Vanhanen punaisena kuin rapu tv:ssä

Olipa mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen todella hätää kärsimässä eilen aamulla TV 1:n Ykkösaamussa. Tämä asiantunteva toimittaja pisti Vanhasen todella koville ja Vanhaselta putosi maski.

Haastattelun aikana Vanhasen katse pälyili ja oli enemmän osan aikaa suunnattu pöytään. Naamakin alkoi jossain vaiheessa punoittaa. Vanhasen kehon kieli kertoi, että hän lasketteli palturia perinteiseen KEPutapaan.

Taas kansalaiset saivat nähdä, että Vanhanen ei hallitse asioita, välttelee vaikeita aiheita ja oikeastaan mihinkään asiaan hänellä ei ole mitään kunnon kantaa.

Siitähän Vanhanen on tullut muutenkin tunnetuksi. Kun ei tee mitään, ei tee virheitä.

Kaikista korneinta kuitenkin oli, että Vanhanen useaan otteeseen hoki, kuinka HALLITUS REAGOI, kun kriisi on päällä. Anna mun kaikki kestää! Hallituksenhan pitäisi olla proaktiivinen ja estää ettei kriisi tule päälle. Silloin kun hädissään REAGOIDAAN, silloin hommat menee päin brinkkalaa.

4

164

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastatko mitään

      tälle älykääpiölle.

      • ilvis

        Älykääpiöitä saitti on pullollaan, mutta känällä on jopa jotakin sanottavaakin... ainakin joskus.
        Pari omasta mielestään fiksua henkilöä asuu tällä saitilla. Niissä teksteissä ei ole vielä näkynyt järjen häivääkään.Hyvä, känä! Jatka samaan malliin!


    • Kanukki Vankuuveri

      Känädässä ön päljön känöjä. Känät sänöö köt köt.
      Känä sänöö nöf nöf.

    • S.P.Q.R.

      Kieltämättä Vanhanen oli hermostuneen oloinen tuossa. Eipä taida olla pojalla puhtaat jauhot pussissa tälläkään kertaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1620
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1091
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      970
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      326
      920
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      671
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      581
    Aihe