Miten erottaa propaganda mielipiteestä

Justiina

Propagandan esittäjä esittää vain läjän väitteitä ilman mitään ajatuksia mikä kyseiseen ajatteluun on johtanut...perustelut ovat yleensä ulkoonopittuja ja toistavat itseään ja toisiaan (muita samoin ajattelevia) Esim. väite Ateistit on viisaampia kuin uskovaiset on jo aika kulunut klisee tällä palstalla. Propagandan tekijä väistelee itse aihetta ja yrittää viedä keskustelun sivuraiteelle itse asiasta ja yrittää löytää toisesta asioita, joihin voi liittää toisen persoonaan sopimattomia elementtejä kuten yleistyksiä.

9

481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joku vaan

      Viisaus ja älykkyys ovat kaksi aivan eri asiaa.
      Ateistit saattavat olla älykkäämpiä kuin uskovaiset mutta uskovaiset ovat viisaampia kuin ateistit.

      Raamatusta löytyy viisautta esimerkiksi sananlaskujen kirjasta.

      Ei tällä palstalla ole väitetty ateistien olevan viisaampia kuin uskovaiset vaikka niin luulitkin vaan että ateistit ovat älykkäämpiä kuin uskovaiset. Ainakin luin yhden kirjoituksen jossa oli oikein tutkimus aiheesta. En ollenkaan epäile etteivätkö ateistit olisi älykkäämpiä, sehän on ihan Raamatun mukaista. Raamattuhan sanoo että uskovien joukossa ei ole montaa jalosukuista yms.

      Älykkyys ei aina tarkoita sitä että ihminen olisi hyvä ihminen. Älykäs ihminen voi olla myös paha ihminen. Toisinpäin sanottuna tyhmä ihminen ei välttämättä aina ole hyvä hänkään.

      Kun sydän on lämmin ei ole väliä sillä onko pää tyhmä vai älykäs!

      • Justiina

        älykkyys ja viisaus on sama asia: Perustelen asian sillä...maailmanvalloitus mitä nerokkain juonin on tyhmyyttä, koska se on yhtä kuin itsemurha. Ei sitä voi olla viisas ilman älykkyyttä, sillä pitäähän sitä ajatella tullakseen oikeanlaiseen johtopäätökseen...se ettei käytä kaikkea mahdollista älykkyyttään esim. oman asian edistämiseen kertoo lähinnä valinnoista eikä järjen määrästä. Hitlerhän antoi juuri ymmärtää, että uskovaiset on tyhmiä, kun eivät käytä "yliälyään" juonitteluun...hänen mielestään sellaiset typerykset saikin jyrätä.

      • tunteen viisaudesta
        Justiina kirjoitti:

        Viisaus on täysin eri asia kuin älykkyys. Älykkyys on vain aivojen potentiaalia, viisaus on sen potentiaalin hyödyntämistä. Älykkyys voi pärjätä puhtaan logiikan maailmassa, kuten matematiikassa, mutta logiikka ei toimi todellisessa elämässä ilman tunteita. Tiedetään esim. eräs mies joka aivovaurion vuoksi menetti tunteensa ja pystyi vain loogiseen ajatteluun. Logiikan ohjaamana hän tuhosi koko elämänsä tekemällä toinen toisensa jälkeen huonoja päätöksiä: ilman tunteita hän ei voinut erottaa hyvää loogista päätöstä huonosta loogisesta päätöksestä.

      • Aatami

        Mitä te sitä Hitleriä joka paikkaan työnnätte kera väitteen, että hän olisi muka ollut ateisti. Uskis hän oli. Lue totuus täältä: http://en.wikipedia.org/wiki/Adolf_Hitler#Religious_beliefs ja täältä: http://atheism.about.com/od/adolfhitlernazigermany/tp/AdolfHitlerQuotesGodReligion.htm

      • joku vaan
        Aatami kirjoitti:

        Adolf Hitler ei ollut uskovainen. On erotettava jälleen uskonnollinen ja uskovainen, nämä ovat kaksi aivan eri asiaa.

        Uskonnollisuus on pintakiiltoa ja uskovaisuus sitä vastoin lähtee sydämestä.

        Uskovainen on sellainen joka on UUDESTISYNTYNYT ja hänellä on Pyhä henki. Uskonnollinen ihminen ei omaa kumpaakaan edellä mainittua asiaa.

      • Justiina kirjoitti:

        älykkyys ja viisaus on sama asia: Perustelen asian sillä...maailmanvalloitus mitä nerokkain juonin on tyhmyyttä, koska se on yhtä kuin itsemurha. Ei sitä voi olla viisas ilman älykkyyttä, sillä pitäähän sitä ajatella tullakseen oikeanlaiseen johtopäätökseen...se ettei käytä kaikkea mahdollista älykkyyttään esim. oman asian edistämiseen kertoo lähinnä valinnoista eikä järjen määrästä. Hitlerhän antoi juuri ymmärtää, että uskovaiset on tyhmiä, kun eivät käytä "yliälyään" juonitteluun...hänen mielestään sellaiset typerykset saikin jyrätä.

        Minulle:

        -Viisaus = äly tieto
        -älykäs on esim. hiomaton timantti, hyvin nuori jolla looginen äly leikkaa kuin partaveitsi muttei ole välttämättä saanut leikattavaa ja purtavaa (tietoa ja sivistystä ja elämänkokemusta), joten tällä ei ole vielä viisautta.

      • Justiina
        tunteen viisaudesta kirjoitti:

        Viisaus on täysin eri asia kuin älykkyys. Älykkyys on vain aivojen potentiaalia, viisaus on sen potentiaalin hyödyntämistä. Älykkyys voi pärjätä puhtaan logiikan maailmassa, kuten matematiikassa, mutta logiikka ei toimi todellisessa elämässä ilman tunteita. Tiedetään esim. eräs mies joka aivovaurion vuoksi menetti tunteensa ja pystyi vain loogiseen ajatteluun. Logiikan ohjaamana hän tuhosi koko elämänsä tekemällä toinen toisensa jälkeen huonoja päätöksiä: ilman tunteita hän ei voinut erottaa hyvää loogista päätöstä huonosta loogisesta päätöksestä.

        ...itse asiassa ihan sama. Minä kutsuisin kuitenkin loppupeleissä tätä ihmistä tyhmäksi...enkä älykkääksi.

    • Juuri sellaisia väitteitä olemme tavanneet tällä(kin) palstalla pilvin pimein...

      Tosin kreationistien puolelta. Olen vilpittömän väsynyt tuuppimaan kaiken maailman olkiukkoja kumoon, mutta kun aina on olemassa vaara, että joku ottaa ne todesta. (jos haluat todisteita, niin vilkaise sitä idioottia, joka kinaa Uccellon maalauksesta).

      • Justiina

        Vilkaisen, kun en ole aiheeseen vielä törmännyt...ja kiva kun joku kommentoi itse aihettakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      74
      1290
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      921
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe