Rehellisyys -älä selitä, hiihtäjät selittää
Tuo toteamus syntyi joskus vuosia sitten, kun kummipoikani oli noin viiden ikäinen. Leikillään saatoimme kaverin kanssa joskus sanoa toisillemme nuo sanat, kun toinen selitteli sitä ja tätä. Kerran kävi sitten niin, että olin luvannut kummipojalleni jotain ja olin unohtanut koko asian. Kovasti yritin sanoa ja selvittää, miksi olin jättänyt asian hoitamatta, kun hän kesken puheeni tokaisi, “Jukka, älä selitä, hiihtäjät selittää”… Tuon toteamuksen syntyyn taisi vaikuttaa Suomen hiihtäjien huono kisamenestys, tai oikeastaan hiihtäjien selitykset, miksi suksi ei luistanut.
Viime aikoina on puhutellut paljon se, miten uskovan ihmisen tulisi olla kaikissa tekemisissään rehellinen. Välillä törmää tilanteisiin, joissa huomaa uskovan ihmisen toimivan vilpillisesti joko teoissa tai sanoissa, näin ei saisi olla.
“Herran pelko“… Nuo kaksi sanaa herättivät aikoinaan joukon kysymyksiä. Huomasin, että jollakin tapaa nuo sanat aiheuttivat melkeinpä negatiivisiakin tuntemuksia. Aloin miettimään ja kyselemään Jumalalta, mistä on kyse. Oliko kyse siitä, että oikeasti tulisi pelätä Jumalaa, tulisiko suhtautua Häneen jotenkin pelonsekaisin tuntein, Häneen, joka sanoo olevansa rakkaus. Toki meidän tulee suhtautua kunnioittavasti Jumalaa kohtaan, emme voi olla huolettomia ja kevytmielisiä, jos tällaisia termejä voi käyttää. Mutta se ei vielä riitä vastaukseen, mistä Herran pelosta on kyse. Aikani huudettuani Jumalan puoleen, Hän vastasi kysymykseeni.
’Herran pelko on pahan vihaamista. Kopeutta ja ylpeyttä, pahaa tietä ja kavalaa suuta minä vihaan” (Sl. 8:13).
Herran pelko on siis pahan vihaamista. Mikä sitten on pahaa? Jumala ei ole luonut mitään, mikä itsessään olisi pahaa, Jumalan tarkoitusperät ovat aina hyviä. Voidaan sanoa, että Jumalan tahto on hyvä ja se, mitä Hän tahtoo ihmisille, on hyvää. Kaikki, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista, on siis jotain muuta. Tässä tapauksessa on vain kaksi vaihtoehtoa, joko hyvää tai pahaa, välimuotoa ei ole. Kun teemme jotain, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista, puhumme synnistä. Ja Jumalan Henki saa aikaan sen, ettemme halua toimia vastoin Jumalan tahtoa ts. tehdä syntiä. Kun alamme vihaamaan syntiä, toteutuu tuo Raamatun kohta, ”Herran pelko on pahan vihaamista”.
Kun vihaamme syntiä, eli haluamme tehdä ja toteuttaa Jumalan tahtoa elämässämme, olemme päässeet todellisen viisauden alkulähteille.
”Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä”, sanoo Raamattu (Sl. 9:10). Rukoilemalla ja tutkimalla Sanaa opimme tuntemaan Jumalaa yhä enemmän ja enemmän.
Kaiken lähtökohtana on kuitenkin ehdoton rehellisyys itseä, toisia ihmisiä ja Jumalaa kohtaan. Jumala vaatii meitä olemaan oikeudenmukaisia kaikkia ihmisiä ja asioita kohtaan. Emme voi suosia toisia ja valita, kenestä pidämme ja kenestä emme. Emme voi kohdella toisia vähättelevämmin kuin jotakin toista esim. sen takia, että toinen on vaikkapa ystävämme, tai esim. ulkoisten seikkojen perusteella.
Rehellinen täytyy olla pienimmissäkin asioissa. Meidän tulee olla umpirehellisiä toisillemme, samoin lähestyessämme Jumalaa. Sydämemme täytyy olla avoin ja rehellinen.
Johannes kertoo, miten Jeesus reagoi, kun Natanael tuli hänen luokseen.
"Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!" (Joh. 1:47). Tuo lause kätkee sisäänsä enemmän kuin pelkän toteamuksen. ”Katso”, sanoo Jeesus. Kuulostaa enemmän siltä, että Jeesus korostaa asiaa, ”oikea israelilainen, jossa ei ole vilppiä”. Herra oli varmasti iloinen nähdessään vilpittömän ja rehellisen Jumalan kansan edustajan. Israelilaiset olivat ja ovat vielä tänäkin päivänä Jumalan valittua kansaa, mutta niin ovat myös ne ihmiset, jotka laittavat toivonsa Jeesukseen Kristukseen. Sinä, Jumalan lapsi, mitä Herra sanoo sinun kohdallasi? Sanooko Hän iloiten, ”katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole”, vai katsooko Hän sinua hiljaa vaieten ja murehtien?
Raamattu puhuu hyvin selvästi ja monessa kohdassa, että rehellisyyden ja vilpittömyyden ei tule jäädä vain tekojen asteelle. Jumala ilmoittaa, että se on myös edellytys onnelliselle ja hyvälle elämälle.
"Joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta” (1.Piet. 3:10).
Totuuden puhuminen niin ihmisille kuin Herralle on siis välttämätöntä, jos haluamme vaeltaa Herran tahdon mukaisesti. Monesti jäämme kauhistelemaan jotakin yksittäistä asiaa tekojen saralla, mutta yhtä lailla Raamattu sanoo selvästi, että “Herralle kauhistus ovat valheelliset huulet, mutta teoissaan uskolliset ovat hänelle otolliset. (Sl. 12:22)
Kun olemme rehellisiä niin teoissa kuin sanoissa, saa se aikaan myös uskollisuutta. ”Laupeus ja uskollisuus älkööt hyljätkö sinua. Sido ne kaulaasi, kirjoita ne sydämesi tauluun, niin saat armon ja hyvän ymmärryksen Jumalan ja ihmisten silmien edessä (Sl. 3:3-4).
Ja uskollisia palvelijoita Herra myös haluaa. ”Ja Herra sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa?” (Luuk. 12:42)
Jeesus esittää tässä kysymyksen ja hieman myöhemmin Hän toteaa, ”joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä” (Luuk. 16:10).
Kun sitten joskus toimimme väärin, joko teoissa tai sanoissa, niin miksi emme voi vain rehellisesti ja vilpittömästi tunnustaa sitä? Liian usein alamme selittelemään kuin ”ruuneperi” konsanaan, yritämme keksiä syitä ja oikeutuksia toiminnallemme? Tuntuukin, että ihmisellä on varsin kova tarve selittää. Jos teemme oikein ja meitä kehutaan tekemisistämme, niin hyvin usein olemme silloin vaatimattomia ja vähän punastellenkin saatamme estellä, “no, enhän minä nyt mitään…”
Raamatusta löytyy ihmiskunnan ensimmäiset selittelijät ja vieläpä ihan ensimmäisiltä sivuilta. Aatami ja Eevahan siellä kävivät keskustelua Jumalan kanssa syntiinlankeemuksen jälkeen. Jumala kysyi ensin Aatamilta,"Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin". Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin" (1.Moos. 3:11-13).
Eivät ottaneet vastuuta teoistaan kumpikaan, ei Aatami sen paremmin kuin Eevakaan. Sen sijaan, että olisi tunnustettu väärintekemiset, alettiin selittelemään ja syyttelemään muita. Selittely kun vaan ei ole mikään perustelu sille, miksi on tehty jotain väärin.
Kun teemme väärin ihan konkreettisesti teon asteella, on edessä joko asian salaaminen tai tunnustaminen. Ensimmäistä vaihtoehtoa tuskin tarpeellista kommentoida. Anteeksiantoa ei voi saada, ellei rehellisesti tunnusta tehneensä jotain väärin. Kun tulit uskoon, eikö sydämesi ollut silloin avoin ja täysin rehellinen? Itse muistan ainakin, että ei ollut mitään selitettävää, oli vain syyllinen olo, kerjäävä katse kohti ristin Herraa, anna anteeksi, olen syyllinen. Miksi tänä päivänä tilanne olisi toinen, olenko yhtään parempi? Miksi tänä päivänä huomaan alkavani niin kovin usein selittelemään, kun olen tehnyt tai sanonut jotain väärin? Eikö sydämeni tulisi olla alati avoin ja rehellinen, vilpitön ja oikeudenmukainen?
Pohdittaessa ihmistä ja ihmisen suhdetta Jumalaan rehellisyyden ja vilpittömyyden näkökulmasta, voidaankin todeta, että
Selittely turhaa = Jumala tietää kaiken.
Tunnustaminen ilman selittelyjä = Jumala armahtaa.
Selittelyt pois, jäljelle jää vain syyllisyys = Juuri se, minkä Jeesus haluaa harteiltamme ottaa pois.
Täydellinen antautuminen = Jeesus antaa uuden alun ja elämän.
Sinulle, uskova veli tai sisar Herrassa, tahdon lopuksi sanoa, ja hyvin pieneltä paikalta, Heprealaiskirjeen sanoin:
”Sen tähden, niin kuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette Hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne (Hepr. 4:7-8), ja ”Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehottakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi; sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti (Hepr.4:12- 14).
Jos elämässäsi on suuri tai ihan pienen pienikin asia, jonka tiedät olevan väärin, niin älä selitä, vaan vie asia Herralle juuri sellaisena kuin se on. ”Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan” (Hepr. 4:15-16).
Sinulle, joka et vielä tunne Jeesusta Kristusta omana Vapahtajanasi tahdon sanoa, ”Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa ”(2.Kor. 5:20). ”Hänen työtovereinaan me myös kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä Hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä” (2.Kor. 6:1-2).
Tuo toteamus syntyi joskus vuosia sitten, kun kummipoikani oli noin viiden ikäinen. Leikillään saatoimme kaverin kanssa joskus sanoa toisillemme nuo sanat, kun toinen selitteli sitä ja tätä. Kerran kävi sitten niin, että olin luvannut kummipojalleni jotain ja olin unohtanut koko asian. Kovasti yritin sanoa ja selvittää, miksi olin jättänyt asian hoitamatta, kun hän kesken puheeni tokaisi, “Jukka, älä selitä, hiihtäjät selittää”… Tuon toteamuksen syntyyn taisi vaikuttaa Suomen hiihtäjien huono kisamenestys, tai oikeastaan hiihtäjien selitykset, miksi suksi ei luistanut.
Viime aikoina on puhutellut paljon se, miten uskovan ihmisen tulisi olla kaikissa tekemisissään rehellinen. Välillä törmää tilanteisiin, joissa huomaa uskovan ihmisen toimivan vilpillisesti joko teoissa tai sanoissa, näin ei saisi olla.
“Herran pelko“… Nuo kaksi sanaa herättivät aikoinaan joukon kysymyksiä. Huomasin, että jollakin tapaa nuo sanat aiheuttivat melkeinpä negatiivisiakin tuntemuksia. Aloin miettimään ja kyselemään Jumalalta, mistä on kyse. Oliko kyse siitä, että oikeasti tulisi pelätä Jumalaa, tulisiko suhtautua Häneen jotenkin pelonsekaisin tuntein, Häneen, joka sanoo olevansa rakkaus. Toki meidän tulee suhtautua kunnioittavasti Jumalaa kohtaan, emme voi olla huolettomia ja kevytmielisiä, jos tällaisia termejä voi käyttää. Mutta se ei vielä riitä vastaukseen, mistä Herran pelosta on kyse. Aikani huudettuani Jumalan puoleen, Hän vastasi kysymykseeni.
’Herran pelko on pahan vihaamista. Kopeutta ja ylpeyttä, pahaa tietä ja kavalaa suuta minä vihaan” (Sl. 8:13).
Herran pelko on siis pahan vihaamista. Mikä sitten on pahaa? Jumala ei ole luonut mitään, mikä itsessään olisi pahaa, Jumalan tarkoitusperät ovat aina hyviä. Voidaan sanoa, että Jumalan tahto on hyvä ja se, mitä Hän tahtoo ihmisille, on hyvää. Kaikki, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista, on siis jotain muuta. Tässä tapauksessa on vain kaksi vaihtoehtoa, joko hyvää tai pahaa, välimuotoa ei ole. Kun teemme jotain, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista, puhumme synnistä. Ja Jumalan Henki saa aikaan sen, ettemme halua toimia vastoin Jumalan tahtoa ts. tehdä syntiä. Kun alamme vihaamaan syntiä, toteutuu tuo Raamatun kohta, ”Herran pelko on pahan vihaamista”.
Kun vihaamme syntiä, eli haluamme tehdä ja toteuttaa Jumalan tahtoa elämässämme, olemme päässeet todellisen viisauden alkulähteille.
”Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä”, sanoo Raamattu (Sl. 9:10). Rukoilemalla ja tutkimalla Sanaa opimme tuntemaan Jumalaa yhä enemmän ja enemmän.
Kaiken lähtökohtana on kuitenkin ehdoton rehellisyys itseä, toisia ihmisiä ja Jumalaa kohtaan. Jumala vaatii meitä olemaan oikeudenmukaisia kaikkia ihmisiä ja asioita kohtaan. Emme voi suosia toisia ja valita, kenestä pidämme ja kenestä emme. Emme voi kohdella toisia vähättelevämmin kuin jotakin toista esim. sen takia, että toinen on vaikkapa ystävämme, tai esim. ulkoisten seikkojen perusteella.
Rehellinen täytyy olla pienimmissäkin asioissa. Meidän tulee olla umpirehellisiä toisillemme, samoin lähestyessämme Jumalaa. Sydämemme täytyy olla avoin ja rehellinen.
Johannes kertoo, miten Jeesus reagoi, kun Natanael tuli hänen luokseen.
"Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!" (Joh. 1:47). Tuo lause kätkee sisäänsä enemmän kuin pelkän toteamuksen. ”Katso”, sanoo Jeesus. Kuulostaa enemmän siltä, että Jeesus korostaa asiaa, ”oikea israelilainen, jossa ei ole vilppiä”. Herra oli varmasti iloinen nähdessään vilpittömän ja rehellisen Jumalan kansan edustajan. Israelilaiset olivat ja ovat vielä tänäkin päivänä Jumalan valittua kansaa, mutta niin ovat myös ne ihmiset, jotka laittavat toivonsa Jeesukseen Kristukseen. Sinä, Jumalan lapsi, mitä Herra sanoo sinun kohdallasi? Sanooko Hän iloiten, ”katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole”, vai katsooko Hän sinua hiljaa vaieten ja murehtien?
Raamattu puhuu hyvin selvästi ja monessa kohdassa, että rehellisyyden ja vilpittömyyden ei tule jäädä vain tekojen asteelle. Jumala ilmoittaa, että se on myös edellytys onnelliselle ja hyvälle elämälle.
"Joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta” (1.Piet. 3:10).
Totuuden puhuminen niin ihmisille kuin Herralle on siis välttämätöntä, jos haluamme vaeltaa Herran tahdon mukaisesti. Monesti jäämme kauhistelemaan jotakin yksittäistä asiaa tekojen saralla, mutta yhtä lailla Raamattu sanoo selvästi, että “Herralle kauhistus ovat valheelliset huulet, mutta teoissaan uskolliset ovat hänelle otolliset. (Sl. 12:22)
Kun olemme rehellisiä niin teoissa kuin sanoissa, saa se aikaan myös uskollisuutta. ”Laupeus ja uskollisuus älkööt hyljätkö sinua. Sido ne kaulaasi, kirjoita ne sydämesi tauluun, niin saat armon ja hyvän ymmärryksen Jumalan ja ihmisten silmien edessä (Sl. 3:3-4).
Ja uskollisia palvelijoita Herra myös haluaa. ”Ja Herra sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa?” (Luuk. 12:42)
Jeesus esittää tässä kysymyksen ja hieman myöhemmin Hän toteaa, ”joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä” (Luuk. 16:10).
Kun sitten joskus toimimme väärin, joko teoissa tai sanoissa, niin miksi emme voi vain rehellisesti ja vilpittömästi tunnustaa sitä? Liian usein alamme selittelemään kuin ”ruuneperi” konsanaan, yritämme keksiä syitä ja oikeutuksia toiminnallemme? Tuntuukin, että ihmisellä on varsin kova tarve selittää. Jos teemme oikein ja meitä kehutaan tekemisistämme, niin hyvin usein olemme silloin vaatimattomia ja vähän punastellenkin saatamme estellä, “no, enhän minä nyt mitään…”
Raamatusta löytyy ihmiskunnan ensimmäiset selittelijät ja vieläpä ihan ensimmäisiltä sivuilta. Aatami ja Eevahan siellä kävivät keskustelua Jumalan kanssa syntiinlankeemuksen jälkeen. Jumala kysyi ensin Aatamilta,"Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin". Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin" (1.Moos. 3:11-13).
Eivät ottaneet vastuuta teoistaan kumpikaan, ei Aatami sen paremmin kuin Eevakaan. Sen sijaan, että olisi tunnustettu väärintekemiset, alettiin selittelemään ja syyttelemään muita. Selittely kun vaan ei ole mikään perustelu sille, miksi on tehty jotain väärin.
Kun teemme väärin ihan konkreettisesti teon asteella, on edessä joko asian salaaminen tai tunnustaminen. Ensimmäistä vaihtoehtoa tuskin tarpeellista kommentoida. Anteeksiantoa ei voi saada, ellei rehellisesti tunnusta tehneensä jotain väärin. Kun tulit uskoon, eikö sydämesi ollut silloin avoin ja täysin rehellinen? Itse muistan ainakin, että ei ollut mitään selitettävää, oli vain syyllinen olo, kerjäävä katse kohti ristin Herraa, anna anteeksi, olen syyllinen. Miksi tänä päivänä tilanne olisi toinen, olenko yhtään parempi? Miksi tänä päivänä huomaan alkavani niin kovin usein selittelemään, kun olen tehnyt tai sanonut jotain väärin? Eikö sydämeni tulisi olla alati avoin ja rehellinen, vilpitön ja oikeudenmukainen?
Pohdittaessa ihmistä ja ihmisen suhdetta Jumalaan rehellisyyden ja vilpittömyyden näkökulmasta, voidaankin todeta, että
Selittely turhaa = Jumala tietää kaiken.
Tunnustaminen ilman selittelyjä = Jumala armahtaa.
Selittelyt pois, jäljelle jää vain syyllisyys = Juuri se, minkä Jeesus haluaa harteiltamme ottaa pois.
Täydellinen antautuminen = Jeesus antaa uuden alun ja elämän.
Sinulle, uskova veli tai sisar Herrassa, tahdon lopuksi sanoa, ja hyvin pieneltä paikalta, Heprealaiskirjeen sanoin:
”Sen tähden, niin kuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette Hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne (Hepr. 4:7-8), ja ”Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehottakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi; sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti (Hepr.4:12- 14).
Jos elämässäsi on suuri tai ihan pienen pienikin asia, jonka tiedät olevan väärin, niin älä selitä, vaan vie asia Herralle juuri sellaisena kuin se on. ”Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan” (Hepr. 4:15-16).
Sinulle, joka et vielä tunne Jeesusta Kristusta omana Vapahtajanasi tahdon sanoa, ”Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa ”(2.Kor. 5:20). ”Hänen työtovereinaan me myös kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä Hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä” (2.Kor. 6:1-2).
Vastaukset 3
Vanhimmat
minkä uskoinen tahansa, mutta valheeksi se tulee kun omia mielikuviaan tai toisten aikoinaan luomia mielikuvia yrittää toisille kertoa.
Mitään ei ole enempää pahuutta saanut aikaan mun kaikenmaailman totuuden selvittäjät.
Oikea sana tälläkin sepustuksen tekijällä olisi EN TIEDÄ.
Jumalalle ja sinulle julkituoja myös :)
Asia erittäin ajankohtainen, kun elämme ajassa jossa kaikkinainen valhe on väännetty "totuudeksi", se henki tahtoo takertua uskovaisiinkin aivan huomaamatta.
Salakavalasti pienissä asioissa, itse olen samoja asioita pohtinut ennenkaikkea omalla kohdallani, sillä olen ensisijaisesti vastuussa itsestäni.
Armahtakoon meitä Jumala ja vieköön kaikkeen totuuteen. Sinua siunaten.
Sen me jokainen tutkiskelemme mielessämme ja rukoilemme! Siunausta !!!!!!!!!!!!