28.9.2008
20. sunnuntai helluntaista
Usko ja epäusko
LITURGINEN VÄRI: vihreä.
Päivän psalmi
Antifoni:
Ps. 102:13(102:14)
Sinä nouset ja armahdat Siionia.
Sen aika on tullut, armon aika.
Psalmi:
Ps. 78: 1–8
Jumala on johdattanut kansaansa
1 Asafin virsi. Kuuntele, kansani, mitä opetan, tarkatkaa sanojani, te kaikki.
2 Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuon julki menneisyyden arvoituksia, [Ps. 49:5]
3 vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme ovat meille kertoneet.
4 Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.
5 Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
6 jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen.
7 Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään,
8 jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset, jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.
Hallelujasäe
Ps. 118: 16
Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen!
1. lukukappale
Jes. 8: 11–15
Herra, Israelin kompastuskivi
11 Tämän Herra puhui minulle. Lujalla kädellä hän veti minut pois siltä tieltä, jota tämä kansa kulkee. Herra sanoi:
12 -- Älkää sitä kutsuko salaliitoksi, mitä tämä kansa salaliitoksi kutsuu. Älkää vavisko, älkää sitä pelätkö, mitä se pelkää.
13 Pitäkää te Herra Sebaot pyhänä, pelätkää vain häntä, vaviskaa hänen edessään. [Jes. 29:23]
14 Hänestä on tuleva solmu ja este, kompastuskivi, kallionlohkare Israelin kahden kuningashuoneen tielle, Jerusalemin asukkaille loukku ja ansa. [Luuk. 2:34; Room. 9:33; 1. Piet. 2:8]
15 Monet heistä kompastuvat, syöksyvät nurin niskoin, loukkaantuvat, tarttuvat ansaan, jäävät kiinni. [Matt. 21:44]
2. lukukappale
2. Kor. 1: 18–22
18
Jumala voi todistaa, etten sano teille sekä: "Kyllä", että: "Ei."
[1. Kor. 1:9; 1. Tess. 5:24]
19
Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä "kyllä" että "ei", vaan hänessä toteutui "kyllä". [Ap. t. 18:5]
20
Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen.
Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: "Aamen", Jumalan kunniaksi.
21
Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: [1:21,22: Room. 8:16 ]
22
hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.
Evankeliumi
Joh. 9: 24–38
24
Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin nyt uudestaan kuultavaksi.
Fariseukset sanoivat hänelle: "Anna kunnia Jumalalle!
Me tiedämme, että se mies on syntinen."
25
Mies vastasi: "Onko hän syntinen, sitä en tiedä.
Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen."
26
He kyselivät: "Mitä hän sinulle teki?
Millä tavoin hän avasi silmäsi?"
27
Mies vastasi: "Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet.
Miksi te taas tahdotte sen kuulla?
Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?"
28
He vastasivat hänelle pilkallisesti:
"Sinä hänen opetuslapsensa olet,
me olemme Mooseksen opetuslapsia.
29
Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle,
mutta mistä tuo mies on peräisin,
sitä emme tiedä."
30
"Merkillistä", mies vastasi, "että te ette tiedä, mistä hän on
-- ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni.
31
Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti.
[Sananl. 15:29; Miika 3:4; Sak. 7:13]
32
Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät.
33
Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen."
34
Silloin fariseukset sanoivat:
"Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies
-- ja sinä rupeat opettamaan meitä!"
He ajoivat miehen ulos.
35
Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos,
ja tavatessaan tämän hän kysyi:
"Uskotko Ihmisen Poikaan?"
36
"Herra, kuka hän on?" mies kysyi.
"Sano, jotta voisin uskoa."
37
Jeesus sanoi: "Sinä olet nähnyt hänet.
Hän on tässä ja puhuu kanssasi." [Joh. 4:26]
38
"Minä uskon, Herra", mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.
Tämän pyhäpäivän Sana Herralta
21
370
Vastaukset
- Herran Sana koko vuodelle
http://www.evl.fi/kkh/to/kjmk/kal/index.shtml
Ja me toivotam
ja me toivotam
pyhäaamun rauhaa itsekullekin säädylle! - pyhä päivä!
Siltä puuttuu Jumalan pyhitys. Jumala pyhitti meille vain lepopäivän ja se ei ole sunnuntai, vaan raamatunmukainen viikon seitsemäs päivä, eli lauantai. Monella kielellä lauantai on suoraan sabatti. Me emme voi tehdä itsessämme mitään pyhäksi.
- Luther_1
kukapa olisi kironnut sen? siinä olet tosin oikeassa että Jumala pyhitti sapatin eli seitsemännen päivän. Mutta miksi uskot että sunnuntai on kirottu?
Eikö jokainen päivä ole Jumalan? - meedio7
Luther_1 kirjoitti:
kukapa olisi kironnut sen? siinä olet tosin oikeassa että Jumala pyhitti sapatin eli seitsemännen päivän. Mutta miksi uskot että sunnuntai on kirottu?
Eikö jokainen päivä ole Jumalan?Niinpä. Jokapäivä on ylösnousemuspäivä.
Ja viikon ensimmäisenä päivänä, sapatin jälkeisenä,
viikko yleensä aloitetaan Herran Pyhällä
Ehtoollisella. Ei niin että kukaan ylösnousemususkoinen lauantaitakaan (sapatinpäivää)
kiroaisi. Tai perjantaita, islamin sapattia.
Työviikon jälkeen - - sapattina.
Ap. t. 16:13
Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille.
Sapatin jälkeen alkaa aivan uusi armon viikko.
Eiköhän jo 1. vuosisadan kristityt kruunanneet
sen leivänmurrolla heti ensimmäisenä päivänä.
Ap.t. 20:7 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää.
( 20:7-16) - Jotain päiviä pyhiksi - Her...
" Me emme voi tehdä itsessämme mitään pyhäksi. "
Totta mutta voimme Herran armosta elää pyhää elämää ma-su tai su-la, ihan miten vaan - - jokapäivä. Jos tahdomme, niin yksikään päivä elämsätämme tai viikostamme ei valu hukkaan.
emme voi itsessämem tehdä perjantaita tai lauantaita tai sunnuntaita pyhäksi. Siinä sanoit oikein ... ja adventistit tietenkin taas raivostuvat, suuri taistelu jatkuu ... - Aramiz26
Luther_1 kirjoitti:
kukapa olisi kironnut sen? siinä olet tosin oikeassa että Jumala pyhitti sapatin eli seitsemännen päivän. Mutta miksi uskot että sunnuntai on kirottu?
Eikö jokainen päivä ole Jumalan?Kirjoittanut Agapeetus@
Sen tilalle muokattiin Demooninen Kristinusko.
Isä Morneau sanoi, että ei silläole mitään väliä mihinkä sunnuntai kirkkoon kuulut, koska virallisesti kaikki sunnuntai kirkot on pyhitetty itselleen Saatanalle.
Morneau sanoi;Kyllä tämä on ollut tiedossa aivan alusta asti. Näet ei millään vallalla maan päällä ole valtaa muutella yhtäkään Jumalan käskyä. Morneau jatkoi sanoen: on vielä olemassa kansaa kuten Juutalaiset ja heidän lisäkseen moniaat pikku seurakunnat, jotka eivät ole menneet tämän ihmis massan mukana Demoniseen Kristillisyyteen, joka on pienessä väärä, se on kaikessa väärä. Ei ole kuulema mitään väliä mitä te siellä sunnuntaina saarnaatte tai kaadatte, Kaikki nämä palvelut kuuluvat Saatanan pyhitykseen, koska kenellekään ihmiselle ei ole annettu mitään lupaa Jumalan sanan kirjoitusten väärinkäytölle. Herätkää jo olisi aika nousta unesta!
Saatana hallitsee Kristittyjä kavalasti. Näet ei sunnuntaita ole edes mainittu Raamatussa levonpäivänä. oletteko tämän huomanneet.? - hirvas
Aramiz26 kirjoitti:
Kirjoittanut Agapeetus@
Sen tilalle muokattiin Demooninen Kristinusko.
Isä Morneau sanoi, että ei silläole mitään väliä mihinkä sunnuntai kirkkoon kuulut, koska virallisesti kaikki sunnuntai kirkot on pyhitetty itselleen Saatanalle.
Morneau sanoi;Kyllä tämä on ollut tiedossa aivan alusta asti. Näet ei millään vallalla maan päällä ole valtaa muutella yhtäkään Jumalan käskyä. Morneau jatkoi sanoen: on vielä olemassa kansaa kuten Juutalaiset ja heidän lisäkseen moniaat pikku seurakunnat, jotka eivät ole menneet tämän ihmis massan mukana Demoniseen Kristillisyyteen, joka on pienessä väärä, se on kaikessa väärä. Ei ole kuulema mitään väliä mitä te siellä sunnuntaina saarnaatte tai kaadatte, Kaikki nämä palvelut kuuluvat Saatanan pyhitykseen, koska kenellekään ihmiselle ei ole annettu mitään lupaa Jumalan sanan kirjoitusten väärinkäytölle. Herätkää jo olisi aika nousta unesta!
Saatana hallitsee Kristittyjä kavalasti. Näet ei sunnuntaita ole edes mainittu Raamatussa levonpäivänä. oletteko tämän huomanneet.?Jeesus, joten eipä mitään hätää. Jatkakaa te ihmisoppien vatvomista.
- Aramiz26
hirvas kirjoitti:
Jeesus, joten eipä mitään hätää. Jatkakaa te ihmisoppien vatvomista.
Ihmisoppien viidakkoon. Mitäs Hirvas sitten tekee, jos sattuu siellä viidakossa joutumaan, Sunin piilotettuun ahtaaseen porttiin. Olispas siinä Teuvolla päästelemistä.
- Uskoa ja epäuskoa
Evankeliumi - - Usko ja epäusko
Joh. 9: 24–38
24
Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin nyt uudestaan kuultavaksi.
Fariseukset sanoivat hänelle: "Anna kunnia Jumalalle!
Me tiedämme, että se mies on syntinen."
25
Mies vastasi: "Onko hän syntinen, sitä en tiedä.
Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen."
26
He kyselivät: "Mitä hän sinulle teki?
Millä tavoin hän avasi silmäsi?"
27
Mies vastasi: "Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet.
Miksi te taas tahdotte sen kuulla?
Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?"
28
He vastasivat hänelle pilkallisesti:
"Sinä hänen opetuslapsensa olet,
me olemme Mooseksen opetuslapsia.
29
Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle,
mutta mistä tuo mies on peräisin,
sitä emme tiedä."
30
"Merkillistä", mies vastasi, "että te ette tiedä, mistä hän on
-- ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni.
31
Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti.
[Sananl. 15:29; Miika 3:4; Sak. 7:13]
32
Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät.
33
Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen."
34
Silloin fariseukset sanoivat:
"Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies
-- ja sinä rupeat opettamaan meitä!"
He ajoivat miehen ulos.
35
Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos,
ja tavatessaan tämän hän kysyi:
"Uskotko Ihmisen Poikaan?"
36
"Herra, kuka hän on?" mies kysyi.
"Sano, jotta voisin uskoa."
37
Jeesus sanoi: "Sinä olet nähnyt hänet.
Hän on tässä ja puhuu kanssasi." [Joh. 4:26]
38
"Minä uskon, Herra", mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä. - Erottelee uskon ja epäuskon
Uskoa ja epäuskoa kirjoitti:

"Minä uskon, Herra", mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.(2. lukukappale)
2. Kor. 1: 18–22
18
Jumala voi todistaa, etten sano teille sekä: "Kyllä", että: "Ei."
[1. Kor. 1:9; 1. Tess. 5:24]
19
Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä "kyllä" että "ei", vaan hänessä toteutui "kyllä". [Ap. t. 18:5]
20
Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen.
Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: "Aamen", Jumalan kunniaksi.
21
Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: [1:21,22: Room. 8:16 ]
22
hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.
Minä uskon_Pyhään Henkeen ... - Salaliittoteorian
Erottelee uskon ja epäuskon kirjoitti:
(2. lukukappale)
2. Kor. 1: 18–22
18
Jumala voi todistaa, etten sano teille sekä: "Kyllä", että: "Ei."
[1. Kor. 1:9; 1. Tess. 5:24]
19
Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä "kyllä" että "ei", vaan hänessä toteutui "kyllä". [Ap. t. 18:5]
20
Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen.
Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: "Aamen", Jumalan kunniaksi.
21
Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: [1:21,22: Room. 8:16 ]
22
hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.
Minä uskon_Pyhään Henkeen ...Jes. 8: 11–15
Herra, Israelin kompastuskivi
11 Tämän Herra puhui minulle. Lujalla kädellä hän veti minut pois siltä tieltä, jota tämä kansa kulkee. Herra sanoi:
12 -- Älkää sitä kutsuko salaliitoksi, mitä tämä kansa salaliitoksi kutsuu. Älkää vavisko, älkää sitä pelätkö, mitä se pelkää.
13 Pitäkää te Herra Sebaot pyhänä, pelätkää vain häntä, vaviskaa hänen edessään. [Jes. 29:23]
14 Hänestä on tuleva solmu ja este, kompastuskivi, kallionlohkare Israelin kahden kuningashuoneen tielle, Jerusalemin asukkaille loukku ja ansa. [Luuk. 2:34; Room. 9:33; 1. Piet. 2:8]
15 Monet heistä kompastuvat, syöksyvät nurin niskoin, loukkaantuvat, tarttuvat ansaan, jäävät kiinni. [Matt. 21:44] - mainostaa
Uskoa ja epäuskoa kirjoitti:
Evankeliumi - - Usko ja epäusko
Joh. 9: 24–38
24
Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin nyt uudestaan kuultavaksi.
Fariseukset sanoivat hänelle: "Anna kunnia Jumalalle!
Me tiedämme, että se mies on syntinen."
25
Mies vastasi: "Onko hän syntinen, sitä en tiedä.
Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen."
26
He kyselivät: "Mitä hän sinulle teki?
Millä tavoin hän avasi silmäsi?"
27
Mies vastasi: "Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet.
Miksi te taas tahdotte sen kuulla?
Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?"
28
He vastasivat hänelle pilkallisesti:
"Sinä hänen opetuslapsensa olet,
me olemme Mooseksen opetuslapsia.
29
Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle,
mutta mistä tuo mies on peräisin,
sitä emme tiedä."
30
"Merkillistä", mies vastasi, "että te ette tiedä, mistä hän on
-- ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni.
31
Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti.
[Sananl. 15:29; Miika 3:4; Sak. 7:13]
32
Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät.
33
Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen."
34
Silloin fariseukset sanoivat:
"Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies
-- ja sinä rupeat opettamaan meitä!"
He ajoivat miehen ulos.
35
Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos,
ja tavatessaan tämän hän kysyi:
"Uskotko Ihmisen Poikaan?"
36
"Herra, kuka hän on?" mies kysyi.
"Sano, jotta voisin uskoa."
37
Jeesus sanoi: "Sinä olet nähnyt hänet.
Hän on tässä ja puhuu kanssasi." [Joh. 4:26]
38
"Minä uskon, Herra", mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.että "pyhä päivän"!!!! Jumalan pilkkaa!
- Koko viikkosi???
mainostaa kirjoitti:
että "pyhä päivän"!!!! Jumalan pilkkaa!
"Älä ole epäuskoinen vaan uskovainen!"
Tämä oli Sana Herralta juuri Sinulle. - Uskonto_10
Salaliittoteorian kirjoitti:
Jes. 8: 11–15
Herra, Israelin kompastuskivi
11 Tämän Herra puhui minulle. Lujalla kädellä hän veti minut pois siltä tieltä, jota tämä kansa kulkee. Herra sanoi:
12 -- Älkää sitä kutsuko salaliitoksi, mitä tämä kansa salaliitoksi kutsuu. Älkää vavisko, älkää sitä pelätkö, mitä se pelkää.
13 Pitäkää te Herra Sebaot pyhänä, pelätkää vain häntä, vaviskaa hänen edessään. [Jes. 29:23]
14 Hänestä on tuleva solmu ja este, kompastuskivi, kallionlohkare Israelin kahden kuningashuoneen tielle, Jerusalemin asukkaille loukku ja ansa. [Luuk. 2:34; Room. 9:33; 1. Piet. 2:8]
15 Monet heistä kompastuvat, syöksyvät nurin niskoin, loukkaantuvat, tarttuvat ansaan, jäävät kiinni. [Matt. 21:44]Voi-huutoja ... Luukas 11. luvussa
44 VOI teitä!
Te olette kuin merkitsemättömät haudat, joita ihmiset tietämättään tallaavat."*
[Ihmisen katsottiin saastuvan, jos hän kosketti hautaa.]
45 Silloin eräs lainopettajista huomautti hänelle: "Opettaja, tuollaisella puheella sinä
LOUKKAAT
myös meitä."
46 Jeesus vastasi:
"VOI teitäkin, lainopettajat! Te panette ihmisten harteille taakkoja, jotka ovat raskaita kantaa, mutta itse ette kajoa niihin edes yhdellä sormella.
[Matt. 23:4; Ap. t. 15:10
- Eskatologi
Kun kiistellään päivistä, jotka tuovat tullessaan
niin hyvää kuin pahaa, kukin päivä - - katsokaamme
sinne lopuun, että mitä tuo tullessaan Herran päivä,
joka on epäuskoisille paha, mutta uskovaisille hyvä.
Herran päivä - - prof. Sakarja, 14. luku
1 Jerusalem, Herran päivä on jo lähellä! Sinä päivänä sinut ryöstetään tyhjäksi, ja saalis jaetaan muuriesi sisällä.
2 Minä kokoan kaikki kansat taistelemaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, puolet kaupungin asukkaista viedään vieraaseen maahan. Mutta jäljelle jääneitä ei tuhota.
3 Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan, niin kuin hän on lähtenyt ennenkin vihollisen hyökätessä. [Jes. 42:13]
4 Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.
5 Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan. [Aam. 1:1 | Juud. 14]
6 Sinä päivänä ei ole hellettä, ei pakkasta eikä jäätä.
7 Kerran tulee aika -- milloin, sen Herra tietää -- jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene. [Ilm. 21:25]
8 Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä.
**[Hes 47:7-12]**
[Hes. 47:1; Joel 4:18; Ilm. 22:1]
9 Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan. [Mal. 1:11]
10 Koko maa Jerusalemin ympärillä Gebasta etelään, Rimmoniin saakka, on muuttuva tasangoksi. Mutta Jerusalem kohoaa korkealla, ja siellä asutaan niin kuin ennen.
Kaupunki tulee ulottumaan Benjamininportilta entiselle Kulmaportille asti ja Hananelintornilta kuninkaan viininpuristamolle saakka.
[Ps. 48:3; Jes. 2:2; Miika 4:1 | Jer. 31:38]
11 Mikään ei enää uhkaa Jerusalemia.
Siellä saadaan elää turvassa. [Mal. 3:24]
12 Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.
13 Sinä päivänä Herra saattaa heidät täyteen sekasortoon. He käyvät käsiksi toinen toiseensa, nostavat käden toistaan vastaan.
14 Silloin Juuda taistelee Jerusalemin rinnalla, ja ympärillä asuvien kansojen rikkaudet kootaan saaliina yhteen: kultaa, hopeaa ja vaatteita suuret määrät.
15 Sama vitsaus on kohtaava hevosia, muuleja, kameleita ja aaseja, kaikkia eläimiä, jotka ovat noissa leireissä.
16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23]
17 Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta. [Jes. 5:6]
18 Jos egyptiläiset eivät lähde matkaan ja tule Jerusalemiin, niin hekään eivät saa sadetta. Sen sijaan Herra lyö heitä vitsauksella, niin kuin hän lyö muitakin kansoja, jos ne eivät tule lehtimajanjuhlaan.
19 Tämä olkoon rangaistuksena egyptiläisille ja kaikille kansoille, jotka eivät saavu viettämään lehtimajanjuhlaa.
Sinun
Eskatologi- Aramiz26
Keskustelleet itsensä Taivaan Herran päivän murhasta joka tapahtui vuonna 321. Silloin alkoi Keisarillinen uusiliitto ja Jumalan sapattikin muuttui Juutalaiseksi sapatiksi. Tästä me voimme huomata, sen totuuden, että keisarilla on mahtavampi voima Jumalaan nähden. Keisari voi muuttaa Jumalan muuttumattoman lain silloisessa valtakunnassa olevalle aurinko kultille mieleiseksi!!!
- "Herran Päivää!"

Eskatologinkin mainitsemaa Herran päivää - - joka
sitä odottaa ystävänä, ei Herralle vieraana, se
on autuas ihminen!
Se päivä tulee ...
Room. 9:28
Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä lopullisesti ja rutosti."
- Uskonkuuliaisuutta se
TÄÄLLÄ pysyy Sana puhtaana !
Kirjoittanut: meedio7 28.9.2008 klo 14.50
Täältä voit läpi vuoden tutkia Herran Sanaa.
Eikä kukaan päsäe väliin, huomauttelemaan
vääristä päivistä tai muutenkaan vihan
apostolit eivät pääse sotkemaan puhdasta
sanaa omituisine sapattivänkäämisineen.
Huomiosi pysyy Sanassa!
http://www.evl.fi/kkh/to/kjmk/kal/index.shtml
Uskon sanaa saarnataan ...
Kirjoittanut: Myös uskonkirjoissa 28.9.2008 klo 15.07
Päivän Sana tämäkin:
Herra elää! Kiitetty olkoon minun kallioni ja ylistetty minun pelastukseni Jumala.
Ps. 18:46 (KR33/38):
http://raamattu.uskonkirjat.net/daily.html
Väistämättä tulee mieleen, että Jeesus oli läsnä jo
Vanhan Testamentin aikana. Sitä vain ei
monikaan silloin huomannut.
1. Kor. 10:4
ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
Aurinkoista pyhäpäivää jokaiselle erikseen ja
kaikille yhteisesti!- Kukapa vastustaisi niitä!
Rienmuvuosi taitaa kestääkin ihan tuhat vuotta, jso noihin juhla-aikoihin on uskominen.
Minä uskon, en ole epäileväinen. Kun Herran Sanasta on kysymys.
Jesaja 66:23
Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]
Sakarja 14. - - "Herran päivänä"
16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23]
17 Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta. [Jes. 5:6]
Aurinkoista pyhäpäivää lähimmäisille ja kaukaisimmillekin!
kolme-enkelin sana tälle pyhäpäivälle:
### Sana täksi työpäiväksi
Kirjoittanut: kolme-enkeliä 28.9.2008 klo 09.07
On taas työviikon ensimmäinen päivä. Jumalan pyhittämä
ja siunaama sapatti on takana ja uusi työviikko on alkanut. ###
Muistaakseni kolme-enkeliä kiroaa pedonpäiväksi kaikki pyhäpäivät.
Kaikki juhlapyhät ja viikon ensimmäiset päivät. Miten ihmeessä hän
jaksaa niitä "kotitöitä" semmoisessa tunnelmassa tehdä, niitä kotiäidin puuhia?
Minun ROHKAISEVA vastaukseni synkeälle kolme-enkelille
- Herra Jeesus on pyhittäjämme!
(Eräs Jumalan nimi, "kaddas"=minä olen Herra, sinun pyhittäjäsi.)
Ps. 127:2
Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle
ja syötte leipänne murheella:
yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa.
Ps 127:1
Matkalaulu; Salomon virsi. Jos Herra ei huonetta rakenna, niin
sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät.
Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1681418
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä401015Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14640
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632- 37627
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20622Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17573