Anteeksiantaminen on vaikeaa jos asioista ei saa puhua vaan odotetaan anteeksiannon tapahtuvan automaattisesti.
Äiti kertoi minulle lapsuuden aikaisia asioita että isoisä oli lyönyt veljeäni halolla ja äiti oli uhannut isoisää että vie asian eteenpäin jos tyyli ei muutu. Ilmeisesti tyyli muuttui koska mitään oikeusjuttuja ei tullut. Kuulin tästä vasta muutama vuosi sitten.
Meillä oli serkkupoika töissä ollessani lapsi. Jälkeenpäin olen ajatellut että vanhemmat epäilivät jotain mutta mitään ei puhuttu. Olin alle kouluikäinen lapsi eikä minua kukaan vahtinut vaan sain juoksennella missä milloinkin, joskus putosin veteen mutta pääsin itse ajoissa ylös. Muistan hämärästi että serkkupojalla oli minuun kohdistuvaa epämääräistä kiinnostusta mutta olin sen verran pieni lapsi etten muista kuin hämärästi että hän halusi minun riisuvan housut...
En ole koskaan tästä asiasta puhunut vanhemmille mutta kun tulin uskoon niin isälleni olisi ollut tärkeää että olisin hänen kanssa mennyt käymään tämän serkkupojan luona (osoittamassa hiljaisella hyväksynnällä että olen antanut anteeksi?). Olisin mennyt mutta serkkupojalla sattui silloin kuulemma olemaan jokin meno eikä ollut paikalla.
Veljeni oli siis arvokkaampi koska isoisää uhattiin oikeusjutulla koska oli lyönyt veljeä halolla, serkkupoikaa ei kai kukaan koskaan mitenkään nuhdellut, varmaan näin arkaluontoiset asiat on vanhemmat halunneet painaa villaisella. Vaan miten monta kertaa näin on mahtanut käydä paremmissakin piireissä? Tietyt asiat koetaan niin häpeällisiksi ettei niistä voi puhua.
Olen huomannut että minun on vaikeaa antaa anteeksi vanhemmilleni vaikka en pysty tarkoin määrittelemään syitä mitkä painavat. Itse ajattelen että syynä on se että ei ole ikinä saanut asioista keskustella, ei yleensä muistakaan asioista vaan on odotettu että kaikki vanhempien taholta tuleva hyväksytään mukisematta. Luulen että nämä kaikki selvittämättömät asiat haittaavat elämääni, ovat haitanneet koko elämäni ajan mutta en tiedä mitä tehdä saadakseni asiat kuntoon.
Miten paljon asioita jää antamatta anteeksi koska asioista ei saa puhua? Omat vanhempani ovat aika huonoja puhumaan mistään asioista missä yhtään mitään arvostelua voisi heitä kohtaan esiintyä. Hyvin nopeasti aletaan puolustelemaan että "emme mekään arvostele omia vanhempiamme". Tai aletaan huutamaan että "olen ollut niin huono vanhempi"!
On paljon asioita myös täällä keskusteluissa joita ei ikinä sovita mutta silti odotetaan toisen antavan anteeksi kaiken mahdollisen. Miksi on niin vaikeaa selvittää asioita ja sopia ne?
Äiti kertoi minulle lapsuuden aikaisia asioita että isoisä oli lyönyt veljeäni halolla ja äiti oli uhannut isoisää että vie asian eteenpäin jos tyyli ei muutu. Ilmeisesti tyyli muuttui koska mitään oikeusjuttuja ei tullut. Kuulin tästä vasta muutama vuosi sitten.
Meillä oli serkkupoika töissä ollessani lapsi. Jälkeenpäin olen ajatellut että vanhemmat epäilivät jotain mutta mitään ei puhuttu. Olin alle kouluikäinen lapsi eikä minua kukaan vahtinut vaan sain juoksennella missä milloinkin, joskus putosin veteen mutta pääsin itse ajoissa ylös. Muistan hämärästi että serkkupojalla oli minuun kohdistuvaa epämääräistä kiinnostusta mutta olin sen verran pieni lapsi etten muista kuin hämärästi että hän halusi minun riisuvan housut...
En ole koskaan tästä asiasta puhunut vanhemmille mutta kun tulin uskoon niin isälleni olisi ollut tärkeää että olisin hänen kanssa mennyt käymään tämän serkkupojan luona (osoittamassa hiljaisella hyväksynnällä että olen antanut anteeksi?). Olisin mennyt mutta serkkupojalla sattui silloin kuulemma olemaan jokin meno eikä ollut paikalla.
Veljeni oli siis arvokkaampi koska isoisää uhattiin oikeusjutulla koska oli lyönyt veljeä halolla, serkkupoikaa ei kai kukaan koskaan mitenkään nuhdellut, varmaan näin arkaluontoiset asiat on vanhemmat halunneet painaa villaisella. Vaan miten monta kertaa näin on mahtanut käydä paremmissakin piireissä? Tietyt asiat koetaan niin häpeällisiksi ettei niistä voi puhua.
Olen huomannut että minun on vaikeaa antaa anteeksi vanhemmilleni vaikka en pysty tarkoin määrittelemään syitä mitkä painavat. Itse ajattelen että syynä on se että ei ole ikinä saanut asioista keskustella, ei yleensä muistakaan asioista vaan on odotettu että kaikki vanhempien taholta tuleva hyväksytään mukisematta. Luulen että nämä kaikki selvittämättömät asiat haittaavat elämääni, ovat haitanneet koko elämäni ajan mutta en tiedä mitä tehdä saadakseni asiat kuntoon.
Miten paljon asioita jää antamatta anteeksi koska asioista ei saa puhua? Omat vanhempani ovat aika huonoja puhumaan mistään asioista missä yhtään mitään arvostelua voisi heitä kohtaan esiintyä. Hyvin nopeasti aletaan puolustelemaan että "emme mekään arvostele omia vanhempiamme". Tai aletaan huutamaan että "olen ollut niin huono vanhempi"!
On paljon asioita myös täällä keskusteluissa joita ei ikinä sovita mutta silti odotetaan toisen antavan anteeksi kaiken mahdollisen. Miksi on niin vaikeaa selvittää asioita ja sopia ne?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä on todellinen anteeksianto ? Sitä, että sinulla ei ole syytöstä ketään kohtaan.Usein tapahtuu niin, että : Annan kyllä anteeksi, mutta en unohda...Ei tällainen ole anteeksiantamista.