Eräs helluntaievankeelista oli kovin mieltynyt viiniin. Koska helluntaiseurakunnassa ei suvaittu viininjuontia niin evankeelista salaa valmisti kotona viiniä ja nautti kovasti salaisista viinihetkistään. Sitä mukaa kun evankeelista nautti viiniä, viini maistui paremmalta ja sitä piti aina vaan saada lisää. Lopulta evankeelistalla oli viinipullo tai taskumatti mukana joka paikassa ja vähän väliä piti käydä tankkaamassa jossakin piilossa.
Koska evankeelista koki syvää häpeää omasta heikkoudestaan viiniin, hän tuomitsi sitä ankarammin kaikki jotka yhtään viiniä maistoivat. Evankeelista oli oikein kuuluisa tulikivenkatkuisista viininvastustussaarnoistaan. Mutta vaikka evankeelista luuli salaisuutensa säilyneen, hän unohti että Jumala näkee ihmisen sydämeen.
Eräänä iltana evankeelista oli ottanut tavallista enemmän rohkaisuryyppyjä ja kun hän saarnaspöntössä saarnasi ankarasti viinijuoppoutta vastaan, hän yhtäkkiä romahti alas pöntöstä ja taskumatti helähti lattialle aiheuttaen suuren metelin ja suuri haloo syntyi seurakunnassa.
Evankeelista häpesi syvästi paljastunutta salaisuuttaan ja hän ei enää kehdannut tulla seurakuntaan vaikka veljet yrittivät houkutella.
Evankeelista ei enää kehdannut tulla tuomitsevien helluntaisten keskuuteen vaan hän suuntasi askeleensa luterilaiseen kirkkoon. Siellä hänen sydämensä virvoittui Jumalan sanasta joka tulvi täynnä rakkautta eikä kukaan osoitellut sormella hänen viininhimoaan.
Evankeelista otti yhteyttä anonyymeihin alkoholisteihin ja siellä hän sai tukea viininhimosta irrottautumiselleen. Sitten hän alkoi toimia Kan-kodissa ja tukihenkilönä toisille viininhimoisille.
Nykyään evankeelista julistaa armon ja rakkauden sanomaa jossa myös laki on mukana mutta hänen saarnansa ei enää muserra ihmistä vaan Pyhä Henki voi koskettaa hänen saarnansa aikana kuulijaa. Hänen elämästään puhuessa voi todeta että Jumala mursi ihmisen mutta samalla hänet eheytti.

Vastaukset 3
Vanhimmat
vaikuttava tarina.
Jaa-a...
ei varmaankaan mitään.Koska kaikki eivät tunnusta alkoholismia sairaudeksi kuten esim.diabetes vaan pitävät sitä moraalisena ongelmana.