Eikö ikinä

Vuosi sitten Jokelan ampumistapauksen jälkeen esitin tällä palstalla, että käsiaseille ei tulisi myöntää aseenkantolupia. Vastaukset olivat useimmiten tyrmistyneitä: yksittäistapaus, perustuslaillinen oikeus, harrastajat tarvitsevat jne jne...

Eikö vieläkään olla opittu mitään? Mihin 2-kymppinen nuori tarvitsee käsiasetta eli pistoolia tai revolveria? "Harrastustoimintaan" vai tappamiseen?

Suomessa aseita on asukasmäärään suhteutettuna enemmän, kuin missään muussa Länsi-Euroopan maassa.

Iso-Britanniassa käsiaseiden hallussapito kiellettiin 1990-luvulla kahden ampumustapauksen (uhreja 17 17) seurauksena.

Pääministeri Vanhanen oli ensimmäinen suomalainen valtakunnan tason poliitikko, joka epäili käsiaseiden tarpeellisuutta. Tämä on sitäkin merkittävämpää, kun muistaa, että erityisesti keskusta on ollut aselakien tiukentamista vastaan. Olisiko aika nyt kypsä? Jos on, niin liikaa vaati uhreja. Olisi voitu tehtä aiemminkin. Jos käsiaseet olisi Jokelan jälkeen kielletty, Kauhajokea ei olisi tapahtunut.

Ajokortin hankkiminen edellyttää lääkärintodistusta. Aseluvan saa käytännössä kuka tahansa, kunhan ei ole syyllistynyt väkivaltarikoksiin. Jotain on pielessä. Saako käsikranaatin ostoluvan sillä perusteella, että "harrastaa" käsikranaattien heittoa?

Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltasiin maa. Täällä on eniten aseita asukasmäärään suhteutettuna. Yhdysvallat mennee niukasti ohi.

Herätkää, poliitikot! Lässyn-lässyn-puheiden sijaan muuttakaa aselakia siten, että tavallinen kansalainen ei voi ostaa tai pitää hallussa käsiasetta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että asetta käytettiin juuri siihen tarkoitukseen mihin se oli valmistettukin eli tappamiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opita? kirjoitti:

Vuosi sitten Jokelan ampumistapauksen jälkeen esitin tällä palstalla, että käsiaseille ei tulisi myöntää aseenkantolupia. Vastaukset olivat useimmiten tyrmistyneitä: yksittäistapaus, perustuslaillinen oikeus, harrastajat tarvitsevat jne jne...

Eikö vieläkään olla opittu mitään? Mihin 2-kymppinen nuori tarvitsee käsiasetta eli pistoolia tai revolveria? "Harrastustoimintaan" vai tappamiseen?

Suomessa aseita on asukasmäärään suhteutettuna enemmän, kuin missään muussa Länsi-Euroopan maassa.

Iso-Britanniassa käsiaseiden hallussapito kiellettiin 1990-luvulla kahden ampumustapauksen (uhreja 17 17) seurauksena.

Pääministeri Vanhanen oli ensimmäinen suomalainen valtakunnan tason poliitikko, joka epäili käsiaseiden tarpeellisuutta. Tämä on sitäkin merkittävämpää, kun muistaa, että erityisesti keskusta on ollut aselakien tiukentamista vastaan. Olisiko aika nyt kypsä? Jos on, niin liikaa vaati uhreja. Olisi voitu tehtä aiemminkin. Jos käsiaseet olisi Jokelan jälkeen kielletty, Kauhajokea ei olisi tapahtunut.

Ajokortin hankkiminen edellyttää lääkärintodistusta. Aseluvan saa käytännössä kuka tahansa, kunhan ei ole syyllistynyt väkivaltarikoksiin. Jotain on pielessä. Saako käsikranaatin ostoluvan sillä perusteella, että "harrastaa" käsikranaattien heittoa?

Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltasiin maa. Täällä on eniten aseita asukasmäärään suhteutettuna. Yhdysvallat mennee niukasti ohi.

Herätkää, poliitikot! Lässyn-lässyn-puheiden sijaan muuttakaa aselakia siten, että tavallinen kansalainen ei voi ostaa tai pitää hallussa käsiasetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu