sulkeminen.
Heistähän suomi on upea hyvinvointivaltio, ja menossa vain yhä upeammaksi hyvinvointivaltioksi.
Tosiasiassa suomessa on viime vuosina ollut menossa suuri muutos.
Onko se aseiden saatavuudessa?
Ei. Aseita suomessa on ollut halki historiansa.
Sensijaan samaan aikaan kun puhutaan hyvinvointivaltiosta, on suomesta tosiasiassa tullut suoranainen pahoinvointivaltio. Lapsille opetetaan jo koulun penkillä kilpailua ja säälimätöntä karsintaa. Tämä "natural selection" ajattelu on läpitunkevana kaikkialla. Kouluissa, työpaikoilla ja viihteessä. Kuka on heikoin lenkki? Kuka on heikko tyhmä paska joka saa lähteä? Puualan isot firmatkin juuri äsken näyttivät heikoille lenkeille ovea, ja tämä on trendi joka on vaikuttanut kansakunnan yleiseen mielenterveyteen.
Kun jo nuoret näkevät tulevaisuutensa kilpailuyhteiskunnan rattaiden todennäköisinä pudokkaina ja vanhuutensa arvottomina hylkiöinä, niin onko enää syytä ihmetellä miksi nämä nuoret eivät enää pidä vanhaksi elämistä tavoittelemisen arvoisena.
Tähän on vaikuttanut yhteiskunnan arvojen koventuminen ja näköalojen kaventuminen. Kun yhteiskunta tuntuu olevan silkkaa survivoria, niin jotkut nuoret eivät vain kestä.
Tässä syy ampumisiin. Ei aseissa joita on ollut saatavilla kauan.
Vaikuttaakin siltä että politiikot vaihtaisivat mielellään tilanteen jossa suomessa on paljon luvallisia käsiaseita ja vähän luvallisilla ampuma-aseilla tehtyjä rikoksia päälaelleen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
KIrjoittaja osasi ilmaista hyvin asian ytimen.
Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa.
Valitettavan totta on mitä kirjoitit, Suomessa ovat arvot hukassa. Vain taloudellisella menestyksellä on arvoa, ihmisillä ei.
Jakakaamme Amerikan tiellä???
Näin on. Nuoret kokevat suurta ristiriitaa yrittäessään sopeutua yhteiskunnan koviin arvoihin. Marketteja nousee joka kulmalle ja kuluttamaan yllytetään jokaista, vaikka pian meillä ei ole ilmaa, jota vetää keuhkoihin. Heikot ovat sortuneet elon tiellä, mutta nyt näyttää pahasti siltä, että kaikille on käymässä enemmän tai vähemmän kehnosti.
Yhteiskuntamme on sairas. Lasten vanhemmat eivät voi antaa muuta mallia kuin sen, miten he itse suhtautuvat elämään. Työssä viihdytään, kotona ei. Työyhteisöstä on tullut kuten Japanissakin se oikea perhe ja omasta lähipiiristä kehityksen jarru. Kyllä lapset ymmärtävät olevansa tiellä.
Kylläpä nyt sitä tappajaa ja epäsikiötä paapotaan! Olisi muuten mukava kuulla, koska sellainen onnen aika on ollut, kun yhteiskunta olisi ollut vailla kilpailua ja empatiaa olisi riittänyt kaikkein heikoimmillekin lenkeille??? Ammuskelija-kusipää näyttää asuneen mukavasti omassa asunnossaan ja aineellisesti kaikki on ollut OK. Jos jonkun pää ei kestä tällaistakaan elämää, ei se nyt ainakaan yhteiskunnan syy ole. Ellei sitten siltä osin, että ennen mielisairaat vietiin mielisairaalaan lukkojen taa lopuksi iäkseen ja nykyään ne mellastavat keskuudessamme.
Ei mistään yksittäistapauksesta enää kyse.
Yhteiskunnan päättäjiltä tahdotaan jo vihdoinkin vastauksia. Sodan jälkeen ihmiset tukivat toisiaan, vaikka olosuhteet olivat hyvin vaikeat. Tänä päivänä materialismista on tullut yhteiskuntaa tuhoava voima, jota on yhä vaikeampi korjata.
Mieleltään häiriintyneet meillä hoidellaan lääkkein. Nuorten mieli sotketaan antidepressiivisin lääkkein ja näin arvaaton käytöstapahäiriö puhkeaa. Kukaan ei voi enää ennakoida seurauksia.