Nyt ei ne nuoret

Onkohan siinä käynyt niin, ettei nyky nuorilla ole enää sinniä riittävästi? Elämän tarjoamien päivittäisten vastoinkäymisten kestäminen on muuttunut mahdottomaksi. Alkaa masentaa, psyyke muuttuu, syrjäydytään yhteiskunnasta, ruvetaan ihmisvihaajaksi ja lopulta viattomat pannaan kärsimään kun sisäinen tuska muuttuu sietämättömäksi.

Ennen välitettiin toisista. Sekin joka oli vähän hiljaisempi sai paikkansa yhteisöstä. Maahan lyötyä ei potkittu vaan se vedettiin pystyyn ja jopa autetiin puhdistamaan vaatteet.
Joskus jos oli oikein paha olla, lähdettiin porukalla vetämään lärvit, nollattiin tilanne. Sekin hiljainen otettiin mukaan. Kaveria ei jätetty. Jos vitutti oikein paljon käytiin kännipäissään kaatamassa muutama puu metsästä. Tappeluita ei haettu, eikä muiden vahingoittaminen kuulunut asiaan tuolloin.

Nyky-yhteiskunta on toki muuttunut noista ajoista. Muista välittäminen on unohtunut.

Se välittämään oppiminen voisi alkaa jälleen sieltä kotoa. Vanhemmilla on kiire, tottakai, mutta yrittää voisi... Osoittaa kiinnostusta oman lapsen tekemisistä. Muistaa vähän kehuakin välillä. Koskettaa, taputtaa ja olla vähän hyvänä. Käydä peittelemässä kun mennään nukkumaan. Ottaa viereen jos pelottaa. Kun lapsesta tulee teini, voisi olla edelleen kiinnostunut. Harrastaa vähän yhdessä. Järjestää aikaa yhdessäoloon... jne.
Terve sielu on terveessä ruumiissa, tiedettiin jo ennen muinoin. Kun on opittu kotona perusasiat huomioi muut ihmiset eri tavalla, ne hiljaisetkin. Ja kun sen hiljaisenkin kotona on perusasiat kunnossa, menee aina vaan paremmin.
195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Toivottavasti nykyiset pientenlasten vanhemmat ymmärtävät tehdä juuri niin kuin kirjoitit. Itse ainakin olen toiminut juuri noin. Tavat opitaan kotona.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kestä... kirjoitti:

Onkohan siinä käynyt niin, ettei nyky nuorilla ole enää sinniä riittävästi? Elämän tarjoamien päivittäisten vastoinkäymisten kestäminen on muuttunut mahdottomaksi. Alkaa masentaa, psyyke muuttuu, syrjäydytään yhteiskunnasta, ruvetaan ihmisvihaajaksi ja lopulta viattomat pannaan kärsimään kun sisäinen tuska muuttuu sietämättömäksi.

Ennen välitettiin toisista. Sekin joka oli vähän hiljaisempi sai paikkansa yhteisöstä. Maahan lyötyä ei potkittu vaan se vedettiin pystyyn ja jopa autetiin puhdistamaan vaatteet.
Joskus jos oli oikein paha olla, lähdettiin porukalla vetämään lärvit, nollattiin tilanne. Sekin hiljainen otettiin mukaan. Kaveria ei jätetty. Jos vitutti oikein paljon käytiin kännipäissään kaatamassa muutama puu metsästä. Tappeluita ei haettu, eikä muiden vahingoittaminen kuulunut asiaan tuolloin.

Nyky-yhteiskunta on toki muuttunut noista ajoista. Muista välittäminen on unohtunut.

Se välittämään oppiminen voisi alkaa jälleen sieltä kotoa. Vanhemmilla on kiire, tottakai, mutta yrittää voisi... Osoittaa kiinnostusta oman lapsen tekemisistä. Muistaa vähän kehuakin välillä. Koskettaa, taputtaa ja olla vähän hyvänä. Käydä peittelemässä kun mennään nukkumaan. Ottaa viereen jos pelottaa. Kun lapsesta tulee teini, voisi olla edelleen kiinnostunut. Harrastaa vähän yhdessä. Järjestää aikaa yhdessäoloon... jne.
Terve sielu on terveessä ruumiissa, tiedettiin jo ennen muinoin. Kun on opittu kotona perusasiat huomioi muut ihmiset eri tavalla, ne hiljaisetkin. Ja kun sen hiljaisenkin kotona on perusasiat kunnossa, menee aina vaan paremmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu