Kansanedustajien

Eduskunnan itselleen nimittä palkkiotoimikunta on taas aloittamassa tärkeää tehtäväänsä kansanedustajalusmujen palkkojen ,verottomien etuuksien ja muun sälän korottamisista.
Kun Jokelan surmatekojen jälkeekin olisivat kansanedustajat pystyttäneet toimikunnan eri asiantuntijoista (huom ei poliitikoista koostuvan!!!) pohtimaan Suomen aselakien nykytilaa,terrorismi uhkaa,niin ehkä olisimme välttyneet Kauhajoen tragediasta.
Mutta mitäpä kansanedustajat välittävät lomailevat yli puolet vuodessa ympäri maapalloa matkustellen ns kielikursseilla vferonmaksajien kustantamina.
396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Homma on syvältä. Ymmärrän kyllä miksi kansanedustajaksi on kova tunku, sillä he ovat ainoa " ammattiryhmä " joka saa aivan vapaasti määrätä oman palkkansa ja kansa maksaa. Kun sitten esimerkiksi taannoin oli " tapetilla " eläkkeiden pienuus niin oliko se nyt meidän Masa joka pontevasti tuumasi, että onhan sitä kansaneläkettä korotettu muutamalla kympillä, mutta olen kyllä aika varma, että Masan palkka nousee tänä vuonna enemmän kuin 60 euroa ( brutto )

Äänestä

Ainakin lomat pitäisi saattaa ajantasalle, eikä moisia joulu-kesälomia kuukausikaupalla. Tehtävää riittäisi tässä maassa ilmeisesti riittävästi vaikka pitäisi normaalit limat ja sillä selvä.

Äänestä

päättää vasta vaalien jälkeen vai milloin pallkioidensa nostamisen? Nyt pitäisi kyllä saada piste tuolle törkeälle rahanahneudelle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palkkiotoimikunta aloittama... kirjoitti:

Eduskunnan itselleen nimittä palkkiotoimikunta on taas aloittamassa tärkeää tehtäväänsä kansanedustajalusmujen palkkojen ,verottomien etuuksien ja muun sälän korottamisista.
Kun Jokelan surmatekojen jälkeekin olisivat kansanedustajat pystyttäneet toimikunnan eri asiantuntijoista (huom ei poliitikoista koostuvan!!!) pohtimaan Suomen aselakien nykytilaa,terrorismi uhkaa,niin ehkä olisimme välttyneet Kauhajoen tragediasta.
Mutta mitäpä kansanedustajat välittävät lomailevat yli puolet vuodessa ympäri maapalloa matkustellen ns kielikursseilla vferonmaksajien kustantamina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu