Eräänä päivänä, kun Jeesus oli torjunut saddukeusten viekkaan hyökkäyksen, kerääntyivät fariseukset hänen luokseen ja koettivat saada hänet kiedotuksi ja kiinni sanoistaan.
He olivat varmasti selvillä hänen suhteestaan Jumalan lakiin, mutta he toivoivat saavansa hänet tekemään eron eri käskyjen välillä, asettamaan jokin käsky toisen edelle.
He esittivät kysymyksen: Opettaja:mikä on suurin käsky laissa? Vastaus ilmaisi saman suuren totuuden, jonka Herra niin selvästi oli opettanut heidän isilleen, että laki hänen puoleltaan perustui rakkauteen ja oli annettu heille rakkaudesta, ja että he puolestaan saattoivat todella täyttää sen vain osoittamalla vapaaehtoista kuuliaisuutta, minkä herättäjänä oli rakkaus Jumalaan.
Aivan luonnollisesti muodostaakin suuri Opettaja vastauksensa seuraavanlaiseksi: Rakasta Herraa, sinun Jumaalaasi kaikesta sydämmestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.
Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Toinen, tämän vertainen on: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.Matt.22:35-40.
Tämä oli sekä luonnollinen että johdonmukainen vastaus. Ei mitään eroa eri käskyryhmien välillä.
Neljä ensimmäistä, jotka kaikki koskevat velvoitustamme Jumalaa kohtaan, ja kuusi viimeistä, jotka koskevat suhdettamme lähimmäisiimme,ovat kaikki yhtä pyhiä ja tärkeitä.Mutta kaikkien käskyjen edellyksenä on, että Jumalan rakkaus tulee sydämmeen.
Jos syvä, todellinen rakkaus valtaa sielumme, ja mielemme, silloin emme tahdo emmekä voi palvoa epäjumalia. Emme voi sallia minkään houkutella meitä luopumaan tosi Jumalan palvelemisesta.
Jos rakastamme häntä, pidättäytymme tekemästä sitäkin syntiä, että lausumme turhaan tai käyttäisimme väärin hänen nimeään, ja samoin noudatamme hänen käskyään, mikä kehottaa meitä pyhittämään lepopäivän.
jos rakastamme lähimmäistämme niinkuin itseämme, silloin seuraa aivan kuin itsestään, että tottelemme ja kunnioitamme vanhempiamme.
Voiko lähimmäistään rakastava tehdä huorin ja tehdä syntiä toista kohtaan? Eikö puhdas käytös lyö leimansa elämään ja ajatuksiin?
Eikä meidän tietenkään sovi käyttää mitään, mikä kuuluu lähimmäisellemme, jos rakastamme häntä niinkuin itseämme.
Sama koskee myös väärää todistusta. On niin mieluisaa kuulla ihmisten puhuvan henkilöistä, joita he todella rakastavat. Rakkaus peittää syntien paljouden.
Himoitsemisen synti on hyvin tavallinen, mutta sen joka rakastaa lähimmäistään, täytyy ja pitää pidättäytyä kaikista synnillisistä haluista,jotka kohdistuvat toisen omaan.
Kateus väistyy pois sieltä,missä vallitsee tosi ja aito rakkaus.
Paavali tunsi hyvin lain ja rakkauden välisen syvän ja voimakkaan yhteyden. Sen näemme selvästi hänen sanoistaan roomalaisille: Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden rakkaus on lain täyttymys.Room.13:10.
Galatalaisille hän kirjoittaa:Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa,Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.Gal.5:14.
He olivat varmasti selvillä hänen suhteestaan Jumalan lakiin, mutta he toivoivat saavansa hänet tekemään eron eri käskyjen välillä, asettamaan jokin käsky toisen edelle.
He esittivät kysymyksen: Opettaja:mikä on suurin käsky laissa? Vastaus ilmaisi saman suuren totuuden, jonka Herra niin selvästi oli opettanut heidän isilleen, että laki hänen puoleltaan perustui rakkauteen ja oli annettu heille rakkaudesta, ja että he puolestaan saattoivat todella täyttää sen vain osoittamalla vapaaehtoista kuuliaisuutta, minkä herättäjänä oli rakkaus Jumalaan.
Aivan luonnollisesti muodostaakin suuri Opettaja vastauksensa seuraavanlaiseksi: Rakasta Herraa, sinun Jumaalaasi kaikesta sydämmestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.
Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Toinen, tämän vertainen on: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.Matt.22:35-40.
Tämä oli sekä luonnollinen että johdonmukainen vastaus. Ei mitään eroa eri käskyryhmien välillä.
Neljä ensimmäistä, jotka kaikki koskevat velvoitustamme Jumalaa kohtaan, ja kuusi viimeistä, jotka koskevat suhdettamme lähimmäisiimme,ovat kaikki yhtä pyhiä ja tärkeitä.Mutta kaikkien käskyjen edellyksenä on, että Jumalan rakkaus tulee sydämmeen.
Jos syvä, todellinen rakkaus valtaa sielumme, ja mielemme, silloin emme tahdo emmekä voi palvoa epäjumalia. Emme voi sallia minkään houkutella meitä luopumaan tosi Jumalan palvelemisesta.
Jos rakastamme häntä, pidättäytymme tekemästä sitäkin syntiä, että lausumme turhaan tai käyttäisimme väärin hänen nimeään, ja samoin noudatamme hänen käskyään, mikä kehottaa meitä pyhittämään lepopäivän.
jos rakastamme lähimmäistämme niinkuin itseämme, silloin seuraa aivan kuin itsestään, että tottelemme ja kunnioitamme vanhempiamme.
Voiko lähimmäistään rakastava tehdä huorin ja tehdä syntiä toista kohtaan? Eikö puhdas käytös lyö leimansa elämään ja ajatuksiin?
Eikä meidän tietenkään sovi käyttää mitään, mikä kuuluu lähimmäisellemme, jos rakastamme häntä niinkuin itseämme.
Sama koskee myös väärää todistusta. On niin mieluisaa kuulla ihmisten puhuvan henkilöistä, joita he todella rakastavat. Rakkaus peittää syntien paljouden.
Himoitsemisen synti on hyvin tavallinen, mutta sen joka rakastaa lähimmäistään, täytyy ja pitää pidättäytyä kaikista synnillisistä haluista,jotka kohdistuvat toisen omaan.
Kateus väistyy pois sieltä,missä vallitsee tosi ja aito rakkaus.
Paavali tunsi hyvin lain ja rakkauden välisen syvän ja voimakkaan yhteyden. Sen näemme selvästi hänen sanoistaan roomalaisille: Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden rakkaus on lain täyttymys.Room.13:10.
Galatalaisille hän kirjoittaa:Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa,Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.Gal.5:14.
Vastaukset 1
Vanhimmat
on LAINTÄYTTYMYS: Ei niin että sinä nyt alkaisit elää laittomuudessa, vaan niin että rakkaus antaa sinulle VOIMAN elää Jumalalle otollista elämää, Jumalaa kunnioittaen ja lähimäistäsi rakastaen. Jumalan rakkaus Jeesuksen kautta täyttää meissä sen lain, joka kuuluu oikeudenmukaiseen ja toisia kunnioittavaan elämään.
"Rakkaus Jumalaan on SE, että pidämme Hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaat!" Siis Jumalan käskyt, eikä Paavin pakkosunnuntaita. Onneksi ei nykyään sentään enää rangaista siitä jos jättää kirkkoon menemättä sunnuntaina tai hoitaa omia askareitaan. Mutta se aika ei vielä ole kaukana takana.
Joten pidetään vaan PYHÄNÄ SE PÄIVÄ, jonka Luojamme ITSE PYHITTI, eikä lähdetä hyväksymään ihmiskäskyjä.
Raamatun Sana kehoittaa antamaan kunnian HÄNELLE, kenelle kunnia KUULUU, eli JUMALALLE!