Uskon ja silti pelkään kuolemaa

mutta, kun isäni kuoli ollessani 22-vuotias kävin jättämässä jäähyväiset hänelle ruumishuoneella. Kosketin isän otsaa ja tunsin, että elämä on irtaantunut hänestä, silti tunsin hänen läsnäolonsa. Itkin kaksi tuntia sen jälkeen, kun lähdin kotiin ruumishuoneelta, itku alkoi hetki sen jälkeen, kun olin koskettanut hänen otsaansa. 18 vuotta on kulunut ja yhä on ikävä, kuolema on lopullista, kunnes jälleen kohtaamme, taivaassa.

Äidin kuolinvuoteella olin. Ei kuolemaa tarvitse pelätä jos on voittajan puolella, eli Jeesuksen Kristuksen puolella. Jumala on rakkaus ja rakkaudessa ei ole pelkoa. Jos tahdot päästä pelostasi, rukoile näin" Herra Jeesus tule mun elämääni ja anna mun syntini anteeksi, Jeesuksen nimessä Aamen". Sen jälkeen sun ei tarvitse enää pelätä. Sillon olet menossa taivaaseen varmasti.

Äitini kuoli vähän ennen kuin kerkesin hänen luokseen jäähyväisille.
Mutta hän oli lämmin ja me lapset ja isä jätimme jäähyväiset siinä.
Äitini otti Jeesuksen vastaan viimemetreillään eli niinkuin uskovat sanovat ryövärinarmolla.
Olin niin helpottunut rukoiltuani monia vuosia tämän ihmisen sielun pelastumisen puolesta ja vihdoin ihmeellisenä hetkenä Jumala pääsi häntä koskettamaan ja hän tuli uskoon.
Isä on aina valmiina jotta ihminen tulisi Hänen luokseen, mutta usein ihminen tulee sitten vasta kun aika on lopussa.
Siihen ei vain voi turvata vaan joskun lähtö on yhtäkkinen eikä valintaa kerkiä tekemään.
Mutta on vain Isän kaikkivaltiaassa tiedossa mikä on kenenkin osa, se ei onneksi ole meidän asiamme. Meidän asiamme on vain rukoilla toistemme puolesta ja pitää tarjolla elämän sanaa.
Siinä kun äitini oli kuollut ei ollut mitään mystistä vaan hän oli mennyt Isän luo, joka alusta asti oli häntä rakastanut.
Äitini ei koskaan kypsynyt kristittynä, koska ei kulkenut Jeesusta seuraten joten Hengen hedelmää hän ei kasvanut, mutta pääsi Isän ihanaan kotiin.
Muistakaamme toisiamme, jottei kukaan kulkisi ohi pelastuksen sanoman.