaa, ei sellainen ihminen ole uskova lainkaan. Minuun on täysin turha liittää mitään ihmisten perustamaa amerikkalaista tai eurooppalaista uskontoa tai lahkoa. Minä en tarvitse ainuttakaan niistä pelastuakseni ja ollaksen Jeesuksen opetuslapsi.
    Minulle riittää Jumalan sana Raamatusta ja usko Kristukseen.

    seurakunnan, mutta opit otit heiltä ja pidätkin tiukasti niistä kiinni, koska ne sopii sinulle niin hyvin,ei tarvitse muuta kuin uskoa tiukasti, minullekin yksi veli todisteli että pitää uskoa niin hirveästi, ja puri ihan hampaitaan yhteen, minusta tuntui silloin että nyt menee jo yli tuo uskominen, sehän levollista uskominen eikä pakon omaista.

    Äänestä

  • varmaakin jätit kirjoitti:

    on Jeesus ja Hän sanoi:

    Joh. 14:24
    Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    sana Raamatussa on Jumalan sanaa. Ilmeisesti teille on käsittämätön asia se, että minä uskon niinkuin se on kirjoitettu, jättämättä siitä mitään pois, tai lisäämättä siihen mitään.
    Miksi minä toimin niin? Raamattu vastaa näin:

    2. Joh. 1:9
    Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.

    Siinä se on, pitää pysyä Jeesuksen opissa. Koska jokainen uskonto on mennyt edemmäksi kuin mitä Jeesus opetti, silloin pitää lähteä pois sellaisesta. Jumalan sana kehoittaa tekemään niin, ja minä olen sen tehnyt:

    Ilm.18:1-4

    1 Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
    2 Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
    3 Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
    4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa

    Minä uskon mitä Raamatuun on kirjoitettu, ja siksi minun ei tarvitse puolustaa minkään uskonnon ihmissääntöjä ja oppeja. Minä olen vapaa Kristuksessa.

    Ja sitten suorat sanat. Minä en kinastele, vaan minä perustelen asiat Raamatulla. Jos joku ei usko mitä Raamattu todistaa, ei sellainen ihminen ole uskova lainkaan. Minuun on täysin turha liittää mitään ihmisten perustamaa amerikkalaista tai eurooppalaista uskontoa tai lahkoa. Minä en tarvitse ainuttakaan niistä pelastuakseni ja ollaksen Jeesuksen opetuslapsi.
    Minulle riittää Jumalan sana Raamatusta ja usko Kristukseen.

    Joh.Ilm. 18:4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.

    Jos kirkot ovat babylon, kuten adventismissa
    opetetaan, niin silloin adventtikirkko on
    yksi niiden joukossa ja onhan se melko lähellä
    roomalaiskatolista hegemoniaa.
    Kuten erehtymättömyys, Raamatun yläpuolelle
    asettuminen (pääkonferenssi), ruokien kieltäminen,
    anekauppaan verrattava kymmenysoppi, kuvien palvonta (egw), jne jne.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    on Jeesus ja Hän sanoi:

    Joh. 14:24
    Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

    Mark. 10:51
    Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Niin sokea sanoi hänelle: "Rabbuuni, että saisin näköni jälleen".

    Joh. 20:16
    Jeesus sanoi hänelle: "Maria!" Tämä kääntyi ja sanoi hänelle hebreankielellä: "Rabbuuni!" se on: opettaja.

    Joh. 2:25
    eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on.

    Joh. 14:26
    Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

    Fariseukset, lainopettajat eivät tiedä olevansa
    sokeita sokeain taluttajia. He vitsailevat
    Jeesukselle, kun Jeesus koettaa opettaa tietä
    vapauteen ja vapaudessa elämiseen:

    Joh. 8:33
    He vastasivat hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?"

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    on Jeesus ja Hän sanoi:

    Joh. 14:24
    Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

    Hänen sanojaan, vaan muutat niitä.

    Esim. kun Jeesus sanoo, että sapatti on ihmistä varten, niin sinä vänkäät, että ei kun juutalisia varten!

    Äänestä

  • pidä kirjoitti:

    /// Miksi et
    pidä 21.9.2008 klo 15.27
    Hänen sanojaan, vaan muutat niitä.
    Esim. kun Jeesus sanoo, että sapatti on ihmistä varten, niin sinä vänkäät, että ei kun juutalisia varten! \\\

    Et tätä usko, eivätkä muutkaan uusnatsit - mutta
    juutalaiset ovat IHMISIÄ!   

    Sitäpaitsi, Jeesus tarkoitti sanoa, ettei ihminen
    ole sapattia ja sapattisäädöksiä varten tai
    saapttiseurakuntaa varten - - vaan sapatti
    palvelkoon ihmistä, sillä se on ihmistä varten,
    eikä ihminen sen ylläpitämistä varten!

    Sulla menee isännät ja palvelijat sekaisin,
    ninkuin puurot ja vellitkin!!
    Sanojensa arvovallan vakuudeksi hän totesi olevansa sapatin Herra.

    Äänestä

  • viettämään? kirjoitti:

    Eivät ne ole yhteydessä pelastukseen :)

    Eikä tarvitse edes omistaa kelloa, jos haluaa niitä päiviä jotenkin juhlistaa.

    otatte vaarin kaiken näköisistä päivistä, mutta Jumalan laki ei kelpaa, eikä Jeesuksen sapatti.

    Vai olet jo luopunut kellosta?
    Oletko eläkkeellä?

    Äänestä

  • pidä kirjoitti:

    Hänen sanojaan, vaan muutat niitä.

    Esim. kun Jeesus sanoo, että sapatti on ihmistä varten, niin sinä vänkäät, että ei kun juutalisia varten!

    mennä edemmäksi mitä Jumalan sanassa on kirjoitettu. Sapatti on ihmistä varten, ja Jeesus sanoi sillä hetkellä aivan oikein, koska Hän oli vielä elossa ja puhui tuossa Raamatun kohdassa juutalaisille.
    Kehoitan ainua lukemaan aloituksessa lainaamaani Raamatun sanaa, jossa Paavali selittää asiaa aivan ymmärrettävällä tavalla.

    Jeesus olisi osannut sanoa, että juutalaisia varten?

    Sinä olet Jeesuksen sanojen väärentäjä?

    Jeesus sanoi, että en tullut lakia, enkä profetoita kumoamaan vaan täyttämään...?

    Sinä et usko Jeesusta!

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    vastaus Raamatun sanalla:

    1. Tim.6:3-6

    3 Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
    4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
    5 alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.

    Usko Jeesukseen Kristukseen, niin sinäkin pelastut.

    1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
    2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
    3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
    4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
    5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
    6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.
    7 Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet.
    8 Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa.
    9 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.

    Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut!

    Äänestä

  • sanoilla kirjoitti:

    ja armo pelastavat, ei uskominen ihmiskäskyihin ja oppeihin kuten 22.10.1844 Se on valhetta, eikä mikään valhe ole Jumalasta.

    Äänestä

Jos sydämesi huuttaa Jumalaa Isänä, niin myöskin se KIITTÄÄ Jumalaa Isänä ja Luojana. Miksi vaihdat Jumalan PYHITTÄMÄN lepopäivän tietoisesti ihmiskäskyyn, sanomalla sunnuntaita lepopäiväksesi, tai pyhäpäiväksi?

Eikö sinulle merkitse mitään se, että Jumala kehoittaa MUISTAMAAN sen päivän LEPOPÄIVÄKSI, jonka HÄN LUOJA siihen tarkoitu PYHITTI ja käski MUISTAMAAN?

Jeesus ei muuttanut lepopäivää sunnuntaille, joten on väärin käyttää sunnuntaista nimeä: "lepopäivä."

Jeesus ei ole muuttanut yhtäkään Isänsä käskyä, sillä Hän oli kuuliainen kuolemaansa asti, hamaan ristin kuolemaan saakka.

Jeesus kiivastui ainoastaan fariseusten ja kirjanoppineiden vääristä rasitteista, joita he olivat lissänneet lepopäivälle, niin että se ei voinut palvella enää ihmistä alkuperäisen tarkoituksen mukaan, vaan siitä tuli rasitusten ja kieltämysten päivä, vastoin sitä lepoa, joksi Jumala sen alunpitäen tarkoitti.

Jos joku sanoo sapatista, että minä en voi tehdä sitä tai minun PITÄÄ tehdä tuota, niin silloin SE ON sapatin orjuuteen menemistä. Mutta jos ihminen iloitsee sapatin päivästä ja kiittää Jumalaa sen rauhasta ja levosta, niin silloin se on oikeaa sapatin viettoa. Tutkikoon kukin tykönänsä, että miten on?

Voithan tietenkin lepäillä koska siihen on aikaa, mutta ei sovi nimittää sunnuntaita lepopäiväksi, jos ei samalla halua avoimesti halveksia Jumalan asetuksia ja pilkata Jumalaa.

Äänestä
  • Jeesuksen Kristuksen nimessä pois täältä sotkemasta asioita.
    Minä iloitsen levosta, leivästä, lähimmäisistä, rauhasta ja jokaisesta uudesta päivästä, jonka Jumala on minulle antanut. Kiitän siitä Isää Jumalaa. En minä ole sellaista ansainnut, Isä sen hyvyydessään on minulle antanut.

    Kuka ihminen voi tuomita minua tai panetella minun uskoani? Minä teen kuten Henki minulle ilmoittaa.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Jeesuksen Kristuksen nimessä pois täältä sotkemasta asioita.
    Minä iloitsen levosta, leivästä, lähimmäisistä, rauhasta ja jokaisesta uudesta päivästä, jonka Jumala on minulle antanut. Kiitän siitä Isää Jumalaa. En minä ole sellaista ansainnut, Isä sen hyvyydessään on minulle antanut.

    Kuka ihminen voi tuomita minua tai panetella minun uskoani? Minä teen kuten Henki minulle ilmoittaa.

    en hyväksy sitä tapaa, millä syyttelet täällä niitä, jotka myöskin tekevät omantuntonsa mukaan oikein. Mitä pahaa siinä on, jos muistaa pitää pyhänä sen päivän, jonka Jumala PYHITTI?

    Äänestä

  • Minä vain kirjoitti:

    aivan ensimmäiseksi, mikä on syyttelyä? Siis mitä pitää sisällään sana syyttely.

    On eri asia näyttää Jumalan sanalla, ettei asia ole noin niin kuin joku väittää, kuin että syyttää häntä siitä.
    Lisäksi sinun pitää oppia Raamatusta tämä, mieluummin ulkoa opittuna ja muistettuna:

    Joh. 12:48
    Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on TUOMITSIJANSA: SE SANA, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

    Jeesus ei syytellyt ketään, enkä minäkään. Syyttäjänne on se sana, minkä Hän saarnasi.

    Äänestä

  • Minä vain kirjoitti:

    en hyväksy sitä tapaa, millä syyttelet täällä niitä, jotka myöskin tekevät omantuntonsa mukaan oikein. Mitä pahaa siinä on, jos muistaa pitää pyhänä sen päivän, jonka Jumala PYHITTI?

    Niin ei tee yksikään, jossa on jäännöskään Hengestä.
    Sillä ei kukaan väitäkään, että olisi pahaa siinä,
    että todella pyhittäisit lauantaisi vai oliko se
    perjantai, vai mikähän se oli.

    Mutta että eripäiväiset ovat mielestäsi aivan
    väärässä ja kadotustuomion alaisia, se on paha
    virhe sinulta.

    Äänestä

hirvas siteerasi äärimmäisen tärkeää kohtaa
Herran sanasta, Gal 4:1-16
Korostaisin sitä seikkaa, että niskoittelullaan
adventistit loukkaavat ennen muuta itseään, eivät
Kristusta tai Paavalia tai kristikansaa tai edes
juutalaisia.

Gal 4:10-12
10
Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.
11
Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.
12
Tulkaa minun kaltaisikseni, koska minäkin olen tullut teidän kaltaiseksenne, veljet, minä pyydän sitä teiltä. Ette ole minua mitenkään loukanneet.

Joh. 12:28
Isä, kirkasta nimesi!" Niin taivaasta tuli ääni: "Minä olen sen kirkastanut, ja olen sen vielä kirkastava".
Joh. 17:1
Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
Joh. 17:5
Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.

Ei laki kykene Isää kirkastamaan, vaan Poika
yksin ja hänen jälkeläisensä. Eikä oppien kautta
vaan oman elämänsä kautta.

Joh. 1:14
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Laki vain paljastaa synnin, että synti sitten
voitaisiin antaa sovitettavaksi.

Äänestä

" Lain ja ajan täyttymys
hirvas 21.9.2008 klo 11.51 "

Room. 10:4
Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

Mark. 1:15
ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

Luuk. 22:37
Sillä minä sanon teille, että minussa pitää käymän toteen tämän, mikä kirjoitettu on: 'Ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon'. Sillä se, mikä minusta on sanottu, on täyttynyt."

Äänestä
  • että silloin kuin Jeesus antoi henkensä Isänsä käsiin. Se oli lain täyttymys, n 34 jKr. Kyllä.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    että silloin kuin Jeesus antoi henkensä Isänsä käsiin. Se oli lain täyttymys, n 34 jKr. Kyllä.

    pitämällä PYHÄNÄ sen päivän, minkä Jumala PYHITTI?
    Miten sinä luulet olevasi yhtään vapaampi, pitämällä pyhänä ihmiskäskyyn perustuvan lepopäivän?

    Äänestä

  • kunnian Jumalalle kirjoitti:

    ei tarvitse keskustella turhia lahkolaisen kanssa, minä uskon mitä Raamattu sanoo.

    Tiit.3:10-11

    10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
    11 sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.

    Näin sanoo pyhä Jumalan sana.

    Äänestä

  • kunnian Jumalalle kirjoitti:

    pitämällä PYHÄNÄ sen päivän, minkä Jumala PYHITTI?
    Miten sinä luulet olevasi yhtään vapaampi, pitämällä pyhänä ihmiskäskyyn perustuvan lepopäivän?

    Ei kukaan päätäsi vadille vaadikaan siitä, että
    vietät juutalaisten sapattia, vaikket ole
    juutalainen.
    Vaan siitä vaadimme sulta tilintekoa, kun heität
    meidät, jotka emme sun sapattinviettoosi yhdy,
    tuomitset meidät kadotukseen.
    Sellaisesta kuolemansynnistä sua nuhtelemme.

    Suuri taistelu on sitä vastaan, kun te tuomitsette
    helvettiin meidät, jotka kunnioitamme ylösnousemuspäivää.
    Mutta me kunnioitamme sitä siitä huolimatta,
    vaikka pakanat ja vaikkapa adventistitkin
    pitäisivät sitä päivää jumaliensa päivänä.

    Ylösnousemuspäivä, viikon ensimmäinen on aina
    ennen sapattia, niin kalenterissa kuin myös
    hengellisesti.

    Äänestä

""10 Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista. ""

Luetaan tuossa kohtaa >>päivistä

Äänestä
  • muuta kun vaarin ottamista Herran sanasta.

    Älä enää jakuta samaa. En ole ikinä nähnyt, että ihmiset valikoisiva pyhäpäiviä?
    Ainoastaan tekevät valinnan sunnuntain ja sapatin/lauantain suhteen.
    Muuta valintaa eivät tee. Joko valitsevat sapatin Herran sapatin tai antikristuksen sapatin.

    Eiköhän tuota sunnuntaita ole palvottu jo tarpeeksi. Näin sanoo, vanhakansa, että ei saanut uloskaan lapset mennä piti hiirenhiljaa kuunnella Jumalan palvelusta radiosta, jos ei kirkkoon kerennyt. Vietiin joskus jopa jalkapuuhun, kirkon tulo ovelle.

    Kiihko on sinullakin kova sunnuntain puolesta! Että pitää oikein raamattuakin väärentää.

    Äänestä

  • ja se ei ole kirjoitti:

    muuta kun vaarin ottamista Herran sanasta.

    Älä enää jakuta samaa. En ole ikinä nähnyt, että ihmiset valikoisiva pyhäpäiviä?
    Ainoastaan tekevät valinnan sunnuntain ja sapatin/lauantain suhteen.
    Muuta valintaa eivät tee. Joko valitsevat sapatin Herran sapatin tai antikristuksen sapatin.

    Eiköhän tuota sunnuntaita ole palvottu jo tarpeeksi. Näin sanoo, vanhakansa, että ei saanut uloskaan lapset mennä piti hiirenhiljaa kuunnella Jumalan palvelusta radiosta, jos ei kirkkoon kerennyt. Vietiin joskus jopa jalkapuuhun, kirkon tulo ovelle.

    Kiihko on sinullakin kova sunnuntain puolesta! Että pitää oikein raamattuakin väärentää.

    Tekeekö sinut onnelliseksi pitää sapattiamääräyksiä hampaat irvessä?
    Sekö kruuna nautinnon, kun saa toisia TUOMITA PAHAKSI päivien perusteella?

    Äänestä

  • old_profile_39738 kirjoitti:

    harhaoppisia.

    Äänestä

  • Kova olet puolustamaan kirjoitti:

    harhaoppisia.

    Adventistin kohdalle sattuessaan aika usein luetaan :

    Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut. (Tiit. 3:9-11)

    Äänestä

  • old_profile_39738 kirjoitti:

    Tekeekö sinut onnelliseksi pitää sapattiamääräyksiä hampaat irvessä?
    Sekö kruuna nautinnon, kun saa toisia TUOMITA PAHAKSI päivien perusteella?

    Tuonkin Utulila sanoi varsin osuvasti.
    Laitetaanpa tähän tietoa päivien ja ruokien
    valikoijista!

    Adv:sti ei valikoi ruokia eikä piviä ?!?
    Kirjoittanut: AnttiVKantola 21.9.2008 klo 14.56
    Poista oma viesti
       # Kristitty ei valikoi päiviä
    Kirjoittanut: kolme-enkeliä 20.9.2008 klo 19.41 #

    # Liharuoka vaarallista - tappavaa!
    Kirjoittanut: kolme-enkeliä 20.9.2008 klo 19.47
    Liharuuat, maito #

    # Lepopäivän muutos laiton
    Kirjoittanut: kolme-enkeliä 20.9.2008 klo 19.53 #

    # Uskollisuuden merkki
    Kirjoittanut: kolme-enkeliä 21.9.2008 klo 12.35
    Pyhitys kuuluu sapatinpitäjille #

    Tuosta näemme, että adventistit USA:ssa eivät valikoi
    päöivä eivätkä ruokia!!! Vai näemmekö jotakin päinvastaista???

    USKONNOSTA VAPAUTUMINEN TULEE !!!

    ### Uskonnonvapaus päättymässä
    Kirjoittanut: kolme-enkeliä 21.9.2008 klo 12.34
    Uskonnonvapauden loppu Yhdysvalloissa
    Jumalan laki tullaan mitätöimään saatanan toimesta. Vapaaksi kehutussa maassamme (USA) ei ole sen jälkeen uskonnonvapautta. Kiistan ytimessä on sapattikysymys, joka kuohuttaa maailmaa.
    Suuri kriisi odottaa Jumalan kansaa.
    Hyvin pian maamme (USA) yrittää pakottaa kaikki viettämään viikon ensimmäistä päivää pyhäpäivänä.
    Tehdessään niin viranomaiset eivät epäröi pakottaa ihmisiä vastoin omaatuntoaan viettämään päivää, joka julistetaan sapatiksi.###

    Halleluja! Luvassa on vapautuminen uskontojen kahleista, niiden mielivaltaisista perinnäissäännöistä.
    Katsotaan, ovatko USA:n adventistit, kolme-enkeliä kärjessä, valmiita laittamaan
    päänsä pölkylle tai vadille - uskonnollisen sapattioppinsa puolesta !!!

    Tahtoisin vaan muistuttaa, ettei sellaisesta mitään marttyyrin kruunua saa, vaan
    ainaostaan Jeesuksen nimen vuoksi tapetut nousevat iankaikkisuuteen marttyyreina.

    Ilm. 6:9
    Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut,
    jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden
    ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.

    Ilm. 20:4
    Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta;
    ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen
    ja Jumalan sanan tähden,
    ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä;
    ja he virkosivat eloon
    ja hallitsivat Kristuksen kanssa
    tuhannen vuotta.

    Äänestä

  • Kova olet puolustamaan kirjoitti:

    harhaoppisia.

    Viittasit varmaankin adventismiin?
    Mutta ne on aivan erilaiset tyypit, jotka
    sitä levittävät, omaksi turmiokseen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hirvas kirjoitti:

Lepopäivän kunniaksi lueskelin mitä Paavali teroitti aikansa galatalaisille, joiden sisällä ei ollut Jeesus ja Pyhä Henki, vaan alkeisvoimien säännöt ja lait.

Gal.4:1-16

1 Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra;
2 vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti.
3 Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle.
4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
6 Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
7 Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.
8 Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole.
9 Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?
10 Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.
11 Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.
12 Tulkaa minun kaltaisikseni, koska minäkin olen tullut teidän kaltaiseksenne, veljet, minä pyydän sitä teiltä. Ette ole minua mitenkään loukanneet.
13 Tiedättehän, että ruumiillinen heikkous oli syynä siihen, että minä ensi kerralla julistin teille evankeliumia,
14 ja tiedätte, mikä kiusaus teillä oli minun ruumiillisesta tilastani; ette minua halveksineet ettekä vieroneet, vaan otitte minut vastaan niinkuin Jumalan enkelin, jopa niinkuin Kristuksen Jeesuksen.
15 Missä on nyt teiltä kerskaaminen onnestanne? Sillä minä annan teistä sen todistuksen, että te, jos se olisi ollut mahdollista, olisitte kaivaneet silmät päästänne ja antaneet minulle.
16 Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?

Jeesus lunasi meidät kuolleen kirjoituksen laista, joten tehkäämme kuten Paavali opettaa. Minun sydän huutaa Isää Abbaa eikä Moosesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu