Suomessa alle 20 vuotiaat tekevät itsemurhia tosi paljon. Suurin osa heistä tekee sen kaikessa hiljaisuudessa. Ja se onkin oletettavasti sellainen teko, johon ei kaikki asiaa pohtineet sitten kuitenkaan pysty. Voisiko ajatella, että samaan pohdintaan langennut nuori päätyisikin tapahtumaketjuun, joka sitten johtaa nyt tapahtuneeseen tekoon.
Hän päättelee, että jos hän ampuu silmittömästi ympärillään olevia ihmisiä, hän joutuu sellaissen tilaan ja itsensä ampuminen onkin helpompaa.
Tällainen tapaus järkyttää meitä kaikkia, mutta jätämme koko maan tasolla lähes huomiotta se jos yksinäinen nuori ajautuu itsemurhaan. Kuitenkin yksilön kannalta kyse on samanlaisesta tragediasta. Olisiko syytä hiukan keskittyä nuorten maailmaan. Voi tietysti sanoa, että heillä on kaikki hyvin, mutta onko?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä tuo kuulostaa aivan mahdolliselta. Tuntuu myös siltä että nuori tälläisellä käyttäytymisellä hakee myös kaipaamaansa huomiota, jota yksinäisyydessään on jäänyt vaille. Mutta onko pohjimmiltaan kuitenkin kaiken pohjalla masennus joka purkautuu lopulta vihana ja tuhoisana käyttäytymisenä?
"Olisiko syytä hiukan keskittyä nuorten maailmaan."
nuoren maailmaan mahtuu vaikka mitä. yksi asia joka nykynuoriin mahtuu lähes kaikkiin, on nettimaailmassa kasvaminen ja sen tyylin kommunikoimisen oppiminen, joka ei noudata yks yhteen arkimaailman kommunikoimisen piirteitä.
nettimaailman realisoituessa arkimaailmassa, voidaan puhua termistä alter ego. termi viittaa fiktiiviseen olemukseen, mutta sitä se suurimmassa määrin onkin jos nettimaailmaa arkimaailmaan pyritään samaistamaan kommunikoimisen suhteen.
sama pyrkimys, eri ympäristö...ei toimi.
jopa kysyä, että kumpaa arkimaailmassa toteutettu toiminta kuvaa paremmin; nettimaailmassa luodun persoonan nimimerkkeineen toimintaa vaiko matti meikäläisen keuruulta, joka nettimaailmaan on luonut persoonansa.