Cernin

...on ensimmäinen laite maailmassa jolla voidaan konkreettisesti testata mm. maailmankaikkeuden syntyyn liittyviä ilmiöitä. Hiukkaskiihdytin joko osoittaa tieteen käsityksiä maailmankaikkeuden synnystä vääriksi tai vahvistaa niitä ennen näkemättömällä tavalla.

Tiedepiireissä on vahvat olettamukset hiukkaskiihdyttimen antamasta informaatiosta. Ellei näin käykään on teoriat menneet metsään.

Miten luomisoppiin nojaava uskova arveelee käyvän?
5146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Cernin hiukkaskiihdyttimen kunnianhimoisin tavoitehan on luoda energiasta materiaa. Aivan kuten alkuräjähdyksessä arvellaan tapahtuneen. Toisin sanoen: simuloida alkuräjädystä.

Äänestä

pinnojen väliin. Laite saadaan toimimaan uudestaan vasta ensi keväänä, kunhan jumpen keppi sadaan poistettua.

Higgsin bosoni taitaa olla se eniten odotuksia herättävä hiukkanen.
Hra Higgs on vielä elossa, joten hänellä riittää jännitettävää. Toivotetaan onnea hänelle. Aikanaan vastustusta riitti, joten pieni palkinto vaikka Nobelin palkinnon muodossa olisi kohtuullinen korvaus.

Äänestä
  • * Aparaatti on niellyt eri valtioiden , etenkin köyhien leipä rahaa älyttömät neljätuhatta miljaardia, Ja vielä nopelin palkintoa, ja kone on jo eka laakista romu, ja tulee olemaan, Jumala ei kunniaansa toiselle anna, eikä ylistystään epäjumalille!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Aparaatti on niellyt eri valtioiden , etenkin köyhien leipä rahaa älyttömät neljätuhatta miljaardia, Ja vielä nopelin palkintoa, ja kone on jo eka laakista romu, ja tulee olemaan, Jumala ei kunniaansa toiselle anna, eikä ylistystään epäjumalille!

    näin on aikanaan kait sanottu mikroskoopista ja vaikkapa kaukoputkesta eli kyllä tutkimus ja tiede paikkansa tarvii täällä. Jos kaikki ydin voimalatkin laitettas kiinni niin sama ku muuttas telttaan asuun nuotion ääreen. Suprajohtavuus kun saavutetaan nolla asteen yläpuolella niin energian kulutus putoaa 40 prossaa että kyllä ne aparaatit on tarpeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiukkaskiihdytin... kirjoitti:

...on ensimmäinen laite maailmassa jolla voidaan konkreettisesti testata mm. maailmankaikkeuden syntyyn liittyviä ilmiöitä. Hiukkaskiihdytin joko osoittaa tieteen käsityksiä maailmankaikkeuden synnystä vääriksi tai vahvistaa niitä ennen näkemättömällä tavalla.

Tiedepiireissä on vahvat olettamukset hiukkaskiihdyttimen antamasta informaatiosta. Ellei näin käykään on teoriat menneet metsään.

Miten luomisoppiin nojaava uskova arveelee käyvän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu