Piispa Simo Peuran puhe radion iltahartaudessa 23.9.2008
Etelä-Pohjanmaalla on totuttu turvaamaan Jumalan hyvyyteen pahoinakin päivinä. Tänään se on erityisen vaikeaa. Kauhajoen traagiset tapahtumat koettelevat uskoamme. Monessa perheessä surraan menetystä. Vielä useammassa rukoillaan, että uhrit selviäisivät. Tiedämme, että paljon on hetkessä muuttunut ja peruuttamattomasti.
Kristityt kohtaavat elämän ankaruuden ristimällä kätensä tai sopertamalla mielessään rukousta. Hädän hetkellä niin tekevät ne, jotka eivät ole tottuneet rukoilemaan. Hädän hetkellä rukoukseen riittää heikkokin usko. Jos muuta ei osaa, voi sytyttää kynttilän. Se on surun ja rukouksen, mutta myös uskon ja toivon merkki.
Kristillisen uskon ytimessä on ajatus yhdessä jakamisesta. Se ulottuu sekä niihin hyvyyksiin, joita saamme, että elämän tuomiin vastoinkäymisiin. Rukous on keino jakaa lähimmäisen taakkaa ja ottaa osaa hänen kärsimykseensä.
Raskaan päivän painuessa iltaan paikkamme on ampumavälikohtauksen kaikkien uhrien ja heidän perheidensä rinnalla. Ajatuksissamme ovat koulussa opiskelevat, opettajat ja muu henkilökunta. Heidän kyyneleensä olkoot meidän kyyneleitä; heidän tuskansa käyköön omalle sydämellemme. Hätä on tänään yhteinen; huutakaamme se julki Jumalalle. Hiljaiset rukouksemme kannatelkoot niitä, jotka alkavat totutella menetykseen.
Juuri nyt monet lapset ja nuoret, vähän vanhemmatkin, kaipaavat turvallista syliä. Miksi emme sitä heille soisi. Tänä iltana vanhempien paikka on olla ja viipyä lastensa luona. Läsnäolo riittää. Monia vaikeita kysymyksiä voi tulla pohdittavaksi. Toisen ahdistuksen kohtaaminen on sekin jakamista, sukua rukoukselle.
Pahuuden ja kärsimyksen kysymyksiin on vaikea löytää tyydyttävää vastausta, saati ratkaisua. Silti rohkenen ajatella, että Taivaallinen Isämme ei ole välinpitämätön ihmisen kärsimystä kohtaan. Toivomme on siinä, että Jeesus Nasaretilaisessa Jumala on tullut ihmiseksi. Hänkin kärsi ja kuoli. Hän jakoi ihmisen hädän ja teki sen omakseen. Kristuksen vuoksi Isämme kuulee hädässä olevien rukoukset.
Kun kohtaamme pahuuden ja kärsimyksen, mielemme on hämmentynyt ja epäuskoinen. Jumala ei kuitenkaan pelkää eikä väistä. Profeetta Jeremia sanoo, että hänen ajatuksensa ovat yhä rauhan, eivät tuhon ajatuksia; Jumala lupaa antaa tulevaisuuden ja toivon. Ja mikä tärkeintä, hän sanoo voittavansa kuoleman. Siksi toivon liekki palaa yhä. Aamen.
(23.9.2008 Yle Radio 1 kello 18.50)
Etelä-Pohjanmaalla on totuttu turvaamaan Jumalan hyvyyteen pahoinakin päivinä. Tänään se on erityisen vaikeaa. Kauhajoen traagiset tapahtumat koettelevat uskoamme. Monessa perheessä surraan menetystä. Vielä useammassa rukoillaan, että uhrit selviäisivät. Tiedämme, että paljon on hetkessä muuttunut ja peruuttamattomasti.
Kristityt kohtaavat elämän ankaruuden ristimällä kätensä tai sopertamalla mielessään rukousta. Hädän hetkellä niin tekevät ne, jotka eivät ole tottuneet rukoilemaan. Hädän hetkellä rukoukseen riittää heikkokin usko. Jos muuta ei osaa, voi sytyttää kynttilän. Se on surun ja rukouksen, mutta myös uskon ja toivon merkki.
Kristillisen uskon ytimessä on ajatus yhdessä jakamisesta. Se ulottuu sekä niihin hyvyyksiin, joita saamme, että elämän tuomiin vastoinkäymisiin. Rukous on keino jakaa lähimmäisen taakkaa ja ottaa osaa hänen kärsimykseensä.
Raskaan päivän painuessa iltaan paikkamme on ampumavälikohtauksen kaikkien uhrien ja heidän perheidensä rinnalla. Ajatuksissamme ovat koulussa opiskelevat, opettajat ja muu henkilökunta. Heidän kyyneleensä olkoot meidän kyyneleitä; heidän tuskansa käyköön omalle sydämellemme. Hätä on tänään yhteinen; huutakaamme se julki Jumalalle. Hiljaiset rukouksemme kannatelkoot niitä, jotka alkavat totutella menetykseen.
Juuri nyt monet lapset ja nuoret, vähän vanhemmatkin, kaipaavat turvallista syliä. Miksi emme sitä heille soisi. Tänä iltana vanhempien paikka on olla ja viipyä lastensa luona. Läsnäolo riittää. Monia vaikeita kysymyksiä voi tulla pohdittavaksi. Toisen ahdistuksen kohtaaminen on sekin jakamista, sukua rukoukselle.
Pahuuden ja kärsimyksen kysymyksiin on vaikea löytää tyydyttävää vastausta, saati ratkaisua. Silti rohkenen ajatella, että Taivaallinen Isämme ei ole välinpitämätön ihmisen kärsimystä kohtaan. Toivomme on siinä, että Jeesus Nasaretilaisessa Jumala on tullut ihmiseksi. Hänkin kärsi ja kuoli. Hän jakoi ihmisen hädän ja teki sen omakseen. Kristuksen vuoksi Isämme kuulee hädässä olevien rukoukset.
Kun kohtaamme pahuuden ja kärsimyksen, mielemme on hämmentynyt ja epäuskoinen. Jumala ei kuitenkaan pelkää eikä väistä. Profeetta Jeremia sanoo, että hänen ajatuksensa ovat yhä rauhan, eivät tuhon ajatuksia; Jumala lupaa antaa tulevaisuuden ja toivon. Ja mikä tärkeintä, hän sanoo voittavansa kuoleman. Siksi toivon liekki palaa yhä. Aamen.
(23.9.2008 Yle Radio 1 kello 18.50)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä, täydellinen puhe. Juuri näin asiat ovat. Hyvä Simo Peura, olet oikea henkilö piispaksi. Sanasi tuovat lohtua!
Liiton Laki 10 Käskyä
Liiton Laki - 10 Käskyä - on Ihmiskunnan Ensimmäinen Laki, Ensimmäinen Raamattu ja Raamatun Laki. Mitä Raamattuun Liiton Lain jälkeen on kirjoitettu, kirjoitettua ei ole sanut eikä saa missään mielessä käyttää Liiton Lain vastaisesti tai Liiton Lain vastaiseen toimintaan. Liiton Laki on ollut voimassa siitä saakka kun ne laadittiin ja on jokaisen ihmisen perusturva. Suomen Laki perustuu Liiton Lakiin, ja jos joku uskonto on
1) historiassa opettanut Liiton Lain vastaisesti
2) historiassa rikkonut Liiton Lakia missään mielessä
3) tänään opettaa Liiton Lain vastaisesti
4) tänään missään mielessä rikkoo Liiton Lain
kyseinen uskonto tai siitä kehittynyt uskonlahko on Liiton ja Suomen Lain mukaan laiton.
http://kivi.suomalaiset.org/liminka22092008.html