Ateismi

On kaikkein haitallisin uskonto. Se sallii ja suvaitsee kaiken muun paitsi kristinuskon. Tämän uskonnon aiheuttaman arvotyhjiön jälkiä ei voi edes korjata, koska asioita ei tule sen mukaan ennaltaehkäistä, mutta erehtyneet tulee kuitenkin ankarasti rangaista.
4171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...tältä istumalta laittaa sinulle raamatustasi rivitolkulla suvaitsemattomuutta edesauttavia jakeita.
Voisin listata historiasta kyllästyttävän pitkän listan hirmuteoista, joita on tehty kristinuskon eteen/vuoksi.
Voin myös yhdellä lauseella kertoa, miksi kristinusko aiheuttaa arvotyhjiön ja miksi sen mukaan ei kannata ennaltaehkäistä mitään ja kuinka erehtyneet tulee heittää helvetin ikuisiin kärsimyksiin vailla mitään mahdollisuuksia anteeksisaamisesta, koskaan.
Tiedät, että kaikelle tuolle löytyy vesiselkeä selitys ja "perustelu" raamatustanne.

Mutta voisitko sinä kaivaa jostakin esille ja luettavakseni ne kohdat -mistä hyvänsä kirjasta tms-, joissa kerrotaan
- ateismin olevan uskonto ja miten,
- mikä aiheuttaa ateistille arvotyhjiön ja miten se on mahdollista,
- missä siinä sanotaan ettei asioita saa ennaltaehkäistä ja
- missä sanotaan, että erehtyneitä tulee rangaista, miten ja miksi.
Ole hyvä:

Äänestä

Ateisti ei usko mihinkään jumalaan. Ateismi ei ole uskonto.

Äänestä
  • on! Ihan siltä vaikuttaa, kun Milianinkin vastausta yrittää päässään ajatuksella lukea. Ateismin oppi on hyvin läpikäyty ja siloteltu matkan varrella ainoaksi oikeaksi uskonnoksi., joka sitten "ei ole mitään". Siksi juuri, kun se "ei ole mitään", se on tyhjää täynnä ja jokainen individualisti saa siitä tyydytyksensä, koska sitä hallitsee MINÄ ITSE, joka olen itse itsellemni JUMALA.
    Älkää pelleilkö, on liian läpinäkyvää ja niin pirullisen HELPPOAKIN olla ateisti. Tulkaa järkiinne vihdoinkin ja ottakaa vastuuta yhteiskunnasta, ihmisitä ja lapsistanne!

    Äänestä

  • mölyävä äly kirjoitti:

    on! Ihan siltä vaikuttaa, kun Milianinkin vastausta yrittää päässään ajatuksella lukea. Ateismin oppi on hyvin läpikäyty ja siloteltu matkan varrella ainoaksi oikeaksi uskonnoksi., joka sitten "ei ole mitään". Siksi juuri, kun se "ei ole mitään", se on tyhjää täynnä ja jokainen individualisti saa siitä tyydytyksensä, koska sitä hallitsee MINÄ ITSE, joka olen itse itsellemni JUMALA.
    Älkää pelleilkö, on liian läpinäkyvää ja niin pirullisen HELPPOAKIN olla ateisti. Tulkaa järkiinne vihdoinkin ja ottakaa vastuuta yhteiskunnasta, ihmisitä ja lapsistanne!

    dogmit? miktä ovat ateismin pyhät kirjoitukset, sakramentit ja pyhät ihmiset?

    Se, että ei usko joulupukkiinkaan ei ole uskonto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Modernismi kirjoitti:

On kaikkein haitallisin uskonto. Se sallii ja suvaitsee kaiken muun paitsi kristinuskon. Tämän uskonnon aiheuttaman arvotyhjiön jälkiä ei voi edes korjata, koska asioita ei tule sen mukaan ennaltaehkäistä, mutta erehtyneet tulee kuitenkin ankarasti rangaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu