Minä katsoin juuri päiväkirjaani 22v.ollessani.Ensimmäisenä luki olen kurja,hyljätty,syrjitty ihminen.Vihaan ihmisiä,koska he vihaavat minua.Tämä oli kirjoitettu 1992v.Jos silloin olisi tapahtunut näitä olisin ajatellut,että vau!En enää,enkä vihaakaan tunne ehkä katkeruutta joskus.Olen tyttö maalta,vanhenpani riitelivät,isä joi.Minua ei huomioitu muutoin,kuin lahjoilla.Pidettiin osaamattomana riesana.Koulussa kiusattiin myös henkisesti.Lähinnä koko ylä-aste ajan.Ulkopuolisten silmin ja kotona olin kiltti,hiljainen,huomaamaton.Itkin paljon vähitellen kasvoi myös viha ja katkeruus.Opettajat eivät tehneet mitään vaikka huomasivat yksinäisyyden ja kiusaamisen.Ei tehdä nyt eikä silloin.Eipä silti olisin kiistänyt minkään olevan vialla,heikkous oli häpeä.Ja minua oli lupa kiusata olinhan ruma.Eikä se nyt monista niin kiusaamista ollut.Kamalinta,kun toiset tytöt jätti ulkopuolelle.En mennyt edes ammattikouluun.Jotain töitä tein kuitenkin.Ja olin muiden mielestä laiska.Minua vaivasi jännitys ja sosiaalisten tilanteiden pelko.Autolla ajaessa ajattelin joskus tuosta vaan kääntävän vastaantulevan rekan eteen.Varsinaisesti jokin toivo paremmasta suojeli minua tekemästä itsemurhaa.Muistan kirjoittaneeni,että silloin toiset pääsisivät helpolla,eikä kukaan surisi.Etten tuo niille sitä iloa.Jotain murhia silloinkin tapahtui,toivoin kuolemaa tietyille koulukavereille ja opettajille.Vihaamaan aloin koulun jälkeen jolloin työvoimatoimiston virkailijaa muistan todella vihanneeni.Hän oli ylimielinen joka ei ymmärtänyt minua.Vähitellen kaikki muuttui tapasin miehen joka välitti minusta.Nyt on perhe,työ ja oma asunto kaikki hyvin.En olisi ikinä uskonut näin olevan kohdallani.Jotenkin säälin ja ymmärrän näitä kouluampujia.En hyväksy heidän tekoaan,mutta toivon ihmisten heräävän ajoissa auttamaan hiljaisia.Vaikea tätä on tunnistaa,mitä ja miksi mielen sisällä liikkuu.Eikä heti puhumiset auta.Jotenkin jälkeenpäin mietin olisinko säästynyt monelta itkulta jos olisi ollut joku luotettava ihminen.Vaikka koulusta joku tullut kyselemään kuulumisia.Vaan siellä vain todellakin syyllistettiin.Jos olisin ollut poika ja tässä ajassa.Olisin oleskellut tietokoneella ja tehnyt vastaavia,ehkä,ehkä ei.Pelottavaa ajatella kuitenkin miten toisaalta ymmärrän tekiöitä.Silti te jotka mietitte tuollaisia oikeasti,kyllä tämä elämä kannattaa katsoa loppuun ja ihaniakin ihmisiä on olemassa!Ja jokaiselle vaikka kuinka ei siltä tunnu.Kiitos,kun jaksoitte lukea!
Minun tarina
ex-ihmisvihaaja
6183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
armoton koulukiusaus jätti pahat arvet minullekkin. jokelan tapaus avasi minun vanhat arvet ja kävin vihani uudelleen läpi itsekseni. nyt ei enää tunnu miltään, tiedän vain että näinhän pahimmillaan voi käydä... tosin tätä tapausta en tiedä oliko kyseessä kiusattu vaiko pimahtanut tyyppi mutta jotain tulisi tehdä tällaisten välttämiseksi.
syitä osaan listata miksi näin käy mutta yhtään vastausta en osaa antaa.
Ihmisviha voi tulla muustakin,kuin kiusaamisesta.On saanut kenties kokea pettymyksiä ihmisiltä jo lapsuudesta.Toisilla tämä käy enenpi päähän ja miehillä purkautuu agressiivisuutena.
oli kirjoituksesi.Voimahalaus sinulle,ja onnekasta jatkoa eteenpäin elämässäsi..
Ja halit sinullekin!
Haluaisin tietää että mitä olisit halunnut tehtävän? Kenen olisit halunnut puuttuvan yksinäisyyteen ja kiusaamiseesi? Opettajan? Rehtorin? Terveydenhoitajan/koulukuraattorin? Koulutoverien? Vanhempien?
Olivatko vanhempasi tietoisia kiusaamisesta? Tai siitä että olet yksinäinen? Kerroitko äidillesi? Ilmaisitko kenellekään että kotona ei ole asiat kunnossa?
Ihan siksi kyselen, koska kuten sinäkin kirjoitit, niin olisit kieltänyt minkään olevan vialla jos sitä olisi joku kysynyt. Eli miten kukaan ulkopuolinen voisi auttaa/tehdä jotain, jos ei edes halua myöntää mitään ongelmia?
En tarkoita että vaikka joku ei myönnä ongelmiaan, niin hänet pitäisi jättää oman onnensa nojaan, mutta nykypäivänä vain yksityisyyden kunnioittaminenkin on sellaista, että jos toinen torjuu "avun" niin asia yleensä jätetään siihen.
Kiusaamiseen opettajan tai kuka vaan.Kerran vaan eräs koulukaveri sanoi,kuultuaan suullista ivaa.Se oli jotain sen tyyppistä,että on sekin ihminen.Johon toiset ai minä luulin,jotta elukka.Kyllähän opettajan kuuluisi ärähtää jos kuulee!Kerrankin oltiin koulun retkellä,autokuski kielti kiusaajia ei vieressä istuva ope!Onhan opettajilla silmät päässä näkivät välitunnila olevani yksin.Kerran luulin olevan välitunti jolloin saa olla sisällä.Silloin jäin rauhassa sisälle lukemaan läksyjä.Silloin ei ollutkaan rehtori huomasi minut ja sanoi:älä yritäkään.No eihän opet voi taikoa ystäviä.Vanhemmille en kertonut kiusaamisesta.Yksinäisyydestä ja tekemisen puutteesta muistan joskus.Tähän isä ärähti oma vikas,kun ei oo kavereita.En voinut käsittää miksi,ajattelin silloin,koska olen tän näkönen.Minulla oli koulun ulkopuolella yksi ainoa kaveri.Tämä olikin todella hyvä asia ja hänelle sain puhua kaikesta.Tosin en itsemurhatunteista.Totta eihän sitä halua myöntää olevansa huonossa jamassa.Ja tuntui,ettei kukaan osaa tai halua auttaa.Jotain tukiopilas toimintaa varmaan oli.Jälkeenpäin olisi ollut hyvä jos olisi joku tullut puhumaan ja hyvinkin saanut kenties avautumaan.Myös huokuttelemalla erilaisiin harrastuksiin jen.Vanhenpana huomasi,kun jonnekin sen kaverin kanssa läksin sain lisää itseluottamusta.Kyllä kouluihin jotain puhetta kiusaamisesta ja sen ehkäisystä täytyisi saada.Eipä siitä silloin edes puhuttu tunnilla.Rehtorit kai haluaa ajatella heidän koulun olevan niin hyvä,ettei muka ole sellaista.Usein ajattelen sitäkin poikaa jota pakotettiin jouksemaan käytävän päästä toiseen.Sekä tekemään vanhemmille pojille asentoa!Tunsin tämän kodin ja vanhemmat jotka vaikuttivat varsin kovilta.Hänkin oli varmaan todella maassa ,itsetunnossa tekemistä saada se kuntoon.Kiusatun kanssahan ,kun ei tunnetusti ole kukaan.