nyt

vituttaa. onneks oon jo dokannut, niin ei sitä enää tarvii lähtee tekee.

kertokaahan rationalistit miks se kyttä (joka ei nyt vaan huvikseen estänyt kuolemia) on nostettu tapetille?

onko ristillenosto rationalistien kädenjälki?
6172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen lukenut uutisista, että ko, pollari, hän teki vain sen työnsä niin hyvin kuin osasi. Toisin sanoen se materiaali mikä oli kertynyt tuubiin, ei antanut mahdollisuutta epäillä muuta.


Toinen asia nr. 2 on tärkeä:. Näin paatunut kundi, joka valmistelee murhatyötä 6 vuotta, ei hätkähdä pätkääkään yhdestä poliisikuulustelusta, vaan osaa vetää sellaisen teatterin ja hämäyksen läpi tiukassakin paikassa, jossa virkavaltakin on ihmeissään. Jälkeenpäin. Eli kaikki on ollut valmisteltua, myös pienet poikkeamat suunnitelmassa. Siksi poliisin syyttäminen on epäinhimillistä.

Äänestä
  • inhimilistä. toteuttaako inhimillisyys kaltaisensa lopputuloksen (muistaen että väärässä oleminenkin on inhimillistä)?

    mulla tulee mieleen hihhulismi tuosta kytän hiilostamisesta. hölmöä politiikkaa sisäministeri ajaa. "rintamakarkuruus" erotessa..urpohan toi ministeri tuntuu olevan. epäluottamuslause riittää! luuleekohan rouva ministeri että hän rintamakarkuruuteen kykenee?

    tsemppiä kyttä!

    Äänestä

Media mässäilee, minkäs teet. Tuosta tappajasta on tehty jo lähes kuolematon nyt sitten parissa päivässä.

Tuota poliisia joka murhaajaa kuulusteli päivää ennen, en lähtisi kovin helposti syyttämään. Ikävä kyllä, kansa kuitenkin haluaa aina jonkun kivittää vaikka kyseessä syytön olisikin.

Äänestä

kiinnittää huomion asian viereen. Syitä tähän voi olla: oma syyllisyyden kokemus, halu olla kohtaamatta itse asiaa, pyrkimys siirtää tarkastelun polttopiste pois jostakin tietystä seikasta. Syyllistä ei enää saada vastuuseen, jonkun pitää tuurata. Joillekin ihmisille on tarpeen löytää sellaisia, jotka ovat mokanneet pahemmin, kuin on itse joskus mokannut. Silkka verenhimokin voi olla taustalla. Tuollaisia nyt tuli ekana mieleen.

On aika kohtuutonta vaatia, että poliisin pitäisi pystyä arvioimaan ihmisten mielenterveyttä tai tulevaa käyttäytymistä. Haastattelutilanteessa ihmisestä voi nähdä kasvot, siisteyden, vaatetuksen, vähän tempperamenttityyppiä ja käytöstavat. Asiakas voi vastata rehellisesti poliisiviranomaisen esittämiin kysymyksiinkin. Tarpeeksi pitkä ampumaseurajäsenyys ja todistettava osallistuminen seuran toimintaan kertoo ainakin siitä, että ihmisellä on laillisia ampumaharrastuksia, ei kuitenkaan sen enempää. Olisko lääkärin/psykiatrin lausunto peräti tarpeellinen ensimmäistä lupaa haettaessa.

Voihan olla, että joillakin alueilla ampuma-ase on sellainen kodintarvekalu, että ihan yleisesti sellaisen hallussapitoa ei pidetä kummoisenakaan riskitekijänä.

Äänestä

Uusisuomi-verkkolehdessä pohditaan nyt, että niille, jotka ovat tienneet Saaren aikeista, saattaa rapsahtaa syyte.

Eihän siinä ole mitään järkeä. Mitä poliisi olisi tehnyt, jos joku olisi ilmoittanut, että Saari sanoi että aikoo tappaa ihmisiä? Olisiko poliisi ottanut tosissaan edes? Ja jos olisikin ottanut tosissaan, niin mitä se olisi voinut tehdä?

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/36040-koulusurmaajan-aikeista-tienneet-voivat-saada-tuomion

Äänestä

Asioista on puhuttava, jotta käytäntö muuttuu.
Eli ei aseita huvin vuoksi. Maalla pojat metsästävät nuoresta pitäen, paikallislehdessä
oli juuri kuva 18-vuotiaasta karhunkaatajasta.
Mutta ne, jotka eivät metsästä, pysykööt aseista erossa, varsinkin jos elävät vihassa.
Ruotsalaiset näyttävät viisastuneen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


melkein kirjoitti:

vituttaa. onneks oon jo dokannut, niin ei sitä enää tarvii lähtee tekee.

kertokaahan rationalistit miks se kyttä (joka ei nyt vaan huvikseen estänyt kuolemia) on nostettu tapetille?

onko ristillenosto rationalistien kädenjälki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu