"Helsingissä on 14 uimahallia. Pelkästään liikuntaviraston viidessä uimahallissa (Itäkeskus, Jakomäki, Pirkkola, Ruoholahti ja Yrjönkatu) on talvikaudella vapaata yleisöuintiaikaa yli 300 tuntia viikossa. Uskon, että näistä uimahalleista löytyy halukkaille sopiva uintivaihtoehto eikä musliminaisille ja -tytöille järjestettyä omaa uimavuoroa voida pitää perustuslain 6 §:n tarkoittamana syrjintänä." -Petteri Huurre
Mover voisikin hieman valaista Petteriä siitä, että mitä se syrjintä nyt sitten olikaan. Mutta ehkäpä Mover voisi myös antaa Petterille ns. pöydän alta hieman vinkkejä siitä, mitä käsittämättömimpiä asioita voidaan tehdä laillisesti, kunhan vain muistaa yhden vallankumouksellisen lauseen "Ketään ei saa syrjiä tai asettaa eriarvoiseen asemaan ilman hyväksyttävää syytä".
On se kyllä...
Mover voisikin hieman valaista Petteriä siitä, että mitä se syrjintä nyt sitten olikaan. Mutta ehkäpä Mover voisi myös antaa Petterille ns. pöydän alta hieman vinkkejä siitä, mitä käsittämättömimpiä asioita voidaan tehdä laillisesti, kunhan vain muistaa yhden vallankumouksellisen lauseen "Ketään ei saa syrjiä tai asettaa eriarvoiseen asemaan ilman hyväksyttävää syytä".
On se kyllä...
Vastaukset 7
Vanhimmat
minulle tuli mieleen yksi uusi näkökulma tähän uimahallivuoroteemaan.
Ensin kuiotenkin siteeraan elokuun 3. päivä aiheesta kirjoittamaani tekstiä:
> Suuresta osasta yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi vaadittavista toimista on ainakin jonkinlaia kuluja. Periaatteessa ko. uintivuorojen järjesteky ei eroa niistä.
Onhan eri uskoisille järjestettävä myös kouluissa uskonnonopetus. Ja esim. laestadiolaiset lapset eivät saa katsoa koulu tv-tä - ja sekin vaatii jonkun kouluavustajan sitomista.
Tämä uintivuoro on ymmärrettävästi herättänyt huomiota, koska tuntuu, että ko. aika on konkreettisesti valtaväestöltä pois. Se on kuitenkin näköharha.
Kyse ei ole sen kummemmasta asiasta kuin muuallakaan: Yhteisten resurssien jakamisesta. Nykyisessä tilanteessahan todella pääsee samaan aikaan uimaan kunnan toiseen halliin. Ja voidaan ajatella, että esim. kunta tekee päätökset uusien uimahallien rakentamisesta ottaen huomioon tämän erityisnäkökohdan - ja tarkoitukseen on perusteltua näin budjetoida suhteellisesti enemmän rahaa. <
Edellisellä siis halusin sanoa sen - että jos uimavuoro olisi aikataulutettu jo silloin, kun esim. vammaisille tarkoitetut uintivuorot aikoinaan jaettiin, ei asia olisi välttämättä tullut esiin ollenkaan. Asia olisi ehkä nähty niin, että muslimien uintivuoro on varsinaisten uimahallin yleisöuintiaikojen ulkopuolella - ja verrattavissa esim. muuhun rekisteröityjen uskonnollisten yhteisöjen tukemiseen.
Ja tulkintahan onkin nähdäkseni riippuvainen tästä näkökohdasta: Kukaan ei ole määritellyt, mikä on kohtuullinen uima-ajan ja paikkojen tarjonnan valikoima, eikö niin? Jos muslimien uintivuoro päättäjien näkökulmasta nähdään ikään kuin "ylimääräisenä" - ei valtaväestölle luulisi olevan nokan koputtamista erityisvuoroille, joille pääsevät ainoastaan uimaseuran jäsenet, vammaiset, eläkeläiset ja muslimit - kukin omista syistään.
Toinen asia, joka siis tuli ehkä hieman uudella tavalla mieleeni, on tuo ihmisen uskonnollisuuden vakaumuksen arvostaminen:
Yhdenvertaisuuden toteuttaminen, niin kuin sanottu, usein on jonkun resurssin, taloudellisen, ajallisen tms. jakamista viiteryhmien kesken, jolloin väistämättä joku joutuu "joustamaan".
Tämän ei sinänsä luulisi olevan uutta kotoyhteiskunnassamme ikänsä eläneelle kansaliselle: Niinhän yhteiskunta toimii - eka kerätään varoja yhdessä - ja sitten ne jaetaan yhteisesti valittujen elinten päätöksillä.
Kun nyt ajatellaan tuota uskonnollisen vakaumuksen arvostamista - niin mikäli sitä yleensä on - voisi kaiken järjen mukaan kuvitella sen näkyvän myös rahan jaossa - ihan samaan tapaan kuin muiden elämänalueiden arvostus - taiteen, kulttuurin, liikuntaharrastusten jne. Kysymys kuuluu pikemmin, että minkä vuoksi se ei jaolle pääsisi?
"Suuresta osasta yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi vaadittavista toimista on ainakin jonkinlaia kuluja. Periaatteessa ko. uintivuorojen järjesteky ei eroa niistä. "
No jaa. Siltähän osin tämä eroaa, ettei tässä nyt ole kyse mistään yhdenvertaisuuden toteuttamisesta.
Käsittääkseni kukaan tai mikään ei estä muslimeita menemästä yleisille vuoroille. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että he EIVÄT HALUA mennä yleisille vuoroille. Ja onko kyse uskonnosta vai suvaitsemattomuudesta, se jääköön irrelevanttina käsittelemättä.
"Onhan eri uskoisille järjestettävä myös kouluissa uskonnonopetus."
Tämäkään ei edelleenkään liity mitenkään yhdenvertaisuuteen tai sen toteuttamiseen. Uskonnon opetus on muutenkin täysin turha kouluaine. Ja sen ollessa nykyään hyvin pitkälti eri uskontojen tunnistamisen opettelua, en voi ymmärtää sitäkään, että miksi ihmeessä täytyy olla muslimeille, katolisille, ortodokseille, juutalaisille sun muille aivan oma aineensa.
Käsittämätöntä.
"Tämä uintivuoro on ymmärrettävästi herättänyt huomiota, koska tuntuu, että ko. aika on konkreettisesti valtaväestöltä pois."
Perusteet ihmettelyyn tuskin löytyvät siitä, että aika olisi valtaväestöltä pois. Kyse on siitä, että suomalaisten maksamia verorahoja käytetään jonkin uskonnollisen vähemmistön omiin uintivuoroihin.
Se on syrjintää, eikä sillä ole mitään tekemistäkään yhdenvertaisuuden kanssa.
" ja verrattavissa esim. muuhun rekisteröityjen uskonnollisten yhteisöjen tukemiseen. "
Millä lailla muslimien omat uimavuorot ovat verrattavissa uskonnollisten yhteisöjen tukemiseen?
Mutta keskustelu tästä on turhaa. Minun mielipiteeni näistä tietävät nyt kaikki, samoin kuin kaikki tietävät sinunkin. Oli kumpi tahansa oikeassa, sinä olet kuitenkin aina enemmän oikeassa. Epäilen, että niitä punavihreitä naisia siellä Helsingin valtuustossa tosi asiassa ei voisi vähempää kiinnostaa, että oliko menetelmä laillinen vai laiton. Ainoastaan se, että punaisen naisen tahto meni taas kerran läpi, merkitsee.
"Käsittääkseni kukaan tai mikään ei estä muslimeita menemästä yleisille vuoroille. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että he EIVÄT HALUA mennä yleisille vuoroille. Ja onko kyse uskonnosta vai suvaitsemattomuudesta, se jääköön irrelevanttina käsittelemättä."
Kyllä estää - heidän uskontonsa. Viranomainen on havainnut tämän - ja harkinnut heille "räätälöidyn" uintivuoron varaamisen ratkaisuksi ongelmaan. Kyse on siis käsitykseni mukaan siitä - jota sinä pidät irrelevanttina - kunnioitetaanko uskonnollista vakaumusta vai ei.
"Tämäkään ei edelleenkään liity mitenkään yhdenvertaisuuteen tai sen toteuttamiseen. Uskonnon opetus on muutenkin täysin turha kouluaine. Ja sen ollessa nykyään hyvin pitkälti eri uskontojen tunnistamisen opettelua, en voi ymmärtää sitäkään, että miksi ihmeessä täytyy olla muslimeille, katolisille, ortodokseille, juutalaisille sun muille aivan oma aineensa."
Uskontojen opetustarvehan lähtee uskontokunnista itsestään. Opetus kustannetaan julkisista varoista - mutta siinä on se hyvä kääntöpuoli, että viranomaisen tulee hyväksyä opetussuunnitelmat - myös esim. islamin.
Uskontojen tarpeellisuudesta keskustelu ei nyt kuulu tälle palstalle, mutta tosiasia on, että ihmiselle uyskonnollisuus muodostaa usein isonkin osan hänen maailmankatsomuksestaan, joten ei uskonnollisuutta oikein voi kasvatuksessakaan sivuuttaa. Tämän sanon lähinnä agnostikon maailmankatsomuksen omaavana.
"Perusteet ihmettelyyn tuskin löytyvät siitä, että aika olisi valtaväestöltä pois. Kyse on siitä, että suomalaisten maksamia verorahoja käytetään jonkin uskonnollisen vähemmistön omiin uintivuoroihin."
Mutta, niin kuin todettiin, yhteiskuntahan tukee rekisteröityneitä uskonnollisia yhdyskuntia!
"Millä lailla muslimien omat uimavuorot ovat verrattavissa uskonnollisten yhteisöjen tukemiseen?"
Mielestäni ne ovat konkreettisella - ja erittäin mielekkäällä tavalla juuri sitä.
"Mutta keskustelu tästä on turhaa. Minun mielipiteeni näistä tietävät nyt kaikki, samoin kuin kaikki tietävät sinunkin. Oli kumpi tahansa oikeassa, sinä olet kuitenkin aina enemmän oikeassa. Epäilen, että niitä punavihreitä naisia siellä Helsingin valtuustossa tosi asiassa ei voisi vähempää kiinnostaa, että oliko menetelmä laillinen vai laiton. Ainoastaan se, että punaisen naisen tahto meni taas kerran läpi, merkitsee."
Elähän nyt, tusujusuu! En hyväksy ollenkaan, että omia kommenttejani vain rankkeerataan ilman, että olisin maksanut postimaksua. Olen ollut tällä palstalla väärässä ja tulen olemaankin - toivottavasti, sillä se on yksi hyvä tapa oppia.
Skeptisyytesi mainitsemiasi valtuutettuja kohtaan on mielestäni kohtuutonta. Ottamatta kantaa politiikan tekoon sen arvosisältöjen puolesta, minulla on sellainen käsitys, että esim. vihreät vielä suht. uutena poliittisena liikkeenä ovat kiinniuttäneet huomiota aika paljon paitsi itse lain kirjaimen noudattamiseen, niin myös sen hengen noudattamiseen korostaessaan kansalaisyhteiskunnan merkitystä, demokratian toimivuutta ja läpinäkyvyyttä.
"Ei kai keskustelu ole turhaa...?"
Keskustelu ei sinänsä ikinä ole turhaa, mutta tietyissä tapauksissa lisäkeskustelu ei kanna enää lisää hedelmää.
"Kyllä estää - heidän uskontonsa. "
Kysymys oli siitä, että mikään tahdosta riippumaton ei estä muslimia menemästä uimaan yleisillä vuoroilla. Ja itse asiassahan islam tuskin kieltää muslimityttöä menemästä uimaan yleisillä vuoroilla. Kyse on haluamisesta ja suvaitsemattomuudesta.
"Viranomainen on havainnut tämän - ja harkinnut heille "räätälöidyn" uintivuoron varaamisen ratkaisuksi ongelmaan."
Ei tässä ole mitään ongelmaa, johon yhteiskunnan tulisi harkita ratkaisua.
"Kyse on siis käsitykseni mukaan siitä - jota sinä pidät irrelevanttina - kunnioitetaanko uskonnollista vakaumusta vai ei. "
Uimavuoroilla ja uskonnollisen vakaumuksen kunnioittamisella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
"Uskontojen tarpeellisuudesta keskustelu ei nyt kuulu tälle palstalle"
Kysehän oli uskonnonopetuksen tarpeellisuudesta.
"Mutta, niin kuin todettiin, yhteiskuntahan tukee rekisteröityneitä uskonnollisia yhdyskuntia!"
Miten ihmeessä uskontokunnan omat uimavuorot liittyvät millään lailla uskonnollisten yhdyskuntien tukemiseen?
"Mielestäni ne ovat konkreettisella - ja erittäin mielekkäällä tavalla juuri sitä. "
Eivätkä ole.
"Olen ollut tällä palstalla väärässä ja tulen olemaankin - toivottavasti, sillä se on yksi hyvä tapa oppia. "
No olet varmasti ollut väärässä ties missä asioissa, mutta kyse oli siitä, että oli kumpi tahansa oikeassa, sinun mielipiteelläsi on tällä hetkellä Helsingin valtuuston pienien vihreiden naisten tuki.
"Skeptisyytesi mainitsemiasi valtuutettuja kohtaan on mielestäni kohtuutonta."
Sinänsähän se on minulle aivan sama, osuinko oikeaan vai ammuinko varikseen. Itse asiassahan punavihreät taitavat olla jopa sen sortin sakkia, että oli toiminta laillista tai laitonta, mutta kunhan he pitävät sitä oikeana, se ei voi olla mitään muuta kuin laillista. Ja sitten kun ruvetaan kyselemään, että mites nyt silleen, voi se valtuuston moderni nainen aina vetää hihastaan tiettyjä vakiolutkautuksia. Jokaista kuitenkin yhdistää eräs seikka. Yksikään niistä ei tosiasiassa ota kantaa siihen, oliko toiminta nyt sitten laillista vai laitonta.
"Monikulttuurinen monimuotoisuuspotentiaali!"
"Kysymys oli siitä, että mikään tahdosta riippumaton ei estä muslimia menemästä uimaan yleisillä vuoroilla. Ja itse asiassahan islam tuskin kieltää muslimityttöä menemästä uimaan yleisillä vuoroilla. Kyse on haluamisesta ja suvaitsemattomuudesta."
"Uimavuoroilla ja uskonnollisen vakaumuksen kunnioittamisella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa."
Ja miksiköhän ei? Kilpauintia saa harrastaa erillisella vuorolla, mutta uskonnollisesta syystä samaa ei?
"Kysehän oli uskonnonopetuksen tarpeellisuudesta."
Joo - piti täysin paikkansa, sotkin käsitteet.
"Miten ihmeessä uskontokunnan omat uimavuorot liittyvät millään lailla uskonnollisten yhdyskuntien tukemiseen?"
Uskonnollisille yhdistykselle annetaan normaalisti rahaa niiden toimintasuunnitelman perusteella erilaiseen koulutukseen ja retkiin. Miksei uintivuoroa?
"No olet varmasti ollut väärässä ties missä asioissa, mutta kyse oli siitä, että oli kumpi tahansa oikeassa, sinun mielipiteelläsi on tällä hetkellä Helsingin valtuuston pienien vihreiden naisten tuki."
Ei kai meidän tarvitse hirveästi valtuuston viherneitojen mielipiteistä sinänsä välittää. Täällä purevat kyllä ihan oikeat argumentit, omalla painollaan, jos ovat purrakseen.
"Sinänsähän se on minulle aivan sama, osuinko oikeaan vai ammuinko varikseen. Itse asiassahan punavihreät taitavat olla jopa sen sortin sakkia, että oli toiminta laillista tai laitonta, mutta kunhan he pitävät sitä oikeana, se ei voi olla mitään muuta kuin laillista."
Eihän, tusujusuu, yksi ihminen eikä edes ryhmä tässä kiireestä kantapäähän normeeratussa maassa pysty laillista muuttavan laittomaksi - tai päinvastoin.
Vaikka vihreällä liikkeellä on takana kansalaistoiminnan - ja jopa -tottelemattomuuden kulttuuri - on se nykyisellään - ja taas ottamatta kantaa sen tavoitteisiin sinänsä - ehkä enemmän lain henkeä vaaliva porukka kuin isommat puolueet. Minun on vaikea kuvitella, että joku voisi olla toista mieltä?
"Ja miksiköhän ei? Kilpauintia saa harrastaa erillisella vuorolla, mutta uskonnollisesta syystä samaa ei? "
Yksinkertaisuudessaan sen vuoksi, että kilpaa uivien vuoro ei ole erottele ihmisiä etnisen tai uskonnollisen taustan vuoksi.
"Uskonnollisille yhdistykselle annetaan normaalisti rahaa niiden toimintasuunnitelman perusteella erilaiseen koulutukseen ja retkiin. Miksei uintivuoroa?"
En ole aivan varma, että minkälaisiin retkiin tai koulutukseen yhteiskunta kuluttaa rahaa, mutta uskoakseni aktiviteetin tulee olla jollakin tavalla sidoksissa tähän tiettyyn uskontoon ja olla jonkinlaista yhdyskunnan omaa järjestettyä toimintaa.
Uimavuorot ovat vain yksinkertaisesti tietylle uskontokunnalle varattuja vuoroja, eivätkä ne ole käsittääkseni millään lailla edes kytköksissä yhteenkään muslimien yhdyskuntaan.
"Ei kai meidän tarvitse hirveästi valtuuston viherneitojen mielipiteistä sinänsä välittää."
Tosin valtuuston viherneidotha ovat juuri niitä, jotka tällaista käsittämätöntä erottelua tukevat.
"Täällä purevat kyllä ihan oikeat argumentit"
Täällä voi purra, mutta pureeko viherneidon, ts. päättäjän, päässä?
"Eihän, tusujusuu, yksi ihminen eikä edes ryhmä tässä kiireestä kantapäähän normeeratussa maassa pysty laillista muuttavan laittomaksi"
Eihän kysymys olekaan muuttamisesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että tietty ryhmä runnoo läpi tiettyjä asioita, oli ne sitten laittomia tai lainmukaisia. Ja kun joku kyseenalaistaa, niin ryhmä ottaa käyttöön perinteiset menetelmät:
"No ei se oo niinköh valtaväestöltä pois!"
"Voi kamala ku menee rahaa, te kapitalistisiathan savustatte saman verran rahaa pakoputkistanne ulos!"
"Muslimien omat uimavuorot lisäävät ryhmien yhteisöllisyyttä ja parantavat dialogia!"
"No onks se muka nii-in kamalaa?!"
"Suvaitsemattomat rasistifasistit!"
"Kyl se mun mielest..."
Ja jokaisen lauseen perään voi jokainen moderni viherneito liittää vallankumouksellisen lauseen:
"Monikulttuurisuus!"
Tai jotta viherneito saisi aivoituksiinsa hieman näennäistä diversiteettiä, niin päätteeksi voi jokainen erilainen vihernuori lisätä:
"Monimuotoisuuspotentiaali""
"Yksinkertaisuudessaan sen vuoksi, että kilpaa uivien vuoro ei ole erottele ihmisiä etnisen tai uskonnollisen taustan vuoksi."
Mutta eihän etuisuuksien saannin - siitähän oli puhe - edellytyksenä ole tuo "erottelu" esim. "uskonnollisen teusta vuoksi".
"En ole aivan varma, että minkälaisiin retkiin tai koulutukseen yhteiskunta kuluttaa rahaa, mutta uskoakseni aktiviteetin tulee olla jollakin tavalla sidoksissa tähän tiettyyn uskontoon ja olla jonkinlaista yhdyskunnan omaa järjestettyä toimintaa.#
Ihan hyvä pointti. Minusta tuntuu, että tässä tapauksessa etuisuus on - urheiluharrastuksen ilmiasusta huolimatta - ainoa mahdollisuus jolla ko. uskontoa harjoittavat voivat ko. rentouttavaa toimintaa harjoittaa.
"Uimavuorot ovat vain yksinkertaisesti tietylle uskontokunnalle varattuja vuoroja, eivätkä ne ole käsittääkseni millään lailla edes kytköksissä yhteenkään muslimien yhdyskuntaan."
Toinen ihan hyvä pointti. Se ei kuitenkaan vähennä etuisuuden tarvetta - nimenomaan siis juuri heille.
"Täällä voi purra, mutta pureeko viherneidon, ts. päättäjän, päässä?"
Tämä on, tusujusuu, oikeen hyvä foorumi koklata ko. ajatuksia. Jos saat niitä esim. minun päähäni, voin vaikka pirauttaa vihreälle.
"Eihän kysymys olekaan muuttamisesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että tietty ryhmä runnoo läpi tiettyjä asioita, oli ne sitten laittomia tai lainmukaisia. Ja kun joku kyseenalaistaa, niin ryhmä ottaa käyttöön perinteiset menetelmät:
"No ei se oo niinköh valtaväestöltä pois!"
"Voi kamala ku menee rahaa, te kapitalistisiathan savustatte saman verran rahaa pakoputkistanne ulos!"
"Muslimien omat uimavuorot lisäävät ryhmien yhteisöllisyyttä ja parantavat dialogia!"
"No onks se muka nii-in kamalaa?!"
"Suvaitsemattomat rasistifasistit!"
"Kyl se mun mielest..." "
Nyt seis. Kaikki työ julkisissa elimissä - niin virkamies- kuin luottamusmiesportaassakin - on erittäin tiukasti lain säätelemää. Puhua voidaan paljon, mutta laki on pohja, eikä siitä voi poiketa millään kapitalistijutulla. Siitä pitävät ihan varmaan mm. toisten puolueiden edustajat huolen. Ja - esim. sinä voit tehdä tutkintapyynnön, jos epäilet hallinnossa väärinkäytöksen!
Mokut ja momut ovat vain termejä. Niiden asema ja käyttö riippuu tasan siitä lakikontekstista, minkä suhteen ne esiintyvät.