Onneksi

Onneksi meitä kaikkia yhdistää se yksi ja tärkein asia eli olemme nöyrtyneet Jumalan edessä ja pyytäneet syntäjämme anteeksi. Me olemme nuhteettomat ja kuolleita saatanalle eli olemme vapaita hänestä sun muista himoista.

Onhan se hyvä, että täällä puhutaan muustakin, mutta välillä tuntuu, että osa viesteistä ollaan vain tarkoitettu riitelemistä ja väittelyä varten joihin emme tiedä vastauksia ja kenties joihin tulemme saamaan vastauksia vasta taivaan kodissa. Puhukaamme sen sijaan siitä mikä on varmaa eli siitä, että Kristus on kärsinyt edestämme ja Hän on tuleva tempaamaan meidät kuten hän on luvannut sanassansa ja hänen sanansa on TOSI.
254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lupasi tulla joidenkin aikalaistensa vielä eläessä, muttei tullutkaan.
Ei ollut Jeesuksen sana tosi.

Äänestä

Olisko mahdollisesti niin, että uskomalla johonkin yli 3500 kristinuskon lahkoon meitä viedään pois Jumalasta ja Jeesuksesta?
Ainakin kristinuskon itse hankkima historia osoittaa että Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkojana kristityt ovat menestyneet!!!

Ja meidän tulee muistaa, että Jeesus ei ollut kristitty eikä uskossa.
Ja tärkeää on myös tietää tämä, että 7-seurakuntaan ei kuulu yhtään kristinuskon seurakuntaa.
Kristinuskoa ei ollut vielä edes olemassa kun Jeesus teki siihen asiaan selvyyden.

Siten kaikki kristinuskon suunnat; yli 3500; ovat Jumalallisuuden seurakuntaan kuulumattomia lahkolaisia; joskus heistä käytetään myös ilmaisua Jumalallisuuden ulkopuoliset.
Jeesuksen seurakunta, joka tunnetaan nimellä Efeson seurakunta on viimeinen Jumalallisuuden seurakunta, A ja O - Alfa ja Omega.
Jeesus teki selväksi että tuossa on alku ja loppu.
Sen jälkeen ei ole Jumalallisesti oikeaoppisuuden hengellisiä seurakuntia perustettu.
Joten myöhemmin perustettu kristinusko oppeineen ja väärennettyine raamattuineen on harhauttaja.

Näin ollen on itsestään selvää, että usko harhauttajan jumalaan on vaarallista....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdf kirjoitti:

Onneksi meitä kaikkia yhdistää se yksi ja tärkein asia eli olemme nöyrtyneet Jumalan edessä ja pyytäneet syntäjämme anteeksi. Me olemme nuhteettomat ja kuolleita saatanalle eli olemme vapaita hänestä sun muista himoista.

Onhan se hyvä, että täällä puhutaan muustakin, mutta välillä tuntuu, että osa viesteistä ollaan vain tarkoitettu riitelemistä ja väittelyä varten joihin emme tiedä vastauksia ja kenties joihin tulemme saamaan vastauksia vasta taivaan kodissa. Puhukaamme sen sijaan siitä mikä on varmaa eli siitä, että Kristus on kärsinyt edestämme ja Hän on tuleva tempaamaan meidät kuten hän on luvannut sanassansa ja hänen sanansa on TOSI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu