ts. yhteenveto tästä keskustelujaksosta, jota on tapahtunut täällä sinä aikana kuin olen siihen itse osallistunut ja sitä lukenut.
(tämä on välitestamentti, en usko, että kykenen pysymään poissa jatkossakaan).
1. Kadun kahta asiaa:
- sitä, että esiinnyin toisia harhauttaen alempana mainitsemissani kohdissa eri nikeillä (se oli valehtelua, "toisena" esiintymistä)
- sitä, että olen joskus provosoinut siten, että itselläni on ollut ainoastaan ärsytyksen tuottamisen himo. SE ei ole ollut oikein
2. En kadu
- sitä, että ihmiset provosoituvat sellaisista avauksistani, joista olen sitä mieltä kuin olen
- sitä, että en ymmärrä omasta näkökulmastani väärässä olevien asioiden "hyvyyttä" piirun vertaa (josta minua on kritisoitu - toisaalta, jos USKOO johonkin asiaan, niin silloin se on totta - ja muu on silloin pielessä) - ainut asia, jossa voin ymmärtää eriäviäkin mielipiteitä on se, jolloin olen itse epävarma kannastani, ja se, jos olen itse ollut tuota mieltä aiemmin (silloin voin samaistua esitettyihin perusteisiin, tiedostaen, että olin aiemmin itsekin "ostanut" ne).
Mutta mitä tältä palstalta ja feminismistä yleensäkin puuttuu? Mikä on feminismin suurin vajavuus? Ja - mikä on samoin minun suurin vajavuuteni?
Käsittääkseni suurin ongelma ei ole mikään yksittäinen feminismin ajama "väärä" asia tai ohjelmakohta, vaan se on yhteiskuntaamme laajemminkin vaivaava tauti (lähes kaikkea politiikkaa ja kansalaisliikkeitä):
Rakkaudettomuus.
(Jonka vuoksi Lea Pulkkisen argumentaatio puhutteli, osaltaan)
Jos meillä olisi Rakkautta:
- keskittyisimme ottamisen sijasta palvelemiseen ja yhteiskuntamme rakentamiseen, jolloin nauttisimme oman rakentamisemme hedelmiä
- keskittyisimme vaatimisen sijasta toimintaan ja rakentamiseen siellä, missä toiset eivät vielä rakenna
- keskittyisimme tuleviin sukupolviin ja yhteiskuntamme tekemiseen heille paremmaksi
- pitäisimme rakastetustamme ja lapsistamme huolta, emmekä edes kinailisi "lapsen" määritelmästä, koska kaikki lapset olisivat arvostettuja (eivät vahinkoja tai ikävyyksiä aiheuttavia "toisen oikeuksien syöjiä")
- keskittyisimme oikeuksiemme sijasta mahdollisuuksiimme...
- hoitaisimme vanhuksemme ja sairaamme arvokkuudella
Ilman Rakkautta, Hectorin sanoin, olemme jo "puolitiessä helvettiin".
Ilman rakkautta feminismin ja kaikkien muidenkin liikkeittemme ohjelmat jäävät sanahelinäksi - ja me kutistumme vain "vaatijan rooliin", jossa ainut tapaus, jossa "autuaampi antaa kuin ottaa" tapahtuu nyrkkeilykehässä.
Tätä kirjoittaessani olen tuskallisen tietoinen omasta Rakkauden puutteestani, joka näkyy tarpeettoman kovina sanoina alla olevissa keskusteluissa, omana pikkusieluisuutenani ja monena muuna negatiivisena asiana.
Sitä Rakkautta, jota yritän vajavaisesti kuvailla - ja jota feminismi, miesliike, kommunismi, kapitalismi, sosiaalidemokratia, kepu, kirkko, seurakunta, media jne... tarvitsee tuottaakseen mitään hyvää - sitä ei ole minussa itsessäni, eikä esim. missään yllä kuvatussa abstraktissa liikkeessä sinänsä - sitä on, tai sitä puuttuu, kunkin toimijan sydämessä.
Sitä ei tule sekoittaa myöskään eroottiseen ja omaa egoa ruokkivaan rakkauteen - vaan Rakkaus on ensin, ennen kuin edes erotiikasta kannattaa puhua sen oikeassa ja täydellisessä muodossa.
Siksi kai minua masentaa - kun koen oman vajavaisuuteni ja yhteiskuntamme Rakkaudettomuuden juuri tällä hetkellä niin syvänä - ihmiselle mahdottomana ylitse käytäväksi. Pimeys (= Rakkaudettomuus) valtaa yhä enemmän alaa.
Toisaalta - kuvailemassani Rakkaudessa piilee anteeksiantamus kaikille meille "saatanan tunareille": minulle ja Sinulle. Olimme minkä -ismin kannattajia hyvänsä.
Syntiä on toimia muutoin, kuin Rakkaudesta käsin. Siksi minä voin takuulla sanoa olevani syntinen.
Ja voin takuulla sanoa tarvitsevani Parantajaa, joka kerta toisensa jälkeen sanoo minulle: "Mene, äläkä enää syntiä tee." (Samoin, kuin hän sanoi eräälle naiselle, joka aiottiin kivittää lain mukaan, kauan sitten).
Tiedostaen heittäneeni useita kiviä, lopuksi haluan sanoa:
"On aika heitellä kiviä ja on aika kerätä kivet".
Siksi halusin kerätä kivet, joita olen tähän saakka heitellyt. Tietäen, että tulen varmaan tulevaisuudessa sitten heittämään uusia.
Mutta ilman Rakkautta me kaikki olemme itsekkäitä solumöykkyjä - kykeneviä keskustelemaan aidon älykkäästi vain pieruista - Jos taas toimimme aidosta Rakkaudesta käsin, ei mikään voi estää Sinua eikä minua saavuttamasta ja vaikuttamasta niihin hyviin asioihin, joita ajamme.
Esim. tasa-arvoon, jota feminismikin monessa kohtaa ajaa.

Vastaukset 27
Vanhimmat
"1. Kadun kahta asiaa:
- sitä, että esiinnyin toisia harhauttaen alempana mainitsemissani kohdissa eri nikeillä (se oli valehtelua, "toisena" esiintymistä)"
ei joskus piereskelit jollakin muulla kuin omalla nimimerkillään. Häveliäisyyssyistä.
kun tyrkkäs Gunnarille yhen kirjootusvirheenkin äskeiseen.
...takaan ja vannon töräytelleeni silkkana omana itsenäni. Pieruista puhuminen ei vielä ole koskaan hävettänyt - sehän on luonnollinen elintoiminto, joka puhdistaa ihmiskehoa poistaen sieltä kuona-aineita (jotka muuten poistuisivat ihon läpi jne, ja rasittaisivat vaikkapa munuaisia).
Tosin tämä palsta on kovin salliva, mutta en ymmärrä, miksi meidän täällä pitäisi ihastella, että joku (varsinkin mies) täällä voi esiintyä "omana itsenään" kaikkine "luonnollisine elintoimintoineen".
Maltan tuskin odottaa, että kaikki alkaisivat kertoa nenänkaivelutekniikoistaan.
Kyllähän me kaikki sen tiedämme, että naiset ovat kautta aikain saaneet nöyrtyä ja ottaa vastaan mitä annetaan, mutta eiköhän meille tästä vastakkaisen sukupuolen elintoimintojen luonnonmukaisuudesta riitä poikavauvojen sydäntäsärkevät koliikit. Kuka opettaisi vauvat piereskelemään, niin ettei niiden tarvitsisi kärsiä?
...sinunkin on jo aika lakata reflektoimasta itseäsi miehiin ja pierukeskusteluun.
En ole vielä yhtään eksplisiittistä vaatimusta havainnut, joka olisi edes vihjannut siihen, että sinun pitäisi ihastella pierukommentteja...
Toisaalta, miksi muille pitäisi riittää sen, mikä sinulle riittää? ;-) (aiemminkin olen ihmetellyt tuota haluasi lyödä ns. läskiksi esim. minua noin henkilökohtaisesti kovasti avartanutta dildogallup -keskustelua, josta kovasti olin itse saavinani esiin sukupuolisen jakauman, jossa naiset tuntuivat arvostavan lisävälineitä huomattavasti miehiä useammassa tapauksessa - joka osaltaan kertonee jotain siitä, milloin jostain asiasta tulee ns. "objekti" - jolla taas on merkitystä siinä keskustelussa, jossa puhutaan miesten kovasti objektifioivan naisia jne... Se oli hyvin avartavaa "naisista yhteiskunnassa" uusia näkökulmia paljastavaa jutustelua - vaikka sinä et siitä pitänytkään...).
No, olen koko ajan ollut sitä mieltä, että pelleilet tällä palstalla.
Mitä väliä sillä, mikä SINUA "henkilökohtaisesti avartaa" - nimittäin meille muille?
Yhteiskunnalliset näkemyksesi eivät ole nimittäin avartuneet tippaakaan.
...käytät sanaa "avartunut" siinä merkityksessä, että feministin mielestä sellainen ei ole "avartunut", joka kritisoi feminismiä.
Minä taas olen havainnut hyvin paljon tarkemmin, mitä asioita feminismissä saatan kannattaa, ja mitä taas ehdottomasti vastustan (koska ne eivät mielestäni edistä tasa-arvoa, vaan murentavat sitä, kun katsotaan laajemmin kuin naisnäkökulmasta).
Joskus pelleilen, joskus en. Ehkäpä sinun epäluuloisuutesi minua kohtaan noin yleensä kertoo sinun suhtautumisestasi ihmisiin? Olet joutunut pettymään ihmisiin ilmeisesti usein...
Totta kai on hienoa, että feminismipalstan kautta voi avartua - proffat ja hertat. Ja minun avartuminen-määritelmäni kautta (joka ei ehkäpä sitten ole sama kuin "feministinen avartuminen") olen kokenut avartuneeni. Sillä on väliä minulle - joka on taas mielestäni yhtä tärkeää noin absoluuttisesti kuin vaikkapa sinun avartumisesi (niiden aiheiden parissa, joissa koet avartuvasi oman määrityksesi mukaan).
Jatkuva epäluuloisuus toisia kohtaan on kuluttavaa - olen sanonut toisaalta, että kahdesta asiasta en koskaan pelleile, uskostani ja väkivallasta / asenteestani ihmiselämään. Olen usein sitten muissa aiheissa vähän kevyemmin perustellut kantojani.
Tuo alunperäinen avaukseni ei ollut pelleilyä - uskon siihen mitä sanoin. Siinä ei ollut varmaan yhtään pelleilyhymiötäkään?
Toisaalta - et taida olla mikään sinisilmäinen nainenkaan - mutta kovin sellaisen varautuneen ja epäluuloisen kuvan annat itsestäsi. Ehkäpä se johtuu henkilöhistoriastasi tai maailmankatsomuksestasi yleensä?
Jumankauta, terve epäluuloisuuteni ja sopiva varovaisuuteni ovat pelastaneet minut monelta harmilta elämäni aikana.
Siinä sinulle traagista henkilöhistoriaa.
...hölmönä - ainakaan sen enempää kuin itseänikään.
Joskus ihmisen epäluuloisuus voi myös estää häntä elämästä ja solmimasta hyviä henkilösuhteita.
Mutta tämä nyt ei pidä meidän välillämme paikkaansa - minä jo lähes pidän sinusta - sinä epäluuloisen pisteliäs ja sarkastinen "feministileopardi". :-)
[leopardi lienee sopiva tässä suhteessa, koska se on tuommoinen vähän agressiivinen luonne, joskin sitten nauttii lekottelusta auringossakin - kissathan ovat myös älykkäitä. Leopardin täplikkyys kertoo, ettei se ole selvinntyt ilman turkkiin tulleita läikkiä elämästään...]
huumorimiehiä.
Pakko olla, kun teistä miehistä ei sellaiseksi ole.
Hmm. Olet toki oikeassa siinä, että naisten ei pitäisi nöyrtyä ihan mihin tahansa, mutta toisaalta ei olisi kyllä mielestäni syytä kääntyä myöskään avoimien miesvihamieliseksi. Olen itse kiinnittänyt paljonkin huomiota palstalaisista nimenomaan sinun aggressioihisi. Tuntuu että ettet todellakaan kykene suhtautumaan miesten luonnollisiin elintoimintoihin neutraalilla tavalla, vaan kaikki mikä edustaa mieheyttä on sinulle uhka, paha ja vihattava kohde. Erityisesti kaikki miehen seksuaalisuuteen liittyvä tuntuu edustavan sinulle merkillisellä tavalla vihollista. Tunnut hyväksyvän suoranaisen väkivallan, jos sillä vain voidaan alistaa miestä ja mieheyttä.
Siis tarkoitan tällaisia juttuja kuin tässä kirjoituksessasi:
http://keskustelu.soneraplaza.fi/thread.jsp?forum=125&thread=1110339&message=3833649
Juttu ei ollut minun kirjoittamani. En kirjoittele Soneraplazalla.
Hei kamoon! Vähän huumorintajua. Sopisi juuri julkifeministin kirjoittamaksi jutuksi.
Minulla on paljonkin huumorintajua.
Mutta Soneraplazalla en kirjoittele. Ikävää tuottaa pettymys Sinulle. Toki kaiman tekstit ovat verrrattain reheviä, lue niitä edelleenkin, koska pidät niistä.
Proffa on kyllä hauska tapaus. Aluksi hän vaikutti itse asiassa aika fiksulta, mikä on aina epäilyttävää, kun kyseessä on julkikristitty. Ihan fiksuja pointteja löytyy edelleen silloin tällöin En kyllä läheskään kaikkia viestejä lue, joten voi olla, että olen saanut väärän kuvan senkin takia. Mutta joka tapauksessa hätkäytti hieman esimerkiksi se, kun proffa väläytti tuosta "hempukoiden komentelusta" tjsp. Eli tulihan se kristinuskon sanoma sieltä kuitenkin esiin loppujen lopuksi. Mitäpä muuta voisi uskovaiselta odottaakaan? Ihmiseltä, jonka mielestä asia on TOSI, koska hän USKOO siihen. Ja kun kaiken lisäksi se uskonkappale on raamattu.
Aika järkyttävä ajatus olisi se, jos kyseessä olisikin oikea professori. Toivon sydämestäni että näin ei ole, sillä yliopistojen pitäisi kuitenkin olla työ-ja opiskeluympäristöinä jonkinlaisia esikuvia muille. Näin ei tietysti ole, esimerkiksi Oulun yliopisto tuomittiin vastikään sukupuolisyrjinnästä työhönotossa ja löytyyhän tuolta netistä muutakin (tosin kyseenalaisempaa) materiaalia yliopiston ukkoutuneen henkilökunnan sovinismin seurauksista. Jos 70 % laitoksen opiskelijoista ja 20 % työntekijöistä on naisia, epäilyksiin on syytäkin. (Tämäntyylistä eräällä maantieteen laitoksella.)
Ei muuta kuin Mikko Lahden jalanjäljille, proffa! Sinussa on samaa ainesta, ja olet vielä kovempi kirjoittamaankin.
...palautteestasi.
Kerrotko vielä, mikä sinun mielestäsi on fiksua, niin saatan jopa arvostaa sitä (ts. palautetta).
...olla analysoimatta tuota omaa suvaitsevaisuuttasi.....[analyysi menee] .......
.........
Aika järkyttävä kuva tuosta sinun avaramielisyydestäsi (tai sen puutteesta) muodostuu.
Aika skitsofreenista olisi toisaalta ajatella, että uskoisi johonkin ja pitäisi samalla asiaa epätotena... miten sinulla tuo asia onnistuu?
Yliopistot muuten ovat usein aika ummehtuneita työyhteisöjä - siinä osut oikeaan. Toinen ikävä esimerkki ovat kansankirkkomme - ja myös ilmeisesti muutamat muutkin seurakuntaorganisaatiot. Valitettavasti.
Minä olen lukenut vain yhden viestisi, jossa kerroit meneväsi ns. "tumputtamaan". Jos se on sellainen fiksun ajattelun täyttymys - tässä lausumiesi klausuulien lisäksi, niin jatkossakin toivotan onnea valitsemallasi tiellä ;-) (myös, vaikka se ei oikeasti olisikaan).
Hempukoiden komentelu -sitaattisi liittyi armeijakommenttiini, jossa iloitsin, kun ehdin käymään sen ennen kuin halukkaille naisille avattiin tuo vapaaehtoinen mahdollisuus "toteuttaa itseään". Siinä yhteydessä tarkoitin sitä, että jo siinä, että on muutoinkin toisten komenneltavana, on ihan tarpeeksi - verrattuna siihen, että jotkut ovat siellä noin ihan eksplisiittisesti huomattavasti vapaaehtoisemmin kuin toiset. Tämä nyt vain vähän tarkennukseksi kontekstia antamaan...
mihin sinä uskot?
mikä tekee sen, mihin sinä uskot, "tasa-arvoisemmaksi" tai vaikkapa "työilmapiiriä eheyttäväksi" verrattuna siinä, mihin minä?
Tietysti, jos on tumputtamassa ahkerasti, niin silloin ei kerkeä muilta osin olla ilmapiiriäkään pilaamassa... :-)
...asia jää toistaiseksi vähän epäselväksi.
Siis "hempukkojen komentelu" vie ihmiseltä professorin arvon ja lähes ihmisyyden. Niinkö?
Eikös se ole yks paskan maku, komennellaanko niitä hempukoita vai ei. Mieluummin komennellaan. Saapikos rohvessoori olla oikea ihminen? Siis joko kotimainen tai ulkomainen.
Oletko varma, että "proffa" on Oulun yliopiston proffa? Ettei vain olisi Jyväskylän yliopiston dosentti? Taikka Hammerfestin kauppakorkeakoulun tiedekuntadekaani. Mistäs sen tietää.
Saapikos muuten sinun mielestä professori/dosentti/yliaktuaari pierasta, jos oikein maha mouruaa?
...olen muuten joskus harkinnut ihan potentiaalisena paikkana. Siellä on pääpiirteissään hieno ja dynaaminen yliopisto, ja tunnenkin sieltä ihmisiä.
Nuo (ihan oikeat) syrjimistapaukset, joissa pätevämpiä naisia ei ole lääketieteellisessä valittu - tai vaikkapa sitten tämä erään ministerin gradujupakka - eivät tarkoita, että koko yliopisto olisi huono.
Oulun alueesta voi moni muu alue suomessa ottaa oppia! Itse asiassa siitä on kirjoitettu caseja, tuosta kehityksestä ja yliopiston strategiasta, joita tiedän käytettävän maamme rajojen ulkopuolellakin...
Varo sinä - Gunnar - tuon Hertan kanssa, jos se vaikka osoittautuu pässejä raatelevaksi leopardiksi. Siinä pitää olla pässinä nopea, jos meinaa leopardia puskea. Minä ajattelen aina olevani sentään hänen suhteensa tuommoinen "suuri valkoinen metsästäjä", jolla on tuommoinen nukutuskivääri olalla - minä väsytän sen... ;-)
Juttusi ovat tosiaan usein nukuttavia - ilman kivääriäkin.
noussut tänä aamuna perse edellä sängystä, kun oot kuin persiiseen ammuttu karhu.
Vaikka pitäis olla niin herttanen että pois tieltä!
...ettäs kehtaan ;-) !!!
Kiitos myös palautteestasi - ja siitä, että jaksat niin ahkerasti vastailla unettaviin juttuihini :-)
juaksua, notta pääsee Herttaa karkuun. Patarouva vois olla viälä pahempi.
Tiijä häntä.
Luulisi sen nyt jo pässinkin huomaavan, että olen nukkunut pää alaspäin kattokoukusta riippuen ja ollut ilman aamukahvia koko päivän.
Miesten syy - vai kannatko tällä kertaa asiasta vastuun?
Menikö veri päähän? Onko iltaa kohti yhtään helpottanut?