Käsiaseet

Suomessa saa aseen, myös käsiaseen aivan liian helposti. Ajokorttia varten tarvitaan lääkärintodistus, aselupaa varten ei.

Kenelläkään ei voi olla niin suurta tarvetta käsiaseen (pistoolin) käytölle, että tuo tarve ohittaisi yleisen turvallisuuden vaatimuksen.

Aselakia tulee välittömästi kiristää tuntuvasti: käsiaseille ei enää lupia ja metsästysaseiden luvat määräaikaisiksi (max 5 vuotta). Käsiaseiden luvat on peruttava ja ko. aseet on kerättävä poliisin haltuun.

Aseharrastajat toki älähtävät, mutta entäpä sitten. Jos haluaisin "harrastaa" vaikkapa panssarivaunutaistelua, minä tuskin voisin laillisesti hankkia aseistettua panssarivaunua, jonka voisin panostaa kranaateilla ja "harrastaa".

Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin maa, täällä on asukasmäärään suhteutettuna tolkuttoman paljon aseita. Lienemme suurin piirtein USA:n tasolla.

Jokelan jälkeen esitin tällä paltalla ajatuksen käsiaseiden totaalikiellosta. Vastauksia tuli: "perustuslaillinen oikeus", "ammunta on hieno harrastus", "ase ei tapa" jne, jne. Jos aselakia olisi tiukennettu heti Jokelan jälkeen, Kauhajoen ampujalla ei olisi ollut kyseistä tappovälinettä. Kauhajoen tragediaa on turha sälyttää sen komisarion harteille, joka ei peruuttanut ampujan aselupaa.

Kauhajoen massamurhan jälkeen pääministeri Matti Vanhanen ensimmäisenä valtakunnan tason poliitikkona asetti kyseenalaiseksi oikeuden käsiaseen hallussapitoon. Pääministerin viesti oli rohkea ja rohkaiseva. Rohkea etenkin sitä taustaa vasten, että Vanhasen puolueen äänestäjäkunta lienee asiasta jokseenkin toista mieltä; aseet kun ovat olleet maalla arkipäivää iät ja ajat.

Suomalaisista huolta kantavien poliitikkojen tulisi pikaisesti tehdä sama ratkaisu, kuin Iso-Britanniassa n. 10 vuotta sitten: täydellinen kielto käsiaseille. Tätä vastaan ei kannata argumentoida asekauppojen työllisyyden heikkenemisellä.

Päättäjillä on vastuu suomalaisten turvallisuudesta.
6128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

pihjalanmarjoista. Onneksi sinulla ei ole mahdollisuutta hankkia aseenkantolupaa.

Äänestä

Ja seuraksi sitten: puukot,kirveet, vesurit moottorisahat,atraimet ja niin edelleen. Eiköhän se ole käytöstä ja käyttäjästä kiinni miten mitäkin käyttää. Tekijää ja mitä tekee kyseisillä aseilla siitä on oltava rangaistus. Tämä kouhotus jos jatkuu ei edes kohta veitsiä ole ruokapöydässä ja poltopuita ei pysty halkomaan. Kyllä kaikki aseet ja työkalut ovat vaarattomia oikein käytettyinä miettikääs vähän.

Äänestä
  • panssari vaunuja voit ostaa esim. huutokaupasta.huom! Älä sorru noin asiantuntomuksettomuuksiin pientä peesaamatomuutta Baby

    Äänestä

  • typerien purkautuminen kirjoitti:

    panssari vaunuja voit ostaa esim. huutokaupasta.huom! Älä sorru noin asiantuntomuksettomuuksiin pientä peesaamatomuutta Baby

    Paljonko on I-B ssä ampuma aseiden käytöstä johtuva rikollisuus vähentynyt.

    Äänestä

Poliiasihan myisi ne huutokaupalla,ja ne palautuisivat kiertoteitse takaisin niille joilta ne oli pois otettu.

Äänestä

"Ajokorttia varten tarvitaan lääkärintodistus, aselupaa varten ei."

Autot tappaa Suomessa ainakin sata kertaa enemmän ihmisiä kuin aseet, joten ajokorttia ja aselupaa ei voine ihan suoraan vertailla toisiinsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliisin haltuun kirjoitti:

Suomessa saa aseen, myös käsiaseen aivan liian helposti. Ajokorttia varten tarvitaan lääkärintodistus, aselupaa varten ei.

Kenelläkään ei voi olla niin suurta tarvetta käsiaseen (pistoolin) käytölle, että tuo tarve ohittaisi yleisen turvallisuuden vaatimuksen.

Aselakia tulee välittömästi kiristää tuntuvasti: käsiaseille ei enää lupia ja metsästysaseiden luvat määräaikaisiksi (max 5 vuotta). Käsiaseiden luvat on peruttava ja ko. aseet on kerättävä poliisin haltuun.

Aseharrastajat toki älähtävät, mutta entäpä sitten. Jos haluaisin "harrastaa" vaikkapa panssarivaunutaistelua, minä tuskin voisin laillisesti hankkia aseistettua panssarivaunua, jonka voisin panostaa kranaateilla ja "harrastaa".

Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin maa, täällä on asukasmäärään suhteutettuna tolkuttoman paljon aseita. Lienemme suurin piirtein USA:n tasolla.

Jokelan jälkeen esitin tällä paltalla ajatuksen käsiaseiden totaalikiellosta. Vastauksia tuli: "perustuslaillinen oikeus", "ammunta on hieno harrastus", "ase ei tapa" jne, jne. Jos aselakia olisi tiukennettu heti Jokelan jälkeen, Kauhajoen ampujalla ei olisi ollut kyseistä tappovälinettä. Kauhajoen tragediaa on turha sälyttää sen komisarion harteille, joka ei peruuttanut ampujan aselupaa.

Kauhajoen massamurhan jälkeen pääministeri Matti Vanhanen ensimmäisenä valtakunnan tason poliitikkona asetti kyseenalaiseksi oikeuden käsiaseen hallussapitoon. Pääministerin viesti oli rohkea ja rohkaiseva. Rohkea etenkin sitä taustaa vasten, että Vanhasen puolueen äänestäjäkunta lienee asiasta jokseenkin toista mieltä; aseet kun ovat olleet maalla arkipäivää iät ja ajat.

Suomalaisista huolta kantavien poliitikkojen tulisi pikaisesti tehdä sama ratkaisu, kuin Iso-Britanniassa n. 10 vuotta sitten: täydellinen kielto käsiaseille. Tätä vastaan ei kannata argumentoida asekauppojen työllisyyden heikkenemisellä.

Päättäjillä on vastuu suomalaisten turvallisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu