Tulin uskoon noin kaksi vuotta sitten, kun olin vähällä menehtyä tapaturmassa. Pelastuin kuin ihmeen kaupalla. Ennen uskoon tuloani olin kuitenkin ehtinyt seurustella kolmen eri miehen kanssa ja olla heidän kanssaan sukupuoliyhteydessä. Nyt olen tavannut seuroissa aivan ihanan lestadiolaisen miehen, joka on ollut uskossa koko elämänsä. Häntä tuntuu kovasti haittaavan menneisyyteni. Mitä mun pitäisi tehdä? En haluaisi menettää miestä, sillä taidan todella rakastaa häntä, mutten myöskään saa pyyhittyä pois menneitä. Auttakaa!
Voi itku!
Nina
6490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se mikä on tapahtunut on tapahtunut....ja muutos on tilalle tullut.
tunnustanut syntisi ja saanut ne anteeksi Isältä Jumalalta, kenelläkään ei ole oikeutta asettua Ju-
malan paikalle tuomitsemaan Sinua, Tosin parisuhteen suunnitteluvaiheessa voi olla tarpeen käydä läpi tapahtuneita asioita toisen takia, mutta mihinkään asiain yksityiskohtaiseen kuvaamiseen ei liene syytä. Sellainen tieto vain voi haavoittaa toista ja antaa vääriä mielikuvia!
Siunausta Sulle!
Itselläni oli hieman samanlainen tausta kun menin naimisiin. Puolisoni ei vaatinut eikä pyytänyt minua edes kertomaan edellisistä suhteista.
Olin puhdistettu uskoontuloni jälkeen niin Jumalan kun puolisoni silmissä.
Olin uudesti syntynyt. Myös puolisoni tajusi tuon eikä hänellä ollut tarvetta kysellä tai vaatia minulta mitään selityksiä.
Miksi satuttaa puolisoa entisillä suhteillaan jos kerran ne on ollutta elämää.Hän kyllä tietää muttei koskaan ole kysellyt.
Tärkeintä on tämän hetken tilanne ja se, että olen jättänyt entisen elämäni taakseni.
Onnea sinulle. Et ole tilivelvollinen poikaystävällesi vaan ainoastaan Jumalalle.
Onnea
Mikäli oikein ymmärsin, kyseinen ihastuksesi tietää jo tapahtuneesta mutta se tuntuu haittaavan häntä.
Olenko oikeassa?
Okei, olet tehnyt hairahduksen ja saanut sen anteeksi Jumalalta, mutta se kuitenkin vaivaa sinua henkisesti vieläkin, samoin kuin myös ystävääsi.
Kokeilepa vanhaa, hyväksi havaittua keinoa:
Rukoile Jumalalta viisautta ja että Hän muuttaisi tilanteen kaikkien osapuolten kannalta oikein päin. Jumalalla on valta muuttaa olosuhteita, samoin Hänellä on valta pyyhkiä menneisyytemme pois ajatuksistamme, niin että se ei enää häiritse meitä.
Heh, mitä vastauksia saatkaan.
Surkeaa nöyristelyä -muka jumalan nimissä!
Jos kaverille ei kelpaa menneisyytesi, niin kippaa koko ukkeli kiertoon välittömästi.
Alkakoon joku muu "parempi" ihminen purkaa hänelle ne parikymmentä penskaa.
Älä sorru raiskaamaan itseäsi enää kenenkään lessun toimesta, vaan nauti elämästäsi ja ruumiistasi, kun olet sen onnistunut säilyttämään elossa.
Miksi ruumiisi ja terveytesi pitäisi nyt vaarantaa yhden hihhulin vuoksi?
Nauti, ja anna toistenkin nauttia, mutta älä ihmeessä alistu kenenkään synnytyskoneeksi, äläkä usko noita höperöitä pätkääkään.
Et ole tilivelvollinen menneisyydestäsi kenellekään. Kaikkein vähiten jollekin ihmeen jumalalle.
>>2. Kor. 5:17
Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus!!!
->se, mikä on vanhaa, on kadonnut!!!
Jos tuo ei jollekin riitä,niin miksi tyrkyttäisit itseäsi väkisin!!!???