Missä

Miksi ei kerrota surmaajan lähiomaisista ,vanhemmista ,perhe-taustoista,lapsuudesta ,kasvatuksesta mitään.
Ihan kuin tämä ihminen olisi kasvannut yksin ja syrjääntynyt jossain vaiheessa täysin .
MIKSI EI VOI SANALLAKAAN KERTOA ..MITÄÄN.
tiedän että suru on koskettanut tätä perhettä ja
media pitää antaa olla rauhassa lähiomaiset .
mutta silti .olisi hyvä tietää jotain ..ei asioista voi vaieta loputtomiin.
5134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • tarkoittanut millään pahalla..syitä on varmasti monia. yhteiskunnassa on niin paljon pahaa.
    jota ei haluta nähdä, vaikka ne olisi silmien edessä.

    Äänestä

Hesari julkaisee varmaan tuo ampujan perhe taustan ja kaiken muun oleellisen huomena etusivullaa perheen joulukuvan kera.

Äänestä

pitää EHDOTTOMASTI jättää rauhaan.
Ketä hyödyttää penkoa hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Uteliaisutta se vaan on.
Omaisilla on niin raskas taakka kannettavanaan, että parempi olisi, jos he saisivat pysyä poissa julkisuudesta.

Äänestä

Uskon että tekijän omaisille jää kauhea kohtalo,kaikkein lähimmille.Naapurit, tuttavat, miettivät mikä meni vikaan?Eikö ole niin että jotkut ovat herkempiä kaikelle tapahtuvalle,syyllisten etsiminen ei minusta auta enää.Kuka olisi voinut löytää kaikki langanpäät jotta tämä olisi kyetty estämään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tekijän lähiomaiset .. kirjoitti:

Miksi ei kerrota surmaajan lähiomaisista ,vanhemmista ,perhe-taustoista,lapsuudesta ,kasvatuksesta mitään.
Ihan kuin tämä ihminen olisi kasvannut yksin ja syrjääntynyt jossain vaiheessa täysin .
MIKSI EI VOI SANALLAKAAN KERTOA ..MITÄÄN.
tiedän että suru on koskettanut tätä perhettä ja
media pitää antaa olla rauhassa lähiomaiset .
mutta silti .olisi hyvä tietää jotain ..ei asioista voi vaieta loputtomiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu