Jari Mäki kommentoi:
26.9.2008 21.39
Ajatus kristillisen arvomaailman ohenemisen vaikutuksesta voi hyvinkin pitää paikkansa.
Nykyajan ihmisillä on vääristyneen romanttinen kuva siitä, millaista kansojen elämä on ollut ennen kristinuskon leviämistä. Lähetyssaarnaajat nähdään valkoisen riistovallan edustajina, jotka tuhosivat kansojen alkuperäisen kulttuurin. Sitä ei haluta muistella, että monet alkuperäiset kulttuurit sisälsivät ihmisuhreja ja muita kauheuksia. Esimerkiksi Azteekkien Tenochtitlanin pääpyramidille omistetuissa uhrimenoissa vuonna 1487 arvioidaan tapetun 70-80000 ihmistä. Arviot vuotuisten ihmisuhrien ”normaalimääristä” liikkuvat välillä 15000 - 250000. Uhrien tarkoitus oli jumalien lepyttäminen, jotta saataisiin hyvä sato. Jos sato oli hyvä, papit vaativat osan siitä itselleen. Jos sato oli huono, papit vaativat lisää uhreja. Uskonnollinen dogmi vahvistui kummassakin tapauksessa.
Azteekit eivät olleet ainoita alkuperäiskansoja, joilla oli outoja tapoja. Marinidien saarten Anim-heimon keskuudessa kaikki poikalapset alistettiin uskonnollisen kultin nimissä heimon miesten seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, ja jokainen nainen joutui avioliittonsa aluksi kokemaan heimon miesten joukkoraiskauksen. Viimemainitussa toimenpiteessä yli jäänyt siemenneste sekoitettiin ruokiin tai käytettiin rituaaliseen koristeluun. Miehen ja naisen välinen avioliitto oli muutenkin lähinnä nimellinen instituutio. Anim-heimon miehet elivät nimittäin keskenään homoseksuaalisissa suhteissa. Koska tämänkaltaiset seksuaaliset tavat johtivat sukupuolitauteihin ja naisten hedelmättömyyteen, heimo uhkasi kuolla sukupuuttoon. Ongelma ratkaistiin siten, että miehet kaappasivat ryöstöretkillään mukaansa vieraisiin heimoihin kuuluvia lapsia, jotka otettiin oman heimon täydennykseksi. Koska Anim-heimon jäsenet olivat ihmissyöjiä, kaapattujen lasten vanhemmista ei tullut ongelmaa. Heidät käytettiin ravinnoksi.
Lähde: Keesing, Roger M., Cultural Antropology. New York 1981.
Jokelan ja Kauhavan koulujen joukkosurmat voivat hyvinkin olla vilahduksia siitä mitä seuraa, kun ihmisluonto pääsee vapaasti toteuttamaan itseään.
Muslimien vapaaseen käyttöön:
Kaiken kaikkiaan, jos lasketaan uskonsodissa kuolleet, alkuperäisheimojen sukupuuttoon tuhoaminen eri mantereilla, voidaan luvuksi laskea takuulla yli miljardi ihmistä, jotka kristityiksi itsensä lukeneet ovat tappaneet 1500 vuoden aikana.
Ei ole mikään ongelma, mikäli tulette ja tapatte kritistityt miehet viimeiseen mieheen asti.
Jari Mäen ajatuslogiikkaa etenemällä, tämä lienee on teille helppoa, perustella.
Lisääntyvyys on hyvä, historiallisesti suhteellisen lyhyessä ajassa, valloituksenne alkanee naapurimaastamme, Ruotsista.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Jari Mäen ajatuslogiikkaa etenemällä, tämä lienee on teille helppoa, perustella."
Voisitko kirjoittaa tuon virkkeen uudelleen suomeksi?
Okei
Jarmon perustelut kelpaavat hiukan muokattuina Islam uskoisten käyttöön.
Sama logiikka, teillä on oikeus tappaa vääräuskoiset, koska ne ovat syyllistyneet hirmutekoihin ja ovat kristittyjä.
=>
Kristityt ovat teurastaneet toisia kristittyjä ja käyttäneet julmia kidutus sekä polttomurhia toisiaan vastaan.
esimerkkina seuraava artikkeli;
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001590&posting=22000000038172367
Esimerkki soluttautuvasta demonienkelista.
Saatana esittteli seksin eevalle, jne.
Ilm 2,20
Ilm 2,13