Turvallisuusriski

Onko Lapualla opiskelevat ulkomaalaiset turvallisuusriski?

Ulkolaiset opiskelijat tulevat naapurimaasta, joka hiljan hyökkäsi asein pienen naapurimaan kimppuun ja miehitti siitä osan pysyvästi. Tuhansia sivilejä sai surmansa.

Suomi ja Euroopan Union tuomitsi aseellisen invaasion.

Lapuan kihlakunnan poliisilaitoksen ja Suojelupoliisin tulisi selvittä Lapualla opiskelevien ulkomaalaisten taustat turvallisuutemme takaamiseksi.
3380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Brittitukija selitää suomalaisten väkivaltaisuutta mm.näin:

"Hän päättelee, että Kauhajoen tragedian taustalla on se, että suomalaiset ovat historiallisesti alistettua kansaa, koska heidät on pakotettu alistumaan Ruotsin ja Venäjän ikeen alle.

Brittitutkija kaivaa myös esiin Suomen historiaa tutkineen Anthony Uptonin, jonka mukaan 1900-luvulla Suomi oli ”kaksi tai kolme kertaa väkivaltaisempi kuin Länsi-Euroopan maat.”

Duttonin mukaan tilastot osoittavat, että suomalaismiehet ovat väkivaltaisia. Hän viittaa sosiologi Johanna Kantolan tutkimukseen, jonka mukaan 40 prosenttia suomalaisnaisista on kärsinyt väkivaltaisten suomalaismiesten kourissa."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/35907-brittitutkijalla-selityksia-suomalaisten-vakivaltaisuudelle

Äänestä
  • Lapualiset eivä edes osanneet juhlia 100 vuotta sitten käytyä Suomen sotaa, jossa hävisivät Ruotsin kuningaskunnan komennossa.

    Äänestä

  • ei tällaisia saa sanoa. Nyt pitää surra ja hurskastella, ettei vahingossakaan joutuisi katsomaan itseään ja yhteiskuntaamme peilistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


agressivinen naapuri kirjoitti:

Onko Lapualla opiskelevat ulkomaalaiset turvallisuusriski?

Ulkolaiset opiskelijat tulevat naapurimaasta, joka hiljan hyökkäsi asein pienen naapurimaan kimppuun ja miehitti siitä osan pysyvästi. Tuhansia sivilejä sai surmansa.

Suomi ja Euroopan Union tuomitsi aseellisen invaasion.

Lapuan kihlakunnan poliisilaitoksen ja Suojelupoliisin tulisi selvittä Lapualla opiskelevien ulkomaalaisten taustat turvallisuutemme takaamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu