Aseharrastajat

Aseharrastajat vastustavat vapaan aseenkanto oikeuden rajottamista. Siltä osin ne samalla tukevat tulevia kouluverilöylyjä. Myös poliisi tukee omalla aseidenosto politiikallaan tulevia kouluverilöylyjä. Onko näitten kahden kaiken yläpuolella olevan ryhmän oikeudet yhdenkään uhrin arvoisia?
41724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Ei aseet tapa ketään vaan niitä käyttävät ihmiset. Jos Saarella ei olisi ollut asetta olisi hän kenties käyttänyt vaikka pesäpallomailaa.Ei murhien vikana ole se pistooli vaan se, että eräs ihminen oli ajettu pisteeseen, jossa hän ei pystynyt enää nousemaan normaaliin johdonmukaiseen elämään. Ehkäistäksemme näitä juttuja meidän täytyy kitkeä kiusaaminen pois tästä yhteiskunnasta.

Äänestä
  • sen verran länkkäreitä oon katellut, että tiedän esim. kullanhimon motivoivan tappamaan. eli jos kultaa ei ole, ei sen takia tapetakkaan. ase on jollaa tapaa vangitseva, se houkuttelee käyttämään sitä. ase motivoi pelkällä olemassa olollaan. se on fetissi.

    Äänestä

  • tappamaan. niillä ei nakutella nauloja, ei kaiveta maata, ei pilkota puita, vaa niillä tapetaan. niin moni väittää et jos on tappamisen meiningi eika saa asetta niin sitten tappaa muulla välineellä..okei okei, mut kun aletaan tappaa vähemmän tehokkaalla välineellä niin uhrin mahdollisuudet puolustautuu moninkertaistuu ja massanmurhan mahdollisuudet pienenee oleellisesti. Kyl se on niin vaik asehullut väittää vastaan, että aseiden hallussapito vähentää väkivallan uhrien määrää aika lailla.

    Äänestä

tämä nykyinen yhteiskuntamme. Sairas ja kiero, missä rikollisten päitä silitetään ja kukkahattutädit sortavat tavallista kansaa. Kuka päästi nekin valtaan.

Äänestä

se kertoi miksi toisessa maailmansodassa usa tiputtu pari atomipommia japaniin. kertoivat siinä, että koska pommit oli keksitty niin se into päästä käyttämään niitä oli valtava. eli pommien olemassa olo motivoi niiden käytön. aika tyhmä täytyy olla joka ei tajua tätä ihmismielen mekanismia. mainonta käyttää tätä mekanismia. ensin luodaan tuote ja sitten luodaan ihmisille tarve saada se.

Äänestä
  • kuitenkin suunnitelivat tekojaan jo vuosia ennenkuin heillä oli välineitä niiden toteuttamiseen. Sekä Auvinen ja Saari olivat myös hyvinkin älykkäitä ja en todellakaan usko, että niiden vuosia kestänyt suunnittelu olisi pois sulkenut sen vaihtoehdon, että laillista asetta ei saakaan. He olivat varmasti miettineet muitankin keinoja.

    Äänestä

  • MULLA ON ILMAPISTOOLI NII MÄ EHDOTTOMASTI HALUUN AMPUU SILLÄ SUA.

    Äänestä

  • UPDATE_8710672 kirjoitti:

    kuitenkin suunnitelivat tekojaan jo vuosia ennenkuin heillä oli välineitä niiden toteuttamiseen. Sekä Auvinen ja Saari olivat myös hyvinkin älykkäitä ja en todellakaan usko, että niiden vuosia kestänyt suunnittelu olisi pois sulkenut sen vaihtoehdon, että laillista asetta ei saakaan. He olivat varmasti miettineet muitankin keinoja.

    miten se älykkyys oikein mitataan?jos nämä murhaajat olivat älykkäitä niin olivatko uhrit sit jotain muuta?ei sun tarvi raapia päätäs,mä vastaan.eivät olleet.

    Äänestä

  • UPDATE_8710672 kirjoitti:

    kuitenkin suunnitelivat tekojaan jo vuosia ennenkuin heillä oli välineitä niiden toteuttamiseen. Sekä Auvinen ja Saari olivat myös hyvinkin älykkäitä ja en todellakaan usko, että niiden vuosia kestänyt suunnittelu olisi pois sulkenut sen vaihtoehdon, että laillista asetta ei saakaan. He olivat varmasti miettineet muitankin keinoja.

    Se, et Auvinen ja Saari olis jo päättän vuosii sit tehä kouluverilöylyn on niin paskapuhetta ettei mitää rajaa. en tiiä kuka ton ekan heitti median myllyyn mut lähes kaikkiin se näköjää uppos kuin veitsi voihin, täysin hatusta poimittuun läppään. se, et ne ajatteli sitä, fantasioi, ei oo mitää valmisteluu. suurin osa ihmisistä fantasioi, jotkut naiset fantasioi tulevansa raiskatuksi, joku ajavansa räjähteitä täyteen lastatulla autolla seinän läpi, vaikka mihin ja niin edelleen. Se, että molemmat ennen tekoaan teki ja latasi videoita nettiin ja kertoili mitä aikovat tehä monille, päinvastoin osottaa, et se oli heille lähinnä fantsuilua,kuin tekemisen meiningiä. Ne aseet jotka ne sai, valitettavasti on nyt osottautunut asiaksi joka sysäsi heidät tekoihinsa. ilman aseita he eivät olisi verilöylyjä tehneet.

    Äänestä

  • NSDAP--- kirjoitti:

    MULLA ON ILMAPISTOOLI NII MÄ EHDOTTOMASTI HALUUN AMPUU SILLÄ SUA.

    Serkkuni ampui mua pienen perseeseen ilmapistoolilla, kun laitoin ampumatauluu navetan seinään.... se jos mikään todistaa, et ase pakottaa ampumaan...kun serkkuni on maailman kiltein. se kertoi mulle et ei vaa voinu olla ampumatta ku mun perse oli siin niin houkuttelevasti sen nenän ees.....aseet on kaiken alun paha

    Äänestä

Voi hyvät ihmiset.. ottakaa jo vihdoinkin järki käteen.

Joka suunnittelee vuosia tappavansa niin kyllä hän etsii aseen vaikka kivennavalta. Voi olla että "pelinhenkeen" kuuluu tietyntyyppiset aseet ja hankintatavat, mutta jos ei asetta saa laillisesti niin se hankitaan "vapailta markkinoilta". Voitte vain kuvitella että pimeiltä markkinoilta ostettu ase saattaa olla monta kertaa tehokkaampi kuin nyt kyseessäolevat käsiaseet.

Nykysysteemillä tiedetään ainakin se, että kenellä aseita on. Jos käsiaseet kielletään niin kuka kontrolloi laittomia aseita?? Laittomien aseiden kysyntä tulisi lisäämään myös tarjontaa ja en minä ainakaan uskalla edes ajatella millaisia "ihmisenteurastuskoneita" ihmiset pitäävät sitten hallussaan ja minkälaisia tuhoja ne tekee väärissä käsissä.

Äänestä
  • Kuin sä voit olla noin tyhmä. jos saari ei olis saanu elokuussa poliisilta aseenostolupaa ei kauhajoen massamurhaa olis tapahtun. se nyt on fakta jos mikä....selittäkää nyt saatana et se olis SINÄ PÄIVÄNÄ pesismailaillut 10 kuollutta tai pommin räjäyttänyt.

    Äänestä

  • yjujujujujujujujujujujujure kirjoitti:

    Kuin sä voit olla noin tyhmä. jos saari ei olis saanu elokuussa poliisilta aseenostolupaa ei kauhajoen massamurhaa olis tapahtun. se nyt on fakta jos mikä....selittäkää nyt saatana et se olis SINÄ PÄIVÄNÄ pesismailaillut 10 kuollutta tai pommin räjäyttänyt.

    Jos saari ei olisi saanut elokuussa aseenostolupaa niin taitavana tietokoneenkäyttäjänä varmasti olisi alle puolessatunnissa löytänyt kanavat joiden kautta olisi löytynyt vastaava laiton ase...

    Kirjoitat näin: Jos käsiaseet kielletään niin kuka kontrolloi laittomia aseita?? Laittomien aseiden kysyntä tulisi lisäämään myös tarjontaa ja en minä ainakaan uskalla edes ajatella millaisia "ihmisenteurastuskoneita" ihmiset pitäävät sitten hallussaan ja minkälaisia tuhoja ne tekee väärissä käsissä. VASTAAN NÄIN. ON KIELLETTY HUUMEET, JUOVUKSISSA AUTOLLA AJO, ON KIELLETTY LASTEN SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ... VASTUULLISET IHMISET KONTROLOI KO. ASIOITA. JOS EI OLISI KRIMINILISOITU NIIN RATTIJUOPOT JA PEDOFIILIT JA HUUMEKAUPPIAAT MELLASTAIS MIELENSÄ MUKAAN. KUN TOHON LISTAAN LISÄTÄÄN VIELÄ ASEIDEN HALLUSSA PIDON KRIMINILISOIMINEN NIIN EI SE AINAKAAN TILANNETTA PAHENNA

    Äänestä

  • VERTTIMORTTI kirjoitti:

    sontaa ykkönen suoltaa. jos en saa poliisilta aseenostolupaa sen logiikan mukaan ostan pimeän aseen.hmmm... pistänkö lehteen ostoilmoituksen, kyselenkö vastaantulijoilta.. jos en saa pimeetä asettä logiikan mukaan seuraava askel on sinko...pitää matkustaa vaikka afganistaniin, siellä niitä riittää...joopa joo... ja mä ku oon ihminen joka ajaa 200 metrii kauppaan ku en viitti kävellä niin pitkää matkaa..voe vitsi, jos en saa ostolupaa, en kyl jaksa asetta muualta ettii, väsyttää ja en enää muista ketä vihaan niin paljon et se pitää tappaa.. kuka se olikaa, ja mitä se mulle teki..

    No joo... osittain totta tuo kirjoituksesi, mutta vähän liian kaukaa haettu. Ainut mainitsemistasi asioista ja täysin kriminalisoitu on huumeet. Huumekauppa rehoittaa ja voi hyvin kaduillamme. Auton hallussapito on laillista samoin kuin alkoholin hallussapito, mutta niiden väärinkäyttö on kielletty. Samoin lapsia saa säilyttää kotona ja seksiä saa harrastaa mutta niiden yhteiskäyttö on kielletty.

    Äänestä

  • Saari ei kirjoitti:

    Jos saari ei olisi saanut elokuussa aseenostolupaa niin taitavana tietokoneenkäyttäjänä varmasti olisi alle puolessatunnissa löytänyt kanavat joiden kautta olisi löytynyt vastaava laiton ase...

    niin iso aukko, et siitä lentää norsunkin läpi. jos netistä sais aseita tosta vaa, saari olis käyttänyt sen kortin, koska jos sen poliisin tilalla olis ollut vähänkin fiksumpi työhönsä vakavemmin suhtautuva niin aseenostolupa olis jääny saamatta, ja poliisi olis alkan tarkkailemaan saarta. kyllä saari sen "fiksuna" tajusi.

    Äänestä

  • pimeän pelkääjä kirjoitti:

    No joo... osittain totta tuo kirjoituksesi, mutta vähän liian kaukaa haettu. Ainut mainitsemistasi asioista ja täysin kriminalisoitu on huumeet. Huumekauppa rehoittaa ja voi hyvin kaduillamme. Auton hallussapito on laillista samoin kuin alkoholin hallussapito, mutta niiden väärinkäyttö on kielletty. Samoin lapsia saa säilyttää kotona ja seksiä saa harrastaa mutta niiden yhteiskäyttö on kielletty.

    mikä idoli saari sulle on ja kuin iso fetissi asaeet sulle oikee on?

    Äänestä

  • dfsjk kirjoitti:

    mikä idoli saari sulle on ja kuin iso fetissi asaeet sulle oikee on?

    Saari ei missään nimessä ole idollini... Aseenani on vain maalaisjärki ja jotakuinkin vahva itsetunto. Henkilökohtaisesti kokenut vaaranuhan ja hengissä selvinnyt...

    Äänestä

  • sun logiikassa kirjoitti:

    niin iso aukko, et siitä lentää norsunkin läpi. jos netistä sais aseita tosta vaa, saari olis käyttänyt sen kortin, koska jos sen poliisin tilalla olis ollut vähänkin fiksumpi työhönsä vakavemmin suhtautuva niin aseenostolupa olis jääny saamatta, ja poliisi olis alkan tarkkailemaan saarta. kyllä saari sen "fiksuna" tajusi.

    joka tekaisi pommin, joka räjähti ennenaikaisesti?
    hakiko poliisin luvan ensin?

    Jos on henkilö, jota kuvataan "täysin tavalliseksi", ei rikosrekisteriä, ei sakkoja, huumeita tai mitään niin miksi se aselupa olisi pitänyt kieltää?

    Älkää syyttäkö sitä poliisia, varmaan sillä on paskat fiilikset muutenkin.

    Äänestä

  • VERTTIMORTTI kirjoitti:

    Kirjoitat näin: Jos käsiaseet kielletään niin kuka kontrolloi laittomia aseita?? Laittomien aseiden kysyntä tulisi lisäämään myös tarjontaa ja en minä ainakaan uskalla edes ajatella millaisia "ihmisenteurastuskoneita" ihmiset pitäävät sitten hallussaan ja minkälaisia tuhoja ne tekee väärissä käsissä. VASTAAN NÄIN. ON KIELLETTY HUUMEET, JUOVUKSISSA AUTOLLA AJO, ON KIELLETTY LASTEN SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ... VASTUULLISET IHMISET KONTROLOI KO. ASIOITA. JOS EI OLISI KRIMINILISOITU NIIN RATTIJUOPOT JA PEDOFIILIT JA HUUMEKAUPPIAAT MELLASTAIS MIELENSÄ MUKAAN. KUN TOHON LISTAAN LISÄTÄÄN VIELÄ ASEIDEN HALLUSSA PIDON KRIMINILISOIMINEN NIIN EI SE AINAKAAN TILANNETTA PAHENNA

    Isossa-Britanniassa ja Belgiassa on siviileiltä käsiaseet kielletty ja hyöty ollut olematon. Päinvastoin, käsiaseilla tehdyt rikokset lisääntyneet.

    Äänestä

  • pimeän pelkääjä 2 kirjoitti:

    sontaa ykkönen suoltaa. jos en saa poliisilta aseenostolupaa sen logiikan mukaan ostan pimeän aseen.hmmm... pistänkö lehteen ostoilmoituksen, kyselenkö vastaantulijoilta.. jos en saa pimeetä asettä logiikan mukaan seuraava askel on sinko...pitää matkustaa vaikka afganistaniin, siellä niitä riittää...joopa joo... ja mä ku oon ihminen joka ajaa 200 metrii kauppaan ku en viitti kävellä niin pitkää matkaa..voe vitsi, jos en saa ostolupaa, en kyl jaksa asetta muualta ettii, väsyttää ja en enää muista ketä vihaan niin paljon et se pitää tappaa.. kuka se olikaa, ja mitä se mulle teki..

    Voisit tehdä niinkuin eräs persoonallisuushäiriöinen. Pyysi anteeksi haisevia pierujaan perustellen että oli päivällä vituttanut niin, että oli juonut kaksi lasillista maitoa tietäen että maito aiheuttaa hänelle ilmavaivoja.. hihih..

    Äänestä

asuin aikanaan alivuokralaisena. vuokraisäntäni poika oli murhannut veljensä kännitappelussa. kun poika pääsi vankilalomalle se kertoi tapahtuman. olivat alkaneet tapella ja poikä jäi tappelussa häviölle. siitä suivaantuneena se haki toisesta huoneesta haulikon ja palasi olohuoneeseen ampumaan veljensä. ketoi, että jos heillä ei olisi ollut haulikkoa niin veli olisi edelleen elossa. pienempänä hän ei olisi edes kirveellä pärjännyt veljelleen ja tunnin kuluttua ne olis jo sopinneet tappelun.

Äänestä
  • Harmittava tapaus. Kaikki ihmishengenmenetykset on turhaa. Murhapolton/yrityksen uhrina en voi kuitenkaan vaatia että tietynlaiset kaasusytyttimet ja niiden hallussapito pitäisi lailla kieltää.

    Äänestä

  • on pikkuisen eri juttu, kuin vuosia suunniteltu joukkomurha. Näitä kilahduksia jurrissa sattuu Suomessa helvetisti ja yleensä heiluu leipäveitsi, ei se aseista ole kiinni. Ei tietysti ihme ole, että veljensä tappanut syyttää asetta teostaan, pitäähän sitä jotenkin koittaa järkeistää itselleenkin. Veljeksien kokoero ei ole kuitenkaan niin iso voinut olla, että pienempi ei olisi puukolla ylettynyt tökkäämään. Heiveröiset naisetkin on Suomessa raavaita miehiä pistäneet hengiltä perheriidoissa. Lisäksi oikein säilytettynä ase on asekaapissa avaimen tai numerokoodin takana, lataamattomana ja ei ihan pikaistuksissa niin näppärästi käsillä.

    Äänestä

Jos minua alkaa vit****amaan joku tyyppi niin enmieti sitä että pittäkö mun hakea poiisilta lupa aseeseen.

Äänestä

Mautonta suurten asetehtaiden
maissa valittaa ..

vähentäköön valmistuksia

Intiaanko ne Suur-Suomessa valmistetut
aseet myytiin?
Kohta hyökkää väärinkäsitykset etc. sieltä?

Äänestä

Lienee harrastajana selventää vähän muillekin harhaluuloisille, vaikka en tietty kaikkien ammunnan harrastajien puolesta voikaan puhua. Luultavasti joku noissa muissa viesteissä on jo asiaa vähän valaissutkin, luen myöhemmin. Kuitenkin.

Ensinnäkin, vapaata aseenkanto-oikeutta ei Suomessa ole, poliisikaan ei saa kantaa asetta muuta kuin työaikana. Siviili saa aseeseen hallussapitoluvan ja saa kuljettaa lataamatonta asetta ampumaradalle tai sepälle tai vastaavaa. Vaikka aseen omistaakin, ei sitä saa huvikseen mukana kanniskella.

Edelleenkään en voi muiden harrastajien puolesta puhua, mutta henk.koht olen enemmän kuin valmis lain tiukentamiseen siltä osin, kenelle aselupia myönnetään. On turha sanoa, että laki olisi jo tarpeeksi tiukka, kun kaksi mielenterveysongelmista kärsivää nuorta miestä on saanut luvat aseeseen, jolla ovat toteuttaneet mittavan joukkomurhan. Itse kehittäisin lakia juuri siihen suuntaan, että luvan hakijat joutisivat käymään tarkemman syynin läpi. Lääkärin todistukset, syvemmät haastattelut, psykologiset testit ja vastaavaa. Tähän nyt ollain jossain määrin menossakin. Ammunnan harrastajana ei multa ole mitään pois, jos uuteen aseeseen lupaa hakiessa joudun käymään vähän pidemmän prosessin läpi. Eikä se, että terveyttäni tarkisteltaisiin parin vuoden välein.

Näin ollen mua on aivan turha yrittää syyllistää verilöylyistä ja jokainen muukin ammunnan harrastaja on sitä mieltä, että Auviselle eikä Saarelle olisi pitänyt ikinä antaa asetta. Eikä olisi kummoista lakitiukennusta tarvinut, että se aselupa olisi myös jäänyt molemmilta saamatta. Ei tietty sovi unohtaa sitä, että aseen saa myös laittomia reittejä, eikä se pienellä vaivalla pitäisi olla kovinkaan hankalaa.

Poliisien aseidenosto politiikka on hyvinkin pitkälti se, miten lain mukaan pitää toimia. Poliisi on vain lain toteutumista vahtimassa, ei lakia tekemässä.

Yhden kohtuu suuren ryhmän syyttäminen kahden kilahtaneen tyypin takia on pelkää perseilyä. Hippipiipertäjäasekammoisilla on roimasti pokkaa ajaa omaa aseiden kielto propagandaansa näiden viattomien uhrien avulla.

Äänestä
  • vaikka te tänne kirjoittaneet ette silloin olleet edes syntyneet, niin pistoolia ei saanut ensimmäiseksi aseeksi. Oli aloitettava pienoiskiväärillä ja haulikolla. Kaikki nimismiehet, eli vallesmannit, eivät aselupia edes myöntäneet inttiä käymättömille.
    Ei ollut internettiä, mutta eipä ollut tuollaisia silmittömiä joukkomurhiakaan.

    Sittemmin sivarit itkivät epätasa-arvoa, kun eivät aselupaa saaneet (ja edelleen ihmettelen, että mitä helvettiä ne niillä tekevät????), ja kukkahattutädit päättivät, että "on se lupa saatava, kun tulee sivari-petterille niin paha mieli kun se ei pyssyä saa". Että silleen.

    Armeija voisi olla jonkinlainen koitinkivi. Jos ei suju, niin asetta on turha haikailla.

    Äänestä

  • Muistellaan 70-lukua kirjoitti:

    vaikka te tänne kirjoittaneet ette silloin olleet edes syntyneet, niin pistoolia ei saanut ensimmäiseksi aseeksi. Oli aloitettava pienoiskiväärillä ja haulikolla. Kaikki nimismiehet, eli vallesmannit, eivät aselupia edes myöntäneet inttiä käymättömille.

    Itse olen lupia hakenut vasta 2000-luvulla, vaikka ampumista on eri aseilla tullut elämän varrella harrastettuakin, ilmakivääristä haulikkoon.

    Olen kuitenkin kokeneemmilta sen kuvan saanut, että lupien myöntäminen on löysistynyt vuosien ja vuosikymmenten myötä. Minkähän vitun takia? Laki sinänsä ei ole käsittäkseni hirveästi muuttunut, mutta sen tulkinnat ja käytäntö on. Yleinen käsitys, se mikä itsellänikin oli ennen omakohtaisia kokemuksia, on se, että asetta on jokseenkin hankala saada. Että muka perusteluja ja suositteluja ja kaikkia todisteita pitää olla salkullinen. Ei mulla ainakaan ollut mitään mutkia ensimmäisenkään hakemuksen kohdalla, paitsi säilytykseen poliisi soitteli selvennystä. Ei siis sillä, että mun hallussa aseet ei olisin ihan turvassa ja vaarattomia muille, mutta kyllä se melko helposti kävi.

    Äänestä

  • PERUSTELES NY TÄLLE HippipiipertäjäasekammoiSELLE MIKS TARVIIT PISTOOLIN.

    Äänestä

  • Tässä pieni otos lakitekstistä. Toivottavasti nyt uudessa laessa tullaan tarkentamaan miten saadaan aseluvan hakian soveltuvuus tietoon ja määritellyksi. Mielestäni alle 15vuotiaille ei saisi myöntää ostolupaa ollenkaan vaan lupa olisi huoltajan ja käyttöoikeus alaikäisellä vanhemman valvonnassa.

    45 §
    Hankkimisluvan saajaa koskevat edellytykset luonnolliselle henkilölle (29.6.2001/601)
    Hankkimislupa voidaan antaa sellaiselle 18 vuotta täyttäneelle henkilölle, jota terveydentilansa ja käyttäytymisensä perusteella on pidettävä sopivana pitämään hallussa ampuma-aseita ja aseen osia. Huoltajien suostumuksella lupa voidaan kuitenkin antaa metsästyslainsäädännön mukaan sallittua eläinten ampumista taikka ampumaurheilua tai -harrastusta varten alle 18-vuotiaallekin mutta 15 vuotta täyttäneelle henkilölle, joka muuten täyttää hankkimisluvan saajaa koskevat edellytykset.

    Haettaessa lupaa:

    1) metsästyslainsäädännön mukaan sallittua eläinten ampumista taikka ampumaurheilua tai -harrastusta varten hakijan on esitettävä harrastuksestaan luotettava selvitys;

    Äänestä

  • NSDAP---- kirjoitti:

    PERUSTELES NY TÄLLE HippipiipertäjäasekammoiSELLE MIKS TARVIIT PISTOOLIN.

    Mihin muuhunkaan. Ei sillä, että mun sitä kenelleekään muulle tarvisi perustella, kuin poliisille.

    Äänestä

  • Muistellaan 70-lukua kirjoitti:

    vaikka te tänne kirjoittaneet ette silloin olleet edes syntyneet, niin pistoolia ei saanut ensimmäiseksi aseeksi. Oli aloitettava pienoiskiväärillä ja haulikolla. Kaikki nimismiehet, eli vallesmannit, eivät aselupia edes myöntäneet inttiä käymättömille.
    Ei ollut internettiä, mutta eipä ollut tuollaisia silmittömiä joukkomurhiakaan.

    Sittemmin sivarit itkivät epätasa-arvoa, kun eivät aselupaa saaneet (ja edelleen ihmettelen, että mitä helvettiä ne niillä tekevät????), ja kukkahattutädit päättivät, että "on se lupa saatava, kun tulee sivari-petterille niin paha mieli kun se ei pyssyä saa". Että silleen.

    Armeija voisi olla jonkinlainen koitinkivi. Jos ei suju, niin asetta on turha haikailla.

    Onkos tullut mieleen et jotkut voi haluta harrastaa maaliin ampumista vaikka ei oo sitä leikkikoulua jota armeijaksi kutsutaan käynytkään. Ei kaikkia kiinnosta ryömiä mettässä vaan herrojen iloks eikä ainakaan sodan aikana

    Äänestä

  • turhauttava kirjoitti:

    Onkos tullut mieleen et jotkut voi haluta harrastaa maaliin ampumista vaikka ei oo sitä leikkikoulua jota armeijaksi kutsutaan käynytkään. Ei kaikkia kiinnosta ryömiä mettässä vaan herrojen iloks eikä ainakaan sodan aikana

    se aseeseen tarttuminen ei armeijassa onnistu, niin ei siihen tarvitse tarttua muutenkaan.

    Ryhtyköön harrastamaan vaikka tikanheittoa.
    Tarkkuudesta siinäkin on kysymys.

    Äänestä

ESTÄÄ VAIN SILLÄ ET TOI SANOMAS VAPAA ASEENKANTO OIKEUS TOTEUTUU JA MYÖS YLÄKOULU 13-15 IKÄISET SAA SEN OIKEUDEN.

KUKA MATKII MUA JA ON OMINU MUN NIKIN.

Äänestä

Asekauppiaat, rikolliset ja asehullut ovat pitäneet huolta, että Suomessa on liberaali politiikka aseiden suhteen. Tilannetta pahentaa vielä tiukka tietosuojalaki, jolla suojellaan mm. rikollisuutta. Jos ajatellaan yhteiskunnan etua, tappamiseen tarkoitettuja aseita ei tarvita lainkaan tavallisilla ihmisillä, paitsi ehkä metsästysseuroilla.

Äänestä
  • myös keihäs, nuoli, puukko (veitsi), miekka yms.

    Kaikki siis tulisi kieltää?

    Ja maailma pelastuu, eikö totta?

    Äänestä

  • on tarkoitettu kirjoitti:

    myös keihäs, nuoli, puukko (veitsi), miekka yms.

    Kaikki siis tulisi kieltää?

    Ja maailma pelastuu, eikö totta?

    tahansa tappamaan. keihäällä, puukolla ja miekalla se ei oo niin helppoo, siinä voi käyä niin että se kenen kimppuun hyökätään voi nitistää hyökkääjän.

    Äänestä

  • pystyy kuka kirjoitti:

    tahansa tappamaan. keihäällä, puukolla ja miekalla se ei oo niin helppoo, siinä voi käyä niin että se kenen kimppuun hyökätään voi nitistää hyökkääjän.

    jotka ei muulla tavalla pysty tappamaan. kun käsiaseet kielletään ne ketkä haluu tappaa ei pystykkään tappamaan koska eivät saa käsiaseen ostolupaa.

    Äänestä

  • vaa ne kirjoitti:

    jotka ei muulla tavalla pysty tappamaan. kun käsiaseet kielletään ne ketkä haluu tappaa ei pystykkään tappamaan koska eivät saa käsiaseen ostolupaa.

    et kun suomalaisilta loppui luodit niin ne ei enää pystyn ampumaan venäläisii. eiks tää ilmiselvästi kerro et jos ei oo luoteja ei ammuta, puhumattakaan jos ei oo pyssyi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Feenikz kirjoitti:

Aseharrastajat vastustavat vapaan aseenkanto oikeuden rajottamista. Siltä osin ne samalla tukevat tulevia kouluverilöylyjä. Myös poliisi tukee omalla aseidenosto politiikallaan tulevia kouluverilöylyjä. Onko näitten kahden kaiken yläpuolella olevan ryhmän oikeudet yhdenkään uhrin arvoisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu