Suruliputus

Hämmästyttää todella.
Ajoin melkein puoli Suomea länsirantaa ja voi sanoa kyllä että ihan yksittäisiä lippuja näin puolitangossa koko matkalla.
Isompia liikkeitä näin joissa oli kunnioitettu yleistä suruliputuskäytäntöä mutta yksityiskotien lipputangot olivat tyhjänä melkein poikkeuksetta.
Näinkö vähän me kunnioitamme toisten surua ja yhteenkuuluvuuden tunnetta?
Käsitän kyllä että kaikki eivät ehkä tienneet asiasta tai olivat matkoilla tms. mutta tämänpäiväinen ei voinut olla mitään tuollaista, siksi paljon oli täysin tyhjiä lipputankoja.
Oikestaan tuli paha mieli..
6406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikäli jokaasta kuollutta alettaisiin liputtamaan, niin sitä saisi aina pitää lippua puoltangossa.

Äänestä

mutta paikoin oli lippu vedetty "puolitankoon"
eli liian alas.Lipun reuna pitäisi olla puolessa välissä,eikä alapuolella.
Tarkoitus pyhittää keinot.
Ei pitäis nipottaa,hyvä kun muistivat.

Äänestä

valtion ja kuntien virastoja sekä laitoksia.

Itse ihmettelin, että uka meidän talossa on kuollut, kun oli lippu puolitangossa.

Äänestä
  • se oli koko maata koskeva, tietenkin vapaaehtoinen liputus. Omalla paikkakunnallani Etelä-Hämeessä ainakin oli melko lailla lippuja puolitangoissa. Osanottoni Kauhajoen sureville ja Jumalan siunausta.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    se oli koko maata koskeva, tietenkin vapaaehtoinen liputus. Omalla paikkakunnallani Etelä-Hämeessä ainakin oli melko lailla lippuja puolitangoissa. Osanottoni Kauhajoen sureville ja Jumalan siunausta.

    Koulusta tulevat pienet lapsetkin huomioivat sen ja totesivat lippujen olevan "sen surullisen koulujutun takia".

    Äänestä

Taitaa olla sellainen liputussääntö olemassa, ettei lippua saa jättää yksin tankoon, jos on poissa kotoa eli sikäli esim. töissä oleva henkilö ei voinut liputtaa kotonaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei lippua kirjoitti:

Hämmästyttää todella.
Ajoin melkein puoli Suomea länsirantaa ja voi sanoa kyllä että ihan yksittäisiä lippuja näin puolitangossa koko matkalla.
Isompia liikkeitä näin joissa oli kunnioitettu yleistä suruliputuskäytäntöä mutta yksityiskotien lipputangot olivat tyhjänä melkein poikkeuksetta.
Näinkö vähän me kunnioitamme toisten surua ja yhteenkuuluvuuden tunnetta?
Käsitän kyllä että kaikki eivät ehkä tienneet asiasta tai olivat matkoilla tms. mutta tämänpäiväinen ei voinut olla mitään tuollaista, siksi paljon oli täysin tyhjiä lipputankoja.
Oikestaan tuli paha mieli..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu