Jokos olette ottaneet selville,

miten tuo sijaiskärsijä-metodi toimii?

Kuka vaati Jumalaasi uhraamaan (siis tappamaan) itsensä?

Tietoa kaipaava kirjoitti:

miten tuo sijaiskärsijä-metodi toimii?

Kuka vaati Jumalaasi uhraamaan (siis tappamaan) itsensä?

vastasi tuohon joskus, että "rakkaushan" se pakotti Jumalan uhraamaan itsensä.

On se "rakkaus" ihmeellinen epele, vahvat on sen lihakset, kun se pistää jumalatikin ojennukseen.

Jeesus on essealaisten kirjoittamien tekstien pohjalta tulkittava samanlaiseksi SIJAISKÄRSIJÄKSI, joita vilisee muidenkin uskontojen ja tarustojen kertomuksissa ja joita he itse pitävät todellakin pakanauskontoina. Sijaiskärsijä sai kuitenkin jumalallisen ulottuvuuden, koska hänestä odotettiin juutalaisten vapauttajaa.

Ajatus siitä, että joku voi ottaa toisen synnit kannettavakseen ja toimia ns. sijaiskärsijänä, on tunnettu hyvin kaukaisilta ajoilta ja kaikilla mantereilla. Vieläkin puhutaan syntipukista ajattelematta, että aikoinaan suurena sovituspäivänä ylipappi pirskotti teurastetun pukin verta Jerusalemin temppelin kaikkein pyhimmässä ja eri rituaalissa tunnusti kansan synnit ja sälytti ne toisen pukin kannettavaksi pois erämaahan.

Tämä ajatusleikki huipentui tuhansien vuosien kehityksen tuloksena Paavalin sovitusoppiin. Hellenistisessä perinteessä, josta Paavali monet ideansa oli löytänyt, sijaisuhrikäsite oli tärkeässä asemassa. Esim. Apollo-jumalan palvontaan kuului riitti, jossa valittiin mies, jonka päälle kanssaihmisten synnit sälytettiin ja joka sitten syöstiin mereen (vrt. Matteus 8:32).

Ateenalaisten Thargelia-juhlassa valittiin kaksi sijaisuhria, nainen ja mies, joita sitten kidutettiin usein kuolemaan asti. Mesopotanialaisissa uskonnoissa sijaiskärsimys tunnetaan eri muodoissa. Esim. Assyrian kuningasta vastaan kapinoineet vasallit joutuivat sovittamaan syntinsä polttamalla rakkaimpansa, viattomat poikansa elävältä (vrt. Aabraham).

Myös karitsan uhraamien manalan jumalille kuolemansairaan sijaista oli yleinen mesopotanialainen parannusriitti. Syntiä tehnyt kuningas saattoi pelastua erittäin raskaista synneistä sijaiskärsijän avulla. Tällöin kuninkaan sijaiskärsijäksi, ”sijaiskuninkaaksi”, valittiin yleensä rikollinen, joka kruunattiin ja puettiin purppuravaatteeseen. Hän sai uhrilampaan tavoin kuulla taivaallisen tuomioistuimen (auringon) langettaman tuomion. ”Hallittuaan” vartioituna kirjoituksissa säädetyn ajan, yleensä 100 päivää, hänet surmattiin.

Antiikin yhteiskunnissa kasvatus perustui suurelta osalta esikuviin. Kaukaiset ja liian helppoon elämään tottuneet perinteiset jumalat eivät kauankaan riittäneet tyydyttämään ihmisten esikuvien ja sijaiskärsijöiden kaipuuta, vaan tarvittiin joukko myyttisiä sankarittaria ja sankareita, joilla oli sekä jumalallisia että inhimillisiä ominaisuuksia. Useat sankareista olivat syntyneet jumalten ja kuolevaisten välisistä suhteista, he olivat itsekin kuolevaisia mutta jotkut heistä saattoivat kuolemansa jälkeen päästä astumaan ylös taivaisiin asumaan jumalten keskuudessa. Sankareista tunnetuin oli Herakles, joka vietti vaikean ja kiusauksia täynnä olevan elämän, kärsi tavattoman kivuliaan kuoleman ja nousi sen jälkeen isänsä luo taivaaseen, Olymposvuorelle.

Apostoli Paavali ymmärsikin Jeesuksen juuri Herakleen inkarnaatioksi. Hänen oli helppo yhdistää essalaisten kuolleista noussut Vapahtaja hellenistisiin sankarijumaliin. Koska Paavali syntyi kahden erilaisen kulttuurin välimaastoon - hellenistinen sivistys ja juutalainen kirjanoppineisuus - hänellä avautui verraton mahdollisuus uuden uskonnon kehittämiseen. Siinä hän myös onnistui erinomaisesti.

Luepa vähän historiaa.

Ellei sijaiskärsimys-temppu perustu fysiikkaan, niin mihin sitten?

Teologian opiskelija kirjoitti:

Jeesus on essealaisten kirjoittamien tekstien pohjalta tulkittava samanlaiseksi SIJAISKÄRSIJÄKSI, joita vilisee muidenkin uskontojen ja tarustojen kertomuksissa ja joita he itse pitävät todellakin pakanauskontoina. Sijaiskärsijä sai kuitenkin jumalallisen ulottuvuuden, koska hänestä odotettiin juutalaisten vapauttajaa.

Ajatus siitä, että joku voi ottaa toisen synnit kannettavakseen ja toimia ns. sijaiskärsijänä, on tunnettu hyvin kaukaisilta ajoilta ja kaikilla mantereilla. Vieläkin puhutaan syntipukista ajattelematta, että aikoinaan suurena sovituspäivänä ylipappi pirskotti teurastetun pukin verta Jerusalemin temppelin kaikkein pyhimmässä ja eri rituaalissa tunnusti kansan synnit ja sälytti ne toisen pukin kannettavaksi pois erämaahan.

Tämä ajatusleikki huipentui tuhansien vuosien kehityksen tuloksena Paavalin sovitusoppiin. Hellenistisessä perinteessä, josta Paavali monet ideansa oli löytänyt, sijaisuhrikäsite oli tärkeässä asemassa. Esim. Apollo-jumalan palvontaan kuului riitti, jossa valittiin mies, jonka päälle kanssaihmisten synnit sälytettiin ja joka sitten syöstiin mereen (vrt. Matteus 8:32).

Ateenalaisten Thargelia-juhlassa valittiin kaksi sijaisuhria, nainen ja mies, joita sitten kidutettiin usein kuolemaan asti. Mesopotanialaisissa uskonnoissa sijaiskärsimys tunnetaan eri muodoissa. Esim. Assyrian kuningasta vastaan kapinoineet vasallit joutuivat sovittamaan syntinsä polttamalla rakkaimpansa, viattomat poikansa elävältä (vrt. Aabraham).

Myös karitsan uhraamien manalan jumalille kuolemansairaan sijaista oli yleinen mesopotanialainen parannusriitti. Syntiä tehnyt kuningas saattoi pelastua erittäin raskaista synneistä sijaiskärsijän avulla. Tällöin kuninkaan sijaiskärsijäksi, ”sijaiskuninkaaksi”, valittiin yleensä rikollinen, joka kruunattiin ja puettiin purppuravaatteeseen. Hän sai uhrilampaan tavoin kuulla taivaallisen tuomioistuimen (auringon) langettaman tuomion. ”Hallittuaan” vartioituna kirjoituksissa säädetyn ajan, yleensä 100 päivää, hänet surmattiin.

Antiikin yhteiskunnissa kasvatus perustui suurelta osalta esikuviin. Kaukaiset ja liian helppoon elämään tottuneet perinteiset jumalat eivät kauankaan riittäneet tyydyttämään ihmisten esikuvien ja sijaiskärsijöiden kaipuuta, vaan tarvittiin joukko myyttisiä sankarittaria ja sankareita, joilla oli sekä jumalallisia että inhimillisiä ominaisuuksia. Useat sankareista olivat syntyneet jumalten ja kuolevaisten välisistä suhteista, he olivat itsekin kuolevaisia mutta jotkut heistä saattoivat kuolemansa jälkeen päästä astumaan ylös taivaisiin asumaan jumalten keskuudessa. Sankareista tunnetuin oli Herakles, joka vietti vaikean ja kiusauksia täynnä olevan elämän, kärsi tavattoman kivuliaan kuoleman ja nousi sen jälkeen isänsä luo taivaaseen, Olymposvuorelle.

Apostoli Paavali ymmärsikin Jeesuksen juuri Herakleen inkarnaatioksi. Hänen oli helppo yhdistää essalaisten kuolleista noussut Vapahtaja hellenistisiin sankarijumaliin. Koska Paavali syntyi kahden erilaisen kulttuurin välimaastoon - hellenistinen sivistys ja juutalainen kirjanoppineisuus - hänellä avautui verraton mahdollisuus uuden uskonnon kehittämiseen. Siinä hän myös onnistui erinomaisesti.

Mikään ei todista, että juutalaiset olisivat kopioineet sijaiskärsimyksen muilta kansoilta. Jos Etelä-Amerikan intiaanit tunsivat sijaiskärsimyksen, todistaako se, että he kopioivat sen muilta? Sijaiskärsijän odotus on perua ajalta, jolloin ihmiskunta vielä oli yhtenäinen ja jolloin sillä vielä oli muistissaan Jumalan lupaus tulevasta sijaiskärsijästä. Ihmiskunnan jakaantuessa tieto sijaiskärsijästäkin levisi ympäri maailman.

Teologian tohtori kirjoitti:

Mikään ei todista, että juutalaiset olisivat kopioineet sijaiskärsimyksen muilta kansoilta. Jos Etelä-Amerikan intiaanit tunsivat sijaiskärsimyksen, todistaako se, että he kopioivat sen muilta? Sijaiskärsijän odotus on perua ajalta, jolloin ihmiskunta vielä oli yhtenäinen ja jolloin sillä vielä oli muistissaan Jumalan lupaus tulevasta sijaiskärsijästä. Ihmiskunnan jakaantuessa tieto sijaiskärsijästäkin levisi ympäri maailman.

Seli, seli, seli

Teologian tohtori kirjoitti:

Mikään ei todista, että juutalaiset olisivat kopioineet sijaiskärsimyksen muilta kansoilta. Jos Etelä-Amerikan intiaanit tunsivat sijaiskärsimyksen, todistaako se, että he kopioivat sen muilta? Sijaiskärsijän odotus on perua ajalta, jolloin ihmiskunta vielä oli yhtenäinen ja jolloin sillä vielä oli muistissaan Jumalan lupaus tulevasta sijaiskärsijästä. Ihmiskunnan jakaantuessa tieto sijaiskärsijästäkin levisi ympäri maailman.

"oli yhtenäinen"?

N. 200 000 vuotta sitten,jolloin esi-isämme lähtivät Itä-Afrikasta kohti pohjoista, vaiko aikaisemmin.

Teologian tohtori kirjoitti:

Mikään ei todista, että juutalaiset olisivat kopioineet sijaiskärsimyksen muilta kansoilta. Jos Etelä-Amerikan intiaanit tunsivat sijaiskärsimyksen, todistaako se, että he kopioivat sen muilta? Sijaiskärsijän odotus on perua ajalta, jolloin ihmiskunta vielä oli yhtenäinen ja jolloin sillä vielä oli muistissaan Jumalan lupaus tulevasta sijaiskärsijästä. Ihmiskunnan jakaantuessa tieto sijaiskärsijästäkin levisi ympäri maailman.

Kädellisten tuntomerkkejä:

Kädelliset ovat melko erikoistumattomia nisäkkäitä. Kädellisten jalat ja kädet ovat sopeutuneet tarttumiseen, niissä on viisi varvasta ja viisi sormea. Ihminen tosin on nykyisistä kädellisistä ainoa, jonka isovarvas ei pysty taittumaan vasten muita varpaita, koska se ei ole enää tarpeeksi erillään. Kädellisillä on myös kaksi solisluuta, kaksi maitorauhasta rinnassa, hampaita 32, joista neljä leikkaavaa ylä- ja alaleuassa. Kädellisten silmät ovat suurikokoisia suhteessa muuhun ruumiiseen, ne ovat huomattavasti tärkeämpiä kuin hajuaisti. Kädellisten silmät katsovat eteenpäin, binokulaarisella näöllään ne pystyvät aistimaan syvyyssuhteita ja pystyvät muodostamaan ympäristöstä kolmiulotteisen kuvan. Kädelliset myös näkevät värejä hyvin, josta on apua esimerkiksi hedelmien tunnistamisessa lehtien joukosta ja niiden kypsyyden arvioimiseen. Kädellisillä on muuhun ruumiiseen nähden merkittävän isokokoiset aivot, joista seuraa muun muassa se, että ne kehittyvät melko hitaasti munasolusta aina aikuiseksi.