Vastineessaan rovasti Igor Prekupin kirjoitukseen VYS:n hallitus kirjoittaa:
"Viron yhteiskunta on jälleenrakennettu jatkuvuuden periaatteelle. Sen mukaan yksilöiden ja yhteisöjen oikeudet ja velvollisuudet perustuvat tilanteeseen ennen neuvostomiehitystä vuonna 1940."
Yritetäänkö tässä luoda jotain ihannekuvaa Virosta 30-luvulla?
Tuomioja esittelee sivuillaan (http://www.tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=121&category=3) Martti Turtolan kirjan Konstantin Pätsistä ja kirjoittaa:
"Päts oli aloittanut poliittisen uransa vasemmalle kallellaan, mutta muuttui vuosien myötä konservatiivisemmaksi. Hänen johtamansa 30-luvun lopun Viro oli autoritaarisesti hallittu epädemokraattinen maa, vaikkei aukoton totalitaarinen diktatuuri ollutkaan."
Yksityiskohtaiset tiedot kukin voi etsiä Turtolan kirjasta ja muista historiallisista lähteistä. Herää kysymys, miksi VYS haluaa esittää tällaisen ihannekuvan Virosta ennen vuotta 1940?
Toinen lainaus VYS:n vastineesta:
"Miehitysvalta on päättynyt ja oikeusvaltio ja uskonnonvapaus on palautettu."
Nykyisestä Virosta voidaan olla toistakin mieltä, esim. Amnesty on useasti huomauttanut venäläisvähemmistön kohtelusta Virossa, esimerkiksi:
Estonia: Every third person a potential victim of discrimination:
http://www.amnesty.org/en/library/asset/EUR51/005/2006/en/dom-EUR510052006en.html
ja
Estonia: Linguistic minorities in Estonia: Discrimination must end:
http://www.amnesty.org/en/library/asset/EUR51/002/2006/en/dom-EUR510022006en.html
Jälleen herää kysymys, miksi nykyisestä Virosta halutaan antaa siloiteltu oikeusvaltion kuva?
Kaikesta päätellen VYS on nykyisen Viron johdon linjoilla, johon ei kuulu sovinnollinen suhtautuminen Venäjään, pikemminkin päinvastoin. Virolaisen politiikon Savisaaren mielipide:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Viron oppositiojohtaja pyysi anteeksi presidentin Halos-kritiikkiä/1135239363630
Jos Viron nykyhallinto vaihtuu, niin panee miettimään tällöin EAOK:n tulevaisuutta ja VYS:n toiminnan tulevaisuutta.
Kokonaisuutena tällainen, melko propagandistinen VYS:n vastine herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Vahvemman puolelle asettuminen ja MP:n edustajien syyttäminen yhteistyökyvyttömyydestä ei oikein herätä sympatiaa. Onneksi Suomessakin on tahoja, jotka ovat ymmärtäneet, että Virossa kaikkein köyhimpiä ovat juuri venäläisvähemmistön ihmiset (yhtään väheksymättä köyhyyttä virolaisissa).
Uuden jurisdiktion luomisen Viron alueelle selvittelyssä olisi tutkivalle journalismille todallakin tutkittavaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Virossa on siis periaate( joka on monessa aiemmassa keskustelussa todettu) parlamentin hyväksymässä laissa ja sitä selventävissä asetuksissa:
Neuvostomiehitys oli laiton. Neuvostoaikaiset lait on todettu pätemättömiksi.
Mm. omistussuhteissa Virossa palattiin takaisin lakeihin ja omistussuhteisiin, jotka vallitsivat ennen miehitystä; eli Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana Virossa oli Viron ortodoksinen kirkko (EAÕK)- ainoa ortodoksinen kirkko, ei ollut mitään Moskovan kirkkoa- jonka oikeudet palautettiin samoin kuin omaisuus.
Laki on selkeä niin yksityisille ihmisille, joille on palautettu omaisuus kuin yhteisöillekin.
"Mm. omistussuhteissa Virossa palattiin takaisin lakeihin ja omistussuhteisiin, jotka vallitsivat ennen miehitystä; eli Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana Virossa oli Viron ortodoksinen kirkko (EAÕK)- ainoa ortodoksinen kirkko, ei ollut mitään Moskovan kirkkoa- jonka oikeudet palautettiin samoin kuin omaisuus."
Passaahan sitä siirrellä omaisuutta kenelle huvittaa. Mutta sama ei päde ihmisiin, ja niinpä hurskaat uskovaiset pysyvät Viron todellisessa ortodoksisessa kirkossa, jota johtaa Virossa syntynyt virolainen piispa.
Miksi venäjä käyttää kirkkoa ulkopoliittisena aseenaan?
En oikein ymmärrä, mihin vastineeseen viittaat???
vastine????
uusimman Aamun Koiton takasivulla ja VYS:n nettisivuilla.